Maksullista tarinankerrontaa

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:15.4.2015
  • Artikkelin kategoria:Koira

Aikoinaan tarinoiden ja satujen kertojat olivat kierteleviä viihdetaiteilijoita. Koska ei ollut TV:tä eikä nettiä, niin viihde oli otettava jostain muualta. Perheyhteisöissä saduilla ja tarinoilla jaettiin vanhaa perinnettä ja samalla siirrettiin uusille sukupolville tietoa, taitoa sekä yhteisön moraalikoodistoa.

Kiertelevät tarinaniskijät tekivät kuitenkin töitään palkalla, heille maksettiin viihdytyksestä ja viihteessä usein faktat uhrataan ensimmäisenä. Myöskään kansanusko ei ollut tietopohjaltaan kovinkaan luotettavaa, vaikka siihen uskottiinkin. Perusteita ei tunnettu ja näennäisetkin syyseurausyhteydet olivat raakaa totuutta.

Onneksi valistuksen aikakausi ja nykyinen datayhteiskunta on muuttanut tilanteen. Paitsi että ei ole. Mikään ei ole muuttunut.

Törmäsin maksullista koira-alan koulutusta järjestävän yrityksen sivuilla mielenkiintoiseen artikkeliin. Se oli päivätty aprillipäiväksi, joten pidin sitä automaattisesti pilana. Se täytti kaikki aprillipilan ulkoiset tunnusmerkit ollen faktapohjaltaan ja tulkinnoiltaan täysin yliampuva, jopa absurdi. Yksikään täysipäinen ja taysivaltainen suomalaisen peruskoulun läpäissyt ei voisi moista pitää asiatekstinä.

Minulle selvisi hitaasti kuitenkin armoton totuus. Kyseessä ei ollut pila. Se oli aito tietoisku koiraharrastajille. Mitättömästä asiasta, mutta silti.

Tiesittekö, että koirat syövät ruohoa koska…

  • se on rauhoittava signaali
  • se saa ruuansulatusentsyymejä ruohosta
  • se korjaa liikahappoisuutta emäksisenä
  • kuivamuonasta ei saada orgaanisia aineita, kuten flavonoideja
  • sillä on mahakatarri, nielurisatulehdus tai krooninen limakalvojen tulehdus

Ei, minä en taaskaan linkitä virheellisiin väittämiin, uskomuksiin, luuloihin tai kusetuksiin. Saatte itse päättää mihin kategoriaan nuo väitteet kuuluvat. Minä pidän mielenkiintoisimpina kuitenkin sitä, että tuon infopläyksen tarjosi kaupallinen kouluttaja.

En tiedä mistä on keksitty, että laiduntaminen olisi rauhoittava signaali. Ehkä on ajateltu, että jos koira käyttäytyy kuin nauta, niin sitä ei pidetä uhkana. Siinä tapauksessa ei ole koskaan tutustuttu villiin vesipuhveliin tai virtahepoon. Silti jo pelkästään haukottelu on taatusti rauhoittavampi signaali kuin ruohon nyhtääminen.

En myöskään tiedä miten ruohosta saataisiin ruuansulatusentsyymejä tai ylipäätään minkäänlaista selaista entsyymituotantoa, joka auttaisi ruuansulatuksessa. Entsyymit ovat eläinlajikohtaisia ja syntyvät kehossa solutasolla. Ruuansulatusentsyymit saadaan haimasta, hyvin pienissä määrin vatsalaukun pinnalla. Muualta saatavat entsyymit sulatetaan ruuaksi.

Vatsalaukun happamuus on välillä pH 1 -3. Mikä tahansa syöty vähentää happamuutta riippumatta onko se luonnostaan hapanta, neutraalia tai emästä, koska vatsalaukussa on aina kovempi happamuus. Lisäksi vatsahappoja tuotetaan koko ajan, ettei happamuus vähenisi. Jos oikeasti kuvitellaan, että koiran laiduntama ruoho muuttaa happamuutta neutraalin suuntaan, ja jopa enemmän kuin ruoka, niin ollaan unohdettu selvittää perusanatomia.

Kuivamuonasta saadaan hyvinkin paljon orgaanisia aineita. Se on kaikki se mikä ei ole tuhkaa. Alkuperäisessä orgaaninen oli laitettu lainausmerkkeihin, joka on melkoisen hämmentävää sekin. Flavonoidit ovat antioksidantteja ja riippuu täysin siitä mitä syö, koska ne ovat kasviperäisiä yhdisteitä, mutta jos ja kun niitä on lisätty ruokaan, niin niin niitä saadaan.

Varmaa on kuitenkin se, että ruoho ei ole kovinkaan tehokas tapa saada flavonoideja, huolimatta lehtivihreän synnyttämästä väristä.

Koira voi syödä ruohoa sijaistoimintana mm. närästykseen, mutta jos laiduntamista käytetään diagnosoinnin apuna, niin silloin suurin osa maan koirista on kroonisesti sairaita.

Kukaan ei tiedä miksi koirat laiduntavat. Se on fakta, joka kannattaa aina ensimmäisenä tunnustaa. Jos alkaa esittämään hypoteeseja aiduntamisen syistä, niin ne kannattaa edes yrittää perustaa sellaisilla tämän maailmankaikkeuden ja ulottuvuuden luonnonlakeihin, jotka olisivat edes jossain määrin mahdollisia.

Jos myy satuja ja viihdettä, niin se kannattaa kertoa. Kukaan tuskin vuokraa Tarua sormusten herrasta dokumenttina keskiajasta. Sen sijaan satujen väittäminen todeksi, ja sillä laskuttaminen, onkin jo paljon huolestuttavampaa.

Muuten. Ruoho ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään muuta kuin sellaista vihreää, jonka päällä on kiva kävellä paljain jaloin ja jonka lyhyenä pitämisestä harvempi pitää. Vaatii melkoisen joustavaa suhtautumista niputtaa apila, timotei, raiheinä tai juolavehnä samaan.

You are currently viewing Maksullista tarinankerrontaa

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen