Ruokinnan idea: 11. Uskot ja luulot

Uskot ja luulot voivat joskus olla koettua kokemusta, mutta silloihan kyse on kylläkin tiedosta. Se mihin me uskomme, on vakainta ”tietoa”, eikä sitä kyetä herkästi horjuuttamaan mitenkään. Tietoisen tiedon päivittäminen, koska se tapahtuu rationaalisella tasolla, on kohtuullisen helppoa, jos vain perusteet ovat riittävät. Mutta uskot ja luulot vaikuttavat tunnetasolla, ja jos pelkkä niiden kyseenalaistaminenkin aiheuttaa vahvan tunnereaktion ja nimenomaan kieltona. Kyseenalaistusta ei suostuta edes harkitsemaan.

Luulojen ongelma on siinä, että ne ovat pääsääntöisesti haitallisia. Joko ne karsivat mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, tai pahimmillaan saavat tekemään virheitä. Siksi pitäisi pyrkiä tekemään kaiken tiedon tietoisella tasolla. Se on vaikeaa ja onnistuu yleensä vain esittämällä itselleen kysymysksen miksi – miksi jotain  teen, mitä yritän sillä saavuttaa. Ja sen jälkeen selvittämällä perustuuko oma tapa punnittuun tietoon vai vakaaseen uskoon.

Ruokinnan idea
Ruokinnan idea
Ruokinnan idea: 11. Uskot ja luulot
Ruokinnan idea: 11. Uskot ja luulot 1
/
You are currently viewing Ruokinnan idea: 11. Uskot ja luulot

Vastaa

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen