Kuumuus hidastaa

Kesän ensimmäiset helteet tuovat foorumeilla poikkeuksetta erään vakioaiheen – lämpöhalvauksen ja miten välttää se. Lämpöhalvauksen välttäminen on kohtuullisen simppeliä. Pidetään koira varjossa tai paikassa, jossa ilma vaihtuu edes jotenkuten, eikä suora auringonvalo pääse kiusaamaan. Kun lisäksi pidetään ilmankosteus niin alhaalla kuin mahdollista, koiralla on juotavaa, eikä sitä rasiteta, niin loppu on luojan huomassa. Mutta kilpailevalla koiralla tuo kaikki ei aina ole mahdollista, koska usein kisataan päivällä. Osalla lajeista on hellerajat, mutta esimerkiksi greyhound racingissä ei, koska kilpailusuorituksen aika helteessä ja auringonvalossa ei ole merkityksellinen. Sen sijaan odotusaika ja kilpailun jälkeinen jäähdytys ovat – ne eivät kuitenkaan ole enää varsinaisen kilpailutoiminnan ongelmia. Helteessä on suorituskyvyn ja menestyksen suhteen muukin ongelma, kuin lämpöhalvausriski. Se hidastaa. Tuttua mustien koirien omistajille.

Aivan samoin kuin ihmisillä, niin koirillakin tunnetaan lämpöuupuminen. Ihmisillä rajaksi ilmoitetaan yleensä 39°C ja koirilla se on jonkin asteen kymmenysosan korkeampi. Siinä vaiheessa suorituskyky alkaa laskemaan nopeasti. Janontunne lisääntyy ja koira joisi normaalia enemmän ja nopeammin. Se alkaa käyttäytyä huonovointisesti, läähättää ja syke nousee verenpaineen laskiessa. Useimmat tunnistavat vakavimmissa muodoissaan oireet ja osaavat alkaa hoitamaan lämpöhalvausta, mutta lievemmissä tapauksissa vaan kirotaan perkeleen hellettä – eikä ymmärretä, että tuossa vaiheessa aletaan häviämään kilpailussa, jo ennen radalle saapumistakaan. Asia tiedetään, mutta sitä ei ymmärretä.

Lihakset, verenkierto, aivot ja kaikki muut kudokset ja elimiet koirassa, jotka ovat ns. aineenvaihdunnallisesti aktiivisia, tuottavat lämpöä. Jokainen toiminto käyttää energiaa ja työn yksi sivutuote on lämpö. Mitä enemmän tehdään työtä, niin sitä enemmän tuotetaan lämpöä. Greyhoundin ruumiinlämpö nousee reippaasti päälle 40 asteen keskimatkan (500 m molemmin puolin) ja se aiheutuu täysin lihasten voimasta. Kulutuksesta ja tuottamisesta. On olemassa kuitenkin selvä syy siihen, miksi meidän tai koirien ruumiinlämpö ei ole vaikkapa 45 astetta. Kehomme proteiinit kuolisivat niiden alkaessa denaturoitumaan lämmön takia, koska meillä ei ole suojamekanismia tuota vastaan. Nisäkkäät ovat tasalämpöisiä eli ruumiinlämpömme ei ole riippuvainen ympäristön lämmöstä. Kun on kylmää, niin keho tuottaa lisää lämpöä, ja kun on kuuma, niin lämpöä pyritään poistamaan. Lämmönsäätelyssä on siis kyse tuotetun lämmön ja luovutettavan lämmön tasapainosta.

Vietikäs koira käynnistää aina fight of flight -tilanteen itsessään kisapaikalla. Greyhoundtreenarit tuntevat asian omilla koirillaan. Pelkkä radan näkeminen saa koiran virkuksi ja kiihtyneeksi. Turhan usein radanhoidosta vastaava henkilökunta itse asiassa tekee voittajat ja häviäjät, kun pari tuntia ennen ensimmäistäkään starttia eläinlääkäritarkastuksen aikaan päätetäänkin vetää vieheelle pari testiratakierrosta. Helle ja sen aiheuttama lämmönnousu aiheuttaa verenkierrolle kilpailutilanteen.  Lihastyö vaatisi lisääntynyttä verenkiertoa lihasten
huoltamiseen, mutta samalla kiihtyvä lämmöntuotto vaatisi tehokkaan lämmönpoistomekanismin ja
verenkierron ohjautumisen iholle. Kilpailun voittaa normaalisti lämmönpoisto, koska se on terveydelle
edullisinta. Näin ollen suorituskyky laskee. (Maughan 1994; Mero ym. 1997; McArdle, Katch
& Katch 1999; Maughan & Nadel 2000.) Tilanne vain pahenee, kun siihen yhditetään vietin käynnistymisen aiheuttama stressihormonien tuotanto.

Periaatteessahan lämpöä voitiin poistaa kaikkiaan neljällä tavalla: johtumalla, säteilemällä, kuljettumalla ja haihtumalla. Kolme ensimmäistä toimivat tehokkaasti, kun ilman lämpötila on alle 30°C, jolloin lämpötilaero on riittävän suuri. Ulkoilma jäähdyttäisi ihoa ja iho toimisi taas lämpöäottavana elimistön suuntaan. Sisäelinten ja lihasten välillä lämmönsiirrosta huolehtii veri, olkoonkin että lämpöä siirtyy kudoksista myös johtumalla.

Kun ruumiinlämpö alkaa nousta yli 39 asteen, niin tapahtuu yksinkertaistettuna kaksi asiaa. Koiran hengitystiheys kasvaa, se läähättää. Koira pyrkii kierrättämään mahdollisimman paljon ilmaa keuhkojensa kautta siirtääkseen viileämpää ilmaa keuhkojen tilavuuden kautta vartaloon sekä jäähdyttämään keuhkoista lähtevää verta. Uloshengityksessä poistetaan saapuvan veren ylilämpöä. Toinen on ylipäätään verenkierron kiihtyminen. Veri on merkittävä lämmöntasaaja, ja koiralla on kaksi kohtaa, jossa isot suonet tuodaan pinnalle ja verenkiertoa eräällä tavalla hajautetaan jäähdytyksen takia. Nämä ovat reiden sisäpinnat ja aivoja varten kaulansyrjät. Kun koira on saatava nopeasti jäähtymään, niin nuo kohdat ovat tärkeimmät. Kastellaan kylmällä, ja pidetään kylmänä, aivan ensimmäisenä kaulan sivut, koska tärkein asia on pitää aivojen lämpötila alhaisena. Sen jälkeen reisien sisäpinnat, vatsanalusta ja hännänalunen, jolloin saadaan tehokkain mahdollinen jäähdytys vartalolle. Selän kastamisesta ei ole suurtakaan hyötyä.

Ihmiselle yksi tapa poistaa lämpöä on hikoilu, mutta koira ei turkkinsa takia siihen kykene. Koira hikoilee hivenen tassujensa kautta, mutta sillä ei ole merkitystä lämmönsäätelylle – ainoa “hyöty” on jää- ja lumikokkareet varpaiden välissä talvisaikaan. Koira poistaa lämpöä käytännössä kahdella tapaa: läähättämällä ja säteilyttämällä verenkierrosta.

Tiedämme, että koiran turkki estää haihtumisen iholta. Meille ei siitä ole suoraan iloa, mutta sitä voidaan kuitenkin hyödyntää. Turkkia ei saa kastella läpimäräksi, koska vesi ei pääse haihtumaan karvoituksesta ja alkaakin lämmetä – ollaankin syvemmällä suossa, kun koira on kääritty kuumaan vesihauteeseen. Sen sijaan ns. jäähdytysmantteleiden käyttö toimii. Yksinkertaisimmilaan kyse ei ole muusta kuin kylmäksi kastellusta pyyhkeestä, joka väännetään kohtuullisen kuivaksi ja heitetään koiran päälle. Tällöin niin koirasta säteilevää lämpöä “tuhlataan” pyyhkeen kuivattamiseen ja aurinko hukkaa oman säteilynsä saamaan asiaan. Samasta syystä pintakasteltu (olut)virvoitusjuomapuollo pysyy viileänä saunassa. Teknisempiäkin ratkaisuja voi käyttää, jolloin manttelissa on vaikkapa taskuja, joihin saa kylmäpatruunoita.

Ihmisurheilijoille tehtyjen kokeiden perusteella kestävyyssuorituskyky kärsii eniten lämpötilan noususta, ja oletetaan, että nopeus- ja voimasuorituksissa merkitys on huomattavasti pienempi. Täytyy muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin kun tutkimusten yhteydessä käytetään ilmaisua oletettavasti, niin se tarkoittaa, ettei asiaa itseasiassa ole edes tutkittu, vaan olettamus on tehty pohtimalla asiaa jonkin aivan muun tuloksen kautta. Asia saattaa sprintti/voimasuorituksen suhteen ollakin noin, koska energiaa käytetään niin vähän aikaa. Mutta toinen muistettava asia on, että yksikään ihmisurheilija ei odota suoritustaan samoissa olosuhteissa kuin koirat lajista riippumatta. Australiassa greyhoundit pidetään odottamassa ratastarttia ilmastoiduissa kenneleissä, ja on aivan varmaa, ettei 30 sekunnin suoritukseen 40 asteen helle vaikuttakaan. Mutta meillä koirat odottavat autoissa tai puiden alle kytkettyinä, jolloin jo jatkuva altistus vaikkapa 25 asteeseen vaikuttaa suoritukseen.

Ihmisille ilmoitetaan että optimaalisin lämpötila kuormitukselle on noin 11° C. Korkeammissa lämpötiloissa on huomattu suorituskyvyn heikkenemistä sekä kilpailuissa että laboratorioissa tehdyissä tutkimuksissa. Erityisesti yli 21° C lämpötiloissa alkaa näkyä merkkejä eri suorituskykytekijöiden heikkenemisestä.

Kuivuminen on nimenomaan greyhoundien ongelma, mutta olen varma, että siitä kärsii jollain mittakaavalla kaikki kilpailevat koirat urheilulajista ja rodusta riippumatta. Nestehukka aiheuttaa aina myös veritilavuuden pienenemistä, joka on koiran normaalin alle alle tipahtaessaan aina suorituskykyä heikentävä tekijä. Silloin rasituksessa veren virtaus lihaksiin ja sitä kautta hapen kuljetus, lihasten energiantuotanto, kuona-aineiden poisto ja varsinkin hukkalämmön hävittäminen heikkenee. Lämpötila nousee, heikentää työkykyä ja aiheuttaa uupumusta. Ruumiinlämpö nousee ja suorituskyky laskee sitä nopeammin mitä suuremmasta nestehukasta puhutaan. Tästä kärsivat niin sprintterit kuin taakanvetäjätkin, mutta varsinkin pidemmässä rasituksessa olevat (Mero ym. 1997; Sawka ym. 2000). PK-puolella ei viestiin kannata mennä kuivuneella koiralla. Canicrossissa on syytä huolehti muustakin kuin vain treenarin nestetasapainosta.

Opetellaan juottamaan koiraa, sekä käyttämään elektrolyyttejä. Ja pidetään koira kisapaikalla rauhallisena ja kylmänä – ellei sitten halua antaa tasoitusta naapurille.

 

Jagster kirjoitti 772 artikkelia

Suomessa harrastanut koiria, alussa PK-puolelta: saksanpaimenkoiria, dobermanneja, beauceroneja, kaukaasianpaimenkoiria. Menestyksen suurimpia esteitä eivät olleet koirat, vaan oma kärsimättömyys ja kädettömyys. Sitten tulivat greyhoundit ja kilpaileminen. Lähdimme puoliammattilaisiksi Ruotsiin. Menestystä tuli, ja aika paljon myös tietoa ja taitoa – sekä känsöittyneet kantapäät. Kun tekee kaikki mahdolliset virheet ja keksii liudan aivan uusia, niin jalkapohjat ovat kovilla. Siirryimme Irlantiin, aivan täysipäiväisiksi greyhound-ammattilaisiksi. Pentuja, pentuja, pentuja, nuoria koiria, ratakoulutusta, ongelmatapausten korjaamista, treenausta, kilpailemista… Ja vielä hiukan pentuja. Lopulta takaisin Suomeen, ja eräällä tavalla takaisi alkulähteille: harrastamaan. Vuoden Koiria ja voittoja – jotain oppi maailmalla, kun tekee töitä itseään parempien kanssa. Koirien ruokinta ja ravitsemus tuli harrastuksena kuvioihin toistakymmentä vuotta sitten, ja jossain vaiheessa siitä tuli osa elantoa, kun tulot riippuivat koirien mahdollisimman hyvästä fyysisestä suorituskyvystä sekä terveydestä. Teoriaa on kahlattu muutamankin yliopistotutkinnon verran, mutta ilman tutkintoja. En minä titteleitä tarvitse, vaan tietoa. Käytäntöä onkin sitten harjoiteltu useamman sadan, tai tuhannen, koiran kanssa. Sama tarina fyysisen puolen kanssa. Oppiminen jatkuu edelleen.