Koira ei kuole ruokapatojen ääreen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:14.3.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Nirsojen koirien kohdalla todetaan usein, että antaa olla ilman ruokaa tai vähillä annoksilla, kunnes alkaa soppa maistumaan. Ei terve koira ruokakuppinsa ääreen kuole. Itsekin olen tätä totuutta toitottanut, ja sen täysin allekirjoitankin. Mutta on muistettava, että tuo on yleistys.

Kuten kaikissa yleistyksissä, niin sääntö ei päde kaikkiin. Useimpiin, mutta poikkeuksia löytyy. Koira ei tosiaankaan tapa itseään ruuan ääreen, jos sillä ei ole jotain syömistä estävää vikaa tai ruuansulatuksen sairautta.

Koira, varsinkin nuoret, saattavat kuitenkin oppia olemaan syömättä. Tilaa voitaisiin kutsua vaikkapa koirien anoreksiaksi. Tiedän, typerä vertaus, mutta parempaakaan en keksi. Toinen syy syömättömyyteen saattaa olla ylipäätään ruuan sopimattomuus. Koira voi huonosti ruuasta.

Meillä oli pentue, joka luovutuksen kynnyksellä lakkasi syömästä. Ihan jokainen. Niillä ei ollut ripulia, ei vatsatautia. Ne liikkuivat paljon. Niillä oli tilaa, valoa ja puhtautta. Ei siis mitään niistä isosta maailmasta tuttuja ongelmia, jotka saavat pennun eräällä tavalla lopettamaan kasvunsa. Ruokana oli lihaa, munaa lohiöljyä ja – poikkeuksellista kyllä – erästä kalliimpaa brändättyä penturuokaa.

Pennut olivat siinä iässä, että pienikin laihtuminen näkyy heti. Nämä laihtuivat niin paljon, että eivät olleet esittelykunnossa. Olivat pirteitä ja jaksavia, mutta näyttivät biafralaisilta. Alkoi olla paniikkitunnelmat. Nämähän kuolevat nälkään.

Paasto ei ollut vaihtoehto. Ei siinä vaiheessa, kun keskenkasvuiset ovat jo valmiiksi pudottaneet painonsa. Paasto auttaa yli- ja ylensyönneille, mutta ei koirille, jotka ovat valmiiksi lopettaneet syömisensä. Kuivamuonaa pyöriteltiin sulatetussa lohiöljyssä. Ei uponnut. Siirryttiin pelkkään lihaan, johon lisättiin rajusti lohiöljyä. Tarvittiinhan rajusti energiaa lisää, sillä jos pentu laihtuu nopeasti, niin se myös lihoaa yhtä vauhdilla. Lihaan ei koskettu, vaan se levitettiin pihalle.

Alkoi olla temput vähissä. Oli aivan sama yritettiinkö antaa vähän useamman kerran päivässä vai paljon pari kertaa. Hännät heiluivat, hypittiin päin, mutta ruokaan ei koskettu. Olin jo vakuuttunut, että pentueessa on joku paha vika ja ne tulevat kaikki kuolemaan käsin.

Periksi antaneena vein pelkkää kuivamuonaa tarhaan – peli on hävitty, ja lopullista kohtaloa vain viivytetään. Kuppi räjähti käsiin ja ruoka hävisi valonnopeudella. Hännät vatkasivat ja pennut olivat onnellisia. Vihdoinkin ruokaa, on tätä jo odotettu. Ei muuta kuin kuivamuonaa lisää ja kakarat väänsivät kuin viimeistä päivää.

En tajunnut. Liha ei kelvannut, ei sellaisenaan, eikä kuivamuonaan sekoitettuna. Au naturel meni. Ongelma oli ratkaisu, syy oli vain totaalisen auki.

Seuraavana päivänä tein kokeen. Vein pelkkää lihaa. Sitä kierrettiin hetken aikaa, ja sitten sama toistui. Kuppi räjähti aivan kuin siihen olisi tipautettu keskikokoinen vetypommi. Liha eräällä tavalla kaasuuntui, ja lensi sienipilvenä ilmaan, kun siihen hyökkäsi lauma pentuja. Kokeilu jatkui, koska olin jo ynnännyt syyn. Sekoitin lihaa ja kuivamuonaa. Ei ongelmia. Kuppi tyhjeni ennen kuin sen ehti maahan laskea.

Kun yrittää selvittää jotain, niin pitäisi pyrkiä jakamaan ongelma pieniin osiin. Minä tein sen näiden nirppanokkien kanssa viimeisenä. Puhdas töppi, myönnän sen. Jos ongelma poistuu, niin on pyrittävä löytämään se yhteinen tekijä, joka pissii nilkoille.

Meillä nirsouden syy oli lohiöljy. Kun se poistettiin, niin ongelmakin poistui. Esittelin sen uudestaan, kun pennut olivat taas normipainossaan. Ei kelvannut. Meni kuukausi, hieman toista, niin lohiöljy palasi ohjelmaan. Ei enää ongelmia.

Tällä hetkellä pennut syövät kaiken. Ne ovat nopeita tyhjentämään kuppinsa. Ja kun sanon nopea, niin tarkoitan sitä. Ennätysvauhtia.

En tiedä vieläkään mikä lohiöljyssä oli ongelmana. Ehkä se aiheutti närästystä. Ehkä se korvensi muuten vain vatsaa. Ehkä jossain vaiheessa oli kylmäketju päässyt katkeamaan, ja se oli hieman härskiintynyt. Sillä ei ole väliä loppujen lopuksi.

Me luotamme koiraan kun se syö betoniporrasta. Kalkin puutetta, kyllä koira tietää. Me luotamme koiraan, kun se laiduntaa heinää. Kuidun puutetta, kyllä koira tietää. Me jopa luotamme – joskus – kun koira innostuu koprofagian jalosta taidosta. B12-vitamiinin puutetta, kyllä koira tietää. Mutta kun koira jättää säännönmukaisesti jonkun ruoka-aineen syömättä, niin koiraan ei luotetakaan. Koira ei tiedäkään.

Avainsana on nimenomaan säännönmukaisuus. Ei ole uusi oppi, että elimistöä on kuunneltava. Jos tekee mieli suolaa, niin luultavammin elimistön suolo- tai nestetasapaino on järkkynyt. Sama toimii koirillakin. Ero on vain siinä, että koira ei osaa kertoa. Meidän on osattava lukea sen käyttäytymistä ja eleitä. Uskottava siihen, että koirakin voi tietää.

Joskus koira voi oppia syömättömyyteen. Siitä tulee tapa. Kuten kaikki virhekäyttäytymiset, niin siitä poisoppiminen on vaikeaa ja vie aikaa.

Yleensä auttaa eläinten kouluttamisen perusperiaate: jakaa ongelma (tai opetettava asia) mahdollisimman pieniin osiin, opettaa osa kerrallaan ja viimeiseksi yhdistää opitut asiat halutuksi kokonaisuudeksi.

”Ruokatietoisilla” lapsilla käytetään välillä metodia, jossa heidän annetaan syödä nimenomaan sitä mitä haluavat. jos se on suklaakeksejä ja nakkeja, niin sitten se on sitä. Halutaan varmistaa energia, koska se on kasvavalla tärkeimmässä roolissa. Vitamiinit ja muut suojaravintoaineet tulevat kakkosena. Muita ruokia esitellään vasta sitten, kun lapsi aidosti kokee haluavansa kokeilla – ja silloinkin pienissä määrissä lapsen ehdoilla. Toki tuo halu tuodaan pintaan aivopesulla, jota kutsutaan kasvattamiseksi ja kouluttamiseksi, mutta perustana on pakon puuttuminen ja lapsen halun noudattaminen.

Jokainen, jolla on lapsia tai heikko tahdonvoima kaikkea makeaa, hyvää ja turhaa kohtaan, tietää, että tuo saattaa myös olla highway to hell. Mutta tässä tuleekin vastaan eräs elämän perusvaatimus. Jos ottaa vastatakseen toisen elämästä – lapsi tai lammas, ei väliä – niin se vastuu on myös kannettava. Vastuu vaatii työtä ja omistautumista. On otettava selvää, pohdittava, opittava ja sovellettava. Ei ole oikotietä onneen, ja kuka on väittänyt, että eläimen omistaminen on helppoa ja aina kivaa?

Mutta nirsouden syyksi ei saa liian helposti hyväksyä ongelmia tai anorektiaa. Edelleenkin useimmiten syynä on liikaruokkiminen ja nälän puute.

You are currently viewing Koira ei kuole ruokapatojen ääreen

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen