Ulkoloiset

Ulkoloiset ovat vaiva Suomessakin, olkoonkin että pääsemme helpommalla kuin etelämmässä – talvesta on jotain hyötyäkin. Talvi kylläkin hidastaa määrättyjen ulkoloisien tarttumista ja lisääntymistä, kuten kirppujen ja punkkien, mutta toisille talvi on kulta-aikaa. Täi ja väive viihtyvät mahtavasti lämpimässä talviturkissa ja talvikauden suuret näyttelyt takaavat tartunnan leviämisen.

Ulkoloiset jaetaan kahteen ryhmään:

  • hyönteisiin
  • hämähäkkieläimiin

Täi

Täi (Linognathus setosus) ja väive lienevät Suomen yleisimmät koiranomistajien joukossa ulkoloisiksi mielletyt hyönteiset.

Täi on noin 1,5 mm pitkä, litteä, vertaimevä hyönteinen. Päinvastoin kuin esimerkiksi kirppu, se ei koskaan poistu koiran iholta, vaan munii munansa koiran karvoihin kiinni, joista kuoriutuu aikanaan täin välimuoto nymfi.

Täin on helppo kokonsa takia löytää paljain silmin sen jälkeen, kun omistaja on alkanut ihemtellä koiran lisääntynyttä raapimista, hilseilyä ja ihotulehdusta. Täitartuntoja löydetään läpi vuoden, mutta sen kukoistuaikaa on keskitalvi, jolloin koiran talviturkki suojaa sitä tehokkaasti ja antaa mukavan lä,pimän asuinpaikan. Ja koska oleskellaan enemmän sisätiloissa, niin tartuntakin tapahtuu helpommin.

Täi tarttuu suorasta kosketuksesta, irtokarvoista, harjoista tai vaikkapa lainatun kilpailumanttelin kautta.

Täi ei ole merkki heikosta hygienista, vaan on ulkoa tullut hyönteinen siinä kuin vaikkapa punkki. Sitä ei siis tarvitse hävetä, vaan on parempi kertoa muillekin koiratutuille, jotta kaikki koirat saataisiin hoidettua.

Lääkityksenä käytetään esimerkiksi Frontlineä, Exspotia, Programia tai Strongholdia, koska toimivia koirien täishampoita ei ole markkinoilla. Hexocil shampoo kuulemma toimii myös, olkoonkin että sitä käyttötarkoitusta ei löydy etiketistä. Lemmikkitarvikseliikkeissä myytäviä täishampoita ei kannata ostaa, sillä niiden sisältämät aromaattiset aineet, kuten vaikka eukalyptus, ei etiketistä ja myyjän vakuutuksista huolimatta häädä täitä.

Väive

Väive (Trichodectes canis) on niin sanottu pureva täi, ja huomattavasti harvinaisempi kuin tunnetumpi vertaimevä täi.

Väive on noin 1,5 – 2 mm pitkä, litteä ja kellertävä hyönteinen. Päinvastoin kuin esim. kirppu, se ei koskaan poistu koiran iholta, vaan munii munansa koiran karvoihin kiinni, joista kuoriutuu aikanaan täin välimuoto nymfi.

Väive on helppo kokonsa takia löytää paljain silmin sen jälkeen, kun omistaja on alkanut ihmetellä koiran lisääntynyttä raapimista, hilseilyä ja ihotulehdusta. Aikuiset väiveet purevat koiran ihoa ja syövät sen palasia sekä talia. Väive aiheuttaakin koirassa huomattavasti suurempaa kutinaa kuin täi.

Väive tarttuu suorasta kosketuksesta, irtokarvoista, harjoista tai vaikkapa lainatun kilpailumanttelin kautta.

Häätö tapahtuu kuten täillä.

Kirppu

Kirput eivät ole Suomessa ongelma, mutta muualla Euroopassa tilanne on täysin toinen. Ulkopuolella Pohjoismaiden kirput ovat erittäin yleinen ulkoloinen. Tuontien lisääntymisen myötä myös kirpputartunnat ovat tulleet tutummiksi. Irlannista ja Englannista tulevilla greyhoundeilla kirput ovat erittäin tavallisia. Siksi useimmiten niiden poisto kannattaa aloittaa heti kun koira on otettu ulos lentoboksista.

Kaksi yleisintä koirakirppua ovat Ixodes holocyclus (dog paralysis tick, koiranhalvauskirppu) ja Rhipicephalus sanguineus (brown dog tick, ruskea koirakirppu). Myös muita kirppulajeja löytyy, erään lähteen mukaan koirakirput (Ctenocephalides canis) ovat yleisimpiä Irlannissa, kun taas englantilaisista löytyy kissakirppua (Ctenocephalides felis felis).

Kirpun nimi ja suku ovat toissijaisia, koska hoito on sama. Lisäksi niiden tunnistaminen on työlästä, se vaatii mikroskoopin ja tunnistuskuvat.

Suomessa yleisimmät kirpputartunnat tulevat metsäneläimistä ja linnuista. Ne eivät kykene elämään koirassa ja kuolevatkin itsestään viimeistään parissa viikossa. Ne kuitenkin kokeilevat josko veri olisi kuitenkin käyttäkelpoista, eli purevat. Useimmiten niitä ei edes huomaa, mutta hiukan herkemmät yksilöt saattavat kehittää kutiavia paukamia.

Koirakirpputartunnan huomaa yleensä ensimmäisenä niiden ulosteista. Koiran turkissa, karvan juuressa, on kuin mustaa hiekkaa. Kun iho alkaa tutkimaan tarkemmin, niin yleensä jossain vaiheessa löytää nopeasti liikkuvan pienen ötikön. Sillä on silminnähden korkeampi takapää, ruumis on littana pystysuuntaan. Jos sen saa pyydystettyä, niin hyppykykyä pääsee ihailemaan kun sen jättää kämmenelleen… Tuota voi huoletta kokeilla, sillä jos kirpun onnistuu koirasta löytämään niin niitä on jo koko taloudessa. Kirppu ei nimittäin asu koirassa, vaan käy siinä ainoastaan aterioimassa sekä parittelemassa. Asunto loytyy lattian ja seinä rakosista, koirankopista tai koiratarhan ruohikosta.

Kirpun elinkierto munasta kuoriutuvasta toukasta aikuiseen kirppuun on noin kolme viikkoa. Yksittäinen kirppu saattaa kuitenkin elää jopa kaksi vuotta. Tullakseen sukukypsäksi kirppu tarvitsee kaksi veriateriaa. vaikka kirppu voikin olla syömättä hyvinkin pitkään, niin syötyään ensimmäisen ateriansa sen täytyy saada toinen ateria 48 tunnin kuluessa, muuten se kuolee.

Kun pahan kirppuinvaasion kärsineen koiran pesee, niin pesuvettä ei kannata pelästyä – se on nimittäin punaista kuin koirassa olisi suuri haava jossain. Verta se periaatteessa onkin, kirpun ulosteesta. Kirpun kaikki olomuodot tarvitsevat verta, ja jos niitä on suuria määriä niin ne saattavat aiheuttaa koiralle jopa anemian. Hemoglobiini kärsii kuitenkin, eikä se ole toivottua kilpakoiralle.

Toinen ongelma on iho-oireet. Puremat ärsyttävät ihoa, ja koira raapii itseään. Rikkoutuneeseen ihoon pesiytyvät helposti kaikki mahdolliset bakteerit, sienet ja hiivat.
Lisäksi kirppu toimii väli-isäntänä heisimadolle sekä suolinkaiselle, ja koira voi saada tartunnan syödessään kirppuja.

Kirppuhäätöön on useita lääkkeitä, mm. Frontline, Exspot, Program ja Stronghold. Mikäli koiralla on oravan, linnun tai siilin kirppuja, niin varsinaista häätöä ei periaatteessa tarvita. Ne eivät kykene elämään ja lisääntymään koirassa, joten ongelma poistuu aikanaan itsestään. Mutta niidenkin puremat saattavat aiheuttaa oireita, varsinkin herkemmillä yksilöillä. Silloin häätö kannattaa tehdä.

Kirppulääkkeillä ei ole varoaikaa, eikä Suomessa myydä sellaisia pitkävaikutteistuotteita jotka saattavat olla greyhoundille vaarallisia.

Kapi eli syyhypunkki

Syyhypunkki (sarcoptes scabiein) on noin 0,4 mm pitkä ja noin 0,3 mm leveä hämähäkkieläin, joka aiheuttaa koiran kapia.

Syyhypunkki aiheuttaa voimakasta kutinaa sekä rupisia ja punoittavia alueita ohutkarvaisille alueille, kuten korvalehtiin, kyynärpäihin ja rintakehään. Kutinan takia koira raapii ja nuolee itseään, jolloin rikkoutuneeseen ihoon syntyy sekundäärisiä bakteeritulehduksia, hyperpigmentaatiota ja ihon paksuuntumista. Myös kettukapi voi aiheuttaa vastaavia oireita.

Syyhypunkki tarttuu herkästi, ja jo pelkästään sairastuneen greyhoundin kilpailumanttelin lainaaminen saattaa riittää tartuntaan. Tosin kapin tarttumisherkkyys on yksi arvoituksista, sillä välillä s eei tartu edes saman perheen sisällä. Toisen kerran riittää, että sairas kettu on viikkoa aikaisemmin jokotellut pihapiirin poikki.

Syyhypunkin diagnosointi voi olla vaikeaa. Se ei löydy kovinkaan helposti raapenäytteestä, jolloin on löydettävä toinen tapa. Yleisimmin syyhypunkki diagnosoidaankin oireiden perusteella, sekä onnistuneella hoidolla. Ainakin Ruotsissa syyhypunkki voidaan diagnosoida verestä vasta-ainemäärityksellä. Lääkityksenä käytetään greyhoundilla useimmiten ivermektiiniä, mutta korvaaviakin lääkkeitä löytyy – ne ovat useimmiten vain huomattavasti ivermektiiniä hinnakkaampia, tosin niillä ei ole vastaavia mahdollisia haittavaikutuksia.

Syyhypunkki voi aiheuttaa oireita myös ihmiselle, yleensä se ilmenee voimakkaasti kutisevana ihottumana käsivarsien ja vartalon alueella. Oireet muistuttavat hilsepunkin aiheuttamaa infektiota. Ihmisessä koiran syyhypunkki ei kuitenkaan kykene lisääntymään.

Hilsepunkin elinkierto on noin puolitoista kuukautta. Hedelmöittynyt naaras kaivaa ihon sisään käytävän, johon se munii pari munaa päivittäin. 3-4 vuorokauden kuluttua kuusijalkaiset toukat kuoriutuvat ja kehittyvät emon kaivamassa käytävässä. Noin kolmen vuorokauden kuluttua ne luovat nahkansa ja niistä tulee kahdeksanjalkaisia nymfejä. Nymfit nousevat ihon pintaan, luovat nahkansa ja parittelevat parin viikon ikäisinä. Tämän jälkeen koiraalla ei ole enää mitään merkitystä. Naaras elää kaivamassaan käytävässä kuukauden verran.

Sikaripunkki

Sikaripunkki (Demodex cati) on mikroskooppisen pieni, pituudeltaan 0,2 – 0,4 mm, ulkoloinen, joka asuu koiran karvatupessa sekä talirauhasissa noin 2 mm syvyydessä. Se on hämähäkkieläin, jonka jalat ovat surkastuneet. Nimensä mukaisesti se on sikarin mallinen.

Koira saa tartunnan emältään ensimmäisten elinpäivien aikana. Myöhemmällä iällä sikaripunkki ei enää tartu, eli vanhempi koira ei kykene tartuttamaan tai saamaan itse tartuntaa.

Koiran oma immuniteettijärjestelmä pitää yleensä punkkikannan kurissa. Mutta osalla, syytä ei tiedetä, punkkikanta riistäytyy käsistä ja aiheuttaa ihomuutoksia, jota kutsutaan demodikoosiksi. Yhtenä suurena riskitekijänä pidetään stressiä, mutta mikä tahansa vastustuskykyä alentava tila tai sairaus saattaa laukaista demodikoosin sille herkälle koiralle.

Paikallinen demodikoosi

Ilmenee yleensä pienempinä ihomuutoksina pään ja etujalkojen alueella. Iholla on tällöin muutaman sentin kokoisia, ohutkarvaisia tai karvattomia, hilseileviä ja usein myös punoittavia laikkuja. Iho on usein tummentunut ja koholla. Paikallinen demodikoosi ei ole vaarallinen eikä yleensä vaadi hoitoa. Tämä muoto esiintyy tavallisimmin alle vuoden ikäisillä koirilla ja paranee itsestään 1-2 kuukaudessa. Osalla, noin 10 prosentilla, se kehittyy yleistyneeksi demodikoosiksi.

Yleensä hoidoksi riittää koiran yleiskunnosta huolehtiminen. Tueksi voidaan antaa vitamiineja sekä ihottumiin desinfektioaineita tai antibioottisalvoja. Kortisonia ei saa antaa.

Yleistynyt demodikoosi

Yleistyneen demodikoosin oireet ovat aluksi samanlaiset kuin paikallisenkin, mutta leviää sitten alueellisesti ja syvenee. Usein ihovaurioiden kohtiin pesiytyy bakteereja, jotka aiheuttavat sekundaarisen tulehduksen. Yleistynyt muoto saattaa aiheuttaa myös kivuliasta tassujen ihon tulehtumista.

Koiralla katsotaan olevan yleistynyt demodikoosi, kun sillä viisi tai useampia paikallisia ihomuutoksia, tai koko yksittäisen ruumiinalueen (kuten pään) iho on muuttunut, tai ihottumaa on useammassa kuin yhdessä jalassa.

Syytä siihen, miksi joillekin koirille yleistynyt demodikoosi kehityy, ei tiedetä. Usein koiralla on yleistyneen muodon taustalla jokin systeemisairaus, esim. sokeritauti. Myös sisäloisia, kiima-aikoja, hormonaalisia sairauksia sekä glukortisoidilääkitystä. Eläinlääkäri varmistaa demodikoosin raapenäytteellä, sillä yleistyneeseen muotoon liittyvä epätavallisen suuri punkkimäärä voidaan havaita. Spontaania paranemista ei ole koskaan raportoitu ja erittäin harvoin koira paranee täysin, mutta hoidolla se saatetaan saada pysymään kohtuullisen oireettomana.

Demodikoosin hoitoon on erilaisia lääkkeitä. Ihottumaan käytetään antibioottisalvoja. Hoito on pitkäkestoista, ja usein kallista. Lisäksi demodikoosin käynnistänyt taustasyy olisi selvitettävä ja hoidettava.

Ivermektiini ei tehoa sikaripunkkiin injektiona, mutta päivittäin pastana suun kautta annosteltuna se on auttanut erittäin useasti.

Pododemodikoosi

Sikaripunkkia esiintyy paikallisesti tassuissa. Tassut turpoavat, punoittavat, tulehtuvat ja tulevat aroiksi. Tässä muodossa on huono hoitovaste.

Greyhound

Määrätyt rodut, esim. afgaaninvinttikoira, collie, dobermanni, saksanpaimenkoira, ovat herkempiä sikaripunkille. Greyhound ei näihin rotuihin kuulu. Itse en ole kuullut yhdestäkään demodikoosin vaivaamasta greyhoundista. Vaikka greyhound altistuukin huomattavsti kovemmalle stressille kuin suurin osa muista koiraroduista, niin ilmeisesti erinomainen peruskunto sekä sitä tukeva ruokinta suojelee rotua.

Ivermektiini

Ivermektiini on loislääke, jonka teho perustuu ivermektiinin kykyyn häiritä loisen motoristen hermosolujen gamma-aminovoihappotoimintaa (GABA). Tämän seurauksena loinen halvaantuu ja kuolee. Ivermektiini ei vaikuta haitallisesti isäntäeläimeen, koska isäntäeläimen GABA-toiminta on rajoittunut keskushermostoon ja ivermektiini tunkeutuu keskushermostoon huonosti.

Ivermektiiniä saa injektiona sekä pastana. Sitä voidaan käyttää sekä ulko- että sisäloishäätöön, mutta sen teho sisäloisiin koirilla ei ole riittävä. Ivermektiini ei ole siis tarkoitettu madotukseen, vaikka sitä siihen välillä käytetäänkin. Käytännössä se tappaa ainoastaan suolinkaisen aikuismuodot, jossain määrin myös hakamatoja.

Ivermektiiniä ei ole rekisteröity koirien hoitoon, vaan injektiona lehmille, sioille ja poroille, sekä pastana hevosille.

Koirille ivermektiini annetaan yleensä pistoksena ihon alle. Pistos saattaa kirvellä, ja siihen voi syntyy hetkeksi aikaa tulehdusreaktio. Ivermektiiniä ei injektoida suoraan lihakseen, koska se saattaa varastoitua sinne pitkäksi aikaa. Sisäloishäädössä ivermektiini annostellaan yleensä suun kautta, ei injektiona. Irlannissa tyypillisesti käytetty annostelu on ollut nartuille 1,4 ml ja uroksille 1,7 ml.

Ivermektiini metaboloituu vain osittain. Muuttumaton ivermektiini ja metaboliitit poistuvat elimistöstä noin 99 % ulosteissa ja 1 % virtsassa.

Lehmillä ivermektiini ei vaikuta lisääntymistoimintoihin, ja sitä voidaan antaa imettävälle. Koiralla kantoaikana ja imettäessä ei suositella, koska lääkettä ei ole ylipäätään tutkittu koirakäyttöön. Sitä on kuitenkin käytetty greyhoundeilla niin kanto- kuin imetysaikanakin.

Ivermektiini ei ole rokote loisia vastaan, kuten usein luullaan.

Herkät rodut

Osa koiraroduista on herkkiä ivermektiinille ja saattaa aiheuttaa kuoleman. Myös yksilöitä on lödetty, vaikka rotu itsessään luokitellaankin ivermektiinin sietäväksi. Kyseessä on monista roduista löytyvä geenimuunnos, joka aiheuttaa heikomman aivo-veriesteen. Riski ei ole siis pelkästään collie-sukuisilla tai sinisillä.

Ivermektiinin anto on aina omistajan vastuulla. Pastalla on hieman pienempi riski, mutta sitä on yliannosteltava. Liäksi se olisi annettava tyhjään mahaan, sillä se sekoittuu vatsalaukun sisältöön ja imeytyy huonommin muutenkin ruuansulatuksen kautta.

 

Jagster kirjoitti 765 artikkelia

Yksi ajatus aiheelle “Ulkoloiset