×

Tervetuloa aikuisuuteen

/ / Yleinen

Greyhound racing on vaarallinen laji. Osalla treenareista mielenterveys ei välttämättä kestä kaikkea painetta. Sillä on merkitystä ainoastaan kanssakilpailijoiden suhteen. Toivottavasti. Mutta laji on vaarallinen myös koirille. Ainoastaan täydellinen houkka kieltää sen. Tai typerys, joka ei tiedä aiheesta mitään. Mutta se ei kuitenkaan ole mitään murhaa tai laillistettua väkivaltaa kuten eläintenoikeusmaailman anti-racingliike väittää. Me aiheutamme kuitenkin koirille riskin kilpailemalla, ja se on fakta jonka kanssa on vain opittava elämään. Tuo ei tarkoita luopumista tai antautumista, vaan riskien tunnistamista ja niiden eliminoimista. Ja hyväksymistä, että jotain voi kuitenkin tapahtua. Paska säkä. Koska alansa ja harrastuksensa osaava treenari tuntee ja tiedostaa riskit, niin hän myös suhtautuu kohtuullisen nuivasti myös heihin, jotka tarkoituksella vähättelevät niitä. Tapahtui moinen lajin sisällä, tai serkkulajissa vinttikoiraurheilussa.

Kolmessa tilanteessa koiran loukkaantumisriski on korkein. Kilpailutilanne, treenaus ja kotiolot. Tuo voi tuntua niuhottavalta itsestäänselvyydeltä, sillä lista kattaa – erilaisilla painotuksilla – greyhoundin koko elinkaaren. Mutta mikäli kykenee ymmärtämään miten nuo kolme tilannetta eroavat toisistaan, niin riskien minimointi on myös helpompaa. Tai kun jotain tapahtuu, niin pystyy hyväksymään edes kohtuullisen objektiivisesti miksi. Olisiko jotain voinut tehdä, välttää tilanteen vai oliko taas kerran vain paska säkä. Helpottaa omaa elämää ja mielenterveyttä. Vielä useammin seuraavien koirien riskien hallintaa.

Kilpailuissa radanhoito on ykkönen. Hoidetulla radalla loukkaantumismäärät romahtavat. Suurimmat riskitilanteet ovat ykkös- ja kolmoskaarre pelkästään siksi, että niissä on rasitus suurin. Ykköskaarteessa koiralla on vauhtia ja voimaa, ja väännöt ranteiden pienissä luissa myös sen mukaiset. Kolmoskaarteessa greyhound alkaa olla jo väsynyt eikä kykene enää niin hyvin taistelemaan keskipakoisvoimaa vastaan. Myös lihakset alkavat täyttyä maitohaposta.

Ratavammat aiheutuvat käytännössä aina neljästä syystä. Huonosti hoidetusta radasta, yleensä liian kuiva ja tiivistykseltään vaihteleva. Liiasta treenauksesta ja puutteellisesta palautumisesta tai ruokintavirheestä. Kilpailutilanteista, kuten ruuhkista. Huonosta tuurista.

Kahteen ensimmäiseen kykenee ihminen vaikuttamaan suoraa. Jossain määrin myös kolmanteen. Neljäs on luojan huomassa.

Treenauksessa suurin uhka on aina ja poikkeuksetta ihmisen ahneus. Ja päinvastoin kuin mitä aktivistit antavat ymmärtää, niin rahalla ei ole muuta merkitystä kuin että se mahdollistaa parhaimman mahdollisen hoidon ja puitteet – koskaan se ei ole uhka koirille. Kunnia ja voitonhimo yhdistettynä kädettömyyteen, luuloon ja väärään tietoon on tappava yhdistelmä. Sillä on rikottu ja tullaan rikkomaan greyhoundeja. Sekä agility- ja palveluskoiriakin, ei sen puoleen. Valistuksella saadaan jotain aikaiseksi, mutta ihmisten sisäänrakennettuun typeryyteen on vaikea vaikuttaa. Mutta siksi meillä on valvonta ja säännöt – ainakin pahimmat ylilyönnit saadaan estettyä.

Kotiolot ovat hankala ongelma. Useimmiten kyseessä on ihan puhdas tapaturma. Huonoa onnea siis. Mutta onneenkin voi vaikuttaa jossain määrin. Jos laumarakenne ei ole terve, niin mikään tai kukaan ei pakota ruokkimaan koiria vierekkäin tai edes samaan aikaan. Siinä kytee aina raju tappeluriski. Kukaan ei pakota syöttämään luita samassa tilassa. Silläkin estetään tappeluita. Vaikka määrätty yksilö olisi kuinka oma suosikki, niin sitä ei kannata nostaa koirien kesken johtajan asemaan, jos se ei ole sitä itse ansainnut. Kuonokopat eivät ole mikään mörkö, vaan niitä kannattaa käyttää vähintään ulkoillessa, jos on pientäkin erimielisyyttä koirien kesken. Koira ei saa olla kipeänä tai sairaana laumassa, varsinkaan jos se on vanhus. Naulaisia lautoja, kumoon kaatuneita aitaverkkorullia, lumen alla piilossa olevia jäätiköitä kannattaa edes yrittää karsia omasta pihapiiristä. On monta tapaa parantaa onnen mahdollisuuksia syyllistymättä kuitenkaan hysteriaan.

Mutta aina joskus vain tapahtuu. Vaikka kuinka hyvin olisi yrittänyt. Mitä enemmän on koiria, ja mitä enemmän on harrastusvuosia, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä kohdalle osuu ns. huonoa tuuria. Greyhoundeissa sanotaan aina välillä, että nopeat koirat loukkaavat itsensä herkemmin. Totta toinen puoli. Nopeus vaatii kovaa lihastyötä, ja se kasvattaa loukkaantumisriskiä. Nopeilla kilpaillaan useammin, se kasvattaa riskiä. Nopeat ovat myös usein keskitasoa aktiivisempia, ja aktiivisuus on aina riski. Sohvalla harvemmin teloo itsensä, ellei tipu unissaan lattialle. Mutta monesti tuon väittämän takana on myös vanha tuttu valikoiva havainnointi. Hitaiden kohdalla ei niin murehdita tassuhaavaa ja väliin jäänyttä kilpailupäivää. Tarkoittaa sitä, että myös ns. kukkahatuilla ja puhtaasti omaksi ja koiransa iloksi kilpailevilla yhtenä motiivina on oma kunnianhimo. Vaikka sitä ei myönnettäisikään.

Bruce oli 12-viikkoinen greyhoundinpentu. Se loukkasi itsensä. Murtui metatarsaali. Päätti ulkoillessa omalla pihalla kääntyä aikuisen eteen, joka melkein ehti hypätä yli. Melkein, ei ihan. Pentu pyörähti, istahti ja huusi hetken. Ei mitään uutta, hetken huuto on normaalia – avaa ilmatiehyet. Huolestuin vasta sitten, kun se ei 15 sekunnin jälkeen noussut ylös. Kun se ei minuutin jälkeen astunut ollenkaan toiselle takajalalleen, niin vasta huolestuinkin. Moinen tapaturma aiheuttaa yleensä kahdentyyppisiä vammoja. Joko kinnermurtuman tai ristisiteen katkeamisen. Kinnermurtuma voi olla paha, mutta yhdeksän viikon iässä ennuste on hyvä. Ristiside on valitettavasti käytännössä lopetuspäätöksen paikka. Greyhoundia ei voi pitää loppuikäänsä remmissä. Koiria tuntemattomat hihhulit voivat perustella itselleen nelipistehalvaantuneen hengissäpitoa vanhalla Michael Jacksonin happiteltalla sillä, että koira heiluttaa häntäänsä ja nuolee omistajaa. Mutta jos tuntee edes alkeita koirien käyttäytymisestä, niin moinen ei kerro yhtään mitään sellaisista abstrakteista käsitteistä kuten onnellisuus ja elämänlaatu. Ne kuuluvat asioihin, jotka ihmisen on arvioitava, vain koiraa koirana ajatellen eikä koskaan itseensä verraten tai oman etunsa tai mielenrauhansa mukaan.

Turvotus antoi odottaa, kunnes tassun paisuminen antoi ensimmäisen viitteen vammasta. Luultavammin tarsaali – sen voi mieltää vaikka kämmenluuksi, varpaan alkuosa kuitenkin. Lääkäriaika ja kuvaamaan. Diagnoosi varmistui, jalka pakettiin ja jännäämään. Meillä ei ole kokemusta noin nuoren tarsaalimurtumista. Varmaa kuitenkin on, että se ei ainakaan tee uraa helpommaksi tai koiraa nopeammaksi. Tasoituksen antaminen jo tuon ikäisenä ei ole välttämättä hyvää politiikkaa, mutta minkäs teet. Vuotisilla nuo ovat kohtuullisen yleisiä Irlannissa, mutta ei Suomessa. Niillä paranemisennuste on jonkunkin matkaa alle 50 prosenttia. Luuta on vaikea saada luutumaan suoraan, ja se pettää uudestaan kun aloitetaan taas juoksuttaminen. Pikkupennulla luut ovat kuitenkin pehmeitä, ja muotoutumista ja kasvua tapahtuu koko ajan. Luonto runtelee helposti, mutta antaa myös uudelle elämälle kaikki mahdollisuudet. Aika näyttää.

Muutama päivä, ja Bruce paineli kuin ei koko pakettia olisikaan. Nyt tuntuu tulevaisuus paljon positiivisemmalta. Lisää tiedetään loppuviikosta kontrollikuvien jälkeen.

edit: sillä oli kaikenkaikkiaan kolme murtumaa: kaksi alemmissa metatarsaaleissa, yksi ylempänä. Kaksi viikkoa, ja jalassa oli enää tiukka side. Kolme viikkoa, niin ei sitäkään. Kuukauden kuluttua kuvissa ei ollut enää ongelmia ja noin vuoden ikään mennessä kukaan ei kykenisi edes arvaamaan, että sillä on ollut murtumia. Pennut ovat ilmiömäisiä parantumaan – jotain hyötyä nopeasta kasvusta.

Olisimmeko voineet tehdä jotain toisin, kuuluuko tämä kategoriaan “jälkiviisaudesta oppii”? Vai oliko kyseessä vain huono tuuri? Olisimme voineet päästää aikuiset ja pennun eri aikaan ulos, jolloin riski olisi pienentynyt. Mutta koskaan riskejä ei voida eliminoida täysin. On pakko tehdä kompromisseja. Pennun on opittava elämään lauman kanssa, ja lauman pennun kanssa. Pennun on opittava väistämään. Koska en tämän tapaturman jälkeen näe mitään syytä muuttaa rutiineja, en koe tarvetta muutokseen, niin kyseessä oli vain paska säkä. Tough luck.

Aikuisen kisakoiran elämään kuuluvat loukkaantumiset. Tavalla tai toisella. Useimmiten lievät. Bruce päätti siis siirtyä tuolta osin aikuisten kategoriaan hieman nopealla aikataululla. Siirtymäriitti, joka olisi saanut odotuttaa itseään.

Ehkä
joku
näistä?

Pentusaastetta III

11 toukokuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Pentusaastetta II

01 toukokuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Vinkki: Halvat lelut

24 huhtikuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Tissivideo

23 huhtikuun 2011 By Jakke Lehtonen in Puruvoima

Viikon päättömyys: Brit Care ja kuivaliha

19 maaliskuun 2011 By Jakke Lehtonen in Kuivamuonat
TOP