Pentu kasvaa nopeasti ja ennenkuin huomataankaan, niin se on jo iso rontti. Siksi pentuajasta on nautittava, vaikka kenkiä pureskeltaisiinkin eikä sisäsiisteyskään aina luonnistu.

Omistajat pelkäävät rikkovansa pentunsa lukemattomilla eri tavoilla, mutta yleisimmät pelot kohdistuvat pentukoiran ruokintavirheisiin ja liikaan liikuttamiseen. Nuo säikkymiset ovat useimmiten turhia ja kasvu itsessään suojaa pentua – kunhan se saa liikkua riittävästi ja saa tarpeeksi ruokaa.

Kategoriasta löydän kaikki Katiskan koiranpentu-jutut.

Takakorkea pentu on aivan normaali kasvava koiranpentu. Siinä ei ole mitään rikki Se on kasvava koira, jota ei kiusaa kehityshäiriö eikä kasvuhäiriö.
Tagattu: ,
Pentu ja sen ruokkiminen sekä kasvu nuoreksi koiraksi mietityttää monia. Osaako ruokkia pennun oikein ja turvallisesti niin, että se kasvaa terveellisesti. Vastaus on, että se on helppoa ja webinaari kertoo tärkeimmät asiat.
Ensimmäinen koira ja pentu on ihana ja tuo mukanaan rutkasti uusia asioita opeteltavaksi.
Kasvavan pennun nirsous johtuu lähes aina liiasta ruokinnasta. Omistaja on tehnyt pennustaan nirson ollessaan liian huolehtiva. Mutta joskus syynä on sairaudet.
Tagattu:
Koiranpentujen kalsiumin tarve on aikuisiakin epäselvempää. Helpotusta tuo se, että pentujen erilainen säätely ei merkitse mitään.
Pennun liika liikuttaminen ja rasitus huolestuttaa monia. AIvan turhaan, sillä normaalilla sielunvoimilla varustettu omistaja ei voi liikuttaa pentuaan liikaa.
Tagattu:
Koiramaailmassa ei liene, työkoiran ruokinnan jälkeen, vaikeampaa ja työläämpää asiaa kuin pennun ruokkiminen. Tee mitä tahansa, niin toisen ruokintatyylin kannattajat toteavat pennun ali- tai ylikehittyvän ja jos kyse ei ole aivan kuolemanuhasta, niin arvostelijan mielestä väärinruokkiminen on vähintäänkin eläinsuojeluilmoituksen arvoinen asia. Facebook-kaverit häviävät näkyvistä ja kasvattaja poistaa joulukorttilistalta, jos et noudata pilkulleen annettuja ohjeita. Pennun
Venlasta on tullut nuori jackrussell-neiti. Jos se olisi isompi, niin sillä olisi vasta kasvu pääsemässä täyteen vauhtiin, mutta kainalokokoinen terrieri alkaa olla kasvunsa kasvanut. Korvat ovat miten sattuu, niin rakenteen kuin kuulonkin puolesta. Mutta kaikin puolin sävyisä, mitä nyt shetlanninponitamman kanssa kokeilee onneaan.
Tagattu: ,
Venla kävi toisilla rokotuksillaan ja sai rokotusreaktion:  perhana puri minua. Parempi varmaan hampaat minun ranteessani kuin lääkärin kädessä.
Tagattu: ,
Venla alkaa lähestyä ensimmäisiä rokotuksiaan, joten podcastissä juteltiin aiheesta madotus, ja kuinka älytöntä tarpeen mukaan madottaminen on. Kerrattiin hieman aihetta miten moinen omituinen tyyli lähti liikkeelle ympäristöongelmien takia.
Venla pääsi elämänsä ensimmäisen kerran isolle kirkolle koiranruokaostoksille. Se oli huomattavan reipas, ja tosiaan tarkoitan sitä enkä kallistu vain kehumaan pentua.
Tagattu: ,
Venla opetteli jäällä kulkemista, omalla pihalla. Siksi keskustellaan hieman aiheesta alusta-arkuus, uuden oppiminen ja ensimmäisten kokemusten merkitys jatkolle. Juttelen podcastissä myös ohimennen aiheesta penturokotusten aikataulu ja miten emän vasta-aineet eivät todellakaan suojaa 12 viikkoiseksi asti. Itseasiassa suojaa ei enää ole edes luovutusiässä.
Vilma opetti Venlalle kädestä pitäen miten possunpääselua kuuluu pyörittää lattialla. Koirien aktiivisen mallioppimisen malliesimerkki, jossa opettaminen oli tarkoituksellista, ei "vain" penikan kopioivaa käytöstä.
Tagattu: ,
Venla yritti demota koirien nirsoutta, mutta epäonnistui surkeasti. Se on myös erittäin rutiiniuskollinen, joka oli pieni yllätys. Podcast myös muistuttaa, että koirien lelujen ei tarvitse olla kalliita.
Venla opettelee pihapiirin tarjoamia mahdollisuuksia koiranpennulle. Samalla oma vaativan dominoiva perusluonne kasvaa. Vilma on ottanut mellakkapoliisin roolin pennun ja muiden koirien välillä.
Tagattu: ,
Koiran synnynnäiset vietit ovat niin vahva voima, että koira ei pysty estämään niiden pakottamaa toimintaansa.
Tagattu: ,
Venla-russeli ensimmäinen päivä uudessa kodissa. Mukana ihmettelyä aiheesta miten pentua ei saa ostaa eikä myydä, ja että koiratkin tarvitsevat uusia makuelämyksiä.
Tagattu: ,
Kasvava pentu tarvitsee kunnollista ruokaa kasvaakseen terveellä tavalla.
Vaikka julkaisupäivä on mitä on, niin pentujen kanssa tuli käytyä kävelemässä peltoa ympäri Vapun korvilla. Valitettavasti, siis videon kannalta, pennelit pääsivät purkamaan suurimman virtansa ennen kuin kuvaus oli käynnissä. Joten saatte nauttia hortoilevista pennuista ja minun höpinöistäni pentujen liikuntamääristä ja luuston kovettumisesta. Videottomat sekunnit loppupuolella ovat harkittu ratkaisu. Eli materiaalia ei riittänytkään puheen vertaa. Tagit:
Kaffepaussi pidettiin ilman kahvia, mutta kun makaa lattialla pentujen kanssa ja juttelee hieman tärkeimmistä perusasioista niiden ruokinnasta, niin kuppi kuumaa on pahuksen huono idea. Puolikas kaffepaussista onkin sitten lyhyt ote tulevan koulutussaitin yhdestä urheilukoirien luentopätkästä – siinä mainitaan ohimennen pentujen hyvästä painosta. Tagit: kaffepaussi, video
Tagattu: ,
Pikkupennut, imettäminen, vierottaminen, ruokintakerrat... siitä on tämänkertainen koirien vlog rakennettu.
Kun olet ostamassa koiranpentua, niin älä tee yllätysvierailuja. Sovi aika, jolloin voit tulla katsomaan pentuja.
Tagattu:
Väistämättä se kuitenkin kasvaa ja niin kasvaa sen kasvatukselliset tarpeetkin. Tai meidän ja yhteiskuntamme vaatimukset. Siitä tulee ehkä iso ja vahva tai ainakin omatoimisempi ja kykenevämpi. Iso koira voi olla jo sinänsä pelottava ja vaikka kääpiökoiran puremisuhan alla itse ajattelisit “mitä sitten”, kaikille se ei ole näin yksinkertaista. Ei voi vähätellä niitä haasteita joita tämän
Pentua on hyvä sosiaalistaa tai lähinnä kyse on kait siitä, että sen sosiaalisuus pysyy yllä. Tämä on yllättävän laajalle levinnyt tieto, eikä sen tarpeesta useinkaan tulla hämmentyneenä kyselemään vasta kun koira on jo kasvanut aikuiseksi. Kyse ei tässä kirjoituksessa olekaan siitä, pitääkö pennun saada kontakteja ja kokemuksia, vaan lähinnä mietitään millä tavalla niitä kannattaa luoda.
Kaffepaussissa muistutan, että pennun liiallinen liikuttaminen ei ole ongelma, vaan liika laiskuus. Pentu ei opi liikkumaan turvallisesti kuin liikkumalla ja aivan kuin kävelemään opetteleva taapero, niin pennun kannattaa ottaa kolhunsa. Aikuisena opetellessa hajoaa koira ja omistajan lompakko. Ohimennen herätän ajatusta liiasta aktivoimisesta liian aktiivisten hoitokeinona. Tagit: fysiikka, kaffepaussi, video
Pikkupentujen vierotuksen kanssa ei kannata kiirehtiä. Niistä näkee milloin ne tarvitsevat lisäruokaa.
Kasvun säätely ruokintaa heikentämällä eli vähentämällä proteiinia ja rasvaa on kohtuullisen syvään juurtunut tapa lonkkadysplasiasta kärsivien koirien harrastajilla ja kasvattajilla. Törmään moiseen säännönmukaisesti lähes viikoittain. Kasvua ei voi hillitä ruokaa vähentämällä, ja vaikka moiseen kykenisikin, niin siihen ei ole mitään kontrollia. Tagit: hormoni, kasvu
Tagattu: ,
Osta pentu vain aidosti menestyneestä ja terveestä yhdistelmästä. Kasvattaja ei ole luotettava lähde kummankaan asian arvioinnissa.
Tagattu:
Pentujen ruokintakertojen lukumäärä ei ole oleellinen, vaan että kasvavilla koirilla on nälkä silloin kun syödään ja syömisen jälkeen ei laihduta.
Tasan neliviikkoisia whippetin pentuja. En ole varmaan muistanut vielä kertoa, että meille tulee tyttö tuosta laumasta? Tagit: puruvoima
Tagattu:
Pennun elimistö vahvistuu mitä enemmä se liikkuu. Kun nuori koira saa rasituksen lisäksi raakaruokaa tai ainakin lihaa, niin terve kehitys seuraa itsestään. Tietysti edellytyksellä, että koiran perimä on terve.
Alla oleva video ei todellakaan ole sopiva kenellekään muulle kuin paatuneimmalle pentuja tuijottelevalle. Vajaa kolme minuuttia tissittäviä kolmeviikkoisia whippetin pentuja. Tagit: puruvoima
Tagattu:
Jäävätkö liikaa liikutetut pennut matalammiksi?
Olikohan otsikko tarpeeksi hakukoneystävällinen? Ainakin sen verran, että joku toivorikas pettyy edes vähän… No, kävimme moikkaamassa whippet-pentulaumaa. Koska niillä oli vielä käytännössä silmät kiinni, niin moikkaaminen keskittyi enemmänkin emään – kasvattajana Weikotin kennel. Meille tulee muuten tuosta porukasta pentu. Tagit: puruvoima
Tagattu:
Taloutemme, ja henkilökohtaisen, historiamme yksi parhaista pentutreenareista on (tätä kirjoitettaessa) parivuotias jackrusselinterrierinarttu (vau mikä yhdyssana). Se ei mene rikki, ja se haluaa vääntää, painia ja kokeilla kenellä pokka riittää. Riittävän nopea aivan pienille, ja riittävän hidas varttuneemmille. Eikä väsy. Wilma da russelilta ei duracelit lopu. Se käy lenkillä aikuisten greyhoundien kanssa ja juoksee sen minkä
Tagattu:
Meille tuli whippetin pentu. Ihan kuin greyhound, mutta pienempi. Hauska tapaus, ja jos suurin osa vipukoita on tämän tapauksen kaltaisia, niin en ollenkaan ihmettele niiden suosiota: greyhound taskukoossa. Mutta ei kuulemma kasvata pohjavillaa, jonka isompi serkkurotunsa kylläkin tekee. Vaatii siis enemmän huomiota pukeutumisen suhteen, mutta myös kylmillä keleillä varmasti suhteessa enemmän rasvaa kuin vahvemman turkin
Ihmiset pitävät erilaisista lyhenteistä. Jostain syystä kirjaimet tuottavat ihmisille turvallisuutta tai jotain. Ehkä syy on se jotain. Lyhennelmä on vähän kuin klubitakki tai prätkäjengin liivi – se luo yhteisöllisyyden tunteen. Ei ole yksin. Osaksi siitä syystä olen välillä kutsunut käyttämäämme lihaan pohjautuvaa sekaruokintaa barffia mukaille lyhenteellä DARF – dry and raw food. Kuulostaa paljon vakuuttavammalta,
Onko nimi Juha Kares tuttu? Jos ei, niin todennäköisesti et ole näyttelyharrastajia. Googleta, kyllä mies löytyy. Törmäsin naamakirjan suositusten kautta hänen blogiinsa ja erääseen sen merkintään. Tämän merkinnän otsikko onkin puoliksi kopioitu sieltä: Haasta pennut ruualla ja ruoki ne luonnollisella tavalla. Viittaan harvemmin muihin sivustoihin muutoin kuin viitteinä, tai jos niissä on jotain päätöntä. Tällä
Koiran kanssa on kaksi tärkeää sääntöä. On kannettava oma vastuu ja nähtävä koira.
Tagattu: ,
Kuusiviikkoiset greyhoundin pennut tutustuivat ensimmäistä kertaa luihin. Parempi järsiä niitä, kuin seiniä ja ovenpieliä. Tiedoksi kaikille, jotka ovat epävarmoja koiransa kyvystä syödä luita: kyllä ne osaavat. Pikkupennuille luut ovat eräällä tavalla myös koulutuksellinen asia. Se on monasti se ensimmäinen kerta, kun pentu joutuu aidosti käyttämään suutaan. Tagit: hammaskivi, luu, video
Tagattu: , ,
Seitsen viikkoinen urospentumme tapasi tänään ensimmäistä kertaa uudessa kodissa, eli meillä, asuessaan vieraan koiran. Kyseinen koira pentu itsekkin, oli viikon vanhempi urospentu. Meidän pentumme oli jo valmiiksi väsynyt, kun päiväunet olivat jääneet tänään vähän lyhyeksi. Aluksi haistelivat pihalla toisiian ihmetellen, mutta pian pentumme näytti jo väsymyksen merkkejä, eikä olisi jaksanut ylitunkeilevaa vierasta pentua. Tämän hän
Osta pentu ainoastaan tunnetulta ja menestyneeltä kasvattajalta. Suostu ainoastaan yleisiin ehtoihin. Ja osta aina pentusi rahalla.
Tagattu:
Edit: Kaikki jäljessä mainittu koskee myös saksanpaimenkoiria. Ei laadukkaan penturuuan lisäksi lihaa, koska kasvaa liian nopeasti ja luusto kärsii. Liha vasta täysikasvuisena. Tähän väitteeseen törmää jatkuvasti. Sanotaan heti alkuun, että se on kategorisesti väärin. Pahinta on, että tuohon törmää sivuilla, joita sivustosurffaava maallikko voisi helposti pitää asiallisena. Konservatiivista muotoilua ja allekirjoittajana eläinlääkäri. Tai pitkän linjan
Tagattu: ,
Pentukauppa on Suomessa lähes sissisotaa. Kasvattajat taistelevat hiipuvista markkinoista. Muutama harva kykenee yhteistyöhön, jopa niin pitkälle, että ohjaa kyselyt tutulleen. Jos itsellä ei ole myytävää. Hieman useampi malttaa olla arvostelematta muita keskittyen vain omaan jälkeläistuottoonsa. Loput käyttävätkin kaikki mahdolliset keinot, jopa Geneven sopimuksen kieltämiä joukkotuhoaseita. He ovat valmiita uhraamaan rotunsa maineen edistääkseen omaa myyntiään. Sergio
Tagattu:

eh...