Koiran hampaat

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:20.1.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Hampaat ovat koiran ruokailuvälineet, sekä koristus meille ihmisille. Tuskin kukaan koiraharrastaja on eri mieltä siitä, että rivi valkoisia, terveitä hampaita on erinomaisen hieno näky koiran irvistäessä. Mutta kuten kaikki muutkin työkalut, myös hampaat vaativat huoltoa.

Greyhound on altis rotu hammasongelmille, varsikin hammaskivelle. Osaltaan se johtuu kuonon rakenteesta. Pitkä kuono ja kuiva suu vaikeuttavat syljen toimintaa hampaiden puhdistamisessa. Osaltaan se johtuu ruokavaliosta. Monet antavat koirilleen pelkästään erittäin löysäksi ja pehmeäksi turvotettua kuivamuonaa, jolloin hampaat eivät saa mekaanista työtä. On myös heitetty ilmaan arvailuja, että alttius hammaskivelle johtuisi greyhoundin syljen erilaisesta entsyymirakenteesta sekä lisäravinteiden, varsinkin raudan, antamisesta – mutta näistä ei ole mitään näyttöjä.

Hampaat

Pentu saa neulanterävät maitohampaansa noin 3-4 viikon ikäisenä. Niitä tulee ylä ja alaleukaan kumpaankin kuusi etuhammasta, kaksi kulmahammasta ja kuusi väliposkihammasta, eli maitohampaita tulee yhteensä 28. Maitohampaat alkavat tippua noin kolmen kuukauden iässä. Elimistö tuhoaa itse niiden juuret, jolloin näkyvä osa, kruunu, tipahtaa itsestään.

Joskus maitohampaat eivät ota irtoakseen. Tiukimmassa istuat kulmahampaat. Yleensä nekin lähtevät kun pysyvä rautahammas työntää niitä, mutta aina ei näin käy. Niiden pitäisi irroita viimeistään silloin, kun pysyvä hammas on yhtä pitkä kuin maitohammas. Joskus kuitenkin maitohammas on erittäin tiukassa, ja silloin on syytä tilata aika eläinlääkäriltä, joka poistaa maitohampaan. Pelkästään se, että hampaita on kaksi rinnakkain, ei ole vielä syy lähteä lääkärille, ja tässä useimmat ihmiset hosuvatkin liikaa. Lääkäri poistaa hampaan vasta sitten, kun pysyvä hammas alkaa vääntymään, ja on aivan selvä ettei maitohammas irtoa itsestään. Poistoa ei tarvitse tehdä rauhoituksessa, ja on käytännössä kivuton toimenpide greyhoundille. Luiden ja muun revittävän pureskelu ja riepottelu helpottaa hampaiden irtoamista.

Yleensä ensimmäiseksi pysyviksi hampaiksi tulevat yläetuhampaat noin kolmen kuukauden iässä. Kulmahampaat puhkeavat keskimäärin 4-5 kk iässä, mutta puhkeaminen voi jatkua 10 kk ikään saakka. Yleensä alakulmahampaat puhkeavat ennen yläposkihampaita. Ensimmäinen väliposkihammas puhkeaa samoihin aikoihin tai hiukan myöhemmin kuin kulmahampaat. Tällä hampaalla ei ole vastaavaa maitohammasta. Väliposkihampaat 2 ja 3 puhkeavat seuraavaksi, noin 5 kk aikoihin tai jälkeen. Sen jälkeen tulevat suunnilleen järjestyksessä väliposkihammas 4 sekä poskihampaat ykkönen, kakkonen ja vain alaleuassa oleva kolmonen. Poskihampailla ei ole vastaavia maitohampaita. Yhteensä pysyviä hampaita on 42.

Sairaudet

Hampaiden kuntoon on kiinnitettävä huomiota. Huonossa kunnossa olevat hampaat ja ikenet ovat erittäin suuri haitallisten bakteerien varasto, ja laskee greyhoundin suorituskykyä huomattavasti. Välillä kilpakoiralla on omituisia, vaikeasti kohdennettavia ongelmia, selvää suorituskyvyn laskua, tonsillien kroonista tulehtumista ja heikot veriarvot. Monesti nämä johtuvat suoraan huonokuntoisista hampaista.

Tulehtuneen ikenen pienistä ienhaavoista bakteerit lähtevät helposti verenkiertoon. Suusta lähteneet bakteerit voivat aiheuttaa infektioita muissa elimissä, kuten maksassa ja munuaisissa. Sydämen vajaatoimintaa sairastavalla eläimellä bakteerit voivat tarttua sydänläppiin ja siten pahentaa koiran sairautta. Parodontiitti, vakava ientulehdus, aiheuttaa koiralle epämukavaa tunnetta suussa, sillä tulehtuneet kudokset ovat kipeitä.

Plakki, ientulehdus ja hammaskivi

Suussa on aina bakteereja. Elimistöllä on omat tapansa pitää bakteerikanta kurissa ja estää tulehdusten syntymistä. Suussa tällaisia ovat sylken eritys, joka huuhtelee hampaisen pintaa ja jossa on bakteereja tuhoavia aineita, sekä ienten epiteelin (päällyskerros; ihon ja limakalvojen pintaa päällystävä verisuoneton solukerros) jatkuva uusiutuminen. Ikenissä on myös tehokas verisuonisto, joka tuo nopeasti veren suuhun ja sen mukana elimistön omat puolustajat.

Hammas on koko ajan peittyneenä syljen ja ruuansulatuksen glykoproteiineilla, polypeptideillä ja rasvoilla. Plakkia alkaa muodostua hampaan pintaan, kun tähän kerrokseen tarttuu bakteereita. Plakin lisääntyminen johtuu joko jo pinnassa olevien bakteerien lisääntymisestä tai uusien bakteerien tarttumisesta. Kovettuessaan ja kerrostuessaan plakista tulee hammaskiveä. Vaarallisinta on plakin kertyminen ienrajaan ja ienrajan alapuolelle. Plakin vaikutuksesta ien alkaa tulehtua. Lievästi tulehtunut ien punoittaa ja/tai turpoaa. Vakavissa ientulehduksissa ikenestä vuotaa verta. Tätä ientulehduksen lievempää muotoa kutsutaan gingiviitiksi ja se on vielä hoidettavissa. Ikenen tulehdus alkaa nopeasti levitä parodontiitiksi.

Parodontiitissa hammasta ympäröivän kiinnityskudos tulehtuu, luuta häviää ja hampaan kiinnitys heikkenee. Lopulta hammas irtoaa ja putoaa pois. Parodontiitissa ei tuhoutunutta kudosta saada palautettua millään, ja ainoa hoito onkin vahingoittuneen hampaan poisto. Tehokkaalla ja aktiivisella hoidolla saadaan tila pysymään enintään kurissa.

Hammaskivi työntää mekaanisesti ientä kauemmaksi hampaasta. Tämän takia hammas höltyy ja infektio pääsee siirtymään hampaan juuren alueelle. Hammas alkaa heilumaan vielä kovemmin ja irtoaa tai joudutaan poistamaan.

Karies

Kariesta, eli hampaiden reikiintymistä, esintyy jonkin verran, mutta on koirilla kuitenkin huomattavsti harvinaisempaa kuin ihmisillä. Koirien hampaita ei paikata, vaan reikiintynyt hammas yleensä poistetaan.

Tapaturmat

Yleisin lienee hampaan katkeaminen tai murtuminen. Yleensä tämä liittyy jonkun kovan pureskeluun, esimerkiksi kivien, tai ulkoiseen tekijään, kuten vaikka törmäykseen.

Lääkärit väittävät, että katkennut hammas on koirallakin kipeä, koska hermo paljastuu. Mutta kaikki tietävät myös, että ainakaan greyhound ei sitä kipua millään tavalla näytä.

Vahingoittunutta hammasta ei voida korjata, vaan sen jäänteet poistetaan. Poisto tapahtuu aina rauhoituksessa, joten greyhoundtreenarin kannattaa harkita tarvitaanko operaatiota todella.

Hoito

Ennaltaehkäisevä

Luiden ja rustojen antaminen lienee paras ja greyhoundille mukavin tapa poistaa plakkia ja estää hammaskiven muodostuminen. Puhdas, kova luu ei ole kuitenkaan paras hampaiden huoltaja. hampaan täytyisi joutua mekaaniseen rasitukseen, upota johonkin, jotta se puhdistuisi. Siksi pehemämmät rustot, tai erittäin lihaiset luut ovat parempi vaihtoehto. Paljon suositellaan myös naudan nahasta valmistettuja puruluita.

Ruuan koostumukseen kannattaa myös kiinnittää huomiota. Pohjoismaissa koirat pääsevät juomaan halutessaan, joten tarvetta erittäin märälle ruualle ei ole. Itseasiassa pelkkä ruuan märkyys ei vaikuta asiaan, vaan kuinka plajon hampaat joutuvat tekemään töitä. Erittäin pehmeäksi turvotettu kuivamuona on pahempi. jauhamattoman lihan tai kovemmaksi jätettyjen nappuloiden tarjoaminen on hyvä tapa vastustaa hammaskiveä. Valitettavasti vain osa greyhoundeista on niin ahneita, ettei tuo ole käytännöllinen ratkaisu. On olemassa myös nimenomaan hampaiden puhdistamiseen suunniteltuja kuivamuonia, mutta ne ovat niin hinnakkaita, että niiden käyttäminen ei ole taloudellisesti järkevää.

Hampaiden pesu on tehokkain tapa, mutta vaatii viitseliäisyyttä treenarilta ja tottumista greyhoundilta. Mikäli greyhound on erittäin herkkä saamaan hammaskiveä, niin muuta vaihtoehtoa ei ole. Harjana voi käyttää sideharsoa, joka on kiedottu sormen ympärille. Koirille myydään myös hammasharjoja, jotka ovat ehkä näppärämpiä käyttää – ainakin sen jälkeen kun koira on oppinut hampaiden pesuun.

Hampaiden pesussa on käytettävä koirille tarkoitettuja hammastahnoja. Ne sisältävät hiovia aineosia, jotka tehostavat puhdistusta. Ihmisten hammastahnoja ei saa käyttää niiden liiallisen vaahtoamisen sekä korkean fluoripitoisuuden takia. Koira nielee käytännössä kaiken hammastahnan, ja liika fluori saattaa aiheuttaa ongelmia.

Kotihoito

Hammaskiveä voi poistaa hampaiden pinnoilta itsekin. Siihen tarkoitettuja välineitä voi ostaa itsekin, varsinkin suuremmilta kirpputoreilta löytää helpostikin vanhempia hammaslääkärin välineitä: raaputtimia ja peilejä. Myös kolikon syrjällä voi hammaskiveä raaputtaa.

Ikenen sisälle ei saa mennä, eikä ienpintaa saa rikkoa.

On myös sanottu, että hammaskiveä poistaessa voi pahentaa tilannetta. Hmapaan pinta naarmuntuu, jolloin plakki tarttuu siihen helpommin ja hammaskiven muodostuminen vain kiihtyy. Mutta yleensä jos hammaskiveä joutuu greyhoundilta poistamaan, niin sillä on jo vahva taipumus siihen – on pienempi paha saada hammaskivi pinnalta pois, kuin aavistuksen kiihdyttää uuden syntymistä.

Lääkäri

Vakavammat ientulehdukset sekä hammaskiven poisto on eläinlääkärin aluetta, samaten hampaiden poistot. Vaikka greyhoundin rauhoittamista ja nukuttamista vältetään mahdollisimman pitkään, niin heikkokuntoiset hampaat ovat suurempi riski ja ongelma kuin nukuttaminen.

Hampaaton greyhound

Osalta greyhoundeista on jouduttu poistamaan lähes kaikki hampaat. Jos tähän joudutaan, niin se on tehtävä. Vaikka koira tarvitseekin hampaitaan syömiseen, niin tarpeeksi pehmeällä ruualla syöminen luonnistuu täydellisesti. Me kaikki tiedämme, että tarpeeksi ahne koira ei koskaan pureskele ruokaansa.

Hampaiden puute on koiralle kuitenkin huomattavasti pienempi paha kuin pahasti tulehtuneet ikenet.

You are currently viewing Koiran hampaat

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen