×

Sinkki

/ / Mineraalit

ID-100211434Sinkki (Zn) on yksi tärkeistä kivennäisaineista, joka vaikuttaa monen muun lisäksi entsyymitoimintaan, ihoon ja turkkiin sekä spermaan. Aikaisemmin siihen ei ruokinnassa suuremmin kiinnitetty huomiota, koska sinkin tarpeesta tai puutoksista ei puhuttu. Tämä johtui luultavasti siitä, että sinkistä ei periaatteessa tule puutosta normaalilla ruokavaliolla. Monet ovat kuitenkin törmänneet kaljuihin silmänympäryksiin, jota nykyään yleisesti pidetään merkkinä sinkkivajeesta. Ennen sitä pidettiin biotiinin puutteena, ja usein biotiinilisä paransikin tilannetta. Ei tultu kuitenkaan ajatelleeksi, että useimmiten biotiinin mukana annetaan myös sinkkiä, sillä ne toimivat eräällä tavalla käsi kädessä. Nykyään tulkinta onkin, että itseasiassa turkkia paransikin nimenomaan lisätty sinkki ja kaljut silmänympärykset ovat ensimmäinen merkki mahdollisesta alkavasta tai lievästä sinkin puutoksesta.

Sinkkiä saadaan joka puolelta. Liha on taaskin paras lähde, mutta silti raakaruokkijoilla on vaikeuksia saada koirilleen riittävästi sinkkiä. jos ei haluta käyttää lisäravinteita. Kuivamuoniinkin sinkkiä on lisätty sen verran, että perustarve pitäisi saada tyydytettyä. Perustarve ei kuitenkaan aina riitä. Pennuilla on korkeampi tarve ns. peruskoiraan verrattuna. Samaten stressi ja rasitus lisäävät tarvetta. Useimpiin hiven- ja lisäravinteisiin on lisätty sinkkiä, eikä yleisen käsityksen mukaan niiden kauttakaan ole mahdollista saavuttaa myrkyllisyysrajaa edes pitkäaikaisessa käytössä. Siksi sinkkilisää kannattaisi käyttää aina, kun koiran voisi olettaa tarvitsevan sinkkiä lisää.

Sinkki pähkinänkuoressa

Sinkki vaikuttaa monen entsyymin ja hormonin kautta lähes joka paikassa koiran kehossa. Sinkin puute vaikuttaa mm. A-vitamiinin käyttöön, turkkiin, ihoon, tassuihin, vastustuskykyyn ja yleiseen terveyteen. Sinkkiä voidaan huoletta kutsua tärkeimmäksi hivenaineeksi.

Sinkin puute on todellinen ongelma, sillä sitä on vaikea saada riittävästi edes kuivamuonista. Raakaruokinnassa sinkin saannin turvaaminen on eräs vaikeimmista asioista toteuttaa. Käytännössä se vaatii lähes aina lisäravinteita.

Yleisimmät puutteen oireet ovat kaljut silmänympärykset, ohut ja matta turkki ja halkeilevat anturat. Sinkin puute voi aiheuttaa myös anorektistyyppistä ruokahaluttomuutta, joten aina nirsoudessa ei ole kyse välttämättä nälän puutteesta. Pohjoiset rodut ovat muita herkempiä saamaan sinkin puutteesta johtuvia ihotulehduksia.

Vilja- ja palkotuotteiden fytaatit heikentävät paikoin paljonkin sinkin hyödyntämistä. Samaten ruuan korkea kalsium– sekä ei-hemiraudan määrä estävät sinkin varastoimista tai vaikuttavat siihen heikentävästi – hemirauta ei heikennä sinkin imeytymistä. Mutta samalla aterialla annettu sinkki sen sijaan ihmistutkimusten perusteella heikentää raudan bioaktiivisuutta, mutta enintään puolen tunnin ajan.

Sinkin imeytymiseen vaikuttaa lisäksi minkä kanssa se on sitoutuneena. Jos sinkkiä on yhdessä vaikkapa maitoproteiinien kanssa, niin sen imeytyminen tehostuu. Paras hyöty saadaan sinkkisitraatilla, kun se on yhdessä rasvan kanssa.

Koiran aito tarve on noin 2 mg/kgEP ja vähimmäsmääränä voidaan pitää noin puolta vähemmän eli NRC:n määrittelemää 2 mg/kgME. Sinkki imeytyy huonosti, 15 – 40 % yhdisteen muodosta riippuen sinkkioksidin ollessa huonoin, joten tarpeen voi huoletta kertoa kahdella tai kolmella.

 

Kiinnostaako enemmänkin vitamiinit ja mineraalit?

Liity Sumpun koulutukseen Vitami!

 

Sinkkiä tarpeeseen

Vaikka sinkki on koirillekin ehdottoman tärkeä hivenaine, niin sen merkitystä ja annostusta koirille ei ole kuitenkaan tutkittu turhan paljon. Jotain kuitenkin löytyy, joten tiedetään joitain raja-arvoja sekä mitä tapahtuu puutteessa.

Vuonna 1963 tutkijat Robertson ja Burns antoivat pennuille, joiden rotua ei tiedetä, mutta olivat luultavasti joko sekarotuisia tai beagleja, ruokaa, jossa oli 0,3 % kalsiumin lisäksi lisätty 2 % kalsiumkarbonaattia ja joko 33 mg tai 200 mg sinkkiä ruokakilossa. 10 kk kohdalla matalalla sinkillä ruokitut olivat kasvaneet vain kolmasosan siitä mitä korkeammalla määrällä olleet olivat painoa keränneet. Sinkin puutteessa kasvaneilla oli kaikki mahdolliset sinkin puutoksen oireet alkaen iho-oireista aina sisäelinvaurioihin saakka. Englantilaisilla pointtereille annettiin maissiin ja soijaan perustuvaa sinkitöntä ruokaa, ja syntyi iholeesioita ja tulehduksia viiden viikon jälkeen (Sanecki ym. 1982). Kun koirien sinkki nostettiin määrään 200 mg ruokakilossa sinkkikarbonaattina, niin koirat toipuivat kuudessa viikossa. Näillä perusteilla pääteltiin, että jos korkean kalsiumin kuivaruuassa sinkin määrä tipahtaa alle 90 mg/ruokakilo, niin koirille kehittyy puutos. Myöhempien kokeiden perusteella on myös päätelty, että jos kalsium ei kohoa huomattavasti, niin 60 mg/KAkg riittäisi ylläpitoon.

Löytyy myös toisenlaisia tuloksia sinkin määrän suhteen, niin sinkin kuin koirienkin määrässä. 1977 tutkija Fisher antoi yli 800 beaglelle sinkkiä 32 mg/KAkg, eikä havainnut merkkejä sinkin puutoksesta. Mutta tiedoksi niille, jotka yrittävät haarukoida verikokeilla ruokintaansa kohdalleen, niin jos koirilla oli maksasairauksia, kilpirauhasongelmia, narttu oli steriloitu tai oli tulehduksia, niin seerumin sinkki laski. Sen sijaan jos koiralla oli munuaisten toiminnassa vikaa, kastroitu uros, epilepsiaa tai tehty kirurginen toimenpide, niin seerumin sinkki ei muuttunut. Tämä saattaa liittyä Baxterin tutkimusryhmän havaintoon vuonna 1970, jossa he vertaillessaan radioaktiivisesti merkityn sinkin kulkua sydänkohtauksissa eri soluihin huomasivat, että sinkkiä päätyi vaurioituneisiin soluihin enemmän kuin terveisiin. Päätelmä oli, että sinkki osallistuu vaurioiden korjaamiseen.

Labradorinnoutajien pennuille annettiin joko 50 mg tai 200 mg/KAkg sinkkiä. Kun ryhmien pentujen välillä ei ollut kasvussa eroja, niin NRC 2008 suosituksiin huomioitiin, että 50 mg riittää pennuille tukemaan normaalia kasvua (Booles ym. 1991).

Heikko turkki ja kaljuuntuminen silmien ympäriltä on ovat olleet tuttuja maallikkopuolen merkkejä sinkin puutteesta. Mutta mikäli se todella johtuu sinkkivajeesta, niin sinkin vaikutuksesta turkkiin pitäisi silloin löytyä tutkimuksiakin. Löytyy. Aikuisilla koirille annettiin ensin yhdeksän viikon ajan normaalia kuivamuonaa sinkin ollessa suositusten mukainen. Sitten lisättiin 23,9 mg/MJ sinkkiä ja/tai linoleenihappoa 3,6 g/MJ. Koirien turkki ja ihon kunto arvioitiin. Verrattuna “puhtaalla” kuivamuonalla olleisiin sinkkilisää tai sinkkiä ja linoleenihappoa yhdessä saaneilla turkin kiilto ja tuuheus paranivat sekä iho pysyi parempana (Marsh ym. 2000 1).

Kalsiumin vaikutus

Vanhempien tutkimusten mukavuus on siinä, että ne huomioivat aina silloin tällöin myös muitakin kuin kuivamuonaa käyttäviä. Tiedetään, että jos ruoka koostuu ns. luonnollisista raaka-aineista, niin sinkkiä pitäisi olla vähintään 60 mg/KAkg, kun taasen teollisissa kuivamuonissa riittäisi 9,7 mg/1,000 kcalME  tai 2 mg/EPkg. Mutta nyt alamme lähestyä sinkin ongelmaa. Sen imeytymiseen ja hyödyntämiseen vaikuttavat monet asiat, ja koirien tarpeet vaihtelevat.

Sinkkisuositukset pätevät perusterveellä peruslaiskalla peruskoiralla, jos ravinnon kalsium ja fytaatit eivät nouse suosituksia korkeammaksi, sillä molemmat heikentävät sinkin imeytymistä. Jos koira on puuroruokinnalla, niin fytaatit tekevät kiusaa ilman huolellista ja pitkää kypsennystä. Jos koira barffaa, niin kalsium huitelee taivaissa ja kasvisoseissa saattaa olla suurempiakin määriä fytaatteja sen kaltaisia yhdisteitä. Myös korkeat kuitumäärät vähentävät sinkin imeytymistä. Jotta saataisiin suositusten mukainen määrä, niin ruuan sinkin on noustava. Vaikeus on siinä, että ei olemassa suoraviivaista taulukkoa koiran koon ja ruuan kalsiumin sekä fosforin mukaan, joka kertoisi paljonko sinkkiä on annettava lisää. Mutta vähintään 90 mg/KAkg saattaisi silloin olla suositeltava ylläpitomäärä.

Kalsiumin sinkkiä estävä vaikutus on kuitenkin erittäin epäselvä. Tutkimuksissa ei ole huomioitu varsinaista kokonaisravinnon merkitystä, vaan asiaa on selvitetty pääosin mineraalisien ja sekasyöjän näkökulmasta. Tiedetään, että esim. kaseiiniin sitoutuneen sinkin imeytymistä ei rauta tai kalsium estä. Tutkimuksista puuttuu siten kokonaan lähtökohta, jossa selvitettäisiin varsinaisen ravinnon imeytymistä sekä miten eläinperäiset tekijät siinä vaikuttavat.

Iho-oireisiin ja haavoihin

Sinkkiä on käytetty pitkään iho-oireiden ja kuolleen turkin parantamiseen. Jostain syystä sinkin hyödyntäminen haavoissa ja leikkausten jälkihoidossa on harvinaisempaa kuin ihmisillä.Tiedetään kuitenkin, että sinkki osallistuu useiden ihoa ja sen kerroksia korjaavien tekijöiden ja entsyymien toimintaan. Se, etä tehostaako lisänä annettu sinkki todella paranemista, vaikka se “sinkkilaastareista” ihon läpi jossain määrin imeytyykin, on epäselvää (Lansdown ym. 2007 2). Kyse on kuitenkin enemmänkin selvittävän tutkimustyön puutteesta, kuin kokemusperäisen kliinisen hoidon tehosta. Sairaaloissa on rutiinisti käytetty sinkkiä tukihoitona jo vuosia.

Tiineet ja raskautetut

Kantaville, imettäville ja pennuille ei ole olemassa vertailevaa tutkimusta sinkin saannin suhteen, ainakaan vuoden 1985 Nutrient Requirements of Dogs mukaan. Siksi niille käytetään samaa suositusta kuin aikuisillekin. Mutta Sanecki ym. mukaan 90 mg/KAkg olisi suositeltavampaa (1982).

Sama pätee kovassa rasituksessa olevien kanssa. Koirilla ei tiedetä kuinka paljon sinkin tarve nousee työn myötä, ja ihmisillekin esitellään käytännössä vain arvailuja, mutta käsitys on kaikissa sinkkitutkimuksissa sama: tarve nousee, ja se saattaa nousta paljonkin.

Välillä törmää väitteisiin, että sinkki parantaisi vastustuskykyä ja jopa urheilusuorituksia, mutta niistä ei ole olemassa riittävän vahvaa näyttöä suoriin terveysväitteisiin, vaikka viitteitä onkin jo saatu. On kuitenkin mahdollista, että urheilukoirilla sinkistä on hyötyä. Tutkimuksissa on havaittu, että sinkin puute aiheuttaa vapaan testosteronin jyrkkää laskua, ja koska testosteroni kuitenkin on elimistön tärkeimpiä anabolisia hormoneita, niin sinkin puutteesta johtuneen alentuneen testosteronin nosto saattaa näkyä suorituskyvyssä (yli 40v miehen testosteroni saadaan lähelle 20-vuotiaan tasoa ottamalla kerran päivässä 30 mg sinkkiä sisältävä sinkkitabletti).

Sairaiden ja toipilaiden kohdalla ollaan yhtä mukavassa tilanteessa. Tiedetään, että sinkkiä tarvitaan enemmän, mutta kukaan kykene antamaan kaavaa kuinka paljon enemmän.

Koirien suolisto- ja ruuansulatusongelmat ovat ehkä suurin yksittäinen kasvava ongelma lemmikkimaailmassa. Hevosilla vatsaongelmat ovat räjähtäneet käsin samalla kun niiden ruuasta on tullut liian valkuaispitoista, ja ruokintakertojen määrä on vähentynyt hevosten pääosin seistessä tarhoissaan. Hevosen kun kuuluisi suurin piirtein kävellä ja syödä koko ajan. Koirilla on kyse vastaavanlaatuisesta tilanteesta. Koirille syötetään liian kasvispitoista korkean hiilihydraatin ruokaa, jonka rasva ja proteiinit eivät enää ole eläinperäisiä. Niitä syötetään ainakin kaksi kertaa päivässä, ja liikunta rajoittuu minuutteihin ja satoihin metreihin päivässä. Koira on peto, jonka kuuluisi syödä korkeampaa valkuaista ja rasvaa, eikä käytännössä yhtään hiilihydraatteja ahmien ja pitäen välillä paastoa. Siinä välillä sitten jolkotetaan kilometri toisensa jälkeen metsästysalueelta toiselle. Jatkuva löysyys tai ripulointi on toki jo itsessään merkki ongelmista, mutta myös aiheuttaa ongelmia. Koiran suolisto on lyhyt, joten aika ruokamassan käsittelyyn ja ravintoaineiden imeyttämiseen on myös lyhyt. Jatkuva “vatsan löysyys” ja suoliston krooninen tulehdustila heikentää aika imeytymistä, ja yhtenä kärsijänä on sinkki.

Sinkkiä maidontuotantoon

Imettävän nartun maidontuotanto on yksi kasvattajien suurimmista murehtimisen aiheista. Ainakin heti sen jälkeen kun synnytys on saatu hoidettua alta pois. Ensin murehditaan maidon nousua, sitten se riittämistä ja viimeiseksi pelätään mahdollista nisätulehdusta vieroituksen aikana. Todellista koirankasvatuksen hardcore-joukkoa ovat ne kasvattajat, jotka pyrkivät säätelemään pentujen kasvua emän maidon rasva- ja proteiinipitoisuuden kautta. Yleensä pyrkimällä laskemaan maidon ravintoarvoja etteivät pennut vain kasvaisi liian nopeasti. Tuo on sen kaltainen kardinaalivirhe, eikä se edes onnistu narttua näännyttämättä, että en viitsi edes puuttua moiseen päättömyyteen. Jos joku haluaa ehdoin tahdoin vaarantaa sekä emän että pennut, niin hän on kaiken valistuksen saavuttamattomissa.

Maidon nousu tapahtuu yleensä itsekseen viineistään vuorokauden sisällä synnytyksestä hormonitoiminnan myötä. Sitä voi helpottaa antamalla nartun syödä jälkeisiä, koska ne sisältävät oksitosiinia. Hormoni, joka muun lisäksi osallistuu myös maidon eritykseen. Valitettavan monet kasvattajat kuitenkin estävät istukoiden syömisen, koska ne usein laittavat nartun hetkeksi ripulille.

Riittävä paino ja juominen ovat perusasioita maidon tuotannon suhteen. Emä kuluttaa suunnattomasti energiaa imettämiseen ja tämä on yksi syy miksi nartun pitäisi synnytyksessä olla hivenen pullukka. Ei ylipainoinen, koska se aiheuttaa omat ongelmansa, mutta selvästi painavampi kuin hoikka. Ruokinnassa ei siis saa säästellä rasvaa.

Rasvaa ei tarvita pelkästään emää varten. Äidinmaito on erittäin rasvaista, koska se on ainoa tapa saada vastasyntyneille riittävästi energiaa. Tämä rasva otetaan emältä ja siihen vaikuttaa suoraan emän ruokinta. Vaikka unohdettaisiin rasvan merkitys vitamiinien saannissa, niin maidon rasvaisuus turvaa pennun henkiinjäämistä. Pennun keho alkaa säätelemään ruumiinlämpöä vasta noin viikon kuluttua ja siihen asti pienet pallukat ovat täysin riippuvaisia emän antamasta lämmöstä: sen omasta ruumiinlämmöstä sekä juodun maidon antamasta lämmöstä. Mutta yksi lämpöä tuottavasta, oikeammin kylmyyttä eristävästä, tekijästä on ravintorasva. Sen käyttö lämmittää, ja se muuttuu myös erittäin nopeasti varastorasvaksi. Toisin sanoen pentu lihoaa ja siitä tuleekin lähes tunneissa pitkästä, laihasta rotasta pyöreä, pullea koiranpentu, joka imee, tuhisee ja nukkuu. Jos emän maidon kautta tuottaman rasvan määrä tipahtaa, niin käsissä on kuivuvia, laihoja, itkeviä ja hermostuneita pentuja. Ei mikään paras lähtökohta elämälle, eikä sitä korjata nostamalla pentuhuoneen lämpötila +30 asteeseen. Silloin tehdään emän olo kurjaksi, sen elimistön nestemäärää aletaan käyttämään oman nestetasapainon korjaamiseen, ei pentujen maitoon sekä pennut kuivuvat entisestään.

Maidon rasva myös nesteyttää pentua, vaikka juomiseen tulisikin tauko syystä tai toisesta. Aina kun rasvaa poltetaan energiaksi – ja pentu tekee sitä erittäin ahkerasti – niin kaupan päälle saadaan vettä.

Juominen on selviö. Maito on kuitenkin nestettä ja se neste saadaan vain juodusta tai ruuan mukana saadusta vedestä. Emän kuivuminen on yksi syy maidon ehtymiseen.

Kaikki edellä mainittu oli perusasiaa, jonka jokaisen kasvattajan voidaan olettaa tietävän. Mutta sen lisäksi voidaan tehdä hienosäätöä, jolla maidon eritystä voidaan entisestään tehostaa. Hyödyllistä varsinkin isojen pentueiden kohdalla, jossa maidon riittävyys parhaimmissakin tapauksissa voi olla kehnoa.

Maidon eritystä voidaan lisätä niinkin yksinkertaisella tempulla kuin antamalla emälle sinkkiä (Dempsey ym. 2012 3). Hiirilla tutkittiin miten lieväkin sinkin puute vaikutti maidon tuotantoon sekä laatuun. Kyse ei siis ollut edes varsinaisesta puutoksesta, vaan pelkästä vajaasaannista. Sinkin vajaus saadaan koirilla helpostikin aikaiseksi, eikä se ole edes harvinaista.

Osa hiiriemistä sai ruuastaan 15mg/kg sinkkiä, jolla saatiin aikaiseksi vajaus. Toinen ryhmä sai normaalina pidetyn 30mg/kg. Vajaalla saannilla olevilla imettävillä oli noin 25% korkeampi kokonaisproteiini maidossa, mutta varsinaisten ja hyödyllisten kaseiinin ja heran määrät alhaisemmat, sekä heikompi maidontuotanto määrässä. Tämän mukaan jo marginaalinenkin sinkin puute heikentää ja sotkee maitorauhasten toimintaa sekä laskee imeväisten saaman maidon laatua.

Olemme taas kerran samassa tilanteessa kuin niin monta kertaa ennenkin. On todettava, että riittävä hengissä pysymiseen on hyvinkin kaukana optimista, parhaasta mahdollisesta, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Sinkki, beetakaroteeni ja lapsikuolleisuus

Mikroravinteita, eli käytännössä hivenaineita ja vitamiineja, tutkitaan jatkuvasti ihmisillä. Osittain toki antioksidanttivaikutusten takia, mutta myös siksi, että vasta nyt on aukeamassa kuinka suuri merkitys niillä itse asiassa on. Jos ei päivittäin, niin lähes viikoittain havaitaan uusia etuja ennen “vain” hivenaineiksi määritellyillä ravinteilla.

Tutkijat olivat tällä kertaa halunneet lisäselvitystä sinkin ja beetakaroteenin merkityksestä odottavien äitien ruokavaliossa vastasyntyneiden terveyden ja lapsikuolleisuuden suhteen. Tulos oli erittäin mielenkiintoinen. Äidit saivat odotusaikana normaalin rauta- ja foolihappolisän lisäksi sinkkiä ja betakaroteenia, ja vastasyntyneitä seurattiin kuuden kuukauden ikään asti. Lisiä saaneiden äitien lapsilla oli vähemmän ripulisairauksia, sekä lapsikuolleisuus laski (Wieringa ym. 2010 4).

Koiramaailmassa kuuma kysymys onkin nyt, että toimisiko sama emillä ja pennuilla? Jos sinkki ja betakaroteeni vahvisti ihmisillä vastasyntyneiden vastustuskykyä, niin voitaisiinko samoilla lisäravinteilla vähentää pikkupentujen ripuleja ja vahventaa vastustuskykyä, jolloin suolisto-ongelmien vähentyessä saattaisi allergioiden määrätkin laskea, puhumattakaan jos sinkillä ja betakaroteenilla saisi estettyä fading puppy syndroomaa, hiipuvan pennun oireyhtymää. Koiranpennulla voidaan kuitenkin olettaa, että koska sen suolisto on ihmislasta kehittymättömämpi syntyessä, niin koira olisi vaativampi suoliston immuniteetin suhteen.

Sinkki ja flunssa

Ihmisten flunssaa pyritään helpottamaan milloin milläkin, mutta mitään varsinaista apua ei ole oikein löydetty. C-vitamiinista löytyy ristiriitaisia tuloksia. Osan mukaan C-vitamiini lyhentää 14 päivän flunssan kahteen viikkoon, osa on antanut positiivisempia tuloksia, joiden mukaan sairasaikaa kyetään lyhentämään parilla päivällä – jos mega-annoksia C:tä aletaan ottamaan hieman ennen varsinaisten oireiden alkamista – jos oireet ovat päällä, niin C-vitamiinilisä ei auta. 2011 julkaistiin Cochrane-katsaus sinkistä, ja tulokset olivat todella mielenkiintoisia. Sen mukaan sinkki lyhentää sairausaikaa sekä lievittää oireita. Vielä mielenkiintoisemmaksi tämän tekee se, että katsaus on täydennys vuoden 1999 sinkkiä tutkineeseen, jossa loppupäätelmä oli, että sinkin tehosta ei ole riittävän tehokasta näyttöä. Nyt selvitettiin ja dataa tutkittiin uudestaan 15 tutkimuksesta, joihin oli osallistunut 1360 ihmistä.

Intialaisen Singhin tekemässä tutkimuksessa selvisi, että

  • jos sinkkiä otettiin vuorokauden sisällä oireiden ilmaantumisesta, niin vilustumisoireet olivat lievempiä ja flunssan kesti lyhyemmän aikaa
  • seitsemän päivän kuluttua oireiden alkamisesta he, jotka ottivat korkeampia annoksia sinkki, selvisivät oireistaan nopeammin kuin plaseboryhmä
  • lapset, jotka olivat saaneet sinkkiä viiden kuukauden ajan tai kauemmin, sairastuivat flunssaan harvemmin ja heillä oli vähemmän koulupoissaoloja.

Uutinen on löydetty Medical News TODAY:n sivustolta ja tutkimus on luettavissa pdf-muodossa Cochrane-ryhmän kautta.

Jo lieväkin sinkin puute näkyy erilaisten leukosyyttien suhteissa, vaikkakin kokonaismäärä pysyi samana. Eniten tipahti pintaverenkierron vastustuskyky, joka on kuitenkin ensimmäinen suojavarustus taudinaiheuttajia vastaan (Pinna ym. 2002 5).

Kyse on ihmisistä, mutta koska koirien kennelyskä on samaa sukua kuin ihmisten kausiflunssatkin, niin olisiko sinkistä apua siihenkin? Nimittäin tuon katsauksen tulosten mukaan myös antibioottien käyttötarve väheni sinkin myötä. Tämä saattaisi olla yksi selitys siihen, miksi aikoinaan Jagster Scoop-greyhoundit ja nykyään Nordicin koirat ovat selvinneet flunssaepidemioista sairastumatta – hyvä fyysinen kunto kuitenkin altistaa tartunnoille alentuneiden valkosolumäärien takia, ja kummankin kennelin koirat ovat aina olleet erinomaisessa fyysisessä kunnossa.

Singh kuitenkin toppuuttelee liian nopeiden johtopäätösten ja hoitosuositusten laatimista. Tutkimustyötä tarvitaan lisää jo siksi, että kukaan ei tiedä tarkkaan mihin sinkin teho perustuu, eikä paljonko sinkkiä itse asiassa tarvitaan.

Se, että sinkki saattaisi toimia flunssaa vastaan, ja miksi sillä on tärkeä merkitys vastustuskyvyssä, löytyy sinkin roolista olla rakennuspalikka. Neutrofiilit (granulosyytit) ovat yleisin valkosoluryhmä ja ne ovat ensimmäinen tehokas ja nopea puolustuslinja varsinkin bakteereja vastaan. Ilman sinkkiä neutrofiilien syntyminen luuytimessä estyy. Jos sinkkiä ei saada tarpeeksi, eli ei tarvitse olla varsinaista puutetta, vaan vajaasaantikin riittää, niin ihmisillä neljän viikon jälkeen neutrofiilien määrä laskee selvästi ja kolmen kuukauden kohdalla myös plasman sinkkimäärät lähtevät vajoamaan (Cossacka ym. 1983 6, Pinna ym. 2002 7).

Ai että mikä Cochrane-katsaus? Manninen on selittänyt asian hyvin, ja lainataan häneltä:

Cochrane on kansainvälinen verkosto, joka tuottaa laadukkaita tieteellisiä katsauksia. Cochranen julkaisut liittyvät terveydenhuollossa käytettävän ennaltaehkäisyn, hoidon tai kuntoutuksen vaikuttavuuteen ja diagnostisten testien tarkkuuteen. Katsauksissa käytetään luotettavia tiedon kokoamisen ja yhdistelyn menetelmiä ja ne pidetään ajan tasalla säännöllisin päivityksin. Hoitosuositusten ja menetelmien arviointiraporttien laatijat käyttävät yleisesti Cochrane-katsauksia lähdeaineistona; Suomessa mm. Finohtan ja Rohto-keskuksen arvioissa, Käypä hoito -suosituksissa ja Terveysportin tietokannoissa. Cochrane-katsauksia on myös julkaistu väitöskirjan osatöinä. Cochrane-yhteistyössä toimii yli 22 000 ihmistä eri puolilla maailmaa.

Sinkki ja ärtyneisyys

Tutkijat käynnistivät pilottitutkimuksen, jossa selvitettiin miten sinkki vaikuttaa nuorten naisten mielialaan. Tulokset olivat jossain määrin lupaavia. Ryhmässä, joka sai sinkkiä, ärtymyksen ja masentuneisuuden tunne väheni (Sawada ja Yokoi 2010 8. Toki kyseessä oli pilotti, jonka tutkimusasetelmaakin voidaan miettiä, mutta suunta oli mielenkiintoinen.

Jos tulos voitaisiin siirtää koiriin, niin sinkki saattaisi olla ruokinnallinen apu aggressioiden hoidossa, ehkä jopa eroahdistuksessa. Vinttikoirapuoli voinee leikkiä ajatuksella, että sinkkilisällä saataisiin diskit, radalla tappelu, vähennettyä. Tuskin näin kävisi, mutta jos sinkkilisä rauhoittaa ylipäätään edes hivenen mielialoja, niin tuskin siitä haittaakaan olisi – varsinkin kun sinkistä löytyy muitakin, varsinaisia, terveyshyötyjä.

Puutteen ulkoiset merkit

Sinkin puute näkyy ensimmäisenä turkissa. Karva muuttuu heikoksi tai karvanlähtöä saattaa olla liian usein ja paljon. Anturat ovat toinen mittari. Niiden halkeilu saattaa olla myös yksi merkki sinkin puutteesta. Pahemmissa tiloissa tulee ihomuutoksia sekä -tulehduksia. Oireilu on sinällään hankalaa, koska se voi liittyä niin moneen muuhunkin ongelmaan, kuten ylipäätään liian vähäiseen rasvaan. Vaikka nyrkkisääntönä onkin, että ongelmissa muutetaan yhtä asiaa kerrallaan, koska muutoin ei tiedetä mikä vaikutti, niin kehnolla rasvalla olevalle koiralle aloittaisin kolme asiaa: sinkkilisän, rasvan lisäämisen sekä eläinperäisen proteiinin. Suomeksi, sinkkitabletti sianlihan joukkoon. Kalkkiin en itse koskisi, paitsi ehkä poikkeustapauksissa pienillä pennuilla.

Sinkin puutteeseen liitetään myös haluttomuus, jaksamattomuus sekä ruokahaluttomuus, jopa anorektinen käyttäytyminen. Siksi nirsoilla koirilla saattaa sinkkilisä olla yksi ratkaisu, jos ollaan aivan varmoja, että kyse ei ole nälän puutteesta.

Hyötyeläinpuolella sinkki on ollut jo pitkään tärkeä ravintolisä, oikeammin sen määrään rehuissa on kiinnitetty huomiota. Sinkin etuja ovat parempi kasvu ja suorituskyky, sekä yleisen elinvoiman kasvu. Tietenkään sinkki yksinään ei moisiin ihmeisiin kykene, ja aina ruokinnan on oltava kokonaisuutena kunnossa, mutta sinkin puute on aiheuttanut ongelmia kasvun ja immuniteetin suhteen. Sinkin puute aiheuttaa myös hormonaalisia ongelmia, jotka varsinkin nartuilla näkyvät kiimakierrossa sekä tiinehtyvyydessä, mutta sinkkivaje vaikuttaa uroksillakin: sperman laatu heikkenee ja libido vähenee (Kamphues 2004). Joten ihan aina tiinehtyvyysongelmat ja astumishaluttomuus eivät johdukaan perinnöllisistä ongelmista, vaan ehkä myös ulkoisista syistä. Kasvattajat “periyttävät” omia toimintatapojaan, vahviten ruokintatyyliä, ja jos siinä on vaikkapa sinkin suhteen paha puute, niin ongelmat näkyvät sukupolvesta toiseen.

Malamuutit ja huskyt

On jo pitkään tiedetty, että sinkki auttaa haavojen paranemisessa. Myös sinkin puutteesta johtuva ihotulehdus on tunnettu kauan, mutta koska sitä pidetään harvinaisena, niin eläinlääkärit eivät ilmeisesti reagoi lievempiinkään tapauksiin. Yksi syy saattaa olla vakaa luottamus kuivamuoniin, joten sinkkivaje ei tule edes mieleen.

Iho-oireilu esiintyy symmetrisenä ja useimmiten päässä ja on yleisintä pohjoisilla roduilla alaskan malamuuteilla ja siperian huskeylla, joilla on siihen perinnöllinen taipumus. Toista muotoa esiintyy useimmiten pennuilla. Useimmiten muuta hoitoa ei ole kuin elinikäinen sinkkilisän käyttö, vaikka joskus pelkällä ruokinnan muutoksellakin saatetaan saada parannusta aikaiseksi (Colombini 1999 9). Hoidoksi on suositeltu 1 mg/kgEP ruokinnan lisänä vähintään kuukauden ja jos koiran tila ei parane, niin annos nostetaan 1,5 milligrammaan (Colombini ja Dunstan 1997 10). Tuokin auttaa varmasti, jos koiralla on vakava puute, mutta muutoin sitä voidaan kylläkin pitää normaalisaannin alarajana.

White ym. (2001 11) tekivät katsauksen 41 hoitotapaukseen, joista enemmistö oli siperian huskeja. Koirat tulivat kuntoon sinkkilisällä, iso parani ja turkki tuli entiselleen. Kirjoittajat suosittivat Colombinin käyttämää annosta suurempia määriä, 2 – 3 mg/kgEP ruuan antaman sinkin päälle. Annosta voidaan myöhemmin muuttaa, mutta sinkkiä on pakko käyttää loppuiän.

Paljonko on paljon

Aikaisemmin kehnon turkin ja kaljujen silmänympärystöjen tulkittiin vaivaavan nimenomaan kuivamuonalla syötettyjä koiria. Perusteluna käytettiin riittämätöntä saantia AAFCO:n suosituksista huolimatta. Periaatteessa oltiin pattitilanteessa, sillä suositusten noudattaminen pitäisi taata saanti, mutta se ei sitä tehnyt. Tiedämme kuitenkin, että sinkissä saantisuositus on ehdoton minimi, ja “henkilökohtaiset tarpeet saattavat ylittää tuon minimin paikoin reippaastikin. Paperilla sinkin määrä on sinänsä aivan riittävä, mutta ei reaalielämässä. Mutta myös se vaikuttaa mistä yhdisteestä sinkki saadaan. Kuten yleensäkin kivennäisissä ja metalleissa, niin sinkki ei ole kovinkaan bioaktiivinen ja sen imeytyminen on suhteellisen kehnoa. Koko ruuan sisältämästä sinkkimäärästä imeytyy enintään 5 – 40 %  sinkin lähteestä ja koirasta riippuen.

Tarvetta mietittäessä yksi perusasia olisi tietää miten mikäkin sinkkiyhdiste on hyödynnettävissä ja miten koira säätelee sinkin ottoa. Kummatkin tekijät ovat enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Mutta se tiedetään, että pentuna ja narttu imettäessään korkeamman tarpeensa lisäksi myös hyödyntävät paremmin sinkkiä kuin keski-ikäinen työkoira. Siksi, taas kerran, milli- tai mikrogrammojen miettiminen sekä laskeminen on aivan turhaa – muuttuvia tai tuntemattomia tekijöitä on niin paljon, että mikrogrammatarkat laskut ovat mahdottomia. Onneksi riittää, että pysytään tasoissa, jotka ovat edes suunnilleen oikean suuntaiset, eivätkä missään nimessä liian matalat.

Koska hiven- ja kivennäisaineilla on usein samantyyppinen hyödyntämis- ja imeytymisreitit sekä niiden ionit vaikuttavat toisiinsa, niin mineraalien keskinäisillä suhteilla on merkitystä hyödyntämiseen. Kalsiumin määrästä ja varsinkin suhteesta fosforin määrään puhutaan kaikkialla, ja aihe on saanut kohtuuttoman paljon huomiota. Kuivamuonailijat mainostavat yleensä omaa brändiään parhaimmaksi. Pakkohan se on, koska ilman erillistä kalsiumlisää he eivät kykene edes vaikuttamaan kalsiumin määrään. On otettava mitä valmistaja antaa. Barffaajat taasen mahtailevat omalla 50/50-mallillaan ja ovat vakuuttuneita kanansiipien sekä rustojen oikeasta kalsiummäärästä. Kuivamuonapuristit voivat lukea pussin kyljestä paljonko heidän koiransa saavat kalsiumia ja uskoa tarvitaan määrän riittävyyteen. Barffaajat taasen eivät kykene vastaamaan edes yksinkertaiseen kysymykseen: paljonko heidän ruokavaliossaan on kalsiumia. On pakko uskoa, koska tietoa ei ole. Tietoa tarvittaisiin, sillä liika kalsium heikentää sinkin imeytymistä. Luumäärältään korkeassa ateriassa on reippaasti sinkkiä, mutta sitä ei saada koiralle, koska mukana tullut korkea kalsium estää sinkin imeytymisen. Sinänsä terveellinen ruokavalio, mutta yhden osatekijän puute saadaan aikaiseksi, koska kokonaismäärissä liioitellaan. Vaikka kuivamuonavalmistajat painottavatkin milligrammatason Ca/P-suhteita, niin se ei ole koskaan kuitenkaan niin hienosäätöä. Kun antaa kalsiumia enemmän kuin fosforia (yli 1:1) niin saadaan kalsium hyödynnettyä. Kun pitää kalsiumin määrän enintään tuplana fosforiin nähden (alle 2:1), niin saadaan kalsiumin lisäksi sinkki hyödynnettyä. Ehkä turhan simppeli yksinkertaistus, mutta toimiva. Muutahan tuon muistisäännön lisäksi ei enää tarvitakaan kuin tietoa mitä syötetään.

Toki imeytymistehokkuuteen vaikuttaa myös koira yksilönä. Toiset vain ovat tehokkaampia kuin toiset. Osaa rotuja vaivaa myös geneettinen ongelma, joka vaikuttaa sikin imeytymiseen. Tällaisia löytyy varsinkin arktisista roduista, siperianhuskeilla ja alaskanmalamuuteilla tilasta on raportoitu. Näillä sinkin lisääminen on tärkeää, varsinkin jos ne ovat työkäytössä.

Sinkki on kohtuullisen turvallinen lisäravinteena, sillä sinkin yliannostaminen oireisiin asti on erittäin vaikeaa. Käytännössä kyseessä on lähinnä teoreettinen riski. Sinkkimyrkytys on mahdollista saada, mutta silloin se tapahtuu jonkun muun sinkkilähteen kautta, kuten vaikkapa kehnosti galvanisoiduista astioista. Turhaa yliannostamista on kuitenkin syytä välttää, sillä jossain vaiheessa sinkki alkaa heikentämään kuparin ja raudan hyödyntämistä.

On siis mahdotonta sanoa paljonko on paljon, mutta se on selvää, että määrät, jotka ovat alle suositusten, ovat ehdottomasti liian vähän.

Bioaktiivisuus

Kun tiirailee ruoka-aineiden analyysejä tai lisäravinnepurkkien etikettejä, niin ei riitä, että tietää paljonko tuotteessa tai ruuassa on puhdasta sinkkiä. Puhdasta sinkkiä ei voi syöttää, siitä lähtee henki. Sinkkiä myydään tai lisätään tuotteisiin useissa erilaisissa muodoissa. Niiden bioaktiivisuus, eli hyödynnettävyys ja imeytyminen, vaihtelevat. Ruuan kokonaissinkistä imeytyy eri tekijöistä riippuen 5 – 40 %, mutta ollaan myös selvitetty mikä on imeytymisen suhde eri yhdisteissä. Paras hyödynnettävyys on sinkkipikolinaatissa. Sitä löytyy useimmiten kalliimmista merkeistä, koska sen valmistus on hankalampaa.

Fytaatit ongelmana

Ihmisillä normaalissa sekaruuassa sinkin imeytyminen on keskimäärin 30 %, mutta liharuokinnassa tilanne on hieman parempi, sillä eläinproteiinit parantavat hivenen sinkin imeytymistä. Viljakasveissa sinkin imeytyminen on vain 13 % luokkaa, pääosin fytaattien takia (King ym. 2000 12). Koirilla ongelma saattaa keskittyä kuivamuonilla ruokittaviin, jos lisäaineena olevan sinkin määrää lasketaan siksi, että kokonainmäärä näyttäisi analyysissä olevan riittävä, mutta ihmisillä kyseessä on niin tärkeä asia, että viljelykasveille suunnitellaan joko jalostuksellisia tai geenimanipulaation keinoja, joissa C-vitamiinin määrää voitaisiin nostaa samalla, kun fytaattien ja fenoliyhdisteiden määrää saataisiin laskettua (Frossard ym. 2000 13).

Jos ruuassa on paljon fytaatteja, vaikkapa puuroja käytettäessä, niin lisätty kalsium heikentää sinkin saatavuutta entisestään (Erdman 1981[J. W. Erdman Jr. Effects of soya protein on mineral Availability. Journal of the American Oil Chemists’ Society March 1981, Volume 58, Issue 3, pp 489-493[/ref]). Samalla tavalla taasen sinkki heikentää kuparin hyödynnettävyyttä. Kyse on liukoisuudesta sekä kilpailusta samoista kuljetusreiteistä.

Rotille annettiin hieman sinkkivajaata fytaatilla lisättyä ruokaa, johon oli laitettu kuiduksi joko selluloosaa tai kasvisperäisiä sulamattomia kuituja (Hayashi ym. 2001 14). Oleellista ei ole erot sinkin imeytymiseroissa riippuen sulamattoman kuidun lähteestä, vaan että fytaattien myötä sinkin hyödyntäminen heikkeni ja rottien kasvu kärsi. Mielenkiintoista on toki se, että sulamattomalla kuidulla voidaan “paikata” fytaattien aiheuttaa haittaa. Se johtui kuitujen lisäämästä bakteeritoiminnasta paksusuolessa.

Kuten aina elimistön säädellessä imeytymistä, niin sinkilläkin on aktiivista imeytymistä eli sisäänottoa tehostetaan, jos saanti on vajaata. Ihmisillä ravinnon sisältämän sinkin (ei siis lisäravinteen) imeytyminen voi tehostua jopa 92 prosenttiin kuukaudessa tai kahdessa, mutta vain edellytyksellä, että sinkkiä saadaan vähän ja ruuassa on huomattavan matalat määrät fytaatteja (Hunt ym. 2008 15). Jos fytaattien määrä nousi, niin sinkin imeytymisen tehostumista ei tapahtunut.

Mutta tämäkään ei ole niin yksinkertaista. Kun kauranlesettä, jossa on paljon fytaattia, lisättiin matalakuituiseen eläinproteiinia sisältävään ruokaan, niin sinkin imeytyminen oli päälle 40 prosenttia ja sinkin määrän lisääminen näkyi myös imeytymisessä (Sandström ym. 2000 16). Kauranleseen fytaatit eivät tässä tutkimuksessa vaikuttaneet sinkin imeytymiseen. Ristiriita on selitettävissä parillakin eri mekanismilla. Ensinnäkin sillä, että rottatutkimuksissa on havaittu, että kuitu lisää sinkin imeytymistä ja tässä kauranlesettä lisättiin nimenomaan kuiduttomaan ruokaan, jolloin kokonaiskuidun määrä pysyi kohtuullisena. Toinen on se, että eläinproteiinit auttavat sinkin imeytymistä ja jos sinkki on sitoutuneena hyvin sulavaan proteiiniin, niin imeytyminen vahvistuu entisestään. Fytaattien ongelmahan on nimenomaan vahvan sidoksen syntymisessä metallien kanssa, mutta jos ne ovat jo valmiiksi sitoutuneina, niin “kontaktia” ei pääse syntymään. Kolmas selittävä tekijä on se, että tutkimus tehtiin ihmisillä, joilla on sekasyöjinä lihansyöjää parempi “sietokyky”.

Koirien ruokinnan suhteen ollaan siis eräänlaisessa pattitilanteessa. Fytaatit heikentävät sinkin imeytymistä, mutta eivät jos sinkki saadaan lihapohjaisesta ruokavaliosta. Patti on ratkaistavissa sillä, että ymmärretään ja hyväksytään kolme asiaa:

  1. lihapohjaisessa ravinnossa luonnostaan olevan sinkin imeytymiseen fytaatit eivät vaikuta
  2. lihapohjaisesta ravinnosta ei saada riittävästi sinkkiä
  3. lisäravinteena annetun sinkin imeytymistä fytaatit haittaavat

Johtopäätös on selvä. Sinkkilisä on annettava eri aikaan kuin fytaattipohjainen ruoka, kuten puurot tai kasvissoseet.

Muodolla on merkitystä

Sioilla tehdyissä tutkimuksissa heikoin oli sinkkilysiini, sitten tuli sinkkioksidi, toiseksi paras oli sinkkimetioniini ja parhaimpana sinkkipikolinaatti (Wedekind ym. 1994 17). Tässäkin tutkimuksessa todettiin, että imeytymisen määrät riippuvat mitattavista ja vaikuttavista muuttujista, joten asia ole aivan yksiselitteinen.

Kananpojat eivät välttämättä ole suoraan verrannollisia koiriin ruuansulatuksen ja aineenvaihduntansa suhteen, mutta antavat niillä tehdyt kokeet jotain suuntaviivaa. Kun verrattiin sinkkisulfaattia sinkkioksidiin, niin mitattaessa sinkin kertymistä painon nousun kautta, niin sinkkioksidille saatiin 61,2 % verrattuna sulfaattimuotoon. Kun mittarina käytettiin reisiluuta ja sinkkisulfaatilla saatu kertymä asetettiin vertailuarvoksi 100 %, niin sinkkioksidille saatiin 44,1 % (Wedekind ja Baker 1990 18).

42 yhdeksän viikon ikäistä labradorinnoutajan pentua olivat tutkimuskohteina, kun selviteltiin sinkin biosaatavuuksia. Kontrollina oli NRC:n vaatimukset täyttävä ruoka, jossa sinkkiä oli 5,4 mg/KAkg, kalsiumia 10 g/KAkg ja kuituna käytettiin selluloosaa, koska siinä ei ole sinkin vastavaikuttajia eikä fytaattia. Vertailukohdaksi, eli suhteellisen biosaatavuuden 100 % pisteeksi laitettiin sinkkipikolinaatti 10 mg/KAkg määrällä. Kun sinkki vaihdettiin sinkkioksidiksi kalsiumin pysyessä samana, niin suhteellinen biosaatavuus pikolinaattiin nähden oli 55,3 %. Kun kalsium nostettiin 15 grammaan, niin pikolinaattimuodon suhteellinen biosaatavuus oli vain 65,3 %n ja sinkkioksidin 38 %. Kun kalsium pidettiin edelleen 15 grammassa, mutta ruokaan lisättiin puolet juurikasleikettä, niin biosaatavuus parani hiukan, sinkkipikolinaatille 77,3 % ja oksidille 48,7 % (Wedekind ja Lowry 1998 19).

Tuloksissa oli mielenkiintoista se kuinka paljon kalsiumin lisäys heikensi sinkin imeytymistä. Kun asiaa mietitään arkipäivän kautta, niin kahdella muutoin samanlaisella kuivamuonalla voi olla huomattaviakin eroja sinkin hyödynnettävyyden kannalta vain siksi, että toisessa lukee tuoteselosteen kalsiumin kohdalla 1 % ja toisessa 1,5 % – tuosta on täysin kysymys.

Tutkimuksessa ei edes yritetty selvittää, ei edes spekulaatioiden tasolla, miksi juurikasleikkeen lisääminen nosti hyödynnettävyyttä, vaikka kuidun pitäisi heikentää. Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta syystä kuin että kun ruuasta puolet oli juurikasleikettä, niin ruuan kulku suolistossa hidastuu.

Sinkin imeytymiseen vaikuttaa minkä kanssa se on yhdessä. Jos sinkkiä löytyy proteiineista, ja varsinkin maitoproteiineista kuten kaseiinista, niin se imeytyminen tehostuu ja on noin 52 % – heran kanssa kuitenkin alempi, 28 – 37 %. Maidon rasvalla on kuitenkin estävä vaikutus, ja jos sinkin lähteenä on ns. kuorittu maito, niin sinkin biosaatavuus nousee 58 prosenttiin (Pabón ja Lönnerdal 1993 20). Käytännön ruokinnalle tällä tiedolla on hyvin vähän merkitystä. Sillä saattaa olla hieman ajatuksia nostattava idea imevien pentujen suhteen, mutta ei suuremmin muuten. Sinkkilisättyä maitoa ei Suomessa saada ja vaikka saataisiinkin, niin maidon käyttö sinkkilisänä on hieman arveluttava tapa. Proteiinien, ja varsinkin maitoproteiinien, vaikutus saattaa nousta aitoon pohdintaan urheilulisien kanssa, mutta silloin täytyisi pohtia, että pätevätkö samat imeytymismäärät myös kuivatuotteessa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että jos sinkki lisättiin sinkkisitraattina kaseiiniin tai heraan, niin bioaktiivisuus parani. Nousua saatiin myös sekoittamalla sinkkisitraatti rasvaan tai maitotuotteesta tehtyyn pellettiin.

Sinkki estäjänä

Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen ja tämä pitää paikkaansa myös mineraaleissa, jotka kilpailevat samasta imeytymisreitistä suoliston läpi. Toki asiaan vaikuttaa muitakin tekijöitä, mutta samanlaisen sähkövarauksen käyttö kiinnittymiseen ja kelaatio eivät ainakaan helpota yritystä kaikkien samanaikaiseen imeytymiseen. Tilannetta voitaisiin kuvata pienenä metallinpalana, johon mahtuu kiinnittymään vain muutama jääkaappimagneetti – koko arsenaalia ei saada kulkemaan mukana. Sinkin imeytymistä estää osa mineraaleista, kuten vaikka kalsium, mutta sinkkikin toimii estäjänä.

Rauta

Sinkki heikentää raudan imeytymistä, mutta tuo on yleistys, joka perustuu ynnäilyyn kemiallisten ominaisuuksien perusteella. Vastaava yleistys voidaan tehdä toisinkin päin: rauta heikentää sinkin imeytymistä. Molempien sinänsä tosien väittämien takomisessa omaan otsalohkoon on selvä ongelma. Siinä on vaarana, että luovutaan sinkin antamisesta siksi, että saataisiin rautaa, tai päinvastoin.. Tuo saattaa olla perusteltua lyhyeksi ajaksi, jos koiralla (tai itsellä, sama pätee ihmisiin) on anemiaa ja sille annetaan samaan aikaan suuria määriä sinkkiä lisäravinteena. Pääsääntöisesti “vastavaikuttajat” eivät koske tasapainoisesti koottua raakaravintoa, mutta tulevat vastaan aina, kun tehdään säätöjä; nostetaan kasvisten määrää, käytetään isoja määriä luita tai joudutaan turvautumaan lisäravinteisiin. Kuivamuonilla ongelma on aina käsillä.

Pérez-Llamas ym (1996 21) tutkimuksessa todettiin, että lisätty sinkki heikensi soijasta peräisin olevan ei-hemiraudan imeytymistä, mutta ei vaikuttanut lihasta saatavaan hemirautaan. Sinkki siis heikentäisi vain ja ainoastaan kasvimaailmasta saatavan raudan imeytymiseen, eikä silloin olisi mitenkään merkityksellistä normaalissa ruokinnassa ja varsinkaan raakaruokinnassa. Vuorovaikutus olisi oleellista vain jos käytettäisiin esim. nokkosta raudan lähteenä.

Eläinkokeiden perusteella sinkki ei vaikuta raudan imeytymiseen tai hyödyntämiseen, mutta ruuasta imeytyvä rauta kylläkin vaikuttaa sinkkiin. Rauta lisää kylläkin sinkin määrää lihaksissa ja luustossa, mutta vähentää maksaan varastoituneen sinkin määrää (Isfaoun 1997 22). Merkitys on vähintäinkin epäselvä. Voitaisiin jossitella, että jos ruuassa on korkeampi imeytyvä rauta, niin elimistöllä on raudan puutetta. Silloin olisi myös tarvetta saada sinkkiä enemmän kudoksiin avuksi niihin prosesseihin, joissa rauta on mukana. Tällöin sinkin määrän lisääminen maksassa ei olisi marssijärjestyksessä tärkein. Luultavammin kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan raudan varastoitumisesta maksaan, ja kun molemmat riitelevät samasta kuljetusjärjestelmästä, niin rauta aktiivisempana voittaa.

Käytännön elämässä tällä lienee se merkitys, että niinä päivinä kun annetaan rautalisää – maksaa tai lisäravinteena – niin sinkin käyttöä kannattaisi ehkä harkita. Ei sinkistä haittaa ole, koska se ei vaikuta raudan imeytymiseen, mutta annettu sinkkilisä saattaa mennä “hukkaan” normaalia vielä heikomman hyödyntämisen takia – jos hyötyä mitataan maksaan varastoituvalla määrällä.

Tehdään asiasta vielä vaikeampaa, joka kuvaa omalla tavallaan kuinka epäselvästä yhteydestä on kyse. Ihmispuolen tutkimuksista tiedetään, että sinkki vaikeuttaa raudan imeytymiseen. Se, että eläindata osoittaa, että sinkki ei heikennä, vaan rauta heikentää sinkin varastoitumista, johtuu täysin siitä, että ollaan tutkittu eri asioita: on eri asia puhua ruuasta imeytyvästä määrästä ja siitä, mitä imeytyneelle tapahtuu. Mutta aikaväli, jona ruuassa oleva sinkki saattaa heikentää raudan imeytymistä, on kuitenkin lyhyt. Kun ihmisille annettiin veteen sekoitettua ferrosulfaattia ja sinkkisulfaattia, niin radioisotooppimittauksen perusteella sinkki lakkasi heikentämästä raudan imeytymistä, jos sinkki annettiin puolikin tuntia aikaisemmin (Olivares ym. 2007 23).

Mutta tämäkään ei vielä riitä, sillä koska kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, niin myös elimistön tarve sekä samasta kulkureitistä kilpailevien keskinäiset suhteetkin vaikuttavat. Suhdelaskuissa kannattaa kuitenkin muistaa, että ne pätevät vain ja ainoastaan, jos absoluuttiset määrät eli grammat ovat elimistölle riittäviä. Minimaalisen pienissä ja päättömän suurissa annoksissa on aivan se ja sama mikä on suhde.

Rauta/sinkki-suhteen merkitystä sinkin imeytymiseen tutkittiin rotilla (Pérès ym. 2001 24). Käytetyt muodot olivat sinkkisulfaatti ja rautaglukonaatti. Kun Fe/Zn-suhde oli 2:1 tai alle, niin rauta ei heikentänyt sinkin imeytymistä. Mutta kun suhde nousi ylitti 2:1, niin sinkin imeytyminen alkoi heikentyä. Jossain vaiheessa saavutetaan “kyllääntymispiste”, jonka jälkeen rauta ei enää entisestään heikentänyt sinkin imeytymistä ja se oli jossain kohtaa 2:1 ja 5:1 välillä.

Lohduttavaa on se, että Fe/Zn-suhteen miettiminen on melkoisen akateemista. Tavallisessa jauhelihassa on aina enemmän sinkkiä kuin rautaa. Jos käyttää maksaa, niin siinä taasen raudan ja sinkin suhde on hieman alle 2:1. Joten jos raudan määrä heikentää sinkin saantia niin paljon, että sinkin puute aiheuttaa ongelmia, niin ongelman ydin ei ole raudan liikasaanti, vaan sinkin puutos.

Sinkkiyhdisteen muodolla saattaa olla merkitystä. Lapsilla vehnäjauhoissa oleva rautalisä imeytyi 15,9 prosenttisesti, mutta jos joukkoon lisättiin sinkkisulfaattia, niin raudan imeytyminen laski 11,9 prosenttiin, mutta sinkkioksidi ei vaikuttanut raudan imeytymiseen (Herman ym. 2002 25). Raudan imeytymismäärät ovat hemoglobiinista tarkistettuja arvoja, joka on minusta hieman omituinen tapa. Sinkin imeytyminen oli ollut muodosta riippumatta noin 24 %,

Tässä kaikessa on yksi oleellisen huomioitava asia. Rauta on sinkin estäjä vain jos se on ei-hemirautaa. Hemirauta ei estä sinkin imeytymistä. Kaikki tutkimukset, joissa on selvitetty raudan vaikutusta sinkin imeytymiseen, perustuvat sekasyöjän tarpeisiin – koira on kuitenkin lihansyöjä – ja oletukseen, että määrällisesti iso osa ruuan mineraaleista saadaan kasvipohjaisena, tai että kasviperäinen ruoka vaikuttaa imeytymiseen.

Joten jos

  • ruokinta perustuu lihaan sekä elimiin,
  • ruokaa ei jatketa puuroilla,
  • ei käytetä rautabuustauksena nokkosta tai pinaattia

niin raudan, sinkin ja kuparin keskinäisiä ongelmia niiden kemiallisen käyttäytymisen takia ruuansulatuksessa ei tarvitse pohtia. Riittää, että huolehtii kaikkien riittävästä määrällisestä saannista eläinperäisistä lähteistä.

Sinkkilisän ajoittamista kannattaa silti ehkä hiukan miettiä, jos haluaa olla tarkka.

Imeytyykö sinkki säkistä

Kuivamuonien pitäisi tyydyttää kaikki mahdolliset tarpeet. Silti useimmille ovat tuttuja murenevat kynnet, halkeilevat tassut, kehno karva tai karvattomat silmänympärykset. Useammassa kuin monessa pentutaloudessa löytyy pienen koiran mentäviä aukkoja gyproc-seinissä, tai betoniportaat on jyrsitty. Kaikki ovat oireiluja, jotka liittyvät joko rasvan puutteeseen tai vajaaseen hivenaineiden saantiin. Usein syytetään prosessointia, mutta vaikka sekin saattaa olla yksi syyllinen, niin suurin syypää lienee kuitenkin raaka-aineet. Rasvoissa kyse on yksinkertaisesti liian alhaisesta saannista, mutta varsinkin kivennäisaineissa törmätään mielenkiintoiseen termiin: bioaktiivisuus. Heikkoa turkkia ja karvaa aiheuttaa vahvasti sinkin puutos. Ongelmaksi nousee varsinkin kuivamuonilla se, että milligrammoissa sinkkiä on riittävästi, mutta se on muodossa joka ei ole riittävän hyvin hyödynnettävissä – sillä on alhainen biosaatavuus sekä -aktiivisuus.

Magnesium lienee tuttu lisäravinne, ainakin jos omistajalla on kramppeja tai perheessä harrastetaan greyhound racingiä. Jos harrastuksena on vaikkapa agility, ja omistaja on vakuuttunut hiilihydraattien ja maltodekstriinin hyödyistä energiatankkauksessa, niin jos jossain vaiheessa onnistuu päästämään koiran kuivaksi helteessä käydyssä kilpailussa, niin silloinkin magnesium tulee tutuksi koiran krampatessa. Kun ostaa magnesiumia, niin purkin kylkeä kannattaa tavata. Kun magnesiumsitraatin liukeneminen on 20 prosentin luokkaa, niin magnesiumoksidin liukeneminen on 0,0006 % – eikä vielä edes puhuta biologisesta hyödyntämisestä. Hevosten lisäravinnepurkit ovat tuttuja koiraharrastajille, mutta kun tarvitsee kivennäisiä, niin hevosten tuotteista kannattaa pysyä kaukana. Niissä käytetään muotoja, joita koira ei saa hyödynnettyä. Minulla on omat epäilykseni niiden toimivuudesta hevosillakaan, mutta siitä aspektista minulla ei ole tietoa. Kalsiumin eri yhdisteillä on aivan samat ongelmat. Kyse ei ole siis siitä mitä analyysi sanoo jonkun alkuaineen määräksi, vaan missä muodossa ko. aine ruuasta löytyy. Tässä piilee nimenomaan kuivamuonien ongelmat. Liian usein mineraalilähde on sellainen, että vaikka rehu tarjoaa lähes yliannostuksen, niin koira ei kykene hyödyntämään sitä.

Törmäsin aihetta sivuten yhteen humaanipuolen tutkimukseen, joka liippaa liki aihetta. Grant ym. (2011 26) olivat verranneet monivitamiinituotteen antamaa sinkkilisää leipään, johon oli lisätty sinkkiä. Tutkimus seurasi neljää ryhmää:

  • kontrolliryhmä, joka raudalla ja foolihapolla terästettyä leipää, sekä monivitamiinivalmistetta ilman sinkkiä
  • sinkkilisäryhmä sai samaa leipää, mutta monivitamiinivalmisteeseen oli lisätty sinkkiä
  • pienemmän sinkkisaannin ryhmä sai sinkkilisättyä leipää ja monivitamiinivalmistetta ilman sinkkiä
  • korkealla sinkkisaannilla annettiin suuremmalla sinkkimäärällä vahvistettua leipää ja monivitamiinivalmistetta ilman sinkkiä

Kahden viikon kuluttua plasman sinkkipitoisuus oli noussut ainoastaan monivitamiinijuoman mukana sinkkilisää saaneilla. Vertailu- ja “leipäryhmällä” sinkkimäärät eivät olleet nousseet alkumittauksista.

Tästä olisi helppo vetää johtopäätös, että ainoastaan erillinen sinkkilisä toimii. Mutta asia ei ole tuolla tavoin yksinkertainen. Se muuttuu yksinkertaiseksi siinä vaiheessa, kun katsotaan millaista sinkin muotoa mikäkin tutkimusryhmä oli saanut. Monivitamiinivalmiste tarjosi 15 mg sinkkiä sinkkisulfaattina (ZnSO4). Vähäisemmällä saannilla ollut ryhmä sai leivän mukana 7,5 mg sinkkioksidina (ZnO) ja suuremmalla saannilla 15 mg myös sinkkioksidina. Kyse ei ollut siis sinkkimääristä sinänsä, eikä minkä tuotteen mukana sitä saadaan, vaan missä kemiallisessa muodossa sinkki tarjotaan. Sulfaatti on tehokkaasti hyödynnettävissä, oksidi ei.

En aivan ymmärrä mikä em. tutkimuksen tarkoitus oli, koska tuossa ei ollut sinänsä mitään uutta. Mutta onpahan hyvä muistutus. Sillä seuraavan kerran kun koiralla on ongelmia, jotka saattaisivat liittyä vaikkapa kivennäissaantiin, niin kannattaa jättää lukematta mainoslauseet, joissa luvataan tutkittua terveyttä ja kaikkien tarpeiden tyydyttämistä, ja keskittyä analyysiin ja yrittää selvittää missä muodossa mikäkin aine annetaan.

On sanottu, että ruokinta ei ole avaruustiedettä. Aivan oikein, ei se olekaan. Se on biologiaa ja kemiaa.

Ruuan sinkki ei riitä

Turhan monelle koiranomistajalle kaljut silmänympärykset ja jopa harveneva turkki ovat tuttuja oireita. Vaikka välillä kyse on ulkoloisista tai sikaripunkin tyyppisestä oireilusta, tai hormonaalisesta heittelystä, niin turhan usein kyse on on sinkin puutoksesta. Aikaisemmin ongelma oli tyypillinen kuivamuonilla ruokituilla koirilla, mutta nyt samaa on ilmentymässä raakaruokituilla koirilla. Sinkin saamisen turvaaminen on minusta ehkä yksi vaikeimpia raakaruokinnan suunnittelussa, ja usein onkin helpompi turvautua pilleripurkkiin.

Kuivamuonat

Tiedämme, että koiran tarve sinkille on 120 mg/KAkg, kun ruuan energiatiheys on 3,5 kcalME/KAg ja 1000 mg ei saa ylittää (AAFCO 27). Tuo on siis ohjeistus ruuan valmistajille, ja sitä noudatetaan pennusta imettäviin, työkoiriin ja eläkeläisiin. Ainoa tarkistus, joka määriin tehdään, on ruuan energian takia, jos se ylittää 4 kcalME/KAg. Koiralla tuo tarkoittaisi noin 2 mg/EPkg. Joten 30 kg koiran olisi syötävä (kuivamuonaa) puolen kiloa, hiukan yli, saadakseen sinkin tarpeensa tyydytettyä – ainakin laskennallisesti.

Vertailuksi:

  • Royal Caninin Maxissa on 241 mg/kg ja suositeltu ruokamäärä 30 kg normaaliaktiiviselle koiralle on 353 g, jolloin ruuasta saataisiin 85 mg.
  • Jahti&Vahti Energy antaa sinkkiä 140 mg/kg ja annossuositus on n. 300 g, joten sinkkiä saataisiin vain 42 mg. (huom – netissä olevissa esitteissä ilmoitetaan kahta eri määrää, 70 ja 140, mutta säkissä on ilmoitettu 140 mg)
  • Acana Adult Large Breed ilmoittaa 190 mg/kg ja annosmääräksi 30 kg koiralle 270 tai 400 g aktiivisuudesta riippuen. Sinkkiä saataisiin siis 51 tai 76 mg.
  • Taste Of Wild High Prairie sisältää sinkkiä valmistajan ilmoituksen mukaan 150 mg/kg ja annokseksi riittäisi 300 g, joten sinkkiä saataisiin 45 mg.

Valmistajien annossuosituksilla minimitarpeen saisi siten tyydytetty vain Royal Caninilla ja Acanalla, jos sillä ruokkii korkeammalla aktiivisuudella. Kuivamuonien kohdalla ei tosin ole uutisarvoa sillä, että suurin osa koirista ei tule toimeen suositusannoksilla, ne ovat liian pieniä – mutta sillä saadaan perusteltua (kestämätöntä) väitettä, että kallis on halvempaa, koska sitä annetaan vähemmän. Kerron uutisen. Kallis on aina kallis, eikä kalliiden sulavuus ole millään mittarilla niin paljon parempaa, että se selittäisi korkeamman hinnan.

Royal Caninia parjataan usein, ja monesti aiheesta. Mutta tässä vertailussa RC oli ainoa, joka tarjosi edes hieman realismiin vivahtavan annoskoon sekä riittävään kallellaan olevan sinkkimäärän. Muut, J&V:tä lukuunottamatta, ovat sen sijaan panostaneet sisältöä enemmän mielikuvamarkkinointiin – olen varma, että ToW myy paljon susipainatuksillaan ja mielikuvamarkkinointia tukevilla tuotenimillään. Ainakaan sinkkiä ei ole suuremmin viitsitty hankkia.

Lihapohjaiset

Raakaruokinnan, tai ylipäätään lihapohjaisessa, pidetään yhtenä tärkeänä kriteerinä luonnonmukaisen ruokinnan mukanaan tuomaa terveellisyyttä – luonnonmukaisuus ei tässä tarkoita luomua, vaan jotain määrittelemätöntä ruokintatapaa, joka eroaa kuivamuonien valmistetuista eväistä. Katsotaan mitä tapahtuu raakaruokkijoille, mutta koska annosmääriä on mahdotonta ilmoittaa syötettävinä kiloina, niin katsotaan montako grammaa mitäkin tarvitaan, että saavutettaisiin 2 mg/EPkg sinkkiä.

 Fineli /100 gtarvitaan koiran EPkg30 kg koiralle päivässäBARF antaa per kg*
sikanauta3 mg66 g2000 g (2 kg)0,15 mg
sydän1,3 mg153 g4615 g (4,7 kg)0,065 mg
silakka2,1 mg95 g2857 g (2,9 kg)0,105 mg
broileri1 mg200 g6000 g (6 kg ~4,5 broileria)0,05 mg
naudan maksa4,5 mg44 g1333 g (1,4 kg)0,45 mg/viikko**
merilevä50 - 200 µg/g10 - 40 g300 - 1200 g
* Laskettu 30 kg koiralle, kun annos on 2% painosta ja raaka-ainetta on 25 % annoksesta

** Kuten edellä, mutta 1% painosta kerran viikossa

 

ZiwiPeak myy ilmakuivattuja tuotteita, joita joskus kuulee nimitettävän säkissä olevaksi barffiksi. Moinen luonnehdinta on outo, mutta valmistaja itse mainostaa “Valikoima on suunniteltu täyttämään koirasi luonnolliset ja vaistomaiset ravitsemukselliset tarpeet – kuten se luonnossa söisi“, joten vilkaistaan ZiwiPeakia raakaruokien ohessa.

ZiwiPeakin sivuilla oleva laskuri ohjeistaa 30 kg aktiivisemmalle aikuiselle 288 g ruokaa päivässä, joten sinkkiä saataisiin:

  • Lammas: 170 mg/kg  48 mg
  • Peura: 141 mg/kg  40 mg
  • Peura/kala: 138 mg/kg 39 mg

Voidaan siis sanoa, että ZiwiPeakin em. mainosväittämä pitää paikkaansa, jos puutetta pidetään luonnollisena. Muutoin ZiwiPeak ei eroa kuivamuonista – katteettomat väitteet ja alisaanti, tässä tapauksessa sinkin suhteen.

On siis selvää, että lihaa käyttävät eivät pääse yhtään helpommalla kuin kuivamuonailijatkaan.

Biosaatavuus

Kun laskee sinkin saanteja analyysien perusteella, niin vastaan tulee imeytyminen ja biosaatavuus. Jos analyysin kertoo, että ruuassa on määrä X sinkkiä, niin koira hyödyntää siitä kuitenkin vain määrän Y, joka on huomattavastikin matalampi kuin ilmoitettu määrä X. Sinkillä on matala biosaatavuus, johon vaikuttavat monet tekijät, mutta vahvimmin fytaatit ja kalsium. Jos noita kahta, yhdessä tai erikseen, on ns. normaalia enemmän (lue: enemmän kuin AAFCO:n suositus ylläpitotason kuivamuonassa), niin sinkin biosaatavuus laskee. Tarvitaan siis sinkkiä enemmän.

Kummassakin vertailussa analyysien sinkkimäärät olivat lähellä tai alle suositusmäärien, jotka riittävät useimmille perusterveille peruslaiskoille perusaikuisille, kun ei huomioida imeytymistä. Kun yhtälöön otetaan mukaan biosaatavuus, niin jokainen vertailussa oleva ruoka – oli se sitten raaka tai teollinen – ei kykene antamaan ehdotetuilla annosmäärillä riittävästi sinkkiä edes triplaperuskoiralle. Raakaruokkijat joutuvat antamaan huomattavan suuria annoksia. Barffaajien elämää varjostaa se, että korkeat kalsiummäärät heikentävät välittömästi sinkin hyödyntämistä.

Onneksi suurin osa koirista kykenee tulemaan toimeen alemmillakin määrillä, koska suositusmäärien ja puutteen välissä on ns. harmaa alue, vajaasaanti. Mutta tuo on kaukana optimista.

Olen jo pitkään seurannut lisääntyvää kehuskelua pennun hitaasta kasvusta. Ollaan ylpeitä siitä, että koira ei ole saavuttanut aikuiskokoaan siinä vaiheessa kun sen biologisesti (sekä evoluution kautta ns. alkuperäistä tarkoitusta ajatellen) arvioiden olisi pitänyt. Pidetään hyvänä asiana, että koiran kehitys on kesken niin vanhana, jolloin sen pitäisi olla sukukypsä itsensä elättävä aikuinen. Minulle tuo ajattelu ja tilanne on päivästä riippuen joko traaginen, käsittämätön tai ärsyttävä.  Se, että useimmiten kasvua arvioivilla koiraharrastajilla ei ole kylläkään hajuakaan mistä edes puhuvat, ja sekoittavat iloisesti painon sekä rasituksesta johtuvan kehittymisen kasvuun, on oma asiansa. Mutta oma kysymyksensä on sekin, että eräs sinkin puutteesta johtuva oire on hidastunut kasvu, eikä sitä ole koskaan pidetty hyvänä ja tavoiteltavana asiana – paitsi osan koiraharrastajien piirissä.

Iho-ongelmat sekä kehno turkki ovat arkipäivää koiraharrastajien palstoilla. Yleensä syytetään suoliston tilaa, allergiaa tai epämääräisesti teollisia ruokia, mutta nuo ovat myös tyypillisiä sinkin vajaasaannin ja -puutteen oireita.

Sinkki nostaa testosteronia

Tiedetään, että D-vitamiini kasvattaa nopeiden lihassolujen määrää ja kokoa, joten D-vitamiinia kannattaa harkita urheilukoiran lisäravinnearsenaaliin. Mutta ei se tähän jää. Jos haluaa tukea koiransa (ja myös omaa) urheilusuoritusta ja saada enemmän tehoja treenistä, niin sinkki on myös otettava valikoimaan. Jos D-vitamiini on vitamiinien kirkkaimmassa valokeilassa tällä hetkellä, niin sinkki on mineraaleissa aivan samassa asemassa. Molemmat vaikuttavat hormonaaliseen puoleen sen verran vahvasti, että kumpaakaan ei voi ohittaa olan kohautuksella. Tai voi, mutta silloin antaa tasoitusta turhan paljon. Niin urheilussa kuin elämässäkin.

Sinkin edut työkoirille alkavat olla kiistämättömät, ainakin jos on valmis hyväksymään koirille rotilla ja ihmisillä saadut tulokset. Sinkin ja seleenin vaikutusta testosteroniin ja plasman laktaattiin (maitohappoon) tutkittiin pyöräilijöillä erittäin rasittavan treenin jälkeen (Neek ym. 2011 28). Sinkkiryhmä sai 20 mg päivässä ja seleeniryhmä 200 μg päivässä. Kolmas ryhmä sai molempia ja neljäs oli plasebolla vertailuryhmänä. Tulokseksi saatiin, että

  • seerumin totaalitestosteronin määrä oli rasituksen jälkeen suurin sinkkiä käyttäneessä ryhmässä
  • seerumin vapaan testosteronin määrä oli rasituksen jälken suurin seleeniä käyttäneessä ryhmässä
  • laktaatin määrässä ei ollut eroja
  • levossa ei testosteronin määrässä ollut eroja

Voidaan siis vetää johtopäätös, että rasituksen myötä sinkillä ja seleenillä saadaan nostettua testosteronitasoja. Mielenkiintoinen oli myös tulos, että seerumin testosteronimäärät nousivat eniten rasituksen myötä kun sinkkiä ja seleeniä käytettiin erikseen.

Aivan samaan tulokseen on päästy toisissa tutkimuksissa.

Eräässä saatiin selvitettyä, että normaalin testosteronitason omaavilla miehillä oli hiuksesta mitattuna korkeammat sinkkitasot kuin alhaisilla testosteronimäärillä (Chang ym. 2011 29). 2007 Kilic totesi tutkimuksessaan, että ilman sinkkilisää rasitus alentaa kilpirauhashormonien sekä testosteronin määrää. Mutta kun tutkituille pyöräilijöille annettiin sinkkiä 3 mg/kg päivässä neljän viikon ajan, niin hormonitasot laskivat huomattavasti vähemmän (Kilic 2007 30). Samaan lopputulokseen oli päästy jo aikaisemmin painijoilla, sinkki pitää hormonitasot rasituksessa ennallaan (Kilic ym. 2006 31).

Huippu-urheilijoilla tutkittiin sinkin ja kuparin käyttäytymistä antioksidantteina. Jotta olisi saatu erityyppiset rasitukset katettua, niin vertailussa oli aitoja ja kovia aerobisia suorituksia (triatlonisteja ja pitkän matkan juoksijoita) sekä vastaavalla kuormituksella anaerobisia (uimareita ja lyhyen matkan sprinttereitä). Tulos oli, että vaikka treeni jo itsessään saa elimistön sopeutumaan rasituksen vaatimaan antioksidanttien “tehostumiseen”, niin urheilijoiden on pakko saada riittävästi sinkkiä vastatakseen lisääntyneeseen tarpeeseen (Koury ym. 2004 32).

Tavallisiakin ihmisiä on tutkittu. Nuoret miehet, hieman alle 30v, laitettiin lievälle sinkin puutteelle.  20 viikon kuluttua heidän testosteronitasonsa olivat pudonneet. Tutkittiin myös vanhempia miehiä, joilla oli erittäin lievä puutos sinkin saamisessa ja jo pelkästään ikäkin oli tehnyt temppunsa testosteronitasoille. Puoli vuotta sinkkilisää ja uudestaan kokeisiin. Testosteronitasot olivat nousseet selvästi (Prasad ym. 1996 33). Jos nyt unohdetaan kokonaan urheilevat, niin koirat kuin ihmisetkin, ja miten suuri vaikutus testosteronitasoilla on voimaan ja lihaksiston kehittymiseen, niin tuloksella on kaksi tärkeää merkitystä koiramaailmassa:

  • siitosuroksille on tarjottava riittävä määrä sinkkiä
  • koska testosteroni vaikuttaa lihasmassaan, ja koska iän myötä testosteroni laskee, ja koska vanhuuden lihaskadolla on erittäin suuri merkitys elämisenlaadun heikkenemiseen, ja koska testosteronilla on valtava vaikutus lihasmassan rakentamiseen, niin vanhusten sinkin saanti on ehdottomasti turvattava

Sinkkiä käytettäessä on kuitenkin muistettava, että se saattaa samalla, kun siitä saadaan antioksidanttina selvää hyötyä,  heikentää kuparin ja raudan suhteen ravitsemustasoa (de Oliveira ym. 2009 34). Niiden saannista on siten myös huolehdittava.

Paljonko on paljon

Tiedämme riittävän usein paljonko ruuasta saadaan sinkkiä. Tiedämme myös, että koirilla on usein kohonnut tarve sinkkiin iän, rasituksen tai sairauksien kautta. Tiedämme, että ruuan fytaatit sekä korkeampi kalsium heikentävät sinkin hyödyntämistä. Se, mitä ei tiedetä, on että paljonko sinkkiä sitten pitäisi olla ruuassa.

Tekijöitä on niin paljon, että on mahdotonta sanoa tarkkaa määrää. Mutta yksi muistisääntö voisi olla, että kun kertoo tarpeen – joko suositusten mukaisen tai itse arvioimansa – kahdella tai kolmella, niin alkaa lähestyä elävän elämän vaatimuksia biosaatavuus huomioiden.

Jos käyttää lisäravinteita, niin miettiessään kuinka suurta kerrointa käyttää tarkistaessaan sinkinmäärää edes suunnilleen sen bioaktiivisuuteen, on vilkaistava tuoteselostetta mistä yhdisteestä sinkki on saatu. Jos se on sinkkioksidista, niin katettavan tarpeen saa huoletta kertoa neljällä ja antaa sitten sen mukaan sinkkioksidia. Aminokelaateissa ehkä kolme olisi sopiva ja sinkkisitraatissa sekä sinkkipikolinaatissa ehkä kaksi.

Jos ruokkii koiransa billinghurstilaisen barffin sääntöjen mukaan, niin nyt tulee huonot uutiset. Luusta ei saa kaikkea, rustosta ei saa mitään ja se kerran viikossa annettu prosentti koiran painosta sisäelimiä ei riitä kattamaan sinkinkään tarvetta. Lisäksi luiden kalsiumin korkea määrä aiheuttaa sen, että edellä mainitut kertoimet sinkin tarpeen tarkistamisessa eivät toimi, vaan on annettava vieläkin suurempia annoksia. Kyllä, barf on ruokintavirhe monellakin eri mittarilla.

 

Kuva: kanate / FreeDigitalPhotos.net



Näihin viitattiin:

  1. K.A. Marsh, F.L. Ruedisueli, S.L. Coe, T.G.D. Watson: Effects of zinc and linoleic acid supplementation on the skin and coat quality of dogs receiving a complete and balanced diet. Vet. Dermatology Vol 11, Issue 4, p. 277–284, Dec. 2000. DOI: 10.1046/j.1365-3164.2000.00202.x
  2. Alan B. G. Lansdown, Ursula Mirastschijski, Nicky Stubbs, Elizabeth Scanlon, Magnus S. Ågren. Zinc in wound healing: Theoretical, experimental, and clinical aspects. Wound Repair and Regeneration. Volume 15, Issue 1, pages 2–16, January–February 2007
  3. Colleen Dempsey, Nicholas H. McCormick, Thomas P. Croxford, Young Ah Seo, Arthur Grider, Shannon L. Kelleher: Marginal Maternal Zinc Deficiency in Lactating Mice Reduces Secretory Capacity and Alters Milk Composition. J. Nutr. April 1, 2012 vol. 142 no. 4 655-660 doi: 10.3945/​jn.111.150623
  4. F T Wieringa, M A Dijkhuizen, Muhilal and J W M Van der Meer:  Maternal micronutrient supplementation with zinc and β-carotene affects morbidity and immune function of infants during the first 6 months of life. European Journal of Clinical Nutrition 64, 1072-1079 (October 2010) | doi:10.1038/ejcn.2010.115
  5. Kathryn Pinna, Darshan S. Kelley, Peter C. Taylor, Janet C. King. Immune Functions Are Maintained in Healthy Men with Low Zinc Intake. J. Nutr. July 1, 2002 vol. 132 no. 7 2033-2036
  6. Zafrallah T. Cossacka,  Ananda S. Prasad. Effect of protein source on the bioavailability of zinc in human subjects. Nutrition Research Volume 3, Issue 1, January–February 1983, Pages 23–31
  7. Kathryn Pinna, Darshan S. Kelley, Peter C. Taylor, Janet C. King. Immune Functions Are Maintained in Healthy Men with Low Zinc Intake. J. Nutr. July 1, 2002 vol. 132 no. 7 2033-2036
  8. T Sawada and K Yokoi: Effect of zinc supplementation on mood states in young women: a pilot study. European Journal of Clinical Nutrition 64, 331-333 (March 2010) | doi:10.1038/ejcn.2009.158
  9. Colombini S. Canine zinc-responsive dermatosis. Vet Clin North Am Small Anim Pract. 1999 Nov;29(6):1373-83.
  10. Colombini S, Dunstan RW. Zinc-responsive dermatosis in northern-breed dogs: 17 cases (1990-1996). J Am Vet Med Assoc. 1997 Aug 15;211(4):451-3.
  11. White SD, Bourdeau P, Rosychuk RA, Cohen B, Bonenberger T, Fieseler KV, Ihrke P, Chapman PL, Schultheiss P, Zur G, Cannon A, Outerbridge C. Zinc-responsive dermatosis in dogs: 41 cases and literature review. Vet Dermatol. 2001 Apr;12(2):101-9.
  12. King, Janet C., Donangelo, Carmen M., Woodhouse, Leslie R., Mertz, Sarah D., Shames, David M., Viteri, Fernando E., Cheng, Z., Welch, Ross M. Measuring iron and zinc bioavailability in humans. Food & Nutrition Bulletin, Volume 21, Number 4, December 2000, pp. 434-439(6)
  13. Emmanuel Frossard, Marcel Bucher, Felix Mächler,
    Ahmad Mozafar, Richard Hurrell. Potential for increasing the content and bioavailability of Fe, Zn and Ca in plants for human nutrition. Journal of the Science of Food and Agriculture Volume 80, Issue 7, pages 861–879, 15 May 2000
  14. Kumiko Hayashia, Hiroshi Haraa, Patchana Asvarujanona, Yoritaka Aoyamaa, Pairojana Luangpituksa. Ingestion of insoluble dietary fibre increased zinc and iron absorption and restored growth rate and zinc absorption suppressed by dietary phytate in rats. British Journal of Nutrition Volume 86 Issue 04 October 2001, pp 443-451
  15. Janet R Hunt, Jeannemarie M Beiseigel, LuAnn K Johnson. Adaptation in human zinc absorption as influenced by dietary zinc and bioavailability. Am J Clin Nutr May 2008 vol. 87 no. 5 1336-1345
  16. Brittmarie Sandström, Susanne Bügel, Brian A. McGaw, John Price, Martin D. Reid. A High Oat-Bran Intake Does Not Impair Zinc Absorption in Humans When Added to a Low-Fiber Animal Protein-Based Diet. J. Nutr. March 1, 2000 vol. 130 no. 3 594-599
  17. K J Wedekind, A J Lewis, M A Giesemann, P S Miller: Bioavailability of zinc from inorganic and organic sources for pigs fed corn-soybean meal diets. J ANIM SCI October 1994 vol. 72 no. 10 2681-2689
  18. K J Wedekind, D H Baker: Zinc bioavailability in feed-grade sources of zinc. J ANIM SCI March 1990 vol. 68 no. 3 684-689
  19. Karen J. Wedekind, Stephen R. Lowry: Are Organic Zinc Sources Efficacious in Puppies? J. Nutr. December 1, 1998 vol. 128 no. 12 2593S-2595S
  20. Martha L. Pabón, Bo Lönnerdal. Effect of citrate on zinc bioavailability from milk, milk fractions and infant formulas. Nutrition Research Volume 13, Issue 1, January 1993, Pages 103–111
  21. Francisca Pérez-Llamasa, Mechteldis G. E. Diepenmaat-Woltersa, Salvador Zamoraa. n vitro availability of iron and zinc: effects of the type, concentration and fractions of digestion products of the protein. British Journal of Nutrition Volume 76 Issue 05 November 1996, pp 727-741
  22. A. Isfaoun, F. Bureau, M. Mouly-Boudey, M. Drosdowsky, P Arhan P, D. Bouglá: Relationships between Iron and Zinc Metabolism: Predictive Value of Digestive Absorption on Tissue Storage. Journal of Trace Elements in Medicine and Biology Volume 11, Issue 1, 1997, Pages 23–27
  23. Manuel Olivares, Fernando Pizarro, Diego Gaitán, Manuel Ruz. Acute inhibition of iron absorption by zinc. Nutrition Research Volume 27, Issue 5, May 2007, Pages 279–282
  24. Jean-Michel Pérès, François Bureau, Dominique Neuville, Pierre Arhan, Dominique Bouglé. Inhibition of zinc absorption by iron depends on their ratio. Journal of Trace Elements in Medicine and Biology Volume 15, Issue 4, 2001, Pages 237–241
  25. Susilowati Herman, Ian J Griffin, Susi Suwarti, Fitrah Ernawati, Dewi Permaesih, Djoko Pambudi, Steven A Abrams. Cofortification of iron-fortified flour with zinc sulfate, but not zinc oxide, decreases iron absorption in Indonesian children. Am J Clin Nutr October 2002 vol. 76 no. 4 813-817
  26. Grant J. Aaron, Nafissatou Ba Lo, Sonja Y. Hess, Amadou T. Guiro, Salimata Wade, Kenneth H. Brown: Plasma Zinc Concentration Increases within 2 Weeks in Healthy Senegalese Men Given Liquid Supplemental Zinc, but Not Zinc-Fortified Wheat Bread J. Nutr. July 1, 2011 vol. 141 no. 7 1369-1374 doi: 10.3945/​jn.110.136952
  27. The Merck Veterinary Manual: Nutritional Requirements and Related Diseases of Small Animals
  28. Shafiei Neek L, Gaeini AA, Choobineh S.: Effect of Zinc and Selenium Supplementation on Serum Testosterone and Plasma Lactate in Cyclist After an Exhaustive Exercise Bout. Theriogenology. 2011 May;75(8):1444-52 PMID: 21744023
  29. Chang CS, Choi JB, Kim HJ, Park SB: Correlation Between Serum Testosterone Level and Concentrations of Copper and Zinc in Hair Tissue. Biol Trace Elem Res. 2011 Jun 14. PMID: 21671089
  30. Kilic M.: Effect of fatiguing bicycle exercise on thyroid hormone and testosterone levels in sedentary males supplemented with oral zinc. Neuro Endocrinol Lett. 2007 Oct;28(5):681-5. PMID: 17984944
  31. Kilic M, Baltaci AK, Gunay M, Gökbel H, Okudan N, Cicioglu I.: The effect of exhaustion exercise on thyroid hormones and testosterone levels of elite athletes receiving oral zinc. Neuro Endocrinol Lett. 2006 Feb-Apr;27(1-2):247-52. Neuro Endocrinol Lett. 2006 Feb-Apr;27(1-2):247-52. PMID: 16648789
  32. Koury JC, de Olilveria AV Jr, Portella ES, de Olilveria CF, Lopes GC, Donangelo CM.: Zinc and copper biochemical indices of antioxidant status in elite athletes of different modalities. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 2004 Jun;14(3):358-72.PMID: 15256695
  33. Prasad AS, Mantzoros CS, Beck FW, Hess JW, Brewer GJ.: Zinc status and serum testosterone levels of healthy adults. Nutrition. 1996 May;12(5):344-8. PMID: 8875519
  34. de Oliveira Kde J, Donangelo CM, de Oliveira AV Jr, da Silveira CL, Koury JC.: Effect of zinc supplementation on the antioxidant, copper, and iron status of physically active adolescents. Cell Biochem Funct. 2009 Apr;27(3):162-6. PMID: 19277992

Ehkä
joku
näistä?

Pentusaastetta III

11 toukokuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Pentusaastetta II

01 toukokuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Vinkki: Halvat lelut

24 huhtikuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Tissivideo

23 huhtikuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Viikon päättömyys: Brit Care ja kuivaliha

19 maaliskuun 2011 By Jakke Lehtonen in Kuivamuonat

Sumppu

Me opetamme ihmisille koiraa!

TOP