Nesteyttäminen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:5.5.2015
  • Artikkelin kategoria:Koira

Nesteyttäminen on eräs vakiokysymyksistä, joita urheilevan koiran kanssa treenaavat säännöllisesti esittävät. On oivallettu, että juominen ja nestetasapaino ovat tärkeitä tekijöitä niin koiran suorituskyvyn, palautumisen kuin terveydenkin suhteen. Nesteyttäminen on kuitenkin käsitteenä usein hieman hämärä ja aika ajoin se ymmärretään jopa väärin. Toki on tärkeää, että koira saadaan juomaan, mutta itse juottaminen nesteytyksen nimissä nousee aika ajoin hieman turhan ylikorostuneeseen asemaan.

Minulta kysytään jatkuvasti, että mikä tuote olisi paras harrastavan koiran nesteyttämiseen. Kysymyksellä tarkoitetaan useimmiten, että mitä markkinoilla olevaa ravintolisää kannattaisi antaa. Käyttöön tarjotaan milloin rasvalisää, milloin hiilihydraattipohjaista maltodekstriiniä tai nesteytyksen nimissä myytäviä elektrolyyttilisiä, kuivia tai märkiä. Vastaan aivan yhtä säännönmukaisesti, suostumatta ymmärtämään lisäravinnekytkentää, että nesteykseen paras tuote on vesi. Kysymys, ja tarve ratkaista asia lisillä, nimittäin paljastaa yhden oleellisen perusajatuksen. Ei täysin ymmärretä mitä nesteyttämisellä tarkoitetaan.

Sairas kuivunut

Eläinlääkinnällisesti katsottuna koira tarvitsee nesteytystä silloin kun se on kuiva. Verikokeessa asia todetaan nousseella hematokriitilla. Useimmat eläinlääkärit reagoivat hematokriitin ylittäessä 50 ja lähestyessä 60:ntä, mutta asia ei ole noin yksinkertainen. Mitä vähemmän koirassa on rasvaa, niin sitä korkeampi hematokriitti on ja koira on numeroiden valossa kuivunut. Hematokriitissa on huomattavia rotu- ja yksilöeroja ja asiaa onkin aina katsottava kokonaisuutta vastaan. Jos koira ei osoita mitään kliinisiä kuivuminen merkkejä, se on rasvapitoisuudeltaan hoikka (ei painon perusteella) ja sillä on erinomainen lihaskunto, niin korkeampi hematokriitti on seuraus. Voidaan jopa sanoa, että jos hematokriitti on tuollaisella koiralla 40 prosentin pinnassa, niin siinä on jotain vikaa – ei yli 50 prosentissa.

Koiran kuivumista mitataan usein ensimmäiseksi nostamalla niskanahasta, ihon nipistystesti. Jos nahka ei laskeudu alas nopeasti, vaan jää ikäänkuin harjanteeksi, koira on kuiva. Tuota ei kuitenkaan kannata tehdä nskanahasta, vaan esimerkiksi lavan kohdalta, koska niskan alueella on eräällä tavalla liikaa löysää nahkaa. Toinen tapa on painaa ientä. Jos ien palautuu välittömästi kauniin vaaleanpunaiseksi, niin koiralla ei ole hätää, mutta jos painopaikka jää vaaleaksi, niin koira on kuiva. Ientesti kertoo vakavasta kuivumisesta eikä auta rajatapauksissa eikä muutoin terveillä koirilla.

Jos koira on kuiva, niin sen elimistön nestemäärä on laskenut ja se näkyy veressä ensimmäisenä – oikeammin, se on mitattavissa verestä. Silloin koiraa on nesteytettävä. Vakavammat tapaukset hoitaa eläinlääkäri tiputuksella, mutta joskus se on tehtävä itse, sillä vastoin joitain harhaluuloja, niin Suomessa ei läheskään aina kattavasti pääse päivystykseen eikä aina edes normaaliajalle. Jos ei osaa, niin suoneen ei tippaa kytketä, vaan se annostellaan niskanahan alle esimerkiksi isolla ruiskulla. Tavallista vettä ei käytetä (ja vielä vähemmän tislattua vettä, ellei halua saadaa koiraa entistä kipeämmäksi).

Ringer on mennyt jossain vaiheessa täysin käsittämättömästä syystä reseptille, vaikka se oli juotettunakin käyttökelpoinen tuote ylirasituskoirille, joten sitäkään ei enää saa hätäapuna apteekista. Kannattaa siis varautua etukäteen ja pyytää eläinlääkäriltä pari pussia. Jos eläinlääkäri ei suostu myymään, vaikka ymmärtää harrastuspohjan. niin vaihtakaa eläinlääkäriä. Jos hän ei ymmärrä harrastustakaan, niin älkää käykö moisella muutoin kuin rokotuksilla.

Muutoin kuivuneen tukihoito on suora kopio ylirasituksen hoidosta.

  • Lisätään reilusti rasvaa ruokaan
  • Syötetään ns. pitkällä vedellä tai lisäämällä vaikka piimää joukkoon.
  • Muistetaan elektrolyytit kalium, magnesium ja natrium.

Markkinoilla olevat nesteytykseen tarkoitetut elektrolyytit toimivat kuivan koiran nesteytyksessä. Silloin nestetytys tarkoittaa kahta asiaa:

  • itse nestemäärää lisätään vedellä
  • nestetasapainoa kontrolloivien elektrolyyttien vaje korjataan

On itse asiassa aivan se ja sama missä muodossa vesi tuodaan. Se voi tulla

  • lihan mukana,
  • turvotetussa kuivamuonassa,
  • rasvan käytössä elimistössä saatavasta vedestä ja
  • juotuna. 

Pääasia on, että vettä saadaan.

Joukossa olevat elektrolyytit palvelevat kahta asiaa. Kun koira kuivuu aivan mistä syystä tahansa, niin se menettää mysö elektrolyyttejä. Ne osallistuvat niin solujen toimintaan kuin elimistön happamuuden säätelyyn, mutta niiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on säädellä kehon nestetasapainoa.

Ripuli tai paha avohaava aiheuttavat nestehukkaa. Ensimmäinen siksi, että ruuan vettä ei ehditä imeyttämään ja toinen tietysti siksi, että menetetään verta ja sen mukana nestettä. Liikkuvalla koiralla suurin syy akuuttiin pahaan kuivumiseen on elektrolyyttien vajaus, joka vaikuttaa munuaisiin.

Syitä tähän on useita. Läähätys hukatessaan hiilidioksidia vaikuttaa veriarvoihin ja huijaa munuiset luulemaan veren pH- ja elektrolyyttiarvoista jotain aivan muuta kuin todellisuudessa on (ns. wash-out ilmiö perustuu usein tähän). Yksi syy on puhdas ylirasitus, jonka myötä ollaan menetetty elektrolyyttejä mm. happamuuden neutralisoinnissa tai lihassolujen tuhoutumisessa, pahimillaan se johtaa metaboliseen asidoosiin.

Krooninen kuivuminen johtuu aina kahdesta syystä. Koiralla on jokin perussairaus tai ruokinnassa ja valmistautumisessa ollaan tehty perustavan laatuisia virheitä – sellaisia ovat vaikkapa huonolaatuisen proteiinin käyttö (lue: sopimaton kuivamuona) tai hiilihydraattien suuri määrä, kuten hiilarihydraattitankkaus ennen rasitusta tai maltodekstriinin käyttö. Myös krooninen ylirasitus, ylikunto, aiheuttaa usein kuivumista.

Nesteessä olevat elektrolyytit nopeuttavat myös nesteen imeytymistä, kunhan niitä on oikea määrä – useimmissa elektrolyyttituotteissa nesteykseen tarkoittetuna on, kunhan vältetään mm. hevosten varsinaisia elektrolyyttituotteita, koska niissä on usein liikaa natriumia ja varsinkin liian vähän kaliumia.

Kun nesteen suolopitoisuus vastaa elimistön suolopitoisuutta, niin neste imeytyy nopeimmin. Jos suoloja on liikaa, tai vastaavasti esimerkiksi sokereita on liikaa (lisätty hiilihydraatti tai hiukankaan isompi määrä maltodekstriiniä), niin imeytyminen heikentyy ja pahimmillaan kuivattaa lisää. Silloin keho pyrkii tasapainottamaan liian suolaisen tai makean nesteen laimentamalla sitä, ja se tehdään kehon omalla nestemäärällä, joka on sarjaa huonot ideat jo valmiiksi kuivuneelle.

Mainostuksella, väitteillä ja eläinlääkärikytköksillä ei ole merkitystä, ainoastaan tuotteen koostumuksella.

Meillä on kaksi lasia vettä, joissa kummassakin on sama määrä suoloja – leikitään, että molempiin on sekoitettu teelusikallinen suolaa. Toinen näyttelee kuivuvaa koiraa, jolloin lasista kaadetaan osa pois. Nestemäärä on alentunut, kuin myös suolan määrä, koska veden mukana kaadettiin myös puolet suolasta pois, mutta silti nesteen suolaisuus on sama. Toinen lasi matkii markkinoilla myytäviä nesteytykseen käytettäviä elektrolyyttituotteita. Koska siinä on samalla sekoituksella vettä ja suolaa kuin toisessakin, niin siitä voidaan täyttää se tyhjentynyt (kuivunut koira), jolloin nesteen ja suolan määrä palautuu, ja edelleen suolopitoisuus pysyy samana.

Isotoninen on taikasana, kun etsitään osmolaliteetiltaan vastaavaa nestettä. Ilmaisuhirviä tarkoittaa nestettä, jonka suolopitoisuus (tai sokerien määrä) on jotakuinkin sama kuin solujen ja kehon muiden nesteiden. Saadaan paras imeytyminen – mutta ei suuremmin elektrolyyttilisää.

Siksi suurin osa elektrolyyttivalmisteista, kuten esimerkiksi Oralade, toimivat nesteytyksessä, kun hoidetaan kuivunutta koiraa. Ja aivan samasta syystä mikä tahansa tuote, joka mainostaa itseään nesteytystuotteena, mutta perustuu rasvaan, maltodekstriiniin tai ihan mihin tahansa muuhun kuin veteen ja tärkeimpiin elektrolyytteihin, ei toimi.

Jos siihen vajaaseen lasiin kaadetaankin suolaveden sijaan sokerivettä, niin toki lasi saadaan täyteen, mutta suolotasapaino ei korjaannu ja koira on edelleen rikki. Oikeammin esimerkkinä olisi pitänyt käyttää maltodekstriiniä markkeeraamaan vahvaa suolahappoa, koirana muovimukia ja elimistön reaktiona sulavaa mukia, joka hajoaa ja vesi leviää pitkin pöytää – koska idena aivan sama tapahtuu kun nestetasapainoa korjataan maltolla, ollaan loppujen lopussa ns. löysät housuissa.

 

 

 

You are currently viewing Nesteyttäminen

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen