Suklaa

Suklaa kuuluu ihmisten yleisimpiin nautintoaineisiin. Vaikka koiralla ei luontaista halua suklaan perään pitäisi ollakaan, niin suurin osa syö sitä. Osa jopa suurella halulla. Suklaa on piriste, vaikka sitä ei aina sellaiseksi mielletäkään. Sen teho ei perustu pelkkään sokeriin, vaan se sisältää piristeen kaltaisesti vaikuttavia metyyliksantiineja:, kofeiinia ja teobromiinia. Suklaan ongelma koiralle (ja kissoille, sekä useimmille villieläimillekin) ei ole sen sisältämä kofeiini, joka on eläimillekin kohtuullisen harmiton, vaan teobromiini, jonka uskotaan olevan suklaan väitettyjen terveyshyötyjen takana. Teobromiini on kodeiinia tehokkaampi yskänlääke, mutta taloussuklaalevyn syöttäminen kennelyskän lääkkeeksi on suunnattoman huono idea.

Ihminen kykenee nauttimaan suklaata ja kahvia suuriakin annoksia päivittäin, koska ihmisen aineenvaihdunta kykenee poistamaan ne nopeasti elimistöstä. Koiran aineenvaihdunta on toisenlainen, sekä suoliston lyhyys vaikuttaa asiaan, joten se ei kykene käsittelemään metyyliksantiineja yhtä tehokkaasti. Teobromiinin poistuminen koirasta kestää 10 kertaa kauemmin kuin ihmisellä. Hitaasta poistumisesta johtuen koirassa teobromiinin haittavaikutukset näkyvät huomattavan pienillä annoksilla ja kuoleman aiheuttava myrkytystila saadaan aikaiseksi annoksilla, joita ihmiset syövät välipalaksi.

Kuolemaanjohtavasta annoksen suuruudesta ei löydä varmaa tietoa. Puhtaana teobromiinina myrkytyksen rajaksi ilmoitetaan 100 – 200 mg per koiran elopainokilo ja löytyy viitteitä, että koirilla LD50-arvo olisi 300 mg/kg ja kissoilla 200 mg/kg. Koirien kyvyssä kestää teobromiinia, tai aineenvaihdunnan kyvyssä käsitellä sitä, saattaa kuitenkin olla suuriakin eroja. Yksi koira saattaa kyetä syömään ilman silminnähtäviä oireita samanlaisen annoksen, joka tappaisi toisen saman kokoisen. Teobromiinimyrkytys ei ole teoreettinen vaara, sillä Ruotsissa kuolee joka vuosi muutama koira siihen.

Maitosuklaa sisältää teobromiinia noin 1-2 mg/g ja tummaassa suklaassa pitoisuus saattaa olla kymmenkertainen. Keskiarvotyyppisesti yleensä ilmoitetaan, että raakakaakaossa on  1,89 % (1 890 mg/100 g), tummassa suklaassa noin 0,46 % (460 mg/100 g) ja maitosuklaassa noin 0,15 % (150 mg/100 g) teobromiinia. Mutta koska valmiissa tuotteissa kaakaon määrä vaihtelee huomattavastikin, niin noita kannattaa pitää lähinnä vertailulukuina, ei absoluuttisina arvoina suklaalevyjen pitoisuuksista. Ihmisellä 12 % kofeiinista metabolisoituu teobromiiniksi ja kun kupillisessa kahvia on n. 100 mg kofeiinia, niin siitä saadaan noin 12 mg teobromiinia. On oletettavaa, että koirilla toimii sama mekanismi. Valkoisessa suklaassa teobromiinia ei ole, se ei itseasiassa edes ole suklaa.

Yksi ainoa 30 gramman maitosuklaapatukka whippetille ja 170 gramman suklaalevy greyhoundille saattaa aiheuttaa oireita. Jos suklaata annetaan, tai koira sitä varastaa, toistuvasti, niin pienemmätkin annokset riittävät aiheuttamaan kroonisen myrkytyksen. Kroonisen myrkytyksen ainoana oireena saattaa olla sydänperäinen äkkikuolema. Tässäkin pitkään jatkunut matala annostus on vakavampi asia kuin kertaluonteinen suuri. Se johtuu pelkästään koiran ruuansulatuksesta ja aineenvaihdunnasta, joka eräällä tavalla kierrättää teobromiinia ja vaikutus kumuloituu. Ensin maksa hajottaa yhdisteet, jotka jatkavat sapen kautta suolistoon, jossa aineet yhdistyvät jälleen takaisin alkuperäisiksi, metyyliksaniineiksi ja aloittavat uudelleen kierron. Tämä kierto toistuu ja toistuu. Sen sijaan, että myrkyt hajoisivat, koiran elimistön aiheuttama kierto pitää myrkytystilaa yllä.

Kun koira on syönyt suklaata, niin rauhoittumisen jälkeen selvitetään, että mitä ja kuinka paljon koira itseasiassa on syönyt. Tumma suklaa on huolestuttavaa, jos määrät ovat riittäviä. Yleensä tavallista maitosuklaata saakin jo popsia enemmälti (koiran koko tietysti ratkaisee) ja konvehdeissa, täytesuklaissa jne. ei yleensä suklaa juuri ole ja sekin mikä on, niin on “laihaa”. Suomen syödyin suklaa lienee Fazerin Sininen. 200 gramman levyssä on noin 30 % kaakaota, joten raakakaakaosta laskettuna levyllisestä löytyy teobromiinia noin 1,1 grammaa. Jos mittarina käytetään maitosuklaan oletusta 1,5m g/g, niin teobromiinin määräksi saadaan 0,3 grammaa. Silloin 150 mg/kg myrkytysrajalla syötäväksi määräksi riittää 10 kg koiralle 1,3 tai 5 levyä ja 30 kg koiralle 4 tai 15 levyä. Kyse on vain kaakon määrästä.

Muistisääntönä on hyvä pitää

  • maitosuklaata levy per painokilo
  • tummaata suklaata 100 g per painokilo
  • erittäin tummat, esim taloussuklaa, levy per 10 kiloa

Lievän teobromiinimyrkytyksen oireet ilmenevät muutaman tunnin kuluttua suklaan syömisestä, mutta aikaa voi kulua jopa muutamia päiviä:

  • janoisuus
  • levottomuus
  • yliaktiivisuus
  • yliärtyvyys
  • ripuli

Mikäli annostus on suurempi, tai se on toistuva, niin oireita ovat:

  • huimaus
  • tajunnanhäiriöt (pyörtyily)
  • kiihtynyt syke ja hengitys
  • tärinä

Vakavan myrkytyksen oireita ovat edellämainittujen lisäksi

  • raajojen lihasten hallintakyvyn menetys
  • tajunnanmenetys
  • yleinen heikkous
  • kooma
  • kuolema

Teobromiinille ei ole vastamyrkkyä, vaan hoito on oireenmukaista, yleensä nesteytystä, ja vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Ensiavuksi suositellaan oksettamista – vedestä ja suolasta tehdyllä pallolla esimerkiksi – mutta se olisi kyettävä tekemään nopeasti suklaan syömisen jälkeen. Jo varttitunnin myöhästyminen, eikä ole enää mitä oksettaa vatsalaukusta. Yleensä oksettamisella onnistutaan ainoastaan tekemään koiran olo vielä kurjemmaksi, joten ennen suolan tai vetyperoksiidin etsimistä päätetään, että onko oksennuttamisessa ylipäätään mitään järkeä. Yksi apu on myös lääkehiili. Jos koira saa selviä oireita, niin suunta on aina eläinlääkäri.

Suklaan suurin vaara on luonnollisesti uhka sen terveydelle, mutta on myös muistettava dopingkontrolli. Teobromiini sinänsä ei ole ongelma, vaan kofeiini. Dopingtestissä ei yleensä etsitä varsinaista vaikuttavaa ainetta, vaan sen aineenvaihduntajäämää. Kofeiinilla ja teobromiinilla on sama aineenvaihduntajäämä, teofylliini. Siksi testistä ei kyetä erottelemaan, onko koiralle annettu annos kofeiinia terästämään suoritusta, vai onko se varastanut omistajan autoon unohtaman suklaapatukan.

ELL Merja Hellemann kirjoitti pienestä tekemästään kokeesta:

Vinttikoirien antidopingohjeissa on maininta suklaan syöttämisen vaaroista. Maininta pohjaa pieneen kliiniseen kokeeseen, jossa syötimme kahdelle kettuterrierille, yhdelle greyhoundille ja yhdelle afgaanille iltaruuan päälle suklaapatukan per kuono, 30-45 g. Kaikki söivät halukkaasti, greyhound jopa pyysi lisää. Kettuterrierinarttu oli selvästi huonovointinen ja janoinen loppuillan (ensimmäiset myrkytysoireet!). Seuraavana aamuna otetuissa virtsanäytteissä oli runsaasti lääkeaineita, suklaasta saatua kofeiinia ja teobromiinia sekä niiden aineenvaihduntatuotetta teofylliiniä. Kilpailutilanteessa, virallisessa dopingkontrollissa kaikki koirat olisivat kärähtäneet ja omistajilla olisi ollut mahdollisuus päästä leivättömän pöydän ääreen: lääkeaineiden pitoisuuksista päätellen koirat olivat voimakkaiden keskushermostoon vaikuttavien piristeiden vaikutuksen alaisina. Lihavan riidan ainekset olisivat valmiina.

 

Jagster kirjoitti 741 artikkelia

Suomessa harrastanut koiria, alussa PK-puolelta: saksanpaimenkoiria, dobermanneja, beauceroneja, kaukaasianpaimenkoiria. Menestyksen suurimpia esteitä eivät olleet koirat, vaan oma kärsimättömyys ja kädettömyys. Sitten tulivat greyhoundit ja kilpaileminen. Lähdimme puoliammattilaisiksi Ruotsiin. Menestystä tuli, ja aika paljon myös tietoa ja taitoa – sekä känsöittyneet kantapäät. Kun tekee kaikki mahdolliset virheet ja keksii liudan aivan uusia, niin jalkapohjat ovat kovilla. Siirryimme Irlantiin, aivan täysipäiväisiksi greyhound-ammattilaisiksi. Pentuja, pentuja, pentuja, nuoria koiria, ratakoulutusta, ongelmatapausten korjaamista, treenausta, kilpailemista… Ja vielä hiukan pentuja. Lopulta takaisin Suomeen, ja eräällä tavalla takaisi alkulähteille: harrastamaan. Vuoden Koiria ja voittoja – jotain oppi maailmalla, kun tekee töitä itseään parempien kanssa. Koirien ruokinta ja ravitsemus tuli harrastuksena kuvioihin toistakymmentä vuotta sitten, ja jossain vaiheessa siitä tuli osa elantoa, kun tulot riippuivat koirien mahdollisimman hyvästä fyysisestä suorituskyvystä sekä terveydestä. Teoriaa on kahlattu muutamankin yliopistotutkinnon verran, mutta ilman tutkintoja. En minä titteleitä tarvitse, vaan tietoa. Käytäntöä onkin sitten harjoiteltu useamman sadan, tai tuhannen, koiran kanssa. Sama tarina fyysisen puolen kanssa. Oppiminen jatkuu edelleen.

Yksi ajatus aiheelle “Suklaa