ADE-liuos (ADE-vitamiini)

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:15.2.2014
  • Artikkelin kategoria:Koira

Useampikin koiranomistaja painii enemmän tai vähemmän lisäravinteissa osto-ongelmien parissa. Mistä saisi parhaiten helpommalla ja halvimmalla. Luontainen lähde olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta välissä se ei ole edes vaihtoehto. Meillä ei russeli koske maksaan, joten A-vitamiini olisi saatava jostain. Kala on liian kallista isommalle laumalle, joten D-vitamiini on saatava pillereistä. Tähän asti olen tehnyt kompromissin, jossa russeli on jätetty heitteille ja muut ovat saaneet D:nsä samoilla pillereillä kuin mitä ihmisetkin syövät. Nyt tilanne muuttui, koska pitkään aikaan meille tuli hevosten ADE-liuosta, ponien takia. Sitä saavat siis koiratkin.

Hevosten ADE-liuoksissa on yksi vaikeus koirien suhteen. Se on tujua tavaraa. Litran pullo riittää isollakin porukalla ja suuremmilla koirilla melkoisen pitkään. Annostelu on hieman vaikeaa, koska 30 kg kokoluokassakin puhutaan millilitrasta ja pienemmillä melkein pelkkä pullon näyttäminen riittää. On siis laimennettava.

Meillä on käytössä Milkan ADE-liuos, Biofarmin valmistama tuote. Valinta perustui niinkin tieteellisiin kriteereihin kuin että paikallisessa maatalouskaupassa ei ollut kilpailijoiden tuotteita myynnissä. Jos olisi ollut, niin olisin ostanut halvinta. Nyt maksoimme hieman vajaa 20 euroa litrasta.

Kun alkaa tekemään (kyllä, kieliopillisesti oikea muoto, vihdoin) tuosta koirille sopivaa sekoitusta, niin on tiedettävä kolme asiaa:

  1. Kuinka isolla mitalla haluaa antaa
  2. Paljonko koira tarvitsee (kerro taulukon määrät koirasi painolla)
  3. Kuinka usein antaa, koska rasvaliukoisina A- ja D-vitamiinia ei tarvitse antaa joka päivä

Minä päätin, että 15 ml on meillä 30 kg kokoluokassa helpoin määrä antaa. Johtuu aivan siitä, että minulla käsillä 30 ml mittoja. Jos haluaa käyttää desin mittaa, niin laimennus kannattaa tietysti sitten tehdä sen mukaan. Liuosta annan kerran viikossa, koska muutoin joutuisi laimentelemaan uusia annoksia huomattavan usein.

Tarvittavan tipan laskeminen

Etiketin mukaan yksi millilitra ADE:tä sisältää:

per mltarve per EPkg
A-vitamiini3000 µg50 µg
D-vitamiini125 µg0,7 µg
E-vitamiini30 mg1 mg
niasiini (B3)10 mg570 µg
seleeni10 µg11,8 µg

Ensimmäiseksi mittaluvuksi otin D-vitamiinin. Tarvitsisin sitä vähintään 150 µg, mutta haluan 200, niin silloin tarvitsen ADE-liuosta 200/125=1,6 ml. Tuolla määrällä laskin, että muut eivät anna ainakaan myrkytystä. Kuten taulukosta näkyy, niin D-vitamiinin kautta laskettu annos antaa alle tarpeen muilla vitamiineilla. Varsinkin A-vitamiinin viikkotarve on niin paljon vajaa, että ADE-liuos ei riitä ainoaksi saanniksi. Mutta koska pidän D-vitamiinin saantia tärkeämpänä, niin yritän kattaa tuon A-vajeen muilla työkaluilla – eli ruualla. Russeli tulee olemaan kuitenkin tyytyväinen, koska se saa joka tapauksessa enemmän kuin ennen.

1,6 mltarve viikossa (per 30 kg)yli/ali
A-vitamiini4800 µg6300 µg1-1500 µg
D-vitamiini200 µg200 µg2+-0
E-vitamiini48 mg210 mg3-162 mg
niasiini (B3-vitamiini)16 mg120 mg4-104 mg
seleeni16 µg2,5 mg5-2484 µg

 

Kannattaa muistaa, että jos ADE-liuoksella yrittää täyttää A-vitamiinin tarpeen, niin D-vitamiinista tulee aina auttamatta ylisaantia.

Tipan sekoittaminen veteen

Laskeminen on melkoisen yksinkertaista.

Käytän litran pulloa, joka on siis 1000 ml. Koska 15 ml annos pitää sisällään 1,6 ml vitamiineja, niin 1,6 ml on 10,67 %. Joten jos on hieman valmis myötäämään vitamiinimääristä, niin kun laittaa 10 % litrasta ADE-liuosta, niin saa sopivan vahvuuden – eli 1 dl ADE-liuosta ja 9 dl vettä. Tällöin jokainen 15 ml sisältää 1/9-osaa ADE-liuosta eli 1,66 ml. M.O.T.

Mutta meillä on muitakin koiria – 5 kg ja 12 kg.

Jos 15 ml sekoitusta on sopiva 30 kg koiralle, niin silloin

  • 5 kg tarvitsee 2,5 ml
  • 12 kg tarvitsee 6 ml

Meillä on nyt valmis sekoitus, joka riittää 15 ml annoksilla 66 kertaan – meidän taloudessa hieman yli kuukauden tarve, koska seosta annetaan kerran viikossa. Joten litran pullon kesto on noin 10 kuukautta.

Kippoon ja säilytykseen

Ennen kuin kaadat seosta koirien ruokaa, niin muista sekoittaa kunnolla. Sellainen varsinainen martini-esitys. Jos uskot homeopatiaan, niin ravista kahdeksikon malliin – saat veden muistamaan paremmin.

Säilytä pulloa hämärässä ja viileässä. Kuukauden riittoon olevalla määrällä tuo ei ole niin tarkkaa, kunhan pulloa ei pidetä suorassa auringon valossa ja kuumassa. Mutta varsinainen ADE-liuos on syytä säilyttää hieman huolellisemmin. Jääviileäkaapin viileä osa lienee paras.

ADE-liuosta ei saa jättää koirien ulottuville. Jos se päätetään litkiä ns. raakana, niin varsinkin pienemmille koirille myrkytystila on realistinen uhka.

Jos seuraat ohjeita, mutta käytät jonkun muun valmistajan ADE-liuosta, niin varmista vitamiinimäärät ja tarkista laskuja tarpeen mukaan.

Equibalans ADE

Vitabalansin Equibalans ADE-liuos eroaa koostumukseltaan Milkan tuotteesta.

per mlml kattaa elopainoja kerta viikossa annostelussa
A-vitamiini3300 µg15 kg
D-vitamiini27,5 µg5,6 kg
E-vitamiini40 mg10 kg
(2 mg/kg tarpeella kerran päivässä)

Taulukosta huomaa, että Vitabalans antaa huomattavan paljon A-vitamiinia, kun taasen ylempänä vastaavan  tiedon perusteella Milka on parempi D-vitamiinissa. Siksi Milkassa rajoittava tekijä on D-vitamiini ja Equibalansilla A-vitamiini

Koska 1 ml Vitabalanssin ADE-liuosta kattaa 35 koirakilon tarpeen viikossa A-vitamiinin suhteen, niin ollaan riittävän lähellä, kun mietitään milli per 30 kg. Sama milli kattaa kuitenkin D-vitamiinissa 10 kiloa, joten nyt jo tiedetään, että D-vitamiinia tullaan saamaan vain 1/3 koiran tarpeesta.

Sekoituksen laskeminen tapahtuu kuin Milkankin suhteen. 1 ml ADE-liuosta 15 ml sekoituksessa on 1/15 eli 6,7 %. Joten kun taas pyöristetään helppuden nimessä, niin 3/4 dl eli 75 ml sekoitettuna 9 1/4 dl antaa sopivan helposti tehtävän sekoituksen. Silloin 15 ml koktailissa on 1,1 ml Vitabalanssin ADE-liuosta, ja saadaan einen yli sen mitä yo. taulukko antaa.

Tai hieman enemmän

Laskin A-vitamiinin saannin 30 µg/kg tarpeella. Jos haluaa käyttää korkeampaa, vaikka 50 µg/kg, niin silloin päästään suunnilleen samaan, kun sekoittaa samalla suhteella kuin Milkan. Mutta perusolettamus myös on, että jos käytät poikkeavampia tarpeita, niin tiedät mitä teet ja miksi – joten laske.

ADE + ADE

Jos haluaa nähdä enemmän vaivaa, ainahan voi lisätä baarimikon töitä ja sekoitella hieman enemmän. Koska Milkan ADE-antaa riittävästi D-vitamiinia ja Vitabalans taasen A-vitamiinia, niin sekoitellaan ne keskenään.

Kun annetaan 0,7 ml kumpaakin, niin 1,4 ml antaa:

  • A-vitamiinia 7350 µg
  • D-vitamiinia 122 µg

D-vitamiini on käytännössä sama kuin Milkan kanssa, ja A-vitamiini einen yli. Tuo sekoitus kattaisi siis molemmat tarpeet, A- ja D-vitamiinin. Koska ADE2-liuosta on 1,4 ml, niin 15 ml annostusta varten litran pulloon kaadettaisiin 0,9 dl ADE-liuosta, jossa on kumpaakina puolet ja puolet, ja vettä 9,1 dl.

You are currently viewing ADE-liuos (ADE-vitamiini)

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen