Parhaat pihan siivoukseen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:6.8.2013
  • Artikkelin kategoria:Koira

Kun teoria tai käytännön esittäminen tekstillä alkaa maistumaan puulta, niin lienee syytä keskittyä käytäntöön. Yksi kaikille koiranomistajille tuttu käytännön puuha on ulosteiden kerääminen. Kun koiranomistajat kerääntyvät yhteen, niin jossain vaiheessa keskustelu siirtyy aina kakka-akselille. Mikä ettei, se on yksi selvä mittari siitä miten koira voi ja miten mikäkin ruoka toimii. Mutta ulosteiden siivoaminen onkoin oma juttunsa, paitsi lenkkipoluilta, niin myös omalta pihalta.

Parhaat pihan siivoukseen 1

Taloissa asuvat tuntenevat parhaiten koiriensa suoliston toimivuuden. No, se harvalukuinen muovipussit kädessä kulkeva kerrostaloasukkaiden joukko lienee kuitenkin näppituntumallaan paremmin asian ytimessä oleva ryhmä. Kasojen kerääminen pihalta on eräällä tavalla välineurheilua ja sopivia työkaluja etsitään jatkuvasti.

Törmäsimme Fiskarsin tekemään lasten työkalusarjaan ja sen lapio ja harava ovat aivan ehdottomia. Ne ovat tukevia, vahvoja olematta kuitenkaan liian painavia. Hintaa löytyy halpatuontiin verrattuna, sillä paikallisessa Hong Kongissa nuo maksoivat hieman vajaa 15 euroa kappale. Ovat kuitenkin hintansa väärttejä. Vuonna 2019 Hing Kong siirtyi Rustan omistukseen ja ketju muuttaa myös nimensä, joten enää (tai kohta) et enää Honkkaria löydä. Olen törmännyt samaan sarjaan muuallakin, mm. Hankkijalla.

Yleensä viimeistään talvella halvat työkalut hajoavat, koska eivät kestä pakkasta ja pienikin kolautus hajottaa ne. Fiskarsin lelut ovat kestäneet, edes varret eivät mene poikki. Tosin, mun jättää haravan kottikärryyn, jossa on myös sadevettä, niin pakkasten myötä haravan väkivaltainen repiminen saattaa katkoa piikit – mutta ei se haravan vika ole.

Meillä sarja on kestänyt jo kuusi vuotta (itse rikottua haravaa ei lasketa). Moiseen ei ole koskaan mikään muu päässyt.

Pituus on 186 senttisellä einen liian lyhyt, mutta paljon mukavampia silti käyttää kuin perinteiset isot työkalut.

You are currently viewing Parhaat pihan siivoukseen

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen