Jumppapalloa. Taas.

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:29.4.2016
  • Artikkelin kategoria:Koira

Meillä opettelee uusi sukupolvi jumppapallon käyttöä. Ne, joiden mielestä se on kivaa, muuttuvat addikteiksi yhden kokeilun jälkeen. Tolkkua ei ole ja jos sitä ei ihmisen puolelta keskeytä, niin puuhaavat itseltään jalat alta. Se on nimittäin kaikessa helppoudessaan päättömän raskasta. Kultainen perussääntö on, että sitä treenataan mitä tarvitaan ja pikajuoksijoilla jumppapallon kanssa könyäminen on siinä rajoilla, mutta palvelee lihasvoimaa ja nimenomaan lähtönopeutta. On siitä muutakin etua, koiralle ja suoritukselle.

Urokset varsinkin haluavat könytä pallon päällä, kaipa se hieman toiseen viettialueeseen kuin metsästykseen viittaa. Mutta se tekee ihmeitä selälle ja varsinkin lantiolle/ylimenoalueelle. Sen sijaan aidompi futismatsi lisää ponnistusvoimaa, ja auttaa sekin pitkille selkälihaksille – puhumattakaan reaktionopeuden paranemisesta. Rasitus johtuu täysin siitä, että koirat tekevät jatkuvaa kiihdytystä, ja joutuvat hallitsemaan liikettä toisella tavalla kuin ”tavallisessa” täyden vauhdin pätkässä. Sitä voitaisiin kuvailla tilanteena, jossa joutuu käyttämään kovaa ikään kuin staattista voimaa, jatkuvaa jännittämistä – hölmö vertaus, mutta hyvin paljon samaa kuin jos nostaisi painoa hitaasti ja laskisi sen yhtä hitaasti. Paitsi että tässä mukaan yhdistetään nopeus.

Tuota kannattaa harkita yhtenä treeninä vinttareiden lisäksi myös agi-koirille, sekä harvinaisemmassa weight pullingissa. Sen sijaan en näe siitä mitään hyötyä pitkäkestoisessa, esimerkiksi valjakoilla tai metsästävillä – paitsi ulkopuolella työkauden vaihtelevuutta tuomaan, jolla silläkin on toki oma arvonsa.

Kuten kaikessa, niin tässäkin on omat riskinsä. Pallolla puuhailu saa koiran äkkiä tukkoon, sillä maitohappoa kertyy. Ja jos ollaan ahneita, niin koira on hetken kuluttua jumissa – joten lihashuolto on vähintään yhtä suuressa merkityksessä kuin puhtaammissa nopeus/voimatreeneissä, vaikka jumppapallolla on itsessään myös lihashuollollistakin vaikutusta, ainakin vähemmissä määrissä tehtynä. Joten liioittelu on tässäkin pahasta, varsinkin nopeuskoirilla, koska suurina annoksina se syö nopeutta.

Sanoinko, että nämä ovat uuden sukupolven jumppaajia? Se edeltävä sukupolvi löytyy näistä klipeistä:

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen