Rasva ruokinnassa

Kuva: Rainer Zenz

Kuva: Rainer Zenz

Kaikki tietävät, tai ainakin pitäisi tietää, että rasva on erittäin tärkeässä roolissa koiran ruuansulatuksen, energian tuotannon sekä ylipäätään hyvinvoinnin kannalta. Rasvan, ja nimenomaan hyvälaatuisen eläinrasvan, puute lienee ruokinnan suurin ongelma. Se aiheuttaa suurempia ongelmia kuin yliannos hiilihydraatteja ja näkyy heti turkissa, tassuissa ja koko elinvoimassa. Rasva on tärkein, mutta koiranruokintakirjallisuudessa vähiten käsitelty koirien ravitsemuksellinen kysymys.

Artikkeli on aktiivisen kehittämisen alla. Seuraa siis päivitysilmoituksia.

Viimeinen päivitys: 1.7.2014 (major)

Rasvahapoista yleisesti

Rasvahapot ovat rasvojen rakenneosa, ja ne ovat välttämättömiä tasapainoiselle ravitsemukselle ja koiran terveydelle. Rasvan tyyppi määräytyy sen sisältämien rasvahappojen mukaan, ja osaksi rasvojen hyödyllisyys tai terveellisyys tapahtuu saman jaon mukaan – olkoonkin, että se on paikoin keinotekoinen. Rasvahapoista opitaan koko ajan uutta, eikä niidenkään toimintaa täysin ymmärretä. Ongelman tuottaa myös se, että tutkimus keskittyy pääosin ihmisiin, eikä ota huomioon koiran aivan toisenlaista kykyä hyödyntää sekä muuttaa rasvoja – rasvaketjuja sekä rasvahappoja. Tilannetta ei helpota sekään, että uusi tutkimustieto muuttaa koko ajan “vanhaa faktaa”. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa ihmispuolelta viitteet, että tyydyttyneet rasvahapot eivät aiheutakaan sydän- ja verisuoniongelmia, kuten on tähän asti totena luultu. Tai ainakaan syy-seuraussuhteet eivät ole niin yksioikoisia.

Rasvahappojen jako

Ravinnossa esiintyy noin 20 erilaista rasvahappoa ja ne jaetaan ketjun pituuden, eli hiiliatomien määrän, mukaan

  • lyhyisiin
  • keskipitkiin ja
  • pitkiin rasvahappoihin.

Lisäksi rasvahapot jaetaan niiden hiiliketjujen kaksoissidosten määrän mukaan

  • tyydyttyneisiin
  • kertatyydyttyneisiin ja
  • monityydyttymättömiin rasvahappoihin.

Tyydyttyneet ovat yleensä kovia rasvoja, kertatyydyttymättömät pehmeitä. Yleisin kertatyydyttämätön on öljyhappo, jota on runsaasti mm. rypsi- ja oliiviöljyssä. Monityydyttymättömät ovat myös pehmeitä ja niihin kuuluvat välttämättömät rasvahapot, linoli- ja alfalinoleenihappo, joita saa mm. kasvisöljyistä. Eläinrasva, joka on koiralle tärkein rasvan ja rasvahappojen lähde, koostuu pääosin tyydyttyneistä rasvahapoista. Kasvisöljy taasen muodostuu 80 – 90 prosenttisesti tyydyttymättömistä rasvahaposta.

Monityydyttymättömiä rasvahappoja tarvitaan elimistössä ennen kaikkea solukalvojen rakentamiseen, eikosanoidien (mm. prostaglandiinit, tromboksaanit ja leukotrieenit) muodostamiseen, solusignaalien välittämiseen ja geenien toiminnan säätelyyn. Energiaksi niitä käytetään vain, jos niitä saadaan ravinnosta yli tarpeen. Kaloreiksi poltetaan siis ensisijaisesti tyydyttyneitä ja kertatyydyttymättömiä rasvahappoja.

Useat välttämättömien rasvahappojen puutteet näkyvät eikosanoidiaineenvaihdunnan
muutoksina. Eikosanoidit ovat solujen välisessä parakriinisessa signaloinnissa käytettäviä molekyylejä. Solut vapauttavat eikosanoideja, jotka välittävät signaalin lähellä oleviin soluihin. Suomeksi: ne ovat hormonien kaltaisia yhdisteitä, viestiviejiä ja tsuppareita. Jos välttämättömistä rasvahapoista on puutetta, niin paikallispuheluliikenne lakkaa toimimasta.

Rasvahappoperheet

Rasvoissa on neljä erilaista tyydyttymättömien rasvahappojen sarjaa eli rasvahappoperhettä. Elimistössä muodostuu Omega-7 ja Omega-9 sarjan rasvahappoja.

Voi ja monet muut eläinrasvat sisältävät mm. konjugoitua linolihappoa (CLA), jota ei luokitella omega-rasvahapoksi.

Omegat

Rasvahapot ovat eri pituisia hiiliatomiketjuja, joihin on sitoutuneina happi- ja vetyatomeita. Rasvahapot jaetaan tyydyttyneisiin ja tyydyttymättömiin rasvahappoihin. Kaikissa rasvoissa on sekä tyydyttyneitä että tyydyttymättömiä rasvahappoja, mutta niitä on eri suhteissa. Kun mahdollisimman paljon vetyatomeita on sitoutuneena hiiliatomeihin, kutsutaan rasvahappoa tyydyttyneeksi. Tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävät rasvat ovat yleensä kiinteitä huoneenlämmössä. Tällaisia ovat monet eläinkunnasta saatavat rasvat. Kun hiiliketjusta puuttuu vetyatomeita, ovat hiiliatomit sitoutuneet toisiinsa kaksoissidoksella. Tällaista rasvahappoa kutsutaan tyydyttymättömäksi. Kun kaksoissidoksia on ketjussa vain yksi, puhutaan kertatyydyttymättömästä rasvahaposta ja kaksoissidoksia ollessa kaksi tai useampia käytetään nimitystä monityydyttymättömät rasvahapot. Runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävillä rasvoilla on alhainen sulamispiste ja siksi ne ovat jääkaapissakin nestemäisiä. Tällaisia rasvoja ovat mm. kaikki kasviöljyt sekä kalaöljyt. Omega-6 ja omega-3 ovat molemmat monityydyttymättömiä rasvahappoja.

Omega-3 ja Omega-6 rasvahapoilla on myös vaikutusta tulehduksiin. Omega-6 rasvahapoilla on tulehdusta edistävä vaikutus, kun taas Omega-3 rasvahapot hillitsevät tulehduksia. Tulehdus syntyy ihosolun reaktiosta johonkin fyysiseen tai kemialliseen ärsykkeeseen, esim. haavaan tai hyönteisen puremaan. Se on siis solun puolustusmekanismi, jolla se yrittää tuottaa yhdistettä suojellakseen itseään ja naapurisoluja. Yhdiste muodostuu rasvahapoista, joita kutsutaan eikosanoideiksi. Nämä eikosanoidit muodostuvat juuri Omega-6 rasvahapoista ja niistä johtuvat kipu ja kutinareaktiot. Omega-6 rasvahapot aiheuttavat myös veren hyytymistä. Omega-3-rasvahapoista muodostuvat eikosanoidit puolestaan vähentävät tulehdusta sekä hillitsevät kutinaa, mutta niillä on myös veren hyytymistä vähentävä vaikutus, joten liian suurista määristä Omega-3 rasvahappoja on haittaa. Pieni tulehdusreaktio on myös tarpeellinen, koska se on ihon puolustusmekanismi eli ei ole tarkoitus eliminoida kokonaan Omega-6 rasvahappojen toimintaa. Omega-3 rasvahappojen tarkoitus on siis auttaa kontrolloimaan tulehdusreaktioita, ei estämään niitä. Jos ruokavaliossa on oikeassa suhteessa sekä Omega-6 että Omega-3 rasvahappoja, saavutetaan sopiva tasapaino ihon toiminnassa ja pystytään helpottamaan allergioista aiheutuvaa kutinaa sekä muita iho-ongelmia. Ihanteellisen rasvahappojen suhteen 5:1 – 10:1 avulla elimistö saa riittävästi linoleenihappoa pitääkseen ihon terveenä, mutta pystyy silti vähentämään tulehdusreaktioita.

On myös näkemyksiä, joiden mukaan omega-3/6 suhteella ei ole mitään merkitystä, vaan kyse on vain ja ainoastaan omega-3 määristä. Hwang ym. (1997 1) totesivat, että kalan omega-3 rasvahappojen määrä itsessään vähensi tulehdusta ylläpitävän arakidonihapon ja lisäsi EPA:n määrää, eikä kasvisöljystä saatavan omega-6 määrällä, eli noiden kahden suhteella, ollut mitään merkitystä

Ongelmana saattaa olla, että aina ei tiedä paljonko Omega-6 rasvahappoja ruoka sisältää ja näin ei myöskään osaa arvoida tarvitseeko se lisää Omega-3 rasvahappoja ja kuinka paljon. Kuivamuonien yhteydessä ainoa tietolähde on valmistaja. Joissain ruuissa saattaa olla jo tuoteselosteessa mainittuna sen sisältämät rasvahappomäärät, mutta toisinaan edes valmistaja ei ole nähnyt tarvetta niiden laskemiseen. Jonkinlaista suuntaa saa ruuan raaka-aineista. Jos raaka-aineina on käytetty auringonkukkaöljyä, maissia tai maissiöljyä, on todennäköistä, että siinä on paljon Omega-6 rasvahappoja. Tällöin tasapainottamiseen tulisi löytyä vaikkapa kalaöljyä, kalajauhoa tai pellavaa, muussa tapauksessa Omega-3 rasvahappojen määrä saattaa olla puutteellinen. Näin ollen kannattaa olla tarkkana, jos valmistaja kehuu ruuan sisältävän paljon linolihappoja. Ellei ruoka sisällä myös vastaavasti linoleenihappoja, siitä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Täytyy myös muistaa, että saattaa kestää useita viikkoja ennen kuin Omega-3 rasvahappojen oireita helpottavat vaikutukset alkavat näkyä. Kuinka nopeasti, se riippuu verenkierrosta ja siitä, kuinka nopeasti solut uusiutuvat. Toiset solut poimivat Omega-3 rasvahapot nopeammin, esimerkiksi välikudossoluilla kestää noin kaksi viikkoa, kun taas ihosoluilla vaikutusten näkyminen saattaa viedä 6-8 viikkoa. Jos koiralla on pahoja iho-ongelmia, voi antibioottikuuri tai muu lääkehoito olla hyvä ensiapu katkaisemaan kierteen. Rasvahappojen hyödyt tulevat sitten esiin myöhemmin. Monilla koirilla näillä asioilla ei ole niin suurta merkitystä, sillä niillä ei ole allergoita, niveltulehduksia, iho-ongelmia tai hot spoteja. Vaikka mitään ongelmia ei olisikaan, tulee riittävästä rasvahappojen saannista huolehtia, muuten ovat ongelmat todennäköisesti käsillä jossain vaiheessa.

Omega-3

Omega-3-rasvahapot vähentävät tulehduksia ja monilla koirilla saattavat helpottaa eri iho- ja turkkivaivoista johtuvaa kutinaa. Omega3-rasvahappojen korkea pitoisuus aiheuttaa toisaalta veren hyytymishäiriöitä, joten päätöntä yliannostusta ei suositella, ainakaan ennen leikkauksia.

Omega-3-rasvahappohin kuuluvat

  • alfalinoleenihappo (ALA), jota saa pähkinöistä sekä rypsi-, pellava- ja soijaöljystä sekä kalasta tai kalaöljystä saatavat
  • eikosapentaeenihappo (EPA),
  • dokosaheksaeenihappo (DHA), ja
  • eikosatetraeenihappo (ETA).
  • Myös stearidonihappo (SDA) on omega-3 rasvahappo.

Omega-6

Kaikki elintärkeät rasvahapot kuuluvat omega-6-rasvahappoihin ja ovat siten tarpeen koiran ruokinnassa. Niiden tiedetään kuitenkin aiheuttavan tulehdusreaktioita haavojen, hiertymien, puremien sekä loiseläin- ja allergiatilojen yhteydessä, jolloin niiden vähentäminen saattaa tulla kyseeseen.

Omega-6-rasvahappoperheeseen kuuluvat

  • linolihappo (LA), jota saadaan pähkinöistä, kasviöljyistä ja vihanneksista saatava ja
  • arakidonihappo (AA), jota saadaan lihasta, maitotuotteista ja äyriäisistä

Omega-6 perheeseen kuuluvat myös dihomogammalinoleenihappo (DGLA) sekä gammalinoleenihappo (GLA), joita ei esiinny normaalissa ravinnossa. Dihomogammalinoleeinhappoa ja gammalinoleenihappoa löytyy mm. äidinmaidosta. Gammalinoleenihappoa saadaan myös joistain kasvikunnan tuotteista, kuten helokin- ja mustaherukan siemenistä.

Linolihappo syntetisoidaan maksassa gammalinoleenihapoksi ja edelleen dihomogammalinoleenihapoksi. Mikäli tähän synteesiin osallistuvien entsyymien toiminta on jostain syystä kehossa estynyt tai puutteellista (mm. diabeetikot) on ravinnon täydentäminen gammalinoleenihapolla tarpeellista.

Omega-7

Omega-7 rasvahapot: Palmitoleenihappo (PA)

Omega-9

Omega-9 rasvahapot: Öljyhappo (OA)

Välttämättömät rasvahapot

Koira tarvitsee ravinnostaan ehdottomasti yhtä välttämätöntä rasvahappoa, linolihappoa, koska sen elimistö ei pysty sitä tuottamaan. Useasti kuitenkin näkee mainittavan, että myös arakidoni- ja alfalinoleenihappo luokitellaan välttämättömiksi rasvahapoiksi. Tämä johtuu siitä, että itseasiassa puhutaan kahdesta eri asiasta.

Ravitsemustieteessä vain linolihappoa (LA, omega-6) pidetään koiralle välttämättömänä, koska keho ei pysty sitä valmistamaan, mutta sen avulla koira saa muodostettua nuo kaksi muuta elimistölle välttämätöntä rasvahappoa.

Ravitsemuslääketieteessä taasen mitä tahansa rasvahappoa, joka aineenvaihdunnan vaikutuksesta voi muuttua linoli- tai alfalinoleenihapoksi, kutsutaan välttämättömäksi rasvahapoksi.

Lipidit ja lipoproteiinit

Lipidit on vain yhteisnimi kaikille elimistössä syntyville rasvamuodoille. Lipidit voivat olla rasvaa, kolesterolia setroideja ja jopa kaikki rasvaliukoiset vitamiinit liittyvät omaan lipidiinsä. Ne eivät yleensä ole vesiliukoisia ennen kuin liittyvät erityiseen proteiiniin ja muodostaessaan yhdessä lipoproteiinin.

Lipoproteiinit on massakuljetusyksikkö, rahtikontti siis. Proteiinikuoren sisällä saadaan kuljetettua lipideitä, jolloin veressä saadaan kertalaakista kuljetettua iso määrä proteiinia ja rasvoja eri puolille kehoa. Lipoproteiineissa kuljetetaan triglyseridejä, fosfolipidejä ja kolesterolia.

Lipoproteiineja on erilaisia riippuen millaiseen rahtitoimintaan ne ovat erikoistuneet. Kylomikronit ovat erittäin pieniä yksiköitä ja niiden ainoa tehtävä on kuljettaa rasvaa suolistosta maksaa tai rasvakudokseen. Ihmisillä tunnetuimmat lipoproteiinit ovat LDL ja HDL – tunnetaan paremmin pahana ja hyvänä kolesterolina. Itse asiassa kummatkin ovat vain kokonsa mukaan nimettyjä lipoproteiineja, joiden tehtävä on kuljettaa kolesterolia. LDL ja HDL eivät siis ole kolesteroleja, vaan kummankin sisällä on kolesterolia. Ero tulee niiden tehtävistä. LDL kuljettaa kolesterolia maksasta elimistön soluihin ja HDL taasen tuo kolesterolia takaisin kudoksista maksaan, josta siitä tehdään muita yhdisteitä. Jako hyvään ja pahaan ei liity koiriin, koska koirilla ei kolesteroliongelmaa ole johtuen erilaisesta rasvan käsittelystä maksassa. Koira säätelee kolesteroliaan itse.

Fosfolipideissä on glyseroliin kiinnittynyt rasvahapon lisäksi myös fosforihappo. Fosfolipidit ovat tärkeitä yhdisteitä ihon kunnolle niiden rakentaessa solukalvoja, jotka mm. estävät nesteen haihtumista solusta.

Triglyserideillä ei ole suomenkielistä nimeä. Nimi muodostuu niiden rakenteesta, jossa glyseroliin on kiinnittynyt kolme rasvahappoketjua. Kyseessä on oikeammin kuljetusyksikkö, ja elimistön tärkein tapa varastoida energiaa. Rasvakudoksen eli läskin rasvasolujen rasvatipat muodostuvat nimenomaan triglyserideistä. Rasvakudoksessa triglyseridit hajotetaan vapaiksi rasvahapoiksi ja glyseroliksi lipaasientsyymin avulla. Näin vapautuneet ”vapaat” rasvahapot kuljetetaan veressä kiinnittyneenä proteiini albumiiniin. Vapaa voidaan laittaa lainausmerkkeihin, koska ainoastaan noin 0,01 % rasvahapoista on veressä todellisuudessa vapaina. Rasvahapot vapautetaan albumiinista ennen kuin ne pääsevät lihaksistoon. Siellä rasvahapot käytetään joko lihaksen sisäisen triglyseridivaraston täydennykseen tai hapetukseen mitokondrioissa eli solutason energian tuottoon.

Kolesteroli on kehossa ehdottoman tärkeä, siksi sitä saadaan kaikista eläinkuntaan perustuvista ruoka-aineista. Koska kolesterolia tarvitaan vain eläimillä, niin kasvimaailmasta kolesterolia ei saada. Kolesterolia muodostuu myös lähes kaikissa kehon kudoksissa, mutta maksa on tärkein. Kolesteroli on itse lipideihin kuuluva steroidi, jota tarvitaan kaikkien muiden steroidin tuottamiseen (mm. estrogeeni, testosteroni, kortisoni jne.). Ihmisillä kolesteroli on ”lähtöaineena” UV-säteilyn avulla muodostettavassa D-vitamiinissa, mutta tämä ei koske koiraa. Sitä tarvitaan myös solukalvon rakentamisessa ja sappisuoloihin. Aivoista melkoinen osa on kortisonia, viidenneksen luokkaa.

Eri lipidit ja lipoproteiinit eivät liity ravitsemukseen, vaan elimistön toimintaan. Termit on silti hyvä osata, koska niillä selitetään usein miksi jokin asia toimii tai ei toimi.

Tarve

Rasvahapot ovat tärkeitä mm. ihon toiminnalle, solujen rakentumiselle ja turkin kunnolle sekä tiettyjen hormonien kaltaisten aineiden, eikosanoidien esiasteina.

Koira pystyy itse valmistamaan useita elimistön toiminnalle tärkeitä rasvahappoja, mutta sen on ehdottoman välttämätöntä saada ravinnostaan vähintään omega-6 rasvahappoja, vähintään linolihappoa. Vaikka omega-3 rasvahappoja eli linoleenihappoja koira kykeneekin jossain määrin valmistamaan itse linolihaposta, niin niiden saanti ravinnosta on kuitenkin tarpeen, sillä oma tuotanto ei ole riittävää. Tämä koskee varsinkin tiineitä ja imettäviä narttuja, kasvavia pentuja, vanhuskoiria sekä rasituksella olevia aikuisia. Myös nivelrikon hoidossa käytetään omega-3 rasvahappoja EPA:a ja DHA:ta.

Oletetaan, että eri rasvahappojen kokonaismäärä ei ole sinällään tärkeää niin kauan kun absoluuttisia grammoja saadaan rasvasta riittävästi, vaan omega-6- ja omega-3-rasvahappojen määrällinen suhde. Merkittävän amerikkalaisen rasvahappotutkijan, William Landsin mukaan ihanteellinen omega-6 rasvahapon määrä on 1 % ruuasta. Samaa suosittaa AAFCO (Association of American Feed Control Officials). Merkittävimpiä tutkimuksia omega-6 ja 3 suhteista on tehnyt Iams Companyn tutkija Greg Reinhard. Hän suosittelee suhteen olevan välillä 5:1 – 10:1. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos koiran ruoka sisältää suositellun 1 % omega-6 rasvahappoja, tulisi omega-3 rasvahapon määrän olla 0,2 %. On kuitenkin hieman epäselvää, että onko Reinhard aidosti tutkinut asiaa koirilla, vai onko hän vain siirtänyt ihmisten suosituksia suoraan koiriin.

Puute

AAFCO:n suosituksen mukaan vähimmäismäärä linolihappoa on yksi prosentti kuiva-aineesta rasvaprosentin ollessa viisi. Tuo on kuitenkin nimenomaan vähimmäismäärä, jonka alittaminen aiheuttaa käytännössä koiran kuolemisen. 11 prosenttia rasvaa kuiva-aineesta voitaneen pitää ylläpitoruokinnassa ehdottomana alarajana.

Linolihappo pitää yllä ihon epiteelissä solukalvoja ja se voi muuttua eikosanoidien (hormonien kaltaisia yhdisteitä) esiasteeksi arakidonihapoksi. Linolihapon puuttuessa öljyhappo sitoutuu linolihapon paikalle ihon pintakerroksessa ja eikä solukalvo pysty enää pitämään vettä. Nesteen haihtuessa iho kuivuu ja hilseilee. Lisäksi kolesteroli eräiden muiden lipidien kanssa muodostaa suojaavan kerroksen iholle. Rasvahappojen – eli rasvan – puute näkyykin ensimmäisenä iho- ja turkkiongelmina. Iho alkaa hilseillä ja turkki menettää elonsa ja kiiltonsa.

Vakava puute vaikeuttaa verenpaineen, veren hyytymistekijöiden sekä ruumiinlämmön säätelyä, vatsahappojen erittymistä, aiheuttaa hormonitoiminnan häiriintymistä, rasvaliukoisten vitamiinien puutetta, hermostollisia oireita sekä lisääntynyttä tulehdusherkkyyttä.

Vanhoilla koirilla, diabeetikoilla tai maksaongelmista kärsivillä saattaa olla ongelmia syntetisoida linolihaposta gammalinoleenihappoa. Nämä saattavat tarvita gammalinoleenihappoa sisältävää rasvahappolisää, mutta terveelle, normaalisti ruokitulle ne eivät ole tarpeellisia.

Sulavuus

Eläin- ja kasvirasvat ovat jopa 95 prosenttisesti hyödynnettävissä. Liika kuitu tai kalsiumin yliannostus vähentää rasvojen sulavuutta. Tämä tulee käytännössä vastaan silloin, kun käytetään esimerkiksi turhan suurta määrää viljoja yhdessä rasvan tai rasvaisen lihan kanssa.

Ihmisillä ruuansulatuskanavassa olevasta rasvasta noin 75 % on peräisin ravinnosta, 10 % sapesta ja 15 % pois eritettävistä epiteelisoluista. Koirien vastaavia prosentteja en onnistunut löytämään, mutta oletettavasti ne ovat samaa kokoluokkaa. Triglyseridit, joissa on lyhyitä tai keskipitkiä rasvahappoja, voivat imeytyä epiteelisoluihin ilman hydrolyysiä, eli glyserolin ja kolmen rasvahapon irrottamista toisistaan. Nämä triglyseridit voivat imeytyä suoraan jo mahassa ja kulkevat esteröitymättä porttilaskimon kautta suoraan maksaan. Tärkein rasvojen hajotus tapahtuu kuitenkin haiman entsyymien vaikutuksesta ohutsuolen alussa. Haimanesteen entsyymit ovat vesiliukoisia ja ne vaativat toimiakseen tehokkaasti rasvojen emulgoimisen sapen sappihappojen ja lesitiinin avulla.

Koiran ruuansulatuksen kestoksi ilmoitetaan milloin mitäkin, mutta se vaihtelee. Yksi syy on rasvojen määrä. Rasvat ylipäätään hidastavat mahalaukun tyhjenemistä, sekä niiden sulatus ja imeytyminen on huomattavan paljon hitaampaa kuin hiilihydraattien. Ihmisillä pitkäketjuiset rasvahapot kulkeutuvat verenkiertoon 3 – 4 tuntia syömisen jälkeen, mutta koirilla tuo on hivenen nopeampaa. Noin 95 % ravinnon triglyserideistä imeytyy ja vain 5 % erittyy ulosteisiin, mutta tuokin riippuu sulamattoman kuidun määrästä – mitä enemmän kuitua, sitä heikompaa on rasvan hyödyntäminen. Koirilla ei kolesteroli ole pääsääntöisesti ongelma, mutta ruuan sisältämä kolesteroli vaikuttaa koirillakin imeytymiseen.  Runsasrasvainen tyydyttynyt rasva lisää kolesterolin imeytymistä, mutta mitä enemmän ravinnossa on kolesterolia, sitä heikommin se imeytyy. Suurin osa rasvahapoista imeytyy yksinkertaisesti diffundoitumalla (kulkeutuminen esim. solun seinämän läpi), mutta pitkäketjuisille rasvahapoille ja kolesterolille
on kuitenkin löydetty myös aivan omia kuljetusproteiineja ohutsuolen epiteelin kalvolla.

Pelkästään rasvan kuljetus, käsittely ja aineenvaihdunta olisivat kaikki omien merkintöjensä arvoisia, mutta riittänee, kun mainitaan, että lipidien eli rasvojen kuljetuksesta ohutsuolen, maksan ja muiden elinten välillä vastaavat kylomikronit ja lipoproteiinit VLDL, IDL, LDL ja HDL. Suurin osa imeytyneestä rasvasta kuljetetaan kylomikroneissa
imusuoniston kautta verenkiertoon. VLDL:n maksasta kuljettama triglyseridi hajotetaan lipaasientsyymin avulla rasvakudoksen verisuonistossa glyseroliksi ja vapaiksi rasvahapoiksi, joista jälkimmäiset käytetään  rasvakudoksen triglyseridien synteesiin ja edellinen kuljetetaan takaisin maksaan. Rasvakudoksen lisäksi VLDL kuljettaa triglyseridejä mm. lihaksiin energiaksi. LDL kuljettaa kolesterolia maksasta perifeerisiin kudoksiin ja HDL vastaavasti perifeerisistä osista maksaan tuhottavaksi. Aterian jälkeen maksan rasvahappojen ja maksan sekä rasvakudoksen triglyseridien synteesi lisääntyy. Huomattavaa on, että lihaksissa ei tapahdu rasvojen aineenvaihduntaa aterian jälkeen.

Kilpailevalle koiralle voidaan antaa kohtuullisen korkeita määriä rasvaa ilman haittoja, joka käytännössä tarkoittaa lihomista – mukaan lukien vinttikoirat. Mutta koska valkuaisen määrä annoksessa on kuitenkin oltava vähintään 20 prosenttia kuiva-aineesta, niin määrättömästi rasvaa ei voida lisätä; siitä saadaan kuitenkin noin kaksi kertaa enemmän kaloreita. Ylipäärään koirilla rasvan määrän määrää paino. Kannattaa silti annostella rasva niin korkeaksi kuin kykenee ilman lihomista, tarjota riittävästi valkuaista ja leikata tarpeettomien hiilihydraattien määrää. Raakaruokinnassa tämä on kohtuullisen helpostikin toteutettavissa raaka-aineita vaihdellen, mutta onnistuu kuivamuonillakin. Valitaan keskitason ruoka energialtaan (alempi rasva käytännössä) ja lisätään rasva esim. kasvis- tai lohiöljynä ja nostetaan (parannetaan laatua) proteiinia lihalla tai kananmunilla. Tai sekä että.

Kun rasvan määrää lisätään, niin se on tehtävä portaittain määrää nostaen muutaman päivän aikana. Tällöin vältetään ns. rasvaripuli. Liialla hiilihydraatilla tai liian alhaisella rasvalla syötetyt koirat eivät enää osaa käyttää rasvaa. Tämä näkyy myös suoliston toiminnassa. Tottumisen vaatima ajanjakso vaihtelee muutamasta päivästä viikkoihin.

Noin 10 prosenttia kuiva-aineesta pidettiin ennen sopivana määränä kilpailevalle greyhoundille. Se on kuitenkin aivan liian vähän ja vaikuttaa paitsi yleiskuntoon, niin myös palautumiseen ja loukkaantumisherkkyyteen. Suositukset muuttuvat koko ajan ja 15 %, jopa korkeampi yksilöstä riippuen, toimii huomattavasti paremmin. Todella rankkaa työtä tekevät ja kylmässä ilmanalassa olevat tarvitsevat tietysti huomattavasti enemmän. Valjakot omassa työssään vaativat koiramaailmasta ehkä eniten, ja metsästyskoirillakaan ei kannata rasvassa säästellä. Jos kasvavia pentuja pidetään tarhaolosuhteissa, niin niilläkin ruuan rasvaprosentti saa nousta huoletta – varmasti yli 20 prosentin jonkun matkaakin. Joskus rasvan saantia on rajoitettava reippaastikin – terveydellisistä tai muista syistä – mutta silloinkaan ei saisi koskaan mennä alle 10 prosentin ilman pätevää syytä.

Edut ja haitat

Energian lisäksi rasva tuottaa metabolista vettä, 107 grammmaa per sataa hyödynnettyä grammaa kohti. Valkuainen tuottaa 40 g/100 g ja hiilihydraatit 55 g/100 g. Jos on riskinä, että koira kuivuu tai kuivunutta koiraa hoidetaan, niin rasvan lisääminen ruokaan on eräs hoitokeinoista. Korkean proteiinin suhteen on lisäksi muistettava, että vaikka siitä saadaankin hivenen metobolista vettä, niin koska proteiinien aminohappoja ei voida varastoida, niin ylimäärä poistetaan elimistöstä munuaisten kautta virtsaan. Kokonaisuus huomioiden liiallisen proteiinin syöttäminen saattaa kuivattaa koiraa. Lisäksi proteiinien käsittelyn vaatima energia ja sitä myöten ruumiin lämpötilan nousu kuluttavat nestettä.

Energiataloudellisesti rasva on tehokkain. Koira on evoluution myötä kehittynyt monin verroin ihmistä pätevämmäksi rasvan hyödyntäjäksi. Grammasta rasvaa koira saa 34 kJ muuntokelpoista energiaa. Mikäli koira ei saa ravinnostaan tarpeeksi rasvaa elimistön ja energiantuotannon tarpeisiin, niin toki se silloin käyttää lihaksiston proteiineja sekä hiilihydraatteja. Mutta tutkimuksissa on todettu, että lihassolut käyttävät ensisijaisesti nimenomaan rasvaa energiantuotantoon.

25 ml öljyä tuottaa saman energian, kuin 100 g rasvatonta, 10 % naudanlihaa tai 50 g 24/10 kuivamuonaa.

Kun koira on pidemmän ajan vähärasvaisella ruokinnalla, kuten aikoinaan kilpailevat greyhoundit tai kaikki, jotka ovat matalarasvaisella ylläpitoon tehdyllä kuivamuonalla, niin elimistö eräällä tavalla unohtaa miten rasvaa käytetään. Kun rasvan määrää nostetaan, niin vie aikaa ennen kuin solut osaavat taas hyödyntää rasvaa täysipainoisesti. Tähän kuluu aikaa noin kuutisen viikkoa rekikoiratutkimusten perusteella. Käytännössä tämä näkyy siten, että rasvaa voidaan lisätä kohtuullisen paljonkin, ilman että painoa nousee huomattavasti. Tuon noin kuuden viikon jälkeen rasva-aineenvaihdunta toimii täydellä tehollaan, ja yhtä äkkiä koira lihoo, ja annosta joudutaan pienentämään, eli itseasiassa vähentämään energiamäärää.

Rasvan käyttö vähentää glykogeenivarastojen käyttöä energiantuotannossa, ainakin aerobisessa suorituksessa. Siksi kestävyystyyppisessä suorituksessa rasvan käyttö lisää aina jaksamista..

Kun käytetään rasvaista ruokaa, niin E-vitamiini on pakollinen lisä, varsinkin jos ruuan pohjana on pakastettu liha, sillä pakastaminen tuhoaa E-vitamiinin. Jos pohjana pidetään alkuperäistä 10 prosentin suositusta, niin E-vitamiinia tarvitaan normaalin vuorokausisuosituksen 200 IU lisäksi 20 IU jokaista lisättyä 35 grammaa rasvaa kohden.

Älä koskaan käytä pilaantunutta, härskiintynyttä tai käytettyä, kuten vanhaa grilliöljyä.

Kaloreita varastoon

Ihmisillä suurin osa (70 – 80 %) ruuan ylimääräisestä energiasta varastoituu kehoon rasvana rasvasoluihin. Ylimääräinen tarkoittaa siis sitä osaa rasvoista, proteiineista ja hiilihydraateista, joita ei ole käytetty johonkin muuhun tai on ylipäätään saatu imeytettyä. Proteiinien sisältämät aminohapot menevät ensisijaisesti uusien kudosten rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen, jonka jälkeen aminohapot (oikeammin niiden hiilirunko) poltetaan käytännössä energiaksi vain jos “käyttöenergiaa” ei ole saatu riittävästi rasvoista ja hiilihydraateista. Ylimäärä aminohapoista eritetään virtsaan ja poistetaan kierrosta.

Kun koira lihoo, niin se paitsi paisuttaa vanhoja rasvasoluja, niin rakentaa myös uusia. Laihdutuksessa nämä rasvasolut eivät häviä mihinkään, vaan ne ainoastaan kutistuvat ja jäävät maallikkomielessä lepotilaan odottamaan parempia aikoja. Siksi uudelleen lihominen on helpompaa – varastointipaikat ovat valmiina odottamassa. Lisäksi rasva varastoidaan käytännössä vedettömänä toisin kuin hiilihydraatit (gramma glykogeenia eli hiilihydraattien varastomuoto sitoo noin kaksi grammaa vettä). Jos normikoiralla korvattaisiin rasva saman energian sisältävillä hiilihydraateilla, niin paino tuplaantuisi. Juuri tehokkuuden takia keho pyrkii varastoimaan energian nimenomaan rasvana. Kun saadaan enemmän hiilihydraatteja ja proteiineja, niin niiden polttaminen energiaksi lisääntyy myös, jolloin varastoitavaksi jää hivenen pienempi määrä. Rasvoilla syöty määrä ei lisää niiden hapettamista energiaksi, jolloin jää enemmän säästöön muutettavaksi läskiksi. Lisäksi rasvoilla on hyvä hyötysuhde kun niitä käsitellään tai varastoidaan. Tiedämme, että mitään ei saa ilmaiseksi ja aina kuluu energiaa, kun jotain tehdään – myös aineenvaihdunnassa. Proteiinien ja hiilihydraattien käsittelyyn kuluu huomattavasti enemmän energiaa kuin rasvojen.

Mutta rasvoissakin on eroja. Tyydyttyneet (eläinrasvat) lihottavat helpommin kuin tyydyttämättömät, jotka hapettuvat energiaksi paljon helpommin (Colgan 1993, 131). Siksi kasviöljyillä on vaikeampi lihottaa, vaikka antaisikin grammoissa saman verran kuin possun ihraa.

Rasvoilla on eronsa

Rasvoissa on eronsa riippuen niiden laadusta ja lähteestä. Sitä mukaan kun ihmisten ravinto- ja rasvatietous lisääntyy, niin törmätään myös runsauden pulaan sen suhteen mitä oikeastaan suuhunsa kannattaisi laittaa. Tai olla laittamatta. Pahoista transrasvoista on varoiteltu vaikka kuinka, kunnes selvisi, että transrasvoja saadaankin vähemmän kuin on luultu. Yhdessä vaiheessa paino oli pehmeillä kasvisrasvoilla ja omega-6 rasvahapoilla, sen jälkeen olisikin pitänyt popsia kovia eläinrasvoja ja laittaa pääpaino omega-3:lle. Vähemmästäkin on pieni ihminen eksyksissä. Lisäksi kaikki vaikuttaa kaikkeen. Rasvojakaan ei voida kytkeä irti muista, sillä nekin toimivat muiden ohella ja niiden kanssa.

Tiedetään, että D-vitamiini vaatii pienen määrän rasvaa imeytyäkseen. Mutta tiedetään myös, että ruuansulatuksessa oleva muu rasva auttaa imeytymisessä, eikä D-vitamiinilisän ole pakko olla rasvaan uutettua, ja siirto tapahtuu kuljetusproteiinilla. Rasvan tyyppi saattaisi vaikuttaa D-vitamiinin imeytymiseen. Ihmisillä kertatyydyttymätön rasva paransi D-vitamiinin imeytymistä, kun taasen monityydyttymättömät heikensivät (Niramitmahapanya ym. 2011 2). Ja jotta oltaisiin vielä hiukan rasvaviisaampia (lue: sekaisin), niin tyydyttyneellä rasvalla ei ollut yhteyttä D-vitamiinin imeytymiseen, kuin ei myöskään rasvan määrällä.

Tyydyttymättömyys ja ollaanko kerran vai monta kertaa tyytyväisiä liittyy kemiaan. Se kertoo siis hiilisidoksista ja vetyatomien määrästä. Tuo on sitä avaruustiedettä, joka ei kiinnosta arkipäivän ruokkijaa – ainoastaan ravitsemuksen ammattilaisten on ne tunnettava. Mutta tavallinenkaan koiranomistaja ei pääse termejä karkuun, koska niitä käytetään. Siksi kerrataan minkä tyyppisiin rasvoihin mikäkin liittyy.

  • Kertatyydyttymättömiä löytyy pehmeistä kasvisrasvoista
  • Monityydyttymättömiä saadaan ravintorasvoista kuten margariinista ja öljystä. Myös lihoista saadaan niitä hiukan. Välttämättömät omega-3 ja omega-6 rasvahapot kuuluvat tähän ryhmään.
  • Tyydyttyneet rasvat ovat ns. kovia rasvoja. Niitä saadaan vaikka lihasta ja kalasta, juustoista tai kookosrasvasta. Tyydyttyneitä rasvoja on yritetty välttää ihmisillä, koska ne on liitetty kohonneeseen kolesteroliin.
  • Transrasvat ovat erityisesti kovetettuja tyydyttymättömiä rasvoja, joita löytyy mm. eineksistä ja leipomotuotteista. Ne eivät periaatteessa koskaan kuulu koiran normaaliin ruokavalioon.
  • Omegat ovat rasvahappoperheitä, joissa kaikilla samaan omega-perheeseen kuuluvilla rasvahapoilla on samanlainen kemiallinen sidos

Tyydyttynyt nimitys tulee siitä, että tyydyttynyt rasvahappo sitoo niin monta vetyatomia
kuin on mahdollista. Tyydyttyneitä rasvahappoja saa ensisijaisesti eläinkunnan tuotteista.

Kaiken kaikkiaan rasva on vain yleisnimi sellaiselle, joka liukenee huonosti veteen eikä sitä saa pestyä ruokakupista ilman saippuaa ja kuumaa vettä. Rasvat koostuvat aina useista erilaisista rasvahapoista ja ne, sekä niiden keskinäiset suhteet määräävät rasvan terveellisyyden ja oletetut terveysvaikutukset. Useimmiten keskitytään omegoihin ja pohditaan kolmosten ja kuutosten suhteita. Tässä on vaarana luisua samaan epäolennaisuuteen kuin kalsiumin ja fosforin suhteessa: katsotaan vain sinänsä täysin epäolennaista ja -tarkkaa suhdelukua. Ei aitoja määriä, eikä mistä se saadaan.

Omegoilla on terveysvaikutuksensa, sitä ei kukaan kiistä. Mutta samaan tahtiin kun tutkimukset paljastavat uusia etuja omega-3:sta, niin samaan tahtiin tulee markkinoille omega-3 tuotteita, jotka ratsastavat tieteellisillä tutkimuksilla. Tässä on yksi koukku, ja se liittyy rasvan lähteisiin. Omegat ovat rasvahappoperhe, jotka sisältävät useita erilaisia rasvahappoja. Hieman sama, kuin että jos rasvaliukoisille A- ja D-vitamiineille löydetään terveysetuja, niin mainostettaisiin että kaikilla rasvaliukoisilla vitamiineilla on samat vaikutukset.

Nyt kerrataan (taas) kryptisiä lyhenteitä, jotka olisi hyvä tuntea. Kaikki ovat omega-3 rasvahappoja.

  • ALA eli alfalinoleenihappo, jota saadaan esim. pellavansiemenstä tai rypsiöljystä
  • EPA eli eikosapentaeenihappo, jota saadaan mm. kalasta
  • DHA eli dokosaheksaeenihappo, jota saadaan myös kalasta

Ja nyt tulee se koukku. Omega-3:ten terveysvaikutukset ovat pääsääntöisesti saatu kalasta saatavalla EPA:lla ja DHA:lla, jota pellavassa tai rypsissä ei ole. Yksinkertaistaen. Kun seuraavan kerran törmäätte rasvahappovalmisteeseen, joka mainostaa itseään omega-3 rasvahappojen terveysvaikutuksilla, mutta se ei sisällä kalaa vaan on tehty kasvisöljyistä, niin teillä on aivan vapaa oikeus kysyä, että vedätetäänkö teitä.

Toki tässäkin on pieni mutta. ALA:n käytännössä ainoa tehtävä on muuttua EPA:ksi ja DHA:ksi. Koira on aivan toiselta planeetalta rasvan käytössä kuin ihminen. Eikä koiran kysyä muuttaa ja muokata rasvahappoja ole edes tutkittu. Tiedetään, että ihminen kykenee muuttamaan pienen määrän ALA:aa EPA:ksi (noin 3 %) ja DHA:ksi (maksimissaan vajaa 10 %). Koira kykenee varmasti samaan, luultavaa kuitenkin on, että tuota paremmin. Mutta päästään taas samaan dilemmaan kuin D3- ja D2-vitamiinien kanssa, tai raja-aminohapoissa. Miksi mennä mutkan kautta kehnommalla hyötysuhteella, jos pääsee suoraan, ja aina kun jotain muutetaan, niin se on alkuperäiseltä pois.

On toinenkin mutta kasvisöljypohjaisissa omega-valmisteissa, huolimatta niiden mainostamasta oikeista 3/6-suhteista. Omega-6 perheeseen kuuluva linolihappo (LA) on yleinen ja välttämätön rasvahappo, jota löytyy mm. kasvisöljyistä. Hyviä lähteitä ovat vaikkapa auringonkukka- tai maissiöljy. Sitä on pakko saada ravinnosta, mutta kun linolihapon määrä nousee tarpeeksi korkeaksi, niin se heikentää ja estää ALA:n muuttamista EPA/DHA:ksi. Näin siksi, että kun linolihappoa muutetaan arakidonihapoksi (tärkeä rasvahappo sekin), niin siihen käytetään samaa entsyymiä kuin ALA:n muuttamisessa. Linolihapon käsittely on elimistölle tärkeämpää, ja EPA:a ja DHA:ta pitäisi saada muista lähteistä, niin silloin prioriteettijärjestys syrjii tietysti ALA:n muuttamista.

Joten kasvisöljy, josta haetaan ns. hyviä omega-3 -rasvahappoja EPA: ja DHA:ta niiden muuttamisella elimistössä ALA:n kautta, itsessään estääkin tuon muutoksen. Rasvan lähteellä on siis merkitystä.

Tuo ei tietenkään tarkoita, että kasvisöljyjä pitäisi välttää vain siksi, että niiden linolihappo saattaa estää ALA:n muuttumista muiksi omega-3 rasvahapoiksi. Linolihappo on ehdottoman välttämätön elimistön toiminnalle, mm. verenkierrossa ja suolistossa. Mutta useat koiranomistajat arvostavat vain sellaisia vaikutuksia, jotka ovat suoraan nähtävissä ja koettavissa. Jos jokin on turkin ja ihon alla piilossa, näkymättömissä, niin sitä ei ole olemassa. Sopii sekin. Kun koira hilseilee ja sen iho kuivuu, niin usein neuvotaan lisäämään rasvaa ruokaan ja nimenomaan kasvisöljyä.

Tämä neuvo perustuu kahteen syyhyn. Ensimmäinen on, että rasvan puute ylipäätään näkyy ihon heikkona kuntona tai anturoiden halkeilemisena – toki muitakin syitä on. Turkin kuivuminen, muuttuminen mataksi ja haaleaksi taasen johtuu useimmiten proteiinien puutteesta. Toinen syy on se, että nimenomaan linoleenihappo työskentelee ihossa, ja sen paras saantilähde on nimenomaan kasvisöljy. On kolmaskin peruste. Kasvisöljyt ovat siedettävän halpoja ja helppoja ostaa, sekä vaivattomia annostaa. Ja niitä voivat käyttää perheen ihmisetkin, päinvastoin kuin koirien kalaöljyjä.

Laihoille neuvotaan usein antamaan rasvalisää, ja nimenomaan ruokaöljypullosta. Hieman fifty-sixty -neuvo, vaikka itsekin olen sitä viljellyt. Varsinainen korjausliikehän olisi käyttää “vahvempaa” ruokaa, eli käyttää rasvaisempaa kuivamuonaa tai lihaa. Tai käyttää ylipäätään lihaa, ei luita. Tyylikkäämmin sanottuna nostettaisiin ruuan energiatiheyttä. Tässäkin on heikkoutensa, kuten aika monet kokemusperäisesti tietävät. Kasvisöljy ei ota yhtä hyvin “kiinni” kuin eläinrasva. Sitä joutuu käyttämään enemmän kuin eläinperäistä, ennen kuin saadaan samat vaikutukset – ja siinäkin vaiheessa se alkaa tulla läpi: määrän noustessa turhan suureksi suolisto ei enää kykene imeyttämään sitä, vaan uloste muuttuu löysäksi, haisevaksi ja liukkaaksi.

Minulla ei ole antaa tähän tutkimuksiin nojautuvaa perustelua, joten mennään pähkäilyllä – tämä on nimittäin asia, jota olemme tuttavien kanssa paikoin pohtineet enemmänkin.

Koiran elimistö ja sen kyky hyödyntää ravintoaineita perustuu sen perimään, historiaan sudesta johtuen. Koiraeläimet eivät ole koskaan joutuneet käyttämään suuria määriä kasvisperäistä rasvaa, joten niille ei ole koskaan tarvinnut kehittyä kykyä hyödyntää niitä, ja varsinkaan niiden sisältämiä omega-6 rasvahappoja. Olisi siis luultavaa, että koiran ei käytä ruokaöljyjä riittävän tehokkaasti hyödykseen, myös kasvirasvojen rasvahappojen koostumuksella on merkitystä ja sama pätee ihmisiinkin.. Sen sijaan eläinperäiset rasvat ovat olleet varsinainen käyttökohde, ja koska paikoin riistaeläimillä on matala rasva niiden laihtuessa, niin koirille olisi kehittynyt erinomainen kyky käyttää niitä parhaimmalla mahdollisella tehokkuudella.

Omega-6 rasvahapoissa on eräs mahdollinen ongelma. Ihmisillä se saattaa olla yksi altistava tekijä tulehduksellisissa suolisto-ongelmissa. Koirilla omega-6 rikkaiden kasvirasvojen käyttö on lisääntynyt, varsinkin kuivamuonien myötä. Myös koirien suolisto-ongelmat ovat lisääntyneet. Onko näissä mahdollista kytkentää toisiinsa?

Se kuitenkin tiedetään, että eläinperäinen rasva toimii paremmin. Niin lihotuksessa, kuin urheilukoirien energianakin. Sivuhyppy – kookosrasva. Se nappaa kiinni ja lihottaa. Johtuu luultavasti siitä, että koira ei käytä “oikein” kookosrasvaa. Koirilla ei ole kolesteroliongelmaa, koska kolesteroli käsitellään, pilkotaan ja pakataan maksassa, josta se siivotaan kauniisti ulos. Paitsi kookosrasva, se nostaa koiran kolesterolin huippuunsa ja pidempään käytettynä saattaa aiheuttaa sydän- ja verisuonisairausriskin – tämäkin perustuu kookosrasvan rasvahappokoostumukseen. Kookosrasvan käytölle ei ole mitään perusteita, sillä läski ja kalaöljy toimii aivan yhtä hyvin, mutta terveellisemmin.

Kuten kaikkiin sääntöihin, niin tähänkin on olemassa poikkeuksensa – taas kerran kokemusperäisesti. Valjakoissa on jo aikoja sitten väitetty, että pieni määrä kookosrasvaa auttaa koiraa jaksamaan työssä paremmin. Saattaa pitää paikkaansa ja liittyä koiran puutteeseen käsitellä kookosrasvan aiheuttamaa kolesterolipiikkiä.

Joten kyllä: rasvankin käyttöä on mietittävä tarpeen ja koiran mukaan.

Äkkinäinen sydänkuolema

Kalaöljyt ja niiden sisältämät omega-3 EPA ja DHA on jo pitkään kytketty edullisiksi rasvoiksi sydän- ja verisuonisairauksiin. Tosin on myös sanottu, että rasvat itsessään ovat haitallisia ja kyse on kokonaisuudesta eli kalasta: proteiinit antaisivat osan eduista. Koirilla ei kuitenkaan ole kolesterolista johtuvia sydänongelmia – oli niiden perimmäinen syy sitten D-vitamiinin puute, matala-asteinen tulehdus tai jokin muu aiheuttaja PUFA-rasvojen (monityydyttymättömien) lisäksi. Mutta koirilla on sydänperäisiä äkkikuolemia, sydänkohtauksia. Niiden estämisessä saattaisi omega-3 rasvahapoilla olla mahdollinen rooli.

Sekarotuisille koirille aiheutettiin leikkauksella sydänvika, ja ne laitettiin juoksumatolle.

  • EPA:lla viisi koiraa seitsemästä ei saanut rytmihäiriötä
  • DHA:lla kuusi koiraa kahdeksasta ei saanut rytmihäiriötä
  • ALA:lla kuusi koiraa kahdeksasta ei saanut rytmihäiriötä
  • ilman omega-3 rasvahappoja jokainen koira sai henkeä uhkaavan rytmihäiriön

Johtopäätös on selvä. Omega-3 rasvahapoilla voidaan estää sydänperäisiä äkkikuolemia (Billman ym. 1999 3). Tämä tarkoittaisi, että varsinkin riskirodut, esim. whippetit sydänultriensa kanssa (olkoonkin, että siinä ollaan menty eine hysterian puolelle) tai greyhoundit äärirasituksen riskien kanssa, saattaisivat saada apua omega-3 rasvalisästä.

Tutkimuksessa on tosin yksi selvä ongelma. Rasvahappoja ei saatu normaalia tietä ravinnosta, vaan ne injektoitiin suoraan verenkiertoon ennen rasitusta. Käytetyt rasvamäärät vastasit 860 mg kiinnittyneenä kuljetusproteiini albumiiniin. Tuo vaatisi noin gramman annosta syötynä edellytyksellä, että rasva saadaan nopeasti imeytettyä.

Saattaisi silti olla järkevää annostella koirille ennen kovaa rasitusta suurempi määrä kalaöljyä, ihan vain varmuuden vuoksi.

Urheileville rasvabuustia

Volek ym. (1997) osoittivat ihmisillä, että tyydyttyneiden ja kertatyydyttymättömien rasvahappojen saannilla oli yhteys korkeampiin testosteronipitoisuuksiin lepotilassa terveillä voimaharjoittelua harrastaneilla miehillä. Vastaavasti monityydyttymättömien rasvahappojen saannilla ja testosteronipitoisuudella oli käänteinen yhteys. Rasvoja tarvitaankin elimistössä anabolisten steroidihormonien, kuten testosteronin muodostukseen (Guyton & Hall 2000, 923), joten liian vähäinen rasvansaanti voi olla haitallista mm. lihasten kasvun kannalta (Kraemer ym. 1998). Rasvoja tarvitaan myös moniin muihin kudosten rakennusprosesseihin ja hermo- ja muistitoimintaan. Ravinnosta pitää erityisesti saada välttämättömiä rasvahappoja, koska elimistö ei itse pysty niitä muodostamaan. Rasvoista saadaan lisäksi rasvaliukoisia vitamiineja (A, D, E ja K) ja rasvat myös edistävät niiden imeytymistä.

Tämä pistää mielenkiintoiseen valoon koiramaailman väitteen, että nimenomaan proteiinieja nostamalla saadaan lihakset kasvamaan. Siis tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen ja -selitteinen.

Rasvan käyttöä energiantuotannossa voidaan hyödyntää ainoastaan kestävyystyyppisissä suorituksissa, kuten valjakkokoirilla tai metsästyskoirilla, ehkä myös PK-viestikoirilla, mutta elimistön muu toiminta vaatii ja kuluttaa rasvaa. Raakaa voimaa ja lyhyttä nopeutta vaativissa taasen käytetään energiana kreatiinifosfaattia ja lihasten glykogeenia. Rasvojen tarvetta sekä käyttöä on tutkittu ihmisilläkin kehnosti (Nicholas 2001, 541.), eikä koirienkaan tilanne ole paljoa parempi. Kempen tutkimuksista tiedetään kuitenkin se, että energiavarantojen tankkauksessa rasva on ehdottomasti ylivoimainen kestävyydessä eli valjakkokoirilla, ja esim. greyhoundien sprinttisuorituksessa saadaan rasvalla tismalleen sama vaikutus kuin hiilihydraateillakin.  Rasvoja käytetään energiaksi voima- ja nopeussuorituksessa käytännössä ainoastaan palautumisten aikana ja harjoituksen jälkeen, jolloin hapenkulutus on kiihtynyt (EPOC, excess postexercise oxygen consumption). Ihmisillä asiaa ovat tutkineet Manore 2001, 474 ja Melby ym. 1993, ja yleinen käsitys on, että koira toimii tismalleen samoin. Rasvaa tarvitaan siis elimistön palauttamiseen lepotilaan.

Vaikka ravinnosta tarvittavat grammamäärät ovat epäselviä, ja riippuvat niin yksilöstä kuin rasituksestakin, niin selvää on, että rasvaa tarvitaan. Useimmiten enemmän kuin mitä normiruuasta saadaan. Tästä juoruaa jo sekin, että pieninäkin annoksina annetut rasvahappolisät näyttäisivät toimivan niin monella koiralla. Jos ei ole puutetta, niin “korjaussarja” ei näytä havaittavaa hyötyä.

Anaboliaa omega-3:lla

Omega-3 -tutkimuksia on maailma väärällään ja eri rasvahapoista saadaan koko ajan uutta tietoa. Muistutukseksi, että se tarkoittaa yhtä asiaa: tähän mennessä ei rasvahapoista ole loppujen lopuksi tiedetty paljoakaan, eikä tutkittu tieto ole vieläkään sataprosenttista. Pääsääntöisesti tutkimustyö keskittyy ihmisiin. Markkinoiden sanelema pakko. Melkoinen osa datasta saadaan seuraamalla ja tutkimalla suoraan ihmisiä, ja osa tulee hiirikokeista. Valitettavaa on, että silloin koiramaailma ei saa sitä tietoa mitä kaivataan; koira ja ihminen ovat kuitenkin rasvojen käytössä aivan eri tasolla. Mutta jos asia x toimii ihmisillä, niin oletettavaa on, että sama pätee vähimmäistasolla myös koirilla. Nimenomaan vähimmäistasolla, koska koira on ihmistä huomattavasti kehittyneempi ja tehokkaampi rasvan käyttäjä sekä hyödyntäjä.

Smith ym. (2011 4) ovat julkistaneet tutkimuksen, jossa oli selvitetty omega-3 -rasvahappojen anabolisia eli lihaksia (soluja) rakentavaa vaikutusta. On jo pidempään tiedetty, että lihakadon hoidossa – ikääntyminen, syöpähoidot jne. – omega-3:sta on ollut apua. Nyt haluttiin penkoa asiaa terveiden ja nuorten ihmisten suhteen. Tulos oli mielenkiintoinen.

Lihasten varsinaiseen perustason anaboliaan omega-3:lla ei ollut vaikutusta, mutta insuliinin anabolinen vaste sekä aminohappojen hyödyntäminen parani omega-3 -rasvahappolisän avulla. Lisäksi lihasten proteiinitiheys sekä solujen koko kasvoi.

Jos joku nyt kuvittelee, että lisäämällä omega-3:sta urheilukoiran ruokavalioon selviää ikävästä ja rasittavasta koirien liikuttamisesta sateessa ja pakkasessa, niin väärin kuvittelee. Edelleenkin työ ja sitä seuraava lepo ovat tärkeimmät, eikä niitä korvata millään ravinnolla.

Tutkimusyhteenvedosta ei selvinnyt tutkittavien ravitsemuksellinen tila, muu ruokavalio, kunto, rasvattoman lihasmassa määrä, liikunnan määrä jne., jotka kaikki saattaisivat muuttaa tulkintaa. Lisäisikö omega-3 yhtään mitään hyväkuntoisella ja säännöllisesti treenaavalla henkilöllä, jolla lihasanabolia on jo muutenkin korkealla? Tutkimus oli myös tehty yhdellä kaupallisella tuotteella sekä vain yhdeksälle henkilölle. Yhteenveto ei myöskään kertonut eri omega-3 -rasvahappojen keskinäistä suhdetta; saavutetaanko sama pelkällä APA, vai olisiko painoarvo DHA:lla tai EPA:lla.

Se anti tutkimuksesta kuitenkin on, että nyt tiedetään, että omega-3 saattaa lisätä tai tehostaa lihasanaboliaa, joten monityydyttymättömiä rasvahappoja ei ole syytä unohtaa koiran ruokakupista. Urheilukoiran ruokinnassa ei kannata antaa tasoitusta kanssakilpailijoille, koska kilpailullisesti samalla tasolla olevat koirakot tekevät varmasti yhtä paljon työtä. Hauskaa on myös se, että sukupuolet ovat samalla viivalla, eikä genitaalialueiden rakenne vaikuta “tehoon” (Smith GI. ym 2009 5).

Ohessa hieman lukemista englanninkielentaitoisille, joita aihe omega-3 -rasvahapot, insuliiniresistenssi ja glukoosiaineenvaihdunta kiinnostaa hieman syvemmältä:

Omega-3: vanhuksille potkua

Omega-3 rasvahapot ovat jatkuvan kovan tutkimustyön alla. Uusia tuloksia syntyy koko ajan. Ei mikään ihme, sillä tutkittavat asiat liikkuvat sykleissä. Muotivirtaukset vaikuttavat tutkimustöihin aivan kuten muihinkin elämän aloihin. Oikeammin trendit vaikuttavat ostohaluun ja varsinkin tarjontaan, ja tarjonta lisää tutkimustyötä. Kun ryhmät keskittyvät vaikkapa juuri omega-3:iin, ne he tekevät usein useampaa tutkimusta päällekkäin, hyödynnetään samaa eräällä tavalla perustutkimusta useampaan tarkemmin rajattuun yksityiskohtaan. Kun isompi projekti on saatu päätökseen, niin lopputuloksena on useampi näennäisesti erillinen tutkimus, joita sitten suolletaan julkaistaviksi sopivaan tahtiin. rahoitus, ja tutkijoiden maine, kun riippuu julkaisujen määrästä. Optimitapauksissa joskus jopa laadusta.

Tällä hetkellä vellovan omega-3 -buumin yksi anti on tieto siitä, että omega-3:lla voidaan tehostaa treenin vaikutusta lihaskuntoon ja -voimaan. Urheilukoirille tuo on jo sinällään arvokasta tietoa, vaikka ei tiedetäkään toimiiko se nuoremmilla, mutta eläkeläisiä tämä koskee ensisijaisesti.

Rodacki ym. (2012 6) laittoivat 45 noin 65 vuotiasta naista ottamaan kalaöljyä ja treenaamaan lihaskuntoa. Käytetyssä annoksessa oli EPA:a 400 mg ja DHA:ta 300 mg. Lopputuloksena kalaöljyä saaneet naiset kehittivät paremman lihaskunnon kuin ilman kalaöljyä harjoitelleet.

Syytä ei täysin tiedetä, mutta sen epäillään johtuvan joko solujen membraanien nesteisiin vaikuttamisesta tai että kalaöljy lisäsi neurotransmitterien herkkyyttä, jotka vaikuttavat hermoston ja lihasten kiinnityskohdassa, ja vastaavat lihasten supistumisesta niin nopeudessa kuin voimassakin.

On jo monesti julistettu “totuus”, että yksi vanhenemisen ongelmista on lihasmassa katoaminen. Se vaikuttaa liikkuvuuteen, ketteryyteen ja tasapainoon ja sitä myöten vanhentaa nopeammin. Sanonnan mukaan vierivä kivi ei sammaloidu, ja se pitää paikkaansa. Paras tapa vanhentaa koira nopeasti on – kovan henkisen stressin lisäksi – antaa sen lihota syöttöporsaaksi ja päästää kunto rappeutumaan laahustamalla korttelin ympäri kerran päivässä. Tietenkään vanhusta ei enää vedätetä samanlaiselle rääkille kuin ehkä nuoruudessa ja vahvassa keski-iässä, mutta laakereilleenkaan ei saisi jäädä veltostumaan.

Rodackin tutkimusta kannattaa pyöritellä toisenlaisiin asetelmiin. Tiedämme siis, että omega-3, varsinaisesti EPA ja DHA, lisää treenin yhteydessä lihasta ja voimaa enemmän kuin ilman. Elämme kuitenkin kiireisessä maailmassa, jossa läheskään kaikilla ei ole aikaa liikuttaa koiraa sen elimistön vaatimalla maksimilla. Hieman säätäen tutkimus tarkoittaa sitä, että vähemmällä liikuttamisella päästään lihaksiston suhteen samaan lopputulokseen, kuin jos oltaisiin aktiivisempia ilman omega-3:ea. Joten jos joudutaan syystä tai toisesta liikuttamaan koiraa turhan vähän (arviointiin riittää omantunnun pistos omistajan otsalohkossa), niin sekin liikkuminen pitää tapahtua omega-3 rasvahappojen buustaamana.

Vanhuksilla kiukuttelevat nivelet. Aina ei tarvita varsinaista nivelrikkoakaan. Lonkille paras nivellisä on sopiva paino sekä liikkuminen, eli lihaskunto. Jos koiran oloa saadaan parannettua liikunnalla, omega-3:lla sekä mahdollisesti glukosamiini- ja MSM-lisillä, niin kenellä on luontoa jättää nuo asiat tekemättä?

Vanhuksen hyvinvoinnin rakentaminen alkaa kuitenkin jo nuoruudessa. Nuorena tehty kestää paremmin vanhanakin, vaikka alettaisiinkin ottamaan rauhallisemmin. Andreoli ym. (2012 7) laittoivat testipenkkiin jo vaihdevuosiin ehtineitä naisurheilijoita. Heiltä mitattiin luuston tiheys, luuston mineraalipitoisuudet sekä kehon koostumus. Tulos oli, että vaikka jokainen oli jo aikoja sitten jättänyt aktiivisen urheilijauran, niin keho oli paremmassa kunnossa. Varmasti tähän liittyy sekin, että ylipäätään aikoinaan fyysisesti elänyt ja tavoitteellinen urheilija liikkuu enemmän ja elää ehkä hivenen terveellisemmin kuin arkisempi kanssasisarensa, mutta nuorena liikkumisella kehitetty vahvempi luusto ja korkeampi lihasmassa kuitenkin säilyvät kohtuullisesti läpi elämän.

Mieli ei ole koskaan erossa materiasta. Vaikka tutkimuksissa keho pilkotaankin mikroskooppisen pieniin osiin ja kaikki on kauniisti lokeroitu, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei turhaan sanota, että kehon vahvin lihas on aivot. Tämä pätee koirallakin ja siksi mieltä ja sen “teknistä” rakennetta on myös huollettava. Jos omega-3 auttoi luurankolihaksia vahvistumaan, niin hermoratoja aivojen signaalinkulkua, eli mielen ja psyyken valtateitä parannetaan esim. foolihapolla ja B12-vitamiinilla. Walker ym (2011 8) päätyivät tulokseen, jonka mukaan foolihappo (400 μg ja B12-vitamiini (100 μg) paransivat kognitiivista muistia, niin pidempikestoista kuin nopeaakin. B-ryhmän vitamiinit eivät kuitenkaan ole mikään pikalääke, vaan se vaatii pidemmän annostelun. Tutkimuksessa kyse oli kahdesta vuodesta. Ylipäätään tiedetään, että B12, folaatin ja niasiini pitkäaikainen puutos aiheuttaa dementiatyyppisiä muutoksia aivoissa, joten voidaan olettaa, että B-ryhmällä saattaa olla merkitystä varsinaisen dementia kehittymisessä. Pitkäaikainen annostelu edellyttää kuitenkin sen, että B-ryhmän vitamiineja on alettava antamaan jo ennen kuin koira on siirtynyt vanhuskastiin – siis jo keski-iän puolella. Laajakirjoisen B-vitamiinivalmisteen antamista puoltaa sekin, että se vaikuttaa myös muiden lihasten hermoratojen toimintaan parantavasti.

Koira on fyysinen eläin, ja myös sen korvien väli elää fyysisyyden kautta. Liikkuva koira, joka liikkuessaan automaattisesti seuraa myös ympäristöään, on myös pirteämpi koira. Pirteys ei takaa terveyttä, mutta se takaa tuolta osin paremman elämän laadun. Minulle on usein sanottu, että juokseva koira ei elä vanhaksi. Ehkä elää, ehkä ei – mutta sillä ei ole väliä: laatu ennen määrää.

Rasvalla seis aggressiolle

Aggressiivinen koira on kauhistus. Se on vaarallinen ihmisille ja muille koirille, koko ympäristölleen. Sekä itselleen, sillä vihaisen koiran elinaikaennuste on lyhyt. Syitä aggressioon löytyy yhtä monta kuin mitä on vihaisia koiria, mutta yleisimmät syyt lienevät surkean kehno hermorakenne, pelko tai kipu. Koira on voinut oppia saman kuin monet teinit tai aikuisetkin: kun pitää tarpeeksi suurta ääntä ja heiluttaa sopivan isoa keppiä, niin saa tahtonsa läpi; siis vanha tuttu dominanssiongelma. En todellakaan allekirjoita fenneriläistä johtujuusoppia, mutta jos koira oppii vetämään ihmistä 5-0, niin hetken kuluttua otetaan myös hampaat käyttöön – eikä tuohon asiaan muuten liity mitenkään se, että kuka kulkee ensimmäisenä ovesta, mutta kylläkin koska ja miten koira ruokansa saa.

Niinkin yksinkertaisella asialla kuin ruokintajärjestyksen muutoksella ja ainoastaan luvalla syömisellä saa muutettua laumadynamiikkaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Suomessa on kuollut koiria tappeluissa, jotka ovat johtuneet vain siitä, että ihminen on nostanut koirissa ykköseksi sen mukavimman tai menestyneimmän, jolla ei ole kuitenkaan ollut halua asemaansa. En kuitenkaan nyt analysoi aggressioiden syntyjä ja miten sitä hallitaan – sille aihepiirille löytyy paremmat osaajat. Mutta vilkaistaan paria ravitsemuksellista apua, joilla yllättäen saattaa olla merkitystä aggression suhteen.

Melatoniini, tryptofaani ja varsinkin tyrosiini lienevät useille jo tuttuja mieleen vaikuttavia lisäravinteita. Jopa sinkin on raportoitu vähentävän ärtyneisyyttä. Mielenkiintoista on, että omega-3 rasvahapoilla saattaa olla rauhoittava vaikutus. Omega-3 rasvoilla, ja varsinkin DHA:lla ja EPA:lla, on suuri vaikutus hermoratojen “terveyteen” sekä toimivuuteen ja solujen hapettumisessa.

Tutkijat keräsivät 18 aggressiivista saksanpaimenkoiraa iältään viiden vuoden tietämissä. Jokainen oli tutkittu muutoin terveeksi. Koirilta otettiin verinäytteet, jotka analysoitiin. Tulosten mukaan “vihaisilla susikoirilla” oli vertailuryhmiin nähden alemmat DHA-pitoisuudet sekä korkeampi omega-6/omega-3 suhde. Lisäksi aggressiivisilla oli alemmat kolesteroli- sekä bilirubiinitasot. Tutkijat eivät suoraan väitä tutkimusasetelmasta johtuen, että omega-3 rasvahappojen puutteella olisi suora vaikutus aggression kehittymiseen, mutta suosittelevat asian tutkimista (Re ym. 2008 9).

Toisessa tutkimuksessa ihmeteltiin hiiriä. Niille aiheutettiin omega-3 puutos, ja tulokset olivat samansuuntaisia kuin koirillakin. Merkkejä kohonneesta aggressiotasosta löytyi. Lisäksi hiirillä kesti pidempään tottua avoimeen paikkaan sekä uiminen oli vaikeampaa, mutta sokkelossa ei ollut ongelmia. Tutkijoiden mielestä tulevaisuudessa kannattaisi selvittää enemmän omega-3 rasvahappojen puutoksen merkitystä ei-kognitiivissa toiminnoissa kuten tunnepuolella (Fedorova 2006 10).

Tunnepuolen vaikutusta kuvaa sekin, että ihmisillä on tarjottu alhaista kolesterolia sekä liian vähäistä omega-3 saantia yhdeksi syyksi itsetuhoiseen käyttäytymiseen, itsemurhiin, masennukseen, impulsiivisuuteen sekä aggressiivisuuteen (Brunner ym. 2001 11).

En tiedä olisiko maailma parempi paikka jos jokainen koiranomistaja ottaisi kalaöljykapselin aina kun keittää ja pinna palaa, mutta omega-3 puutos poistuisi Suomesta kuitenkin aika tehokkaasti ja nopeasti.

Omega-3 rasvahappoja tutkitaan, ja on tutkittu, paljon ihmisillä juuri oletettujen aivoihin ja mieleen kohdistuvien vaikutusten vuoksi. Yleensä dementian ja Alzheimerin taudin suhteen, mutta myös muun ajattelun kautta. Tulokset vaihtelevat koko ajan riippuen mitä ja miten on tutkittu, mutta yleinen käsitys on, että suurillakaan annoksilla ei kyetä vaikuttamaan dementian ja Alzheimerin taudin syntyyn. Samaten on tutkittu omega-3:sten, ja varsinkin ns PUFA:n merkitystä kognitiivisille toiminnoille, eli tiedostaville, ja pääsääntöisesti tutkimukset ovat yhtäpitäviä – omega-3:sta ei ole apua muistin parantamisessa tai älyä vaativissa tehtävissä. Tosin hajontaakin on. Epidemiologisissa tutkimuksissa on esitetty yhteyttä omega-3 rasvojen saannin ja kognitiivisten kykyjen välillä. Ongelma on siinä, epidemiologiset tutkimukset eivät kerro syy-yhteyksiä, vain että jotkin asiat tapahtuvat yhtä aikaa.

Olisi turhan helppo ratkaisu ottaa omega-3:t valokeilaan ja todeta, että kapselilla saadaan aggressio korjattua. Monet muutkin asiat vaikuttavat tunteisiin ja mielentilaan, eivätkä opitut asiat ja ns. perusluonne ole todellakaan vähäisimmästä päästä. Jo niinkin vähäinen asia kuin kevyt nestehukka, jo ennen janontunnetta, paitsi vaikuttaa fyysiseen suorituskykyyn niin myös mieleen – varsinkin naisilla lievä kuivuminen aiheutti päänsärkyä, keskittymiskyvyn puutetta ja yleistä heikkoutta (Armstrong ym. 2012 12). Vaikka tutkimuksessa ei niin väitettykään, niin minä väitän, että kehno olo itsessään on aggressiivista käytöstä ruokkiva tekijä, jos siihen taipumuksia löytyy. Omega-3 rasvahapot kannattaa kuitenkin pitää mielessä yhtenä mahdollisena “tukihoitona” kun poistetaan turhaa ja hallitsematonta aggressiota.

Tärkein tappeluiden, tai ylipäätään aggressiivisen käytöksen rajoittaja, on hallitun lievä ylipaino ja nälättömyys. Täydellä vatsalla on mukavampi olla – parempi ruoka, parempi mieli. En tiedä ovatko lihavat leppoisampia, mutta laihduttajilla on lyhyt pinna ja kehnot hermot. Irlannissa greyhoundit kasvavat vuotisiksi isommissa tarhoissa minimaalisilla ihmiskontakteilla. Jos farmarilla on riittävästi tilaa, ja hiven älyä, niin hän tarhaa enintään kolme tai neljä penikkaa yhdessä. Suurimmalta osalta irlantilaisia kuitenkin puuttuu toinen tai molemmat noista vaatimuksista, joten samassa tarhassa on koko pentue: 6 – 9 pentua, ja jos on oikein tiukkaa, niin laitetaan samaan kaksikin pentuetta. Tappeluriski nousee, voisi jopa sanoa logaritmisesti, koiramäärän suhteen. Mutta kun ruokaa pidetään paljon esillä ja kasvavat paksuina, niin kaikki menee paljon jouhevammin, eikä paikattavia reikiä suuremmin synny. Kun pennut otetaan vuotisena tarhasta, niin jopa niiden käsittely ja opettelu ihmisen kanssa toimimisessa on helpompaa, jos ne ovat hieman tukevampia (greyhoundien mittakaavassa, ei noutajien). Ainakin siihen asti kunnes kohdalle osuu kakaralauma, jotka ovat saaneet perimässään tulisen sielun ja nopeat hampaat…

Kala

Kala olisi ehkä paras tapa antaa koiralle rasvaa. Erinomainen välttämättömien aminohappojen kirjo yhdistettynä vielä parempaan omega-3 rasvahappojen koostumukseen. Kaloissa on myös valinnanvaraa rasvamäärän suhteen, jos lihominen uhkaa (edellytyksellä, että saa valittua ihan käytännössäkin kalan lähteet). Kalojen rasvaprosentti vaihtelee yhden ja kuuden prosentin paikkeilla kalan kokonaispainosta.

Grilliöljykin toimii

A Feeding Study of a Used, Partially Hydrogenated Soybean Oil, Frying Fat in Dogs

It is concluded from this study, that a partially hydrogenated vegetable fat (soybean oil, IV 107) that had been used for the deep fat frying of foods was whole some and nutritious when fed to dogs as 15% of the diet. As in the rat, there was some limitation of weight gains, due to the lower coefficient of absorbability for the used fat, but this is not considered to be harmful.

Kaikkea sitä on tutkittukin. Vaikka eipä tuon pitäisi olla yllätys. Maassa, jossa syödään huomattavan paljon uppopaistettua ruokaa, niin käytetty rasva alkaa olla jonkinlainen ongelma. Ainakin sitä tulee niin paljon, että sille kannattaisi yrittää löytää jotain käyttöä. Silti yritykset valmistaa siitä biodieseliä kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin ruokintatutkimukset.

Kukaan täysijärkinen ei herran vuonna 2010 edes yrittäisi myydä ajatusta käyttää poltettua grillirasvaa ravintona. Toki siitä saa energiaa, ei ne kalorit mihinkään ole hävinneet, mutta rasvahappoketjujen muut muutokset tekisivät siitä hyödytöntä. Vaikka Suomessa silmiä pyöritelläänkiin, niin muualla maailmassa käytettyä chipper-oilia on iät ajat käytetty koirien, nimenomaan kasvavien, lisäenergiana. Eivät ne silmin nähtävät tulokset itseasiassa pahoja olleet, päinvastoin.

Jos moista tarjottaisiin ihmisille, niin siitä nousisi hirveä mylly. Pelkkiä kaloreita, ei mitään rasvahappojen terveysetuja. Plus mikä määrä karsinogeeneja moisesta täytyisi saada. Moisen oksidaatiostressin torjumiseen ei ihan pieni auringonkukkapelto enää riittäisikään, tarvittaisiin huomattavasti enemmän E-vitamiinia. Mutta koirat – ja rotat – kylläkin pärjäsivät. Toki noihin tutkimuksiin on suhtauduttava varauksella, sillä niissä ei ole punnittu koiran kykyä työhön tai edes ylipäätään elää normaalin mittaista elinkaarta, mutta silti mietityttää.

Tiedämme, että koira on rasvankäyttäjä ja tehokkuudessaan aivan eri planeetalta kuin ihminen. Tiedämme, että koira muuttelee rasvahappoja omega-perheestä toiseen. Mutta emme tiedä millä tehokkuudella tai edes että kuinka paljon. Onko tämä tutkimus antanut viitteitä, että koira kykenee jopa yhdistelemään katkenneita ketjuja ja hyödyntämään sellaista rasvaa, jolla me voisimme ainoastaan öljytä polkupyörän ketjuja?

 



Näihin viitattiin:

  1. D H Hwang, P S Chanmugam, D H Ryan, M D Boudreau, M M Windhauser,
    R T Tulley, E R Brooks, G A Bray. Does vegetable oil attenuate the beneficial effects of fish oil in reducing risk factors for cardiovascular disease? Am J Clin Nutr July 1997 vol. 66 no. 1 89-96
  2. Type of dietary fat is associated with the 25-hydroxyvitamin D3 increment in response to vitamin D supplementation. S. Niramitmahapanya, S. Harris, B. Dawson-Hughes. Journal of clinical endocrinology & metabolism Oct 1, 2011 vol. 96 no. 10 3170-3174
  3. George E. Billman, Jing X. Kang, Alexander Leaf. Prevention of Sudden Cardiac Death by Dietary Pure ω-3 Polyunsaturated Fatty Acids in Dogs. Circulation. 1999; 99: 2452-2457 doi: 10.1161/​01.CIR.99.18.2452
  4. Smith GI, Atherton P, Reeds DN, Mohammed BS, Rankin D, Rennie MJ, Mittendorfer B. Clin Sci (Lond). 2011 Apr 19. Omega 3 polyunsaturated fatty acids augment the muscle protein anabolic response to hyperaminoacidemia-hyperinsulinemia in healthy young and middle aged men and women. PMID: 21501117
  5. Smith GI, Atherton P, Reeds DN, Mohammed BS, Jaffery H, Rankin D, Rennie MJ, Mittendorfer B. J Appl Physiol. 2009 Oct;107(4):1308-15. Epub 2009 Jul 30. No major sex differences in muscle protein synthesis rates in the postabsorptive state and during hyperinsulinemia-hyperaminoacidemia in middle-aged adults. PMID: 19644030
  6. Rodacki, Rodacki, Pereira, Naliwaiko, Coelho, Pequito, Fernandes: Fish-oil supplementation enhances the effects of strength training in elderly women. Am J Clin Nutr February 2012 doi: 10.3945/​ajcn.111.021915
  7. ]Andreoli, M Celi, S L Volpe, R Sorge and U Tarantino: Long-term effect of exercise on bone mineral density and body composition in post-menopausal ex-elite athletes: a retrospective study. European Journal of Clinical Nutrition 66, 69-74 (January 2012) doi:10.1038/ejcn.2011.104
  8. Walker, Batterham, Mackinnon, Jorm, Hickie, Fenech, Kljakovic, Crisp, Christensen: Oral folic acid and vitamin B-12 supplementation to prevent cognitive decline in community-dwelling older adults with depressive symptoms—the Beyond Ageing Project: a randomized controlled trial. Am J Clin Nutr January 2012 doi: 10.3945/​ajcn.110.007799
  9. Re S, Zanoletti M, Emanuele E.: Aggressive dogs are characterized by low omega-3 polyunsaturated fatty acid status. Vet Res Commun. 2008 Mar;32(3):225-30. PMID: 17891468
  10. Fedorova I, Salem N Jr.: Omega-3 fatty acids and rodent behavior. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids. 2006 Oct-Nov;75(4-5):271-89. PMID: 16973342
  11. Brunner J, Parhofer KG, Schwandt P, Bronisch T.: Cholesterol, omega-3 fatty acids, and suicide risk: empirical evidence and pathophysiological hypotheses. Fortschr Neurol Psychiatr. 2001 Oct;69(10):460-7. PMID: 11602922
  12. Lawrence E. Armstrong, Matthew S. Ganio, Douglas J. Casa, Elaine C. Lee, Brendon P. McDermott, Jennifer F. Klau, Liliana Jimenez, Laurent Le Bellego, Emmanuel Chevillotte, Harris R. Lieberman: Mild Dehydration Affects Mood in Healthy Young Women. J. Nutr. February 1, 2012 vol. 142 no. 2 382-388. doi: 10.3945/​jn.111.142000

 

Jagster kirjoitti 749 artikkelia

Suomessa harrastanut koiria, alussa PK-puolelta: saksanpaimenkoiria, dobermanneja, beauceroneja, kaukaasianpaimenkoiria. Menestyksen suurimpia esteitä eivät olleet koirat, vaan oma kärsimättömyys ja kädettömyys. Sitten tulivat greyhoundit ja kilpaileminen. Lähdimme puoliammattilaisiksi Ruotsiin. Menestystä tuli, ja aika paljon myös tietoa ja taitoa – sekä känsöittyneet kantapäät. Kun tekee kaikki mahdolliset virheet ja keksii liudan aivan uusia, niin jalkapohjat ovat kovilla. Siirryimme Irlantiin, aivan täysipäiväisiksi greyhound-ammattilaisiksi. Pentuja, pentuja, pentuja, nuoria koiria, ratakoulutusta, ongelmatapausten korjaamista, treenausta, kilpailemista… Ja vielä hiukan pentuja. Lopulta takaisin Suomeen, ja eräällä tavalla takaisi alkulähteille: harrastamaan. Vuoden Koiria ja voittoja – jotain oppi maailmalla, kun tekee töitä itseään parempien kanssa. Koirien ruokinta ja ravitsemus tuli harrastuksena kuvioihin toistakymmentä vuotta sitten, ja jossain vaiheessa siitä tuli osa elantoa, kun tulot riippuivat koirien mahdollisimman hyvästä fyysisestä suorituskyvystä sekä terveydestä. Teoriaa on kahlattu muutamankin yliopistotutkinnon verran, mutta ilman tutkintoja. En minä titteleitä tarvitse, vaan tietoa. Käytäntöä onkin sitten harjoiteltu useamman sadan, tai tuhannen, koiran kanssa. Sama tarina fyysisen puolen kanssa. Oppiminen jatkuu edelleen.

5 ajatusta aiheelle “Rasva ruokinnassa

  1. Pingback: Allergia | Katiska