Koko ei ole itseisarvo

Otsikosta huolimatta ei käsitellä nyt miehisiä asioita, eikä edes jalostusta. Vaan kakkaa, paskaa, sontaa,köntsää, torttua… Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kakkahan on koiraihmisille erittäin rakas aihe.

Kuivamuonailijoiden kanssa vääntäessä tulee todella usein esiin läjän koko – moni kuivamuona tulee läpi, ja kakan kerääminen on perseestä, kun ei pussi riitä, vaan tarvitaan jätesäkki. On totta, että läjän koko kertoo hyvin, miten paljon ruuasta on jäänyt koiraan. Se kertoo ruuan laadusta ja hyödynnettävyydestä. Mutta ikinä ja missään olosuhteissa sen ei pitäisi olla ainoa mittari, jonka perusteella ruoka valitaan. Jälleen kerran on oleellisempaa tuntea koiransa.

 

2013-11-10-0631
Torttu

Laadukkaampaan ruokaan siirtyminen ja/tai ruuan vähentäminen ja laadun parantaminen toki pienentää myös läjiä. Mutta monet tuntemani tapaukset ovat menneet pienen kakan metsästyksessä ihan yli, ja sama tavoittelu on siirretty myös raakaruokintaan. Ei minun mielestäni ole tervettä, kun kehutaan, kuin ”Meidän Rekku teki vain kaksi pientä jäniksen papanaa, vaikka söi puoli kiloa”.

Jännästi kuitenkin nämä samat kakan kutistajat ihmettelevät sitä, että koira hankaa pyllyään maahan, nuoleskelee itseään ja anaalirauhasia saa olla tyhjentämässä koko ajan. No shit – näillä asioilla kun on yhteys! Elimistö tarvitsee riittävän määrän uloskuljetettavaa massaa, jotta saa kuljetettua ulos haitalliset aineenvaihdunnan tuotteet, kuten sappihapot.

Pieni koko ei siis ole kaikki kaikessa. Määrää tärkeämpää on ulosteen laatu. Sen pitää tulla ulos pökäleenä. Läjän koon pitää olla järkevässä suhteessa syötyyn ruokamäärään. Se ei saa haista niin paljon, että silmät vuotavat läjää kerätessä. Se ei saa olla limainen, eikä liian pehmeä. Hyvä pökäle on sopivasti kiinteä, jolloin ulos kulkieessaan se tyhjentää terveen koiran anaalirauhaset. Koiran pitää päästä pökäleestään eroon helposti ja kivuttomasti. Ja sen pussin pitäisi riittää läjän keräämiseen.

Ja, ihan vain muistutuksena – sen läjän kerääminen auttaa seuraamaan oman koiran vointia. Puskassa oleva kakka voi näyttää nätiltä, mutta vasta pussista tuntee, millainen kiekura on rakenteeltaan – erityisen olennainen asia niillä anaalirauhasvaivaisilla! Varsinkin taajama-alueilla pieni ja vaivaton toimenpide ylläpitää myös naapurisopua.