Ikuinen kysymys siitä, että koska paljon on liikaa, ei tule koskaan ratkeamaan. Se riippuu liian monesta eri osatekijästä, mutta liioittelu ja ääripäät eivät koskaan ole hyväksi. Ihmisillä löydettiin yksi mahdollinen raja-arvo D-vitamiinille, mutta sen siirtäminen koiriin on käytännössä mahdotonta.
Suomessa virallinen suositus ihmiselle koosta ja iästä riippumatta on 10 µg/vrk[ref]Ruokavirasto: D-vitamiini – saanti ja valmisteiden käyttösuositukset https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus–ja-ruokasuositukset/erityisohjeet-ja-rajoitukset/ tilanne 19.5.2019[/ref]. Jos oletettaisiin ihminen painamaan 60 kg, se olisi 0,46 µg/kgME – ja kyllä, myös ihmisillä voidaan ja jopa pitäisi käyttää metabolista painoa, sillä 45 kg ei ole sama asia kuin 120 kg. Koirilla NRC:n suositus on 0,45 µg/kgME. Kuulostaako tutulta määrältä? Ei, koirien suositusta ei ole otettu Suomesta, vaan Suomi sekä NRC noudattavat niin vanhaa saantiajatusta, että ne ovat olleet samat.
Ihmisille kylläkin ollaan jo aikoja sitten todettu, että tuolla kokonaissaannilla ei saada pidettyä plasman tasoja edes perussaannin vaatimalla tasolla ja jo pelkästään talvella saanti pitäisi olla vähintään 40 mikroa ja hyvälle tasolle alettaisiin pääsemään noin 70 mikron päiväannoksilla[ref]Duodecim: D-vitamiini https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01044 tilanne 19.5.2019[/ref]. Koirista tiedetään, että niiden plasman pitoisuudet ovat tismalleen samat kuin ihmisillä ja seuraavat samalla tavalla D-vitamiinin annostusta, mutta koko saanti olisi saatava ruuasta. Kesä ei pelasta mitään. Sitä sen sijaan ei tiedetä, että antaako reilumpi D-vitamiinin saanti samoja etuja kuin ihmisillä, sillä koirilla asiaa ei olla tutkittu. Ihmisilläkin tutkimusten painopisteet ovat alzheimerissa ja vanhuuden murtumissa, ja niiden siirtäminen koiriin on paikoin turhaa ja aina vähintään vaikeaa.
Voidaan silti perustellusti olettaa, että koirien kansainvälinen saantisuositus on yhtä alimitoitettu kuin Suomessa kansalaisten saantisuositus. Siihen olettamukseen 0,7 µg/kgEP perustuukin ja on laskettu painon mukaan ihmisten tuloksista alaslaskien.
D-vitamiini vähentää osteoporoosista johtuvia murtumia ja parantaa lihasvoimaa, mutta silti isommat annokset – 50 µg ja ylöspäin – kuitenkin lisäsivät vanhusten murtumatapausten määrää. Tämä ristiriita on vaivannut tutkijoita, koska samaan aikaan kuitenkin muisti, henkinen toiminta sekä lihasvoima on lisääntynyt. Törmäsin kerran yhteen hypoteesiin, että korkeampi D-vitamiinin saanti lisäisi vanhusten liikkuvuutta liian paljon, ja sitä pidettiin melkoisen yleisesti läppänä.
Castle ym. (2019[ref]Monica Castle, Nancy Fiedler, Lilliana Claudia Pop, Stephen J Schneider, Yvette Schlussel, Deeptha Sukumar, Lihong Hao, Sue A Shapses. Three Doses of Vitamin D and Cognitive Outcomes in Older Women: A Double-Blind Randomized Controlled Trial. The Journals of Gerontology: Series A, glz041 14 February 2019[/ref]) selvittivät 50 – 70 vuotiaiden ylipainoisten naisten parissa mitä tapahtuu, kun annetaan vuoden ajan päivässä 15 µg, 50 µg tai 100 µg. Rouvat saivat samaan aikaan neuvontaa ja tukea maltilliseen laihduttamiseen. 50 mikroa saaneilla muisti ja oppiminen parani, joka oli linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Sen sijaan 100 mikrolla kehitys ei ollut yhtä hyvä.
Se mikä herätti tutkijoiden kiinnostuksen, oli reaktioajan heikkeneminen 50 µg päivässä saaneilla ja satasia ottaneilla reaktioaika heikkeni entisestään. Tuo selittäisi miksi D-vitamiinilisä ei ollut vähentänyt murtumien määrää. Lihasvoima ei auta, jos horjahdukseen ei ehdi reagoimaan – joten ehkä se hypoteesi liiasta liikkuvuudesta ei ollutkaan niin hölmö.
Toki on muistettava, että kyse on yhdestä pienestä tutkimuksesta, eikä syytä reaktioajan heikkenemisen ja D-vitamiinin saannin yhteydestä tiedetä. Ei edes tiedetä, että onko mitään yhteyttä ylipäätään vai onko selittävä tekijä jokin muu – vaikka se laihduttaminen.
Mutta jos yhteys on, niin ehkä se liittyy jotenkin D-vitamiinin vaikutukseen hermoston toiminnassa jollain samankaltaisella mekanismilla kuin että antioksidantit kiihdyttävätkin syöpäsolujen kasvua. Tuo johtuu siitä, että oksidatiivinen stressi ja sen aiheuttama solukuolema on kehon oma suojamekanismi ja kun annostellaan iso määrä antioksidantteja, niin se estetään. Tämä on kuitenkin D-vitamiinin ja hermoston yhteydestä täysin puhdasta maallikon arvailua, eikä perustu mihinkään.
Koirilla kuitenkaan ei ole iän tuomia luunmurtumia. Joten siltä osin tutkimuksen arvo koiranomistajille on kahdessa. Ensimmäinen on, että liioittelu ei ole välttämättä hyvä asia. Toinen taasen D-vitamiinin mahdollisuus kognitiivisten kykyjen parantamisessa. Koiravanhuksilla kun höperyys ja dementia eivät ole täysin tuntemattomia asioita.
