Pakkaskelien pikku niksit

Pakkassäät ovat saapuneet myös eteläiseen Suomeen – ja se vaikuttaa monien koirien arkiseen ulkoiluun. Jotta ulkoilu olisi kaikille kivaa, on hyvä muistaa pari pikku juttua.

  • Kuiva pakkasilma kuivattaa ihoa ja tassujen anturoita. Koira tarvitsee siis ravinnostaan hiukan enemmän laadukasta rasvaa, joka pitää huolta ihon ja anturoiden sisäisestä kosteutuksesta. Jos anturat halkeilevat, myös sinkkiä on hyvä lisätä.
  • Koira ei saisi olla liian laiha, sillä pieni rasvakerros lämmittää
  • Ulkokoiralla energiantarve nousee – se tarvitsee siis enemmän ruokaa
  • Jos käytät tassuvoidetta, sen tulisi olla vedetöntä
  • Koiralle on hyvä pukea riittävä määrä vaatteita, ja tarvittaessa myös tossut, jos koiran karvan laatu tai käytös sitä vaativat.
  • Harrastuskoiran kanssa lihashuollon kanssa saa olla entistä tarkempi – jos koira palelee, se  myös jumiutuu herkästi

Jos koira kaikesta huolimatta kärsii kylmästä, eikä viihdy ulkona, sitä on turha viedä ulos muuten, kuin tarpeilleen. Onneksi pakkaset eivät jatku loputtomiin, ja koiran kanssa on mahdollista liikkua myös sisätiloissa.

You are currently viewing Pakkaskelien pikku niksit