107: Voiko pentua liikuttaa liikaa (podcast)

Uusi pentu kotona, ja kaksi asiaa murehdituttaa: miten ruokkia ja voiko pennun rikkoa liikuttamisella. Pentu ruokitaan kuin tavallinen aktiivinen koira ja ulkoilutuksilla, pidemmilläkään, ei saa pentuaan rikki.

Rasitus on hyväksi kasvavalle pennulle. Toki ylirasitus toistuessaan päivä toisensa jälkeen rikkoo minkä tahansa koiran, mutta se ei ole ikäriippuvainen kysymys. Silloin on kyse omistajasta, jolla ei ole mitään rajoitteita edes oman liikkumisensa suhteen.

Suurempi ongelma on, että pentukoira ei ylipäätään liiku tarpeeksi.

Jos työn alla on tuleva harrastuskoiran alku, niin kasvuaikana voisi jopa sanoa, että enemmän on parempi. Silloin aikuisuuden koittaessa penikalla on hyvä fyysinen kunto sekä kestävä rakenne. Puhumattakaan terveesti kehittyneestä koordinaatiosta, jolloin voi sijoittaa rahat koulutuskursseihin ja jättää vaikka agility-koiralla hyppykurssit väliin.

Enemmän kuin rasituksen ja liikkumisen määrää, niin pitäisi miettiä missä liikuttaa. Samaten omaa kotia pitäisi katsoa sillä silmällä, sillä liukkaat lattiat voivat aiheuttaa lihasjumeja, venähdyksiä ja jopa murtumia. Kerrostalon portaat taasen eivät ole sen suurempi uhkakuva kuin liukas keittiön lattia on.

Ainoa aidosti ikäriippuvainen riski on alaspäin hyppääminen. Iskut voivat rikkoa kasvavan pennun olkapäät. Joten koiran annetaan juosta ja riehua metsissä sekä pelloilla, ja kulkea omilla jaloillaan portaissa, mutta se nostetaan autosta pois.

Voit vilkaista näitäkin:

 

Kaffepaussin aika
Kaffepaussin aika
107: Voiko pentua liikuttaa liikaa (podcast)
Loading
/
You are currently viewing 107: Voiko pentua liikuttaa liikaa (podcast)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen