Pennun ruokinta

 

Meille tuli whippetin . Ihan kuin greyhound, mutta pienempi. Hauska tapaus, ja jos suurin osa vipukoita on tämän tapauksen kaltaisia, niin en ollenkaan ihmettele niiden suosiota: greyhound taskukoossa. Mutta ei kuulemma kasvata pohjavillaa, jonka isompi serkkurotunsa kylläkin tekee. Vaatii siis enemmän huomiota pukeutumisen suhteen, mutta myös kylmillä keleillä varmasti suhteessa enemmän rasvaa kuin vahvemman turkin omaavat. Meillä mennään ylipäätään sen verran korkealla rasvalla, etten kuitenkaan usko pennun, aikuisenakaan, tarvitsevan sen kummallisempaa virittelyä ruokaansa.

Minulta ehdittiin jo kysyä, että osaammeko ruokkia whippetin pentua. En minä tiedä, en ole koskaan syöttänyt moista. Mutta koiranpentuja, eri rotuisia, olen ruokkinut montaakin, ja koska whippet tiettävästi on koira (harrastajilla on eriäviä näkemyksiä whippetin koiruudesta), niin uskoisin meidän selviävän tästäkin haasteesta. Vaikka käsitys ruokinnalla hankituista kasvuhäiriöistä rapautuu koko ajan, niin toki omaa (ja koiran) elämää helpottaa suunnattomasti se, että rodut tulkitaan kohtuullisen vapaiksi perinnöllisistä kehityshäiriöistä. Se on asia, johon ei tarvitse edes uhrata suuremmin ajatteluaikaa. Sekin auttaa, että vinttikoirat on melkoisen kykenemättömiä lihomaan. Ei tarvita kasvuvaiheessa edes sen suurempaa painokontrollia.

Me saimme siis kasvattajalta silmin nähden terveen ja aktiivisen pennun. Muistin noudettaessa sentään kysyä, että miten se on madotettu. Sinänsä tarpeetonta, koska meillä madotetaan joka tapauksessa kaikki uudet tulokkaat. Mutta olisimme saattaneet vetkutella ehkä muutaman päivän, jos edellinen kuuri olisi loppunut luovutuspäivänä. Pentujen ruokinnasta ei tarvinnut kysyä, koska se asia oli selvitetty jo aiemmin, kun olimme ihmettelemässä pentuja ja kasvattajan aikuisia koiria. Mutta ruokintakerroistakin olisi voinut kysyä. En vaan muistanut. Sinänsä turhaa, koska meillä mennään kuitenkin oman ja koiran tarvitseman kaavan mukaan. Olisi tuon voinut silti kysyä.

Pentu oli meidän makuumme sopivan pyöreä. Siis pyöreä greyhound/whippet-merkityksessä – ei missään nimessä lapukkamittakaavalla. Vinteissä pyöreydestä puhuminen tarkoittaa huomattavan usein itseasiassa koirien yleistä normaalipainoa. Siksi minua huolestuttaakin joka kerta, kun vintti-ihminen alkaa puhumaan hoikkuuden tärkeydestä kasvavalla koiralla. Se kun on turhan usein ilmaisu, joka tarkoittaa laihaa koiraa. Pentu tuli meille ennen puoltapäivää, ja sai kahdesti ruokaa ennen nukkumaan menoa. Oltiin siis kaukana monien noudattamasta neljästä kerrasta – tosin en tiedä, kun unohdin, että oliko penikka syönyt kasvattajalla aamulla, mutta en usko että monikaan lähtee ajeluttamaan juuri syötettyjä pentuja muutamaa sataa kilometriä. Joten leikitään, että pentu söi noutopäivänä kahdesti.

Olemme hiukan eksyksissä vielä määrien suhteen. Siitä on sen verran pitkä aika, kun olemme viimeksi ruokkineet noin neljän kilon koiraa yksinään – laumoissa useinkin. Kuppiin meni desin verran kanamassaa, desin verran Royal Caninin startteria, ruokalusikallinen raejuustoa ja saman verran jugurttia. Startter oli mallia giant. Ensinnäkin se on pari euroa halvempaa kuin muut, ja toiseksi sen pellettikoko on aivan riittävän pientä pennun syötäväksi. En tiedä mitkä miniatyyrikoot vaativat minien raekokoa, mutta meistä se oli liian lähellä jauhoa.

Sapuska upposi kertaheitolla, kyselemättä. Kippo nuoltiin tyhjäksi. Ruokaa oli siis sillä kertaa jopa einen liian vähän. Illalla samanmoinen annos, mutta kuivamuonan määrä nousi puoleentoista desiin. Nyt jäi muutama nonparelli raejuustoa ja kahdeksan napukkaa kuivamuonaa. Annos oli siis sopiva. Seuraavana aamuna liha ei ollut vielä sulaa, joten mentiin pelkällä kuivamuona/raejuusto/jugurtti-linjalla – ehkä kolmasosa syötiin. Tämä tarkoittaa sitä, että edellispäivän kokonaisannos oli ollut vähintäänkin sopiva. Yksi koiramaailman suurimpia uskomuksia on vaatimus neljästä ruokintakerrasta. En ole tavannut vielä yhtään normaalia, tervettä 8-viikkoista, joka todella tarvitsisi neljästi ruokaa. Kolmekin on siinä rajoilla, ja usein kaksi ruokintaa on riittävä. Meillä greyhoundit siirtyvät yhteen ruokintaan jossain 4-5 kuukauden välissä. Siinä vaiheessa, kun – yleensä aamuruuan aikana – alkaa kiinnostamaan muut asiat kuin syöminen. Meillä eivät ole laihoja, mutta voin marssittaa esille montakin turhan hoikkaa useamman ruokintakerran pentua. Taas kerran – nähkää se koira.

Saimme kasvattajalta heidän käyttämäänsä ruokaa. Kiitos ja kumarrus. Bento Kronen tuottamaa pentujen ja nuorten mediumluokan Growth-ruokaa. Kanariisi, prosentteja 29/18. Oppikirjojen mukaan meidän olisi pitänyt aloittaa tuolla, ja vähitellen sekoittamalla uuteen ruokaan totuttaa pentu ruuan vaihtoon. Bento on varmasti aivan toimiva ruoka, mutta minulla ei ole halua korjata jotain, joka ei ole rikki. Joten vaihto omaan systeemiin oli tehtävä. Minulla on myöskin suunnaton vastenmielisyys harrastaa jotain, jota kutsun ruualla leikkimiseksi. Sanovat oppikirjat ja ruokine valmistajat mitä tahansa, niin me tuuppasimme pennun kurkkuun Welpan-matolääkkeen ja perään täysin uudet sapuskat. Lopputulos: täydellinen helposti noukittava jätös, jota usein myös sikaariksi kutsutaan. En nimittäin ole tavannut koskaan yhtään tervettä pentua, jolle pitäisi tehdä pitkän kaavan totutus. Sen sijaan useamman aikuisen tiedänkin. Mutta aikuisilla on jo suoliston mikrobikanta miksi se on tehty, ja jos niille ei ole ruuassa ollut vaihtelevuutta, niin usein löysä vatsa onkin seurauksena. Pennun, jopa luovutusikäisen, suoliston bakteerikolonisaatio on vielä käynnissä ja sen sisuskalut itse asiassa hyväksyvät melkoisenkin vaihtelevaa ruokaa.

Tässä on kylläkin rotukohtaisia eroja. Osalla sietokyky ympäröivää maailmaa vastaan on niin madaltunut, että jo sadeveden juominen aiheuttaa ripulirumban, ja hiekan maistamisesta päädytään leikkauspöydälle.

Ei, minä en ole laskenut, että oliko antamamme ruuan ravintoarvot optimaaliset. Täysin optimaalista ruokaa on mahdotonta antaa. Kun saa valkuaisen kohdalleen, niin Ca/P-suhde menee pieleen. Kun sen saa korjattua, niin suhde sinkkiin heittää häränpyllyä. Säätöä, ja johan on rasvan suhde pielessä. Kun korjaa rasvahappojen keskinäiset suhteet, niin joku toinen nurkka murenee. Laskukonetta käytetään siinä vaiheessa, kun opetellaan ravitsemuksen teoriaa, ja selvitetään mitä koti- ja raakaruokinta pitää edes suunnilleen sisällään. Muutoin mennään suunnilleen-sinnepäin-metodilla, ja annetaan koiran huolehtia loput.

Toki määrättyjen rajojen noudattamisesta kannattaa huolehtia. Jos pitää pennun valkuaisen saannin ehdottomana alarajana 5 g/MEkg/vrk, niin kasvava pentu saa niukin naukin tarvitsemansa rakennusaineet. 5 kg pennulla tuo tarkoittaa suunnilleen samaa kuin että antaisi kuivamuonaa, jossa valkuaisprosentti on 16,5. Mutta tuo on siis ehdoton alaraja ja edellyttää koko valkuaisen olevan erinomaisesti hyödynnettävää eläinvalkuaista. Ei ole sattumaa, että penturuuissa raakavalkuainen on 30 prosentin molemmin puolin. Rasvaakin tarvitaan, koska pentu kuluttaa riehumisellaan ja ylipäätään kasvullaan rajusti energiaa. Minisuositukset liikkuvat noin 8,5 % paikkeilla kuiva-aineesta, tai 6 g/MEkg/vrk paikkeilla. Mutta tuokin on ehdoton minimi, ja jos pentu saa noin vähän rasvaa, niin käsissä on kohta hyvinkin huonosti voiva pentu. 20 % kuiva-aineesta on lähempänä totuutta.

Valkuaista pelätään. Välillä sen väitetään aiheuttavan liian nopeaa kasvua ja aiheuttavan kasvuhäiriöitä. Aivan puutaheinää, ja Katiskan muissa jutuissa on selitetty miksi – penkokaa. Tai sitten pelätään munuaisten hajoavan. Ei sekään pidä paikkaansa. Siitäkin löytyy juttua Katiskasta.

, proteiini, on pennun perusravintoaine. Sen saantia ei saa rajoittaa.

Kun puhutaan kasvusta ja sen riskeistä, niin käytännössä tarkoitetaan lihomista. Se onkin ongelma. Siksi ruokinnassa ravintoanalyysejä tärkeämpi on koira. Ruokitaan niin, että pentu ei ole laiha, eikä lihava. Sen kuuluu olla sopiva. Jos yrittää noudattaa valmistajien ruokintasuosituksia, niin pieleen tulee menemään. Sukupuoli ja aktiivisuus, sekä geneettinen kasvuvauhti määräävät energian tarpeen. Rodullakin on merkityksensä. Aidot pohjoisen valjakkokoirat ovat koiramaailman shetlannin poneja. Aikojen saatossa ne ovat oppineet hyödyntämään energian viimeistä joulea myöten. Siksi niiden ylläpitoenergia, se tyhjäkäyntikulutus, on aivan koirien alarajalla. Mutta taasen tanskandoggi, jonka jalostuksessa ainoa mittari on ollut kasvu mahdollisimman suureksi, kuluttaa perusaineenvaihdunnassaankin jopa yli puolet enemmän kuin muut rodut. Ja vinttikoirillahan on geneettistä perua oleva vaikeus ylipäätään rakentaa rasvasoluja. Noiden kaikkien käytännön ruokinta eroaa siis toisistaan.

Kalsiumia murehditaan myös. Jos antaa teollista, niin niillä määrillä mennään, jos ei tule aihetta epäillä puutosta. Edelleenkin vanhat tutut betonin ja gyprocin järsiminen ovat hyviä merkkejä – vaikka pennut harrastavat tuota usein ihan huvikseenkin. NRC ilmoittaa vähimmäissaanniksi pennuille 680 mg/MEkg ja aikuiselle 130 mg/MEkg. Tarvittava määrä on siis jossain noiden suhteiden välissä, ja määrältään yli. Mutta kuinka paljon… luoja yksin tietää. Tarkkojen grammojen laskeminen on turhaa. Täytyy tietää mikä on käytetyn kalsiumyhdisteen biologinen aktiivisuus, koiran kyky hyödyntää, muiden vaikutus imeytymiseen (esim. kuidun määrä) ja koiran aito . Suurin osa sellaisia muuttujia, joita ei kyetä hallitsemaan. Siispä mennään suunnilleen sinnepäin ja toivotaan parasta.

Ylipäätään pennun ruokkiminen on helppoa. Annetaan jotain järkevää ruokaa riittävä määrä, ja ehdottomasti tarpeeksi liikuntaa. Kun vielä korvien väli pidetään virkeänä, niin loppu on sitten tuurista kiinni. Me onnistumme varmasti tekemään paljonkin virheitä tuon whippet-pennun kanssa, mutta ruokinnallisia ne tuskin ovat.

Tallenna

Mitä mieltä olit jutusta?

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi

Kiitos!

Harmi, että juttu ei ollut mieleen tai ei auttanut

Jelppaa kehittymisessä