Palauttaminen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:15.1.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Palauttamisen merkityksestä puhutaan paljon, ja jotkut jopa tekevätkin asian eteen jotain – kilpailuissa. Treenin jälkeen onkin paljon yleisempää nähdä treenarien juoruavan keskenään, läähättävä koira seisomassa vierellä. Palauttaminen treenin jälkeen on kuitenkin aivan yhtä tärkeää, kuin itse treeni. Se on muistettava tehdä jo aloittaen nuoren koiran ensimmäisestä treenikerrasta.

Anaerobinen tuottaa kuonaa

Anaerobisen suorituksen tekevät tyypillisesti kaikki, jotka tarvitsevat lyhyen aikaa voimaa ja nopeutta – vintit, agi-koirat, weight pulling, luolakoirat jne. Sen sijaan valjakkokoirat, ajavat ja seisovat metsästyskoirat, suurin koulutettavista lajeista tai vaikka paimentavat, tekevät aerobisen suorituksen, jossa energian tuotto perustuu rasvaan. Näillä koirilla ei yleensä tarvita muuta palauttavaa kuin vettä, ruokaa, lepoa ja lenkki seuraavana päivänä.

Lihasten energia tuotetaan käytännössä kokonaan anaerobisesti (ilman happea) noin 15 sekunnin täysivauhtisessa suorituksessa (vinteillä sprintti), ja kun yli puolen minuutin tyypillisesti maksimissaan minuuttiin, noin 60 prosenttisesti. Tämä on nopea ja tehokas tapa tuottaa energiaa, mutta mitään ei saa ilmaiseksi: sivutuotteena syntyy suunnattomia määriä maitohappoa sekä muita kuona-aineita.

Lihaksiston, ja samalla elimistön, noussut happamuus poistetaan ”vuodattamalla” maitohappoa soluista verenkiertoon, jossa se neutralisoidaan elimistön emäksisillä buffereilla, joista tärkeimmät lienevät kalium ja bikarbonaatti.

Tämä happamuuden nousu voi rajoittaa metabolisia prosesseja, joka johtaa lihasten heikkouteen sekä nopeuden menettämiseen – varsinkin huonokuntoisilla ja treenaamattomilla koirilla. Maitohapon neutralosointi voi olla tehotonta myös puuttellisen lisäravinteiden käyttämisen takia.

Palautumisprosessi

Välittömästi suorituksen jälkeen – oli se sitten kilpailu, harjoistusveto tai muuten vaan rasittava veto – palautuminen alkaa. Elimistö pyrkii tällä minimoimaan solu- eli lihasvauriot.

Läähätys

Läähätys palvelee kahta tarkoitusta:

  • Koiralla ei ole hikirauhasia, joten se pystyy hikoilemaan käytönnässä ainoastaan hengityksen kautta. Koira siis poistaa lämpöä läähätyksellä. Sen ruumiinlämpö on noussut rajusti suorituksessa ja tämä ylilämpö on poistettava jollain tavalla ja nopeasti.
  • Elimistö kärsii happivajeesta, ja läähätyksellä pyritään saamaan verenkierron ja elimistön happivarannot uudestaan täyteen.

Verenkierto

Verenkierto ja veri itsessään on erittäin tärkeässä roolissa. Verenkierron ”pääpaino” poistuu suorituksen jälkeen työtä tehneistä lihaksista takaisin keuhkoihin sekä vatsalaukun/suoliston aluelle. Veri ja sen komponentit aloittavat maitohapon sekä muiden kuona-aineiden neutralisoinnin sekä kuljettavat niitä muille sisäelimille, kuten maksalle ja munuaisilla, poistettavaksi kierrosta. Lisäksi verenkierto osallistuu elimistön jäähdyttämiseen.

Lihassolut

Lihassolujen noussut happamuus rikkoo niiden rakenteen ja aiheuttaa lihasvaurioita. Siksi tilanne on tasapainoitettava niin nopeasti kuin mahdollista. Eniten kärsineet lihassolut eräällä tavalla vuotavat – toki prosessi on monimutkaisempi – maitohapon nopeista lihaskuiduista ympäröivän kudoksen hitaisiin lihaskuituihin, nesteisiin sekä soluihin.

Hitaat, aerobiset, lihaskuidut kykenevät käyttämään maitohappoa energian tuottamiseen palautumisvaiheessa. Siksi kävelyttäminen, jossa nimenomaan käytetään näitä hitaita lihassoluja, on niin tehokas tapa palautumisen avustamisessa. Sydänlihas, joka on erittäin aerobinen lihas, kykenee tuottamaan 30 prosenttia tarvitsemastaan energiasta 5-15 minuutin ajan rasituksen jälkeen metaboloimalla maitohappoa.

Kävelyttäminen

Edellä mainituista syistä kävelyttäminen on tehokkain tapa aloittaa koiran palauttaminen työn ja treenin jälkeen. Vinttikoirien ratasuorituksessa helpon tapa toteuttaa tämä on kävellä pysäytyksestä pesuun ja sen jälkeen kennelalue kiertäen takaisin autolle – muut soveltavat vastaavaa lyhyttä kävelyä. Silloin ”pumpataan” maitohappoa nopeista soluista hitaisiin soluihin ja verenkiertoon ja sitä kautta nopeutetaan elimistön palautumista normaalitilaan. On aina parempi mitä pidempään pystytään koiraa kävelyttämään, mutta kilpailurutiinit rajoittavat tätä.

Kävelytyksessä on kuitenkin muistettava, että koiraa ei yritetä uudestaan väsyttää. Eli tempo on matala, lähinnä maleksimista, eikä aika ja matka saa ylittää eläimen voimia. Muutoin mennään ojasta allikkoon.

Treenauksessa, varsinkin sprintillä kun koira ei ole vielä hyvässä fyysisessä kunnossa, siirrytään energiantuotannossa nopeammin aerobiseen vaiheeseen. Silloin 200-300 metrin kävelyttäminen vedon jälkeen avustaa tehokkaasti maitohapon poistamista sekä aineenvaihduntaa.

Ylilämpö

Anaerobisen rasituksen ääritapauksella greyhoundilla ruumiinlämpö nousee 30 sekunnin suorituksessa kaksi astetta. Eläinlääkinnässä moista lämmön nousua pidettäisiin itsessään huolestuttavana ja sen alentamiseen pyrittäisiin millä tavalla tahansa. Treenareita asia ei niinkään huolestuta. Ainakaan treeneissä, kilpailuissa ollaan huolellisempia – olkoonkin ettei läheskään aina ymmärretä miksi.

Suorituksen jälkeen, oli se sitten harjoitusveto tai kilpastartti, elimistön kyky poistaa lämpöä säteilemällä vartalosta on heikentynyt. Ja koska koiralla ei käytännössä ole hikirauhasia, niin sillä on ainoastaan kaksi tapaa poistaa liikalämpö.

Läähätys, huohottaminen, on toinen tapa. Keuhkot ja sitä kautta kierrätetty iso ilmamäärä on tehokas tapa.

Toinen on verenkierron keskittyminen suurista lihaksista vatsanalueelle, joka toimii toisena suurena jäähdyttimenä. Tämä ”painopisteen” muuttuminen tapahtuu noin 3-5 minuutissa.

30 kiloinen greyhound kierrättää 3,5 litran verimääränsä kolme kertaa takaraajojen päälihasten läpi 30 sekunnin suorituksessa. Paitsi että tämä noussut verenkierron määrä tuo lihaksistoon happea, se myös pyrkii vähentämään maitohapon määrää lihassoluissa sekä poistamaan energian tuotannon, aineenvaihdunnan, synnyttämää lämpöä.

Lihasvaurioiden rajoittaminen

Joka kerta, kun koira harjoittelee tai kilpailee, sille syntyy lihasvammoja. Osa on mikroskooppisia repeämiä lihaksistossa, osa solutason tuhoutumisia, jotka maitohappo sekä lämpö aiheuttaa.

Kävelyttäminen on tärkein tapa, joka on tehtävä heti tai mahdollisimman nopeasti suorituksen jälkeen. Toinen on koiran pesu. Useimmille pesu tarkoittaa käytännössä tassujen ja varpaiden tarkistamista loukkaantumisten varalta – tärkeä syy sekin – sekä veden ruiskimista lihaksille; ”lihasten jäähdyttämistä” syystä jota ei edes ymmärretä. Syynä on elimistön lämpötilan laskeminen, jolla rajoitetaan ja lopetetaan pelkästään kohonneen ruumiinlämmön aiheuttamat solutuhot.

Kaikki lihasvauriot, olivat ne sitten lihaksistossa kuitu- tai solutasolla, aiheuttavat proteiinien menetystä. Tämä menetys, puutos, on korvattava. Tri. Robert Gilletten tutkimukset Alabamassa osoittavat, että korkeaproteiininen ateria pitäisi antaa 60-120 minuutin kuluttua suorituksesta, jotta vältyttäisiin stressihormonien ”kataboliselta” shokilta sekä fyysisiltä äärimmäisen rasituksen aiheuttamilta vammoilta.

Palauttaminen käytännössä

Tapoja on useita, mutta kuten treenauksessakin, niin on olemassa vain yksi oikea tapa – toki hienosäätötason eroja löytyy. Joka tapauksessa jokaisen treenarin pitäisi rakentaa itselleen joku rutiini, jota noudattaa. Muutoin palauttamista ei tule tehtyä, vielä vähemmän ratatreenin tai vetojen jälkeen. Varsinkin sprinttisuorituksessa, eli anaerobisella puolella, jäähdyttely on huomattavan tärkeää.

  1. Kävelytä koiraa 300-500 metriä rauhallisella temmolla, kuitenkin vähintään niin kauan kun se läähättää. Kävelyn aikana se aloittaa ruumiinlämmön laskemisen, täydentää elimistön happivarantoja sekä maitohapon neutralisointi käynnistyy.
  2. Pese tassut ja kostuta kevyesti vatsanalusta. Kostuta reisien sisäpinnat, kainalot, hännänalusta sekä pää. Tällä avustetaan lämmön poistamista. Älä ruiskuta kylmää vettä suoraan lihaksiin. Hyvin kuumalla kelillä, tai jos koira on erittäin kuumissaan, voidaan turkki kostuttaa kevyesti tai peittää se kostutetulla pyyhkeellä ja sen jälkeen kävelyttää sitä muutama minuutti. Silloin haihtuva kosteus jäähdyttää lisää. Älä kastele turkkia selän alueelta läpimäräksi, sillä hetken kuluttua turkkiin jäänyt vesi kuumenee ja koira on eräällä tavalla kuin kuumassa vesihauteessa. Ei haluttu tilanne!
  3. Anna koiran juoda noin kupillinen vettä, letkusta suoraan tai kupista. Älä anna tässä vaiheessa elektrolyyttejä. Juominen auttaa korjaamaan kuivumista sekä jäähdyttää elimistöä lisää. Jo pelkän veden suihkuttaminen suun kautta jäähdyttää tehokkaasti.
  4. Kävelytä lisää, noin 300-500 metriä. Anna lisää juotavaa, ja laita koira lepäämään. Aika riippuu paikasta ja mahdollisuuksista, mutta noin puolen tunnin kuluttua se olisi hyvä ottaa kävelemään hetkeksi ja juomaan.
  5. Jos mahdollista, anna koiralle kostea, korkeaproteiininen ruoka kahden tunnin sisällä startista.
  6. Kotona kävelyttämistä tai vapaana rauhalliselle lenkille, sekä elektrolyyttejä juomaveden joukossa
  7. Toinen korkeaproteiininen ruoka on suositeltavaa antaa seuraavan 24 tunnin sisällä. Lisää tähän ruokaan 100 IU E-vitamiinia.

Muista, että kovassa sprintissä, kuten greyhoundilla, kestää noin 48 tuntia, ennen kuin sen elimistö on palautunut kilpailusta.

Lisätietoa

Ylläoleva oli hyvin ylimalkainen esitys palauttamisesta ja palautumisen koko merkityksestä. Jos asia kiinnostaa syvemmin, niin sinun kannattaa harkita Katiskassa olevaa verkkoluentoa Urheilukoiran palauttaminen.

Siinä selitetään tarkemmin miksi palauttaminen on niin tärkeää koiran kehittymisen ja loukkaantumisriskin vähentämisen takia, mikä on proteiinien syvempi merkitys ja mitä elimistössä palautumisessa aidosti tapahtuu.

 

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen