Vegaani koira eläinoikeusliikkeessä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:3.6.2014
  • Artikkelin kategoria:muut

PeTA eli on yhdysvaltalainen eläintenoikeusjärjestö, joka on levinnyt kohtuullisen laajasti ympäri maailman. Useimmat suomalaiset, ja monet angloistakin, luulevat sen olevan eläinsuojelujärjestö, mutta käsitys on väärä. Noilla kahdella termillä on selvä ero. 

Eläinsuojelujärjestöt ajavat eläinten hyvää ja mahdollisuuksien mukaan lajityypillistä elämää. Kotimaiset eläinsuojeluyhdistykset tekevät tällaista työtä, kuten myös valvontaeläinlääkärit. Eläintenoikeusjärjestöt taasen pyrkivät kieltämään eläinten käytön joka suhteessa. Suomessa vastaavia organisaatioita ovat Oikeutta Eläimille, Animalia ja muut niihin liittyvät fraktiot.

Eläintenoikeusliike tunnetaan vahviten heidän työstään yrittää kieltää turkistarhaus ja kaikki tieteelliset eläinkokeet. Eläinkokeita vastaan käytetään tunteisiin vetoavaa markkinointia huulipunatesteihin kuolevista kaneista, mutta useimmilta jää huomaamatta pienellä painettu, jossa halutaan kieltää myös kokeet, joilla taisteltaisiin lasten leukemiaa vastaan. Unohdetaan kertoa, että ns. turhat kosmetiikkateollisuuden eläinkokeet on jo käytännössä kielletty. Joka on muuten aiheuttanut allergisten reaktioiden määrän lisääntymisen tuotteissa, joiden uusia ainesosia ei ole testattu.

Eläintenoikeusliike tunnetaan Suomessa iskuistaan sikatiloille. On paljastettu väärinkäytöksiä ja vaadittu sioille enemmän tilaa ja valoa. Sikojen huonon kohtelun estäminen eläinsuojelukysymys. Sellaisten olosuhteiden vaatiminen sioille, joita on mahdoton toteuttaa ja edellyttäisi niiden päästämistä käytännössä vapaaksi, on eläintenoikeuskysymys. Ero on selvä. Eläinoikeusliike ei aja porsas- ja ja teurassioille parempia sikalaoloja, vaan sikaloiden lopettamista.

Sama sävyero löytyy kaikissa eläinkysymyksissä.

PeTan slogan on selvä:

Animals are not ours to eat, wear, experiment on, use for entertainment, or abuse in any other way

PeTA eläintenoikeusliikkeenä ei aja parempaa kohtelua eläimille, vaan eläinten täydellistä vapauttamista ihmisistä. Kärjistettynä, mutta hyvin lievästi, eläinten oikeuden menevät ohi ihmisten oikeuksien. Lihakarjalle ei haluta luomuolosuhteita, vaan lihasyöntiä myöten eläinten käyttö on kokonaisuudessaan kiellettävä.

Olisin saanut tämän kirjoituksen lyhyemmäksi, ja aiheutettua ehkä vähemmän vastarintaa eläinsuojelijoiden parissa, jos olisin vain todennut heti alussa, että PeTA haluaa meidän ruokkivan koiramme Lupalla ja Frolicilla, koska yksi bordercolliekin söi vastaavaa ruokaa.

Jos asia yksinkertaistetaan, niin PeTA ei tyydy nahkakenkien valmistuksen lopettamiseen, vaan jokaisen olisi siirryttävä vegaaniksi. Puhtaaksi vegaaniksi, sillä myös maito on kielletty, koska se on vain vasikoille eikä muniakaan ole lupa syödä, koska ne ovat kanojen vauvoja. Kalastaminen, metsästyksestä puhumattakaan, on täysin mahdoton ajatus.

Eläintenoikeusliikkeellä on dilemma. He eivät hyväksy myöskään lemmikkejä. Koska eläimet eivät ole meidän millään tavalla, niin myös lemmikkikoirat, -kissat, -kanit, -jyrsijät, -käärmeet, akvaariot ja kaikki muutkin harrastuseläimet olisi kiellettävä. He eivät ole niin yksinkertaisia, että yrittäisivät kieltää niitä selvästi ja suoraan, koska ns. puputytöt ovat heidän vahvaa kannattajakuntaansa, mutta se ilmenee muussa ”valistuksessa” ja yrityksessä saada ihmiset luopumaan lemmikeistään tulevaisuudessa. Olla ottamatta uutta kun vanhasta aika jättää.

PeTA pyörittää miljoonabisnestä. Sen toiminta on täysin ammattilaista ja aivan kuten aika ajoin GreenPeacenkin kohdalla, salattua ja piilotettua. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu kauppa tai rahoitustoiminta, niin julkisuudessa kyseltäisiin mihin rahat on piilotettu, paljonko ja miten sitä tulee ja miten voittoja käytetään sekä pohdittaisiin miten veroparatiisit kytkeytyvät rahaliikenteeseen. Kun toimintaan lyödään päälle leima ”eläimet, suojelu ja oikeus”, niin salailu onkin hyväksyttävää.

Kukaan ei todellisuudessa tiedä paljonko rahaa liikkuu, mihin se käytetään ja kuka kuorii kermat päältä.

Intialainen guru kuoli alkuvuodesta 2014. Hänen seuraajiensa ydinjoukko laittoi hänet pakastimeen ja ilmoittivat, että ei guru ole kuollut eikä noussut edes kolmoslevelille. Hän meditoi, pakastimessa. Ei kyse ole siitä, että intialaiseen hengellisyyteen uskovat olisivat tyhmiä, eikä kyse ole edes siitä, että Intiassa tarvitaan oikeuden päätös siitä onko joku kuollut ja laitettu jäihin vai meditoiko hän. Kyse on rahasta.

Guru oli pyrkimyksessään vapauttaa hengellinen potentiaali, tuoda rauha maailmaan ja päästä irti maallisesta rasitteesta kerännyt itselleen liikkeelleen melkoisesti spirituaalista potentiaalia – omaisuus arvioidaan yli 120 miljoonan euron arvoiseksi. Lahkon muu johto haluaa pitää omaisuuden hallinnassaan keinolla millä hyvänsä ja pitää perijät kaukana. Siksi sydänkohtauksen saanut guru on nyt meditoinut pakastimessa kuukausitolkulla, syömättä ja juomatta.

Maharaj has been in deep meditation. He has spent many years meditating in sub-zero temperatures in the Himalayas, there is nothing unusual in it. He will return to life as soon as he feels and we will ensure his body is preserved until then.

Anteeksi, olen ilkeä. Mutta tuo kuulostaa vielä koomisemmalta kun sen kuvittelee sanottavan intianenglannin rice-and-curry murteella.

PeTA ei eroa tuosta mitenkään.

Vegaanit lemmikit

PeTA haluaa eläimille oikeuden olla eläimiä, ilman ihmisten sortoa ja kahlitsemista. Jostain syystä vaatimus ei koske lemmikkejä, ainakaan kaikkia. Kaneilla on oikeus kanimaiseen elämään, koska ne ovat vegaaneja luonnostaan. Koirilla ja kissoilla taasen ei ole samaa oikeutta.

Tämä johtunee siitä, että ne ovat karnivoreja – lihansyöjiä ja petoja, joiden ruokailutottumukset sortavat siis kasvissyöjien oikeuksia. Koska PeTA:n mielestä vegaanius on korkein tavoiteltava tapa elää ihmisillä, niin sen täytyy olla sitä sitten myös lemmikeillä. Muutoin en kykene ymmärtämään sitä, että PeTA julkaisee manifesteja miten koirat ja kissat rakastavat olla vegaaneja.

Perustelut ovat hyvinkin PeTA:lle tyypillisiä. Teolliset koiranruuat sisältävät lihaa, jotka eivät ole ihmiskäyttöön sopivia, joten siksi koiran olisi syytä olla vegaani.

Tuo on päätelmänä jo aivan päätön.

Koiranruuat eivät sisällä koskaan ihmiskäyttöön sopivaa lihaa. Paitsi että se on terminologinen kysymys, niin se on taloudellinen ratkaisu, joka sopii koirien ravitsemukseen. Puhdas liha ei ole koirille täysipainoista ravintoa. Mutta vaikka sitä vaatisikin, niin onko silloin ainoa vaihtoehto vegaanius, täydellinen lihattomuus? Kyllä on, koska PeTA:laisen ajattelumaailman mukaanhan mitään sellaista ei ole kuin ihmisille sopiva liha, koska meidänkin pitäisi olla vegaaneja.

Pääperustelu siirtää koirat vegaaneiksi vastoin niiden lajityypillistä ravintoa löytyykin tästä lauseesta:

If you are concerned about .. the cruelty of the meat industry, now is the time to stop buying meat-based commercial pet food.

Ei kyse ole koirasta. Kyse on poliittisesta kannanotosta. PeTA:n huoli teurastettavista eläimistä on suurempi kuin lemmikkeinä olevien koirien ja kissojen oikeudet saada niille kuuluvaa ravintoa. Kun vaakakuppiin laitetaan PeTA:n ja eläintenoikeusliikkeen poliittiset tavoitteet, niin lemmikit uhrataan. Munakasta ei saa rikkomatta munia.

Mutta ihmiset on saatava vakuutettua siitä, että heidän lihaa syövät lemmikkinsä itse asiassa eivät syökään ruohoa syöviä eläimiä, vaan ruohoa (vanhatestamentillinen näkemys susista ja kauriista vaeltamassa sulassa sovussa samalla niityllä).

Paras tapa myydä idea on jakaa kokemuksia. Kun puhutaan koirien vegaaniruuista, niin aina nostetaan esille yksi ja ainoa näyteikkunatapaus: Bramble.

Bramble oli vegaani border collie, joka eli 27 vuotiaaksi syöden ainoastaan keitettyä riisiä, linssejä ja luomuvihanneksia. Bramble noteerattiin Guinnessin ennätysten kirjaan maailman vanhimmaksi koiraksi. Onko yllättävää, että omistajatar, vegaani itsekin, kirjoitti kirjan Bramblen ruokavaliosta ja elämästä. Joka tapauksessa yhtä ainutta koiraa käytetään perusteluna koirien vegaaniruokavalion toimivuudesta.

Bramblen kohdalla on tosin muutamia aukkokohtia. Kuten, että sen aito ikä on hieman hämärän peitossa, koska se oli rescue-tapaus. Kukaan ei siis tiedä mitä se oli aiemmin syönyt, ennen kuin valitsi vegaanisen elämäntavan.

Emäntänsä antoi sille myös aika ajoin kananmunia, mutta sitä ei haluta suuremmin mainostaa, koska se ei ole vegaanista – ja kun ei puhuta munista, niin mistä muusta ei muisteta puhua?

Vegaanit mainitessaan Bramblen unohtavat aina australiankarjakoira Blueyn. Se eli vielä vanhemmaksi – 29 vuotta ja viisi kuukautta. Tiettävästi kautta aikain vanhin koira, ainutlaatuinen. Jota toki oli myös Bramble. Mutta Bluey ei ollut vegaani. Bluey eli elämänsä syömällä kengurun ja emun lihaa.

Oleellista ei silti ole Bramblen ja Blueyn täysin erilaiset ruokavaliot. Oleellista on vain ja ainoastaan se, että kummatkin olivat erittäin harvinaisia poikkeuksia elinikänsä suhteen, friikkejä, joilla ei voi todistaa yhtään mitään suuntaan tai toiseen.

Jos ei hyvää uskota, niin pelottelu toimii aina. Koska kuivamuonissa käytetään eläinperäisiä tuotteista, myös teurasjätettä, niin se saattaa levittää eläinperäisiä sairauksia, kuten hullua lehmää. Se, että kuivamuonista on suoranaisen mahdotonta saada BSE tarttumaan koiriin tai kissoihin, on täysin toissijaista. Kunhan väite tukee tarkoitusta, eli saada koirat ja kissat luopumaan lihasta, niin väitteen paikkaansa pitävyys on toissijaista.

Valehtelu ei ole valehtelua, jos tarkoitus on hyvä. Eikä eläinrääkkäys eläinrääkkäystä, kun tarkoitus on hyvä, kuten turkistarhauksen vastustaminen päästämällä minkit vapaiksi – tai sammuttamalla broilerkanalan ilmastoinnin.

Kuivamuonien takaisinvedot eivät yleensä johdu lihoista. Ne johtuvat niistä muista proteiinilisistä, jotka ovat muuten aika usein kasvispohjaisia.

PeTA:lainen logiikkaketju on pettämätön. Se on eräällä tapaa suoraa kopiota orwellmaisesta sanojen merkitysten muuttamisesta. Pysykää mukana – nyt päästään kokokohtaan.

Koira on karnivori eli lihansyöjä, koska sillä on lihansyöjän ruuansulatus ja ravintotarpeet. Mutta koska se kykenee käyttämään kehnosti hyväkseen kypsennettyjä kasviksia (aivan kuten kissakin), niin se onkin omnivori eli kaikkiruokainen kuten me ihmisetkin. Ja koska koira on nyt omnivori, niin se tarkoittaa, että koira voidaankin siirtää kokonaan ruuan kasvisosalle ja se onkin herbivori eli kasvissyöjä. Ja koska koira on kasvissyöjä, niin se voidaan huoletta laittaa vegaaniruualla – mahdollisimman pikkupentuna jo, on yleinen vegaaniomistajien suositus.

Tuo on mahtava ajatteluketju. Sen mukaan maailmassa ei ole kuin kasvissyöjiä. Toivottavasti muutama petalainen vegaani kävisi esittelemässä ajatustaan bengalilaiselle tiikerille tai Huippuvuorilla jääkarhulle – saataisiin asiaan ehkä toinenkin näkemys. Sellainen asiantuntijanäkemys.

Minulla on edelleen vaikeuksia hahmottaa tätä käytännön kautta, eli koiran.

Petalaisessa ajattelumaailmassa koirilla on terveydellisiä ongelmia, koska koiranruokien liha ei ole hyvälaatuista, joten koirat saadaan voimaan paremmin ottamalla niiltä liha pois.

Ymmärrän tuon vegaanilähtöisestä näkökulmasta, jossa liha on kategorisesti paha. Mutta tiedämme myös, että kuivamuonien aito ravitsemuksellinen ja terveydellinen ongelma koirille on nimenomaan liian vähäinen lihan ja eläinperäisen materiaalin määrä samalla kun kasvis- ja viljaperäistä on aivan liikaa. Kun kasvisten ja viljojen osuutta lasketaan lihan määrän noustessa, niin terveysongelmat vähenevät ja koirat voivat paremmin.

Olisin saanut tämän kirjoituksen lyhyemmäksi, ja aiheutettua ehkä vähemmän vastarintaa eläinsuojelijoiden parissa, jos olisin vain todennut heti alussa, että PeTA haluaa meidän ruokkivan koiramme Lupalla ja Frolicilla, koska yksi bordercolliekin söi vastaavaa ruokaa.

Vegaaniruokintaa koirille ajavat vahvimmin vegaanit. Ollaan vihdoin ja viimein rehellisiä. Ei kyse ole koiran tai kissan terveydestä tai mikä on sille parasta ruokaa. Ei kyse ole myöskään lihateollisuudesta ja sen eettisyyskysymyksistä.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että vegaani ei halua käsitellä lihaa. Koska hän ei halua, niin keksitään selityksiä, että huollettavakaan ei haluaisi. Itsepetoksen  voima on vahva.

Jonain kauniina päivänä yksikään eläin ei ole ihmiseen alisteisessa suhteessa. Kaikki vaeltavat ja juoksentelevat vapaina ja onnellisina. Haluatteko lyödä vetoa millaista ruokaa silloin koiraeläimet syövät ja kokevatko ne olevansa karnivoreja vai herbivoreja?

Suomessa muuten petalaisen liikkeen johtava äänenkäyttäjä on Oikeutta Eläimille ja sen eräällä tavalla aktivistisempi haara on Animalia. Tuttu asetelma muuten historiasta — Irlannissa IRA:n aikana käytettiin vastaavaa järjestelyä.

You are currently viewing Vegaani koira eläinoikeusliikkeessä

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen