Kaksinaismoralismia koiramaailmassa

Jalostus on taas aiheuttanut näemmä kiehahduksia. Oman rotuni, lapinkoiran, kasvattajat närkästyivät, kun koirien kanssa harrastavat ovat sitä mieltä, että lapinkoirilla alkaa olla liian paljon turkkia, ja se haittaa koiran olemista kesä-aikaan. Eikä koiran turkkiin missään nimessä saisi koskea millään leikkaavalla välineellä. Rotua tässä pitäisi kuulemma vaihtaa, kun ei ole valmis hoitamaan turkkia.

No, harrastavana ihmisenä olen vahvasti sitä mieltä, että turkki edellä lapinkoirissa mennään, enkä henkilökohtaisesti pidä suuntauksesta. Koiran kuuluu olla koiran näköinen, ja turkki on kesäaikaan rasite. Eikä sen kynimisessä ole mitään pahaa, jos se oikealta ratkaisulta koiraa ajatellen tuntuu. Valitettavasti, enemmistö kasvattajista kasvattaa näyttelyitä varten, ja turkilla pärjää sillä puolella. Eikä turkin määrän lisääntymisessä lapinkoirat ole suinkaan mikään harvinaisuus.

Siitä päästäänkin siihen toiseen, otsikon mukaiseen aiheeseen, eli designkoiriin. Kennelliitto on nostanut päivän hesarissa esiin, että tämmöinen sekarotuisten kasvatus on vähintäänkin vaarallista, epäluotettavaa, eikä koiria pitäisi jalostaa ulkonäön perusteella. Suora lainaus artikkelista, kennelliiton edustajalta: ”Kun laitetaan yhteen kaksi kivannäköistä rotua, eikä oteta huomioon luonteenpiirteitä, voidaan saada aikaan käytökseltään vaikeasti hallittava koira. Pelkkien ulkonäköseikkojen perusteella risteyttäminen on aika huolestuttavaa.”

Mikä on kennelliiton ykkösjuttu? – Näyttelyt. Ja mitä siellä ihannoidaan? Ulkonäköä. Näyttelyissä menestyvät koirat harvemmin pelittävät enää käytössä, valitettavasti. Vai laitetaanko lampaita paimentamaan tekemishaluton, turkkijumala bordercollie? Olen nähnyt sellaisenkin. Nyt ihan oikeasti, onko kennelliiton edustajalla varaa sanoa?

Ulkonäön järjetön ihannointi on johtanut rotujen kahtiajakautumiseen monen rodun kohdalla. Käytännössä tämä kaventaa geenipoolia, ja muokkaa rotua kohti äärilaitoja. Niin pitkälle, että käyttöpuolen koiria ei rekisteröidä Suomeen, tai tavallisen tallaajan on enää mahdoton täyttää niiden tekemisen tarvetta, ja koirilla keittää yli. Näyttelypuolen koirat ovat järjestelmällisesti sairaita, rodusta riippuen enemmän tai vähemmän, eikä perinnöllisten sairauksien karsiminen toimi, kun ne ovat usein vahvasti ulkomuotoon sidottuja juttuja.

Niiden ihan tavallisten koti- ja harrastuskoirien omistajat ovat tajunneet, että jalostuksessa mennään metsään. Ohjat on otettu omiin käsiin, ja alettu jalostaa koiria, joilla on muitakin ominaisuuksia kuin ulkonäkö. Ei liian kireälle viritettyä jousta päässä, ei liikaa turkkia, sopiva koko, ehkä passelisti vauhtia agiradalle. Sekoittamalla erilaisia geenejä ja alttiuksia tietyille ongelmille, niitä ongelmia voidaan saada vähennettyä (siksihän on myös jalostusohjesäännöt).

Designkoiria ja sekarotuisia voi kasvattaa vastuullisesti – tiedän tapauksia, joilla on selvillä vanhempien taustat pitkälle, ja tietty päämäärä siinä omassa tekemisessä. Ja tiedän, että niin on saatu aikaan halutunlaisia koiria, ja niitä maanantaikappaleita. Ei puhdasrotuinenkaan koira ole kuitenkaan läheskään aina terve – ja vielä vähemmän, jos käytetään B-luokan koiraa, koska se vaan nyt on niin nätti. Kuulinpa tässä jokin aika takaperin suunnitelmia, että kahta C-lonkkaista läskiä (=näyttelykuntoista) noutajaa meinattiin parittaa keskenään. Kun ne nyt vaan on niin nättejä. Meinasin oksentaa.

Kennelliitolle tässä olisi saumaa asettua koirien ja koira-ihmisten puolelle. Myös kaikki sekarotuiset piskit rekisteriin ja terveystarkastusten piiriin, eikä mitään rotusyrjintää. Se, että sekarotuiset geeneineen nähtäisiin vahvuutena eikä painolastina, olisi paitsi järkevää, niin myös lisäisi sitä turvallisuutta koirien jalostukselle, sekä vähentäisi pentutehtailua. Ja jos ei muuta, niin ainakin tuollainen kaksinaamainen moralisointi olisi kyllä syytä lopettaa, niin moni rotu on jo auttamattomasti pilalla.

You are currently viewing Kaksinaismoralismia koiramaailmassa