Diskaus

 

Hidasta koiraa pahempi painajaisenaihe lienee tappelijan saaminen. Diskaus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Treenarin mielentilaa kuvaa parhaiten eräs alatyylinen sana. Muut katselevat joko säälivästi tai vahingonoloisesti, häirityn omistaja hädin tuskin tervehtii. Ura ja maine on mennyttä. Vai onko elämää diskin jälkeen?

Koira diskataan, jos se häiritsee muiden juoksua. Isossa maailmassa siihen riittää pään kääntäminen juoksusuunnasta, mutta meillä suhtautuminen on yleensä väljempää. Koiran täytyy todella häiritä tai vaikuttaa toisen suoritukseen, ennen kuin se diskataan. Lönköttelyyn, hidastelemiseen ja vastaavaan juoksuhaluttomuuteen käytetään nollasijoitusta. Näiden kahden rajamaasto on häilyvä, se riippuu tapauksesta ja tuomarista. Perussääntö kuitenkin on, että diskaus annetaan vain varmassa tapauksessa – mutu-periaatetta ei käytetä, sen verran kovasta rangaistuksesta kuitenkin on kyse. Kaksi diskaustahan samalla kaudella vie lisenssin, puhumattakaan kuinka paljon se vaikuttaa koiran, pentueen ja vanhempien arvostukseen ja jalostuskäyttöön. Koko lyhyehkön urani aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään täysin aiheetonta diskausta, pari on ollut omassa tulkinnassani nollan ja diskin rajalla – mutta useampi selvähkö diski on mennyt hyväksyttynä suorituksena läpi, syynä aina tuomareiden pienikin epäilys todellisesta tapahtumasta.

Miksi valvotaan

Ensijainen syy on ollut Greyhound industry-maailmassa vedonlyönnin suojeleminen. Kilpailut eivät ole pelikelpoisia, jos juoksemisen lisäksi pitäisi arvioida tappelujen voittajat.

Tärkeämpi syy on eläinsuojelullinen. Vaikka koirilla on kuonokopat, niin kovalla yrityksellä ne saa päästä – puhumattakaan siitä iskuvoimasta kun kaksi viittäkymppiä menevää koiraa kolaroi tahallisesti.

Seurannaisvaikutus on jalostuksellinen. Kun tappelijat, fighterit, poistetaan radalta, niin yleensä ne poistuvat myös jalostuksesta. Vaikka häirintä ei aina olekaan geneettistä, niin melkoista siviilirohkeutta vaatii tehdä pentue tunnetulla tappelijalla, puhumattakaan pentujen markkinoimisesta luotettavina kilpakoirina.

Riskiryhmät

Suomessa oli vuosituhannen vaihteeseen mennessä diskattu GRL:n kilpailuissa hieman toistasataa suoritusta. Määrä on siis erittäin pieni, koska pelkästään vuositasolla nähdään tuhansia puhtaita juoksuja. Tilastojen perusteella koira kuuluu riskiryhmään, jos se on Tampereella sprintillä kilpaileva narttu. Tampereella narttuja diskataan kaksi kertaa enemmän sprintillä – uroksia taasen keskimatkalla, ja Turussa diskit ovat menneet yhtä lukuun ottamatta uroksille. Hyvinkäällä eri sukupuolilla on käytännössä yhtä paljon diskejä.

Kokonaismäärästä uroksia diskataan kaksi kertaa enemmän kuin narttuja, 0-sijoituksia on yhtä paljon.

Äkkipäätä näyttäisi siltä, että uros on diskiherkempi. Mutta kun muistetaan, että urossuorituksia on huomattavasti enemmän, niin narttu on riski.

Ikä ei näyttäisi olevan merkitsevä tekijä, paitsi siinä suhteessa että mitä vanhemmaksi koira tulee, niin pienemmäksi hylkäysriski muodostuu.

Usein sanotaan, että diskikoira on nopea. Tämä siksi, että monesti johtavalla on aikaa hidastaa ja odottaa takaa tulevaa. Tässäkin lienee kyseessä valikoiva havainnointi. Kannassa on hitaita koiria, joita ei ole koskaan diskattu – vaikka syytä olisi ollut. Hidas koira ei vaan saa radalla kiinni ketään, jonka kanssa tapella – paitsi vieheellä.

Hylkäys itsessään kasvattaa uusimisriskin huomattavan korkeaksi, ja tähän treenareiden pitäisi kiinnittää huomiota. Irtodiskejä tulee silloin tällöin, mutta toistuva hylkäys juoruaa syvemmistä ongelmista.

Syy ja seuraus

Diski tulee aina ajovietin puutteesta, se on siis seuraus. Mikä sitten on syynä hetkelliseen ajovietin täydelliseen katoamiseen, onkin hankalampi juttu.

Ensin täytyy ymmärtää vietin ja vaiston ero. Yksinkertaistaen vaisto on koodattu perimään niin vahvasti, että eläimen ei tarvitse opetella itse toimintaa. Vaistot tukevat lajin ja lauman eloonjäämistä. Viettien pohja on myös perimässä – halu on olemassa, mutta toteutusta täytyy harjoitella. Pako on vaistopohjaista, metsästys taasen vietti.

Rättileikit ja käsiviehe vahvistavat ajo(metsästys)viettiä. Vaikka greyhoundeilla ajoviettiä on vuosisatojen aikana vahvistettu jalostuksella, niin vaistotasolla se ei kuitenkaan vielä ole.

Tässä on yksi syy diskaukselle: koiran ajoviettiä ei ole vahvistettu eikä opetettu. Tällaiset koirat ajavat vaivoin loppuun ja heikolla intensiteetillä. Vähintään 0-sijoituksen uhka on koko ajan yllä, mutta yleensä nopeudesta puuttuu. On ehkä muistutettava, että kilpailutilanteessa vieheelle jääminen ei kerro mitään koiran ajovietistä: se kuvaa enemmänkin rohkeutta ja dominanssia.

Diski voi olla myös muun, vahvemman vietin tai vaiston, aiheuttama. Silloin puhutaan perinnöllisestä ongelmasta, johon usein etsitään syytä vanhemmista ja sukutaulusta. Syy voi löytyä hallitsemattomasta aggressiosta tai ihan oikeasti puutteellisesta ajovietistä. Silloin ovat työkalut vähissä, varsinkin jos koira ajaa ja käy kiinni, mutta silti tappelee.

Lauman, perheen, sisäiset valtasuhteet voivat myös vaikuttaa. Varsinkin jos koira on nostettu johtajan asemaan joka on sille liian raskas vastuu, aiheuttaa jatkuvan stressin. Tämä voi näkyä ulospäin liikana yrittämisenä, kuten haluna voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Ajovietti on tyydyttyvä vietti. Jos ei ole nälkä, niin on turhaa kuluttaa energiaa reagoimalla riistaan. Ja tämä periaate on avain suurimpaan osaan diskeihin.

”Tyydytykseen” löytyy useitakin syitä. Ylirasitus tai loukkaantuminen – pienikin – lienevät yleisempiä. Nartuilla alkava kiima ja valeraskaus aiheuttavat rajun riskipiikin, puhumattakaan kiimaisen nartun talouden uroksista.

Jalostuksellinen ongelma

Välillä ajovietin puute on koirassa. Kaikki eivät ole samanlaisia, ja aina asiat eivät mene kohdalleen. Välillä omistaja itse onnistuu tuhoamaan koiran ajovietin. Useimmiten ajoviettipuutteet on johdettavissa kasvattajaan, kahdella tapaa. Ensimmäinen on kasvattajan toimet pentulaatikossa. Pentujen viettitoimintaa ei ole millään tavalla herätelty, joka on ensiarvoisen tärkeää, vaikka käsissä ei olisikaan kiikunkaakunpentuetta. Olisi mukava sanoa, että tämä virhe johtuu vain laiskuudesta. Valitettavasti näin ei useimmiten ole. Tekemättömyys johtuu osaamattomuudesta ja kritiikittömästä suhtautumisesta omaan jalostustyöhön. Ei vain osata toimia pentujen kanssa. Tämä osaamattomuus näkyy myös erittäin vahvasti kaikessa muussakin työssä, varsinkin pennunostajien ongelmien ratkomisessa. Kritiikittömyys taasen johtaa pahimpaan ongelmaan: kehnoon ajoviettijalostukseen. Markkinat ohjaavat jonkun verran, mutta jälkijunassa. Harrastusvuosiltaan vanhemmat treenarit eivät tappelijoista pentua osta, mutta aloittelijat ovat täysin oman onnensa nojassa. Julkinen keskustelu linjojen ongelmista on täydellinen tabu, joka johtaa pahoihinkin ylilyönteihin. Tälläkin hetkellä mainostetaan pentuetta, jossa toisella puolella on ajamattomia, tappelijoita ja loukkaantuneita. Toisella puolen loukkaantuneita, vamman takia uran lopettaneita ja kuolleita. Noista lähtökohdista kun pitäisi harrastaminen aloittaa, niin sydäntä kylmää.

Case Fairytale

Fairytale otti diskin Hyvinkäällä. Epätyypillistä oli paikka, ykkös-kakkoskaarre; tyypillistä ulospäin häirintä. Suurin osa häirinnöistä tapahtuu kolmoskaarteen jälkeen, ja käytännössä aina ulospäin. Väsyneen koiran on helpompi antaa periksi keskipakoisvoimalle, ja antaa itsensä ajautua ulos.

Väsymys on eräs syy ajovietin häviämiseen. Kun ei ole oikeasti nälkä, niin maitohapot ja särkevät lihakset tuovat eittämättä koirankin mieleen ajatuksen koko homman järkevyydestä. Viehe haluttaisi saada kiinni, mutta kun ei jaksa, niin ei anneta sen toisenkaan saada sitä. Tai sitten ajovietti etsii helpompaa kohdetta, joka on vieressä juokseva koira. Lääkkeeksi auttaa vain parempi kunto tai lyhyempi kilpailumatka. Fairytalen kohdalla tästä ei voinut olla kysymys. Aloittelevalla nartulla oli ollut normaalin kilpakoiran kilpailutahti: yhteensä tusinan verran startteja jokaisena viikonloppuna. Koska rookie-kautta ei meillä lasketa aidoksi kilpailukaudeksi, niin viikollakin oli ollut kovia vetoja – palautumisesta oli kuitenkin yritetty huolehtia. Edellisessä startissaan se oli kuitenkin ollut normaalia väsyneempi. Fairytale kävi myös poikkeuksellisen raivona ennen lähtöään kentän toisella puolella kilpailevia PK-koiria kohtaan. Kirjoitus oli seinällä, mutta sitä ei luettu. Suorituskyvyn lasku treenistä huolimatta, hidas palautuminen ja poikkeuksellinen käytös. Selvät taisteluväsymyksen, ylirasituksen, merkit.

Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä, nyt tuli diski. Koira pakkolepoon ja rasvaa lisää ruokaan. Viikon Fairytale vain makasi, mulkoili ja oli haluton. Parin viikon tauon jälkeen takaisin radalle, koira peräjälkeen kahteen kovaan kontaktipitoiseen starttiin – puhtaat suoritukset.

Me onnistuimme löytämään itseämme tyydyttävän selityksen diskille, toivottavasti myös opimme jotain.

Pahin mitä treenaaja voi tehdä, on sokeus koiransa suorituksia kohtaan. Tarkoitan kahta asiaa. Itse syyllistyimme toiseen, emme osanneet lukea koiraa ja säätää tahtia sen mukaiseksi. Toiseen syyllistyneitäkin olen nähnyt, ei hyväksytä tapahtunutta. Syytetään tuomaria, toisia koiria, kuun vaihetta… Mielestäni ei kovin rakentava ja kehittävä suhtautuminen.

On muistettava, että koira ottaa aina itse diskinsä – omassa ajattelumaailmassaan se tekee itse valintansa ja ratkaisunsa. Aivan yhtä tärkeää on se, että koira ei kuitenkaan ole kovinkaan rationaalinen tapaus, joten sitä ei voi – eikä saa – syyllistää häiriköinnistä.

Seuraus on tiedossa, syy on löydettävä. Jos syy on hoidettavissa, niin koira tulee entistä ehompana takaisin – jos ei, niin se on kuitenkin edelleen mitä mahtavin kotikoira. Pahinta mitä voi tehdä, on olla myöntämättä asiaa itselleen, ja tuoda tappelija kerta toisensa jälkeen vahingoittamaan toisia. Itsekkyyttä pahimmillaan. Valitettavasti näitä rajoilla meneviä kiilaajia löytyy Suomestakin, treenarit vähää välittävät. Siksi on opeteltava kulttuuri, jossa opetellaan toimimaan koiran kanssa, lukemaan koiraa ja tekemään kokonaisuutta hyödyttäviä ratkaisuja. Vaikka lopputuloksesta ei itse pitäisikään.

Laji ei kestä tappelijoita.

Mitä mieltä olit jutusta?

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi

Kiitos!

Harmi, että juttu ei ollut mieleen tai ei auttanut

Jelppaa kehittymisessä