×

CREATE ACCOUNT

Merilevä

/ / Raaka-aineet

Kelp_forest_Otago_1sMerilevää käytetään pääsääntöisesti hivenainelisänä, mutta toki myös hammashuoltoon. Merilevässä on melkoinen kirjo useitakin välttämättömiä sekä hyödylliseksi oletettavia mineraaleja, joten sen käyttö on perusteltua. Korkea jodipitoisuus kuitenkin huolestuttaa, sillä liiallisen jodin sanotaan aiheuttavan kilpirauhasen vajaatoimintaa tai pahimmassa tapauksissa kasvaimia. Onko mahdollista, että terveyttä ja hyvinvointia haettaessa aiheutetaankin kilpirauhasongelmia ja sen myötä koiran elämänlaadun laskua? Vai onko merilevä arvokas lisä raakaruokkijan ravintolisäpakkiin?

Merilevä on useimmiten Ascophyllum Nodosum, joka tunnetaan tutummalla nimellä solmulevä. Ruskoleviin kuuluva kasvi, tai oikeammin se on makrolevä. Mielenkiintoinen nyanssi on sen pitkäikäisyys. Vaikka se kasvattaa valtavia lauttoja, niin se kasvaa hitaasti ja sen myötä se myös kuolee myöhään. Vanhimmat tavatut kasvustot ovat olleet 400 vuotta vanhoja. Sitä kerätään, paitsi lannoitteeksi ja lisäravinteeksi, niin siihen pakataan kalastettuja äyriäisiä. Solmulevää kasvaa vain Pohjois-Atlannin rannoilla, jonka takia sen suuria tuottajamaita ovat mm. Norja ja Kanada.

Japanissa merilevää on käytetty vuosisatoja ruokana. Sushin syöjille tuttu nori ei ole merilevälaji, vaan yleisnimitys syötävälle merilevälle. Useimmiten kyse on Porphyra yezoensis ja Porphyra tenera levistä. Wakame sen sijaan on ruskoleviin kuuluva Undaria pinnatifida. Oleellista käytännön eroa ei ole ja erot eri levälajien välillä ovat pienemmät, kuin vaihtelu ravintosisällössä saman levälajin sisällä.

Ruskolevät ovat saaneet nimensä ruskeasta väristään, joka tulee eräästä karoteenista, kuten kasveilla väriaineet käytännössä aina, jonka nimi on fukoksantiini. Se on myös antioksidantti, mutta siinä on yksi ongelma, sitä ei voida hyödyntää. Fukoksantiini on sitoutuneena merilevän proteiineihin, eikä sidosta saada purettua. Siksi merilevällä ei saada samalla tavalla paikkoja värjäytymään kuin esimerkiksi porkkanan beeta-karoteenilla tai lohen astaksantiinilla. Se tarkoittaa yleisellä tasolla myös sitä, että merilevä on heikosti sulavaa, joka asettaa välittömästi kysymyksiä sen hyödyllisyydestä, ainakin proteiinien ja osan antioksidanttien suhteen.

Merilevän antioksidanttimäärät, erilaiset polyfenolit sekä hiilihydaatteja pilkkovien entsyymien estäjät, vaihtelevat kohtuullisen paljon vuodenajan mukaan siten, että kesällä määrät ovat korkeammillaan ja keväällä alimmillaan  (Apostolidis ym. 2011 1). Vaihtelua on numeraalisesti ajatellen kohtuullisen paljon, noin 20 – 50 mg/g, mutta käytännön tasolla sillä ei ole periaatteessa suurtakaan merkitystä. Ihminen saa monipuolisesta ravinnosta noin gramman verran polyfenoleja päivässä, mutta toki koirilla tilanne on hieman toinen, koska niillä ei useinkaan ole saantia kasvismaailmasta. Silloin voidaan jossitella ajatuksella, että pienikin määrä on parempi kuin ei ollenkaan.

Merilevästä on haettu myös prebioottivaikutusta, koska se sisältää kohtuullisen paljon polysakkarideja ja huomattavan paljon kuitua. Polysakkaridit ovat monimutkaisia sokereita, jotka eivät liukene ja ovat yleensä huonosti sulavia, kasvien varastosokerit selluloosa ja tärkkelys ovat polysakkarideja. Koska ne eivät sula, niin ne pääsevät paksusuoleen bakteerien ruuaksi, eli toimimaan prebiootteina. Tämä saattaa olla myös yksi syy, miksi IBS/IBD-tyyppisesti oireileville koirille merilevä saattaa aiheuttaa ongelmia. Määrättyjä prebiottisia vaikutuksia on myös löydettykin (O’Sullivan ym. 2010 2), ja mielenkiintoisimmat liittyvät ns. haitallisten bakteerien kontrollointiin eli antibakteriaaliseen toimintaan. Tarhatuille hirville annettiin merileväekstraktia kaksi prosenttia rehun kuiva-aineesta, eli melkoisen paljon oletettavasti, vaikka ei tiedetä paljonko se vastaisi normaalia kuivattua merilevää, ja ulosteista mitattujen Escherichia colin (EHEC) sekä Salmonella spp. määrät laskivat päälle 30 prosentilla (Braden ym. 2004 3). Vastaavia tuloksia ollaan saatu useista possuilla tehdyistä tutkimuksista. Merilevä vähentää haitallisten suolistobakteerien määrää ja lisää kasvua. Tästä on vielä pitkä matka siihen, että merilevästä olisi hiivalääkkeeksi, mutta niin kauan kun merilevä ei aiheuta koiralle närästysoireita, niin ehkä merilevän annostusta kannattaa nostaa tukihoitona.

Sikateollisuudelta kiellettiin vuonna 2003 EU:ssa useiden antibioottien käyttö kasvun lisäämisessä. Siksi he ovat tutkineet useita ns. luonnollisempia vaihtoehtoja, joista merilevä on yksi. Sillä onkin saatu kohtuullisia tuloksia, aina jopa 10 % lisäykseen saakka, vaikkakin tulokset eivät ole olleet tasaisia (Dierick ym. 2009 4). Kasvua tukeva vaikutus perustuu samaan kuin Braden ym. tutkimuksessa, e. colin määrän vähentämiseen, samalla vähennettii  myös streptokokin, laktobasillien ja muiden anaerobisten bakteerien määrää. Tätä ei saa kuitenkaan sekoittaa koiramaailmassa vellovaan uskomukseen kasvun säätelystä. Porsaiden kohdalla on kyse lihottamisesta mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Mutta avoin kysymys on, että olisiko merilevästä apua pienten ja huonosti kasvavien pentujen suhteen?

Merilevän käytöllä porsaiden rehulisänä on toinenkin merkitys. Se nostaa porsaan lihan jodipitoisuutta ja takaa hieman paremman jodin saannin maailmassa, jossa suolan käyttöä pyritään vähentämään. Dierick ym. mukaan porsaille annettiin 20 grammaa merilevää kiloon ruokaa, jolloin saatiin 10 mg/ruokakilo jodia – normiannos oli 1 mg. Jos verrataan koirien kuivamuoniin, niin FEDIAF suosittaa pennuille kuivamuoniin 3,8 mg/kg.  10-kertainen “yliannos”, eli FEDIAF:n possuille suositteleman korkeimman annoksen antaminen, nosti jodipitoisuuksia kaikissa kudoksissa huomattavan paljon, noin 3 – 7 kertaa normaalirehusta saatuun verrattuna. Koirilla (ja kissoilla) pelätään yliannoksen aiheuttavan kasvun pysähtymistä, mutta possuilla se ei vaikuttanut. Tosin kissoilla yliannostusvaikutus saatiin huomattavasti suuremmilla yliannoksilla ja paljon pidemmällä aikavälillä. Possut saivat terästettyä rehua vain muutaman viikon.

Jotta asia ei muuttuisi aivan liian helpoksi, niin esimerkiksi Michiels ym (2012 5) ei löytänyt mitään muutoksia eikä hyötyjä kun annettiin 2,5 – 10 mg/ruokakilo merilevää – joka on tosin puolet vähemmän kuin mitä Dierick ym. annettiin, ja siinäkin havaittiin, että pienillä määrillä ei mm. bakteereihin vaikuteta.

Yksi anti näillä merilevää ja jodia tutkineilla papereilla on. On ollut kyseenalaista, että imeytyykö jodi merilevästä ja näiden mukaan imeytyy. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että myös muutkin mineraalit olisivat hyödynnettävissä, ainakin määrätyissä rajoissa. Merilevän kuiva-aineen sulavuus porsailla oli 40 prosentin luokkaa, joten voitaneen olettaa, että koira lyhyemmän suoliston kanssa on tuskin tehokkaampi, ellei sitten vatsalaukun kovempi happamuus paranna tilannetta hiukan.

Laihduttaville koirille merilevä saattaisi antaa yhden työkalun lisää, joka on toki nopeasti katsottuna einen ristiriidassa sen kanssa, että merilevä lisää possujen kasvua. On kuitenkin eri asia kun puhutaan teuraspainoon kasvavasta possusta ja ylipainoisesta ihmisaikuisesta. Kun ylipainoisille miehille annettiin aamupalaksi leipää, jossa oli 4 % merilevää joukossa, niin neljä tuntia myöhemmin testiateriasta saatiin vajaa 17 % vähemmän hyödynnettyä energiaa (Hall ym. 2012 6). Yksi selitys energiansaannin laskemiseen saattaisi olla merilevän sisältämät hiilihydraatteja pilkkovien entsyymien alfa-amylaasin ja alfa-glukosidaasin estäjät. Ennen kuin lähtee merileväostoksille laihdutuksen takia, niin kannattaa muistaa, että yhteenveto ei kertonut kuinka paljon leipää syötiin. Jos sitä syötiin vaikkapa 50 grammaa, niin silloin saatu merilevämäärä olisi ollut kahden gramman luokkaa, noin puoli teelusikallista. Monet koirat saavat huomattavasti suurempia annoksia ilman, että sillä on mitään merkitystä painon kehittymiseen suuntaan tai toiseen.

Eräältä foorumilta bongattu:

Mutta useissa merilevissä on korkea fosforipitoisuus, joka kerää fosfaatteja vereen = munuaiset eivät pysty niitä poistamaan = heikentää munuaisten toimintaa. Samoin merilevässä on jonkin verran raakavalkuista, jonka antamista on hyvä rajoittaa. Rajoitettu valkuaisainepitoisuus vähentää kuona-aineiden kertymistä vereen.
Kun muutenkin annan lihaa sekä nappulaa, saatta tuo valkuaisainepitoisuus kivuta tässä tapauksessa liian korkeaksi.
Lisäksi merilevässä on jodia, jota tulisi myös välttää ruokinnassa.

Jos munuaiset eivät pysty poistamaan fosforia, niin käsissä on ensin hyvinkin sairas ja hetken kuluttua erittäin kuollut koira. Kyseessä on kuitenkin esimerkki osaamattomuudesta ymmärtää määriä. Merilevässä on noin 1,5 mg/g fosforia, joka on suunnilleen sama kuin lihassa Joten jos ei uskalla antaa teelusikallista (tai vähemmän) merilevää fosforikuorman takia, niin on syytä vähentää sitten teelusikallinen lihaakin. Koska teelusikallinen merilevää annetaan usein koiralle, jonka syöntimäärä on kilon luokkaa lihaa eli 1000 grammaa, niin aika paljon saa mörköjä nähdä, että noin neljä grammaa aiheuttaisi munuaisvikaa.

Aivan kaikessa on raakavalkuaista. Merilevässä 5 – 10 prosenttia, eli vähemmän tai sama kuin huonolaatuisessa lihassa. Joten aivan sama 1000 grammaa vastaan 4 grammaa pätee tässäkin. Proteiinien rajoittaminen ei vähennä minkäänlaisten kuona-aineiden syntyä, ja moinen luulo vain kertoo siitä, että sanoja ei ymmärrä mitä aineenvaihdunnassa tapahtuu ja mitä proteiinisynteesi (kehon oma proteiinituotanto) tarkoittaa. Proteiinimäärän nouseminen on vain huono vitsi, eikä siihen kannata vaivautua sen enempää edes puuttua.

Kyllä, merilevässä on jodia. Se on tärkein syy miksi merilevää annetaan. Jodi on ehdottoman välttämätön hivenaine ja jos sitä pyrkii välttämään, niin syyllistyy erittäin pahaan ruokintavirheeseen.

Kysymys siitä, onko merilevä hyödyllinen lisä, riippuu ruokinnasta. Merilevän arvo on täysin sen mineraalipitoisuudessa ja merilevän annostuksen määrää jodin tarve. Muista mineraaleista saadaan silloin täydennystä muuhun saantiin, eivätkä ylitykset tarpeen suhteen ole ongelma. Siksi voidaan sanoa, että merilevä on hyödyllinen lisä, mutta ei ehdottoman välttämätön.



Näihin viitattiin:

  1. Apostolidis E, Karayannakidis PD, Kwon YI, Lee CM, Seeram NP. Seasonal variation of phenolic antioxidant-mediated α-glucosidase inhibition of Ascophyllum nodosum. Plant Foods Hum Nutr. 2011 Nov;66(4):313-9.
  2. Laurie O’Sullivan, Brian Murphy, Peter McLoughlin, Patrick Duggan, Peadar G. Lawlor, Helen Hughes ja Gillian E. Gardiner. Prebiotics from Marine Macroalgae for Human and Animal Health Applications. Mar Drugs. 2010; 8(7): 2038–2064.
  3. Braden KW, Blanton JR Jr, Allen VG, Pond KR, Miller MF. Ascophyllum nodosum supplementation: a preharvest intervention for reducing Escherichia coli O157:H7 and Salmonella spp. in feedlot steers. J Food Prot. 2004 Sep;67(9):1824-8.
  4. Nöel Dierick, Anneke Ovyn ja Stefaan De Smet. Effect of feeding intact brown seaweed Ascophyllum nodosum on some digestive parameters and on iodine content in edible tissues in pigs. J Sci Food Agric 03/2009; 89(4):584 – 594.
  5. Michiels J, Skrivanova E, Missotten J, Ovyn A, Mrazek J, De Smet S, Dierick N. Intact brown seaweed (Ascophyllum nodosum) in diets of weaned piglets: effects on performance, gut bacteria and morphology and plasma oxidative status. J Anim Physiol Anim Nutr (Berl). 2012 Dec;96(6):1101-11.
  6. Hall AC1, Fairclough AC, Mahadevan K, Paxman JR. Ascophyllum nodosum enriched bread reduces subsequent energy intake with no effect on post-prandial glucose and cholesterol in healthy, overweight males. A pilot study. Appetite. 2012 Feb;58(1):379-86.




Ehkä
joku
näistä?

Pentusaastetta III

11 toukokuun 2011 By Jagster in Puruvoima

Pentusaastetta II

01 toukokuun 2011 By Jagster in Puruvoima

Vinkki: Halvat lelut

24 huhtikuun 2011 By Jagster in Puruvoima

Tissivideo

23 huhtikuun 2011 By Jagster in Puruvoima
TOP