Panoisteiitti

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:18.1.2010
  • Artikkelin kategoria:Koira

Panoisteiitti tunnetaan ehkä paremmin nimellä kasvukivut. Vaikka tila ei olekaan suunnattoman yleinen greyhoundeilla, niin sitä silti tavataan. Muilla koirilla, varsinkin keskikokoisista koirista ylöspäin sitä tavataankin. Yleensä karsijöinä ovat jalkavat koirat ja rodut. Panoisteiitti ei nykykäsityksen mukaan ole kasvuhäiriö, vaikka sitä sellaiseksi aika usein kutsutaankin.

Panoisteiitti on yleensä nuorten koirien luuston tulehdustila. Se ilmenee tyypillisesti välillä 5kk – 12kk, mutta sitä on havaittu jopa niinkin nuorilla kuin 2kk ja peräti 5v ikäisillä.

Se oireilee yleensä pitkissä luissa, ja harvemmin useammassa kuin yhdessä jalassa kerrallaan. Ulospäin se näkyy ontumisena, joka usein kiertää raajasta toiseen. Se kuitenkin harvemmin uusiutuu enää samassa jalassa.

Kiputila voi kestää muutamista päivistä muutamiin viikkoihin, kuten myös kivuton välivaihe, ja ontumisen aste saattaa olla mitä vain lähes huomaamattomasta lähes liikkumiskyvyttömään.

Aiheuttaja

Panoisteiitin aiheuttaja on tuntematon. Eräiden lähteiden mukaan syy saattaisi olla perinnöllinen, koska sitä ilmeentyy enemmän määrätyissä verilinjoissa kuin toisissa.

Ruokinta ei ilmeisesti ole aiheuttaja, olkoonkin että seleenin puutetta on myös tarjottu syyksi. Sen sijaan allergiat, aineenvaihdunnalliset häiriöt, tulehdukset, immuunijärjestelmän häiriöt, loiset ja hormonaaliset ongelmat saattavat olla aiheuttajia.

Tai sitten syy on vain kasvu.

Ihmisillä kasvukivut ovat käytännössä tuntemattomia eteläisessä Euroopassa, jossa maaperässä on runsaasti seleeniä. Sen sijaan pohjoisessa, seleeniköyhillä alueilla, kasvukipuja on lapsilla yleisestikin. Sama mekanismi on havaittu Alpeilla, laaksoissa ja vuoristossa asuvien välillä.

Tästä olettamuksesta lähtien Ruotsissa tehtiin tutkimus, jossa lapsille annettiin seleeniä. Verrokkiryhmään verrattuna seleeniä saaneilla oli huomattavasti vähemmän kasvukipuja. Tutkijat myöntävät, että tutkimus ei ollut tarpeeksi kattava, ja muitakin syitä saattaa olla.

Tämä kuitenkin osaltaan puoltaisi sitä olettamusta, että seleenin puutteella on asiassa joku rooli. Mutta kukaan ei tiedä, toimisiko sama koirillakin.

Osa kasvattajista on seleeniä koittanut, ja ovat kertoneet kasvukipujen häviämisestä. Mutta taaskaan, kukaan ei tiedä johtuiko se seleenistä vai että kiputila vain yksinkertaisesti meni ohi.

Jos seleeniä antaa, niin on muistettava, että se on suurissa määrin myrkyllistä, ja että aika moniin rehuihin lisätään nykyään seleeniä. Saatavasta kokonaismäärästä on siis huolehdittava. Silti myrkytys on melkoisen teoreettinen asia ja jos selenisoituja lannoitteita ei käytä, niin ravintolisien kanssa on melkoisen turvassa.

Uskotaan myös, että hyvä lihaskunto ja hoikkuus suojaisivat panoisteiittiä vastaan. Saattaa olla näin, koska se selittäisi miksi greyhoundeilla on tätä vaivaa niin vähän.

Liikuttaminen ei ole koskaan väärin, mutta ontuvaa koiraa ei saa koskaan tarkoituksella juoksuttaa tai muutoin pakkoliikuttaa. Liikkuminen ei sinällään pahenna tilaa, vaan saattaa jopa auttaa, mutta aktiivinen koira saattaa saada itsensä jumiin.

Diagnosointi ja hoito

Diagnoosi tehdään joko oireiden mukaan tai röntgenkuvalla oireilevasta jalasta, jolloin panoisteiitti näkyy luutihentymänä.

Itse ongelmaan ei ole hoitoa, mutta oireita helpotetaan kipulääkkeillä. Liikkumisen määrällä tai rajoittamisella ei ole havaittu olevan merkitystä kipuun, tosin tutkimuksiin perustuva näyttö on tuolta osin käytännössä nolla, mutta ontumisaikana kovempaa liikuntaa ei suositella.

Suurin osa koirista paraneekin ilman hoitoa, ja viimeisetkin oireet poistuvat jäteilläkin viimeistään kahden vuoden ikäisenä, suunnilleen silloin kun pitkät luut ovat lopettaneet pituuskasvunsa. Suurin osa on oireettomia jo ennen ensimmäisen ikävuoden täyttymistä.

You are currently viewing Panoisteiitti

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen