Ruualla leikkiminen on rumaa. Aivan normaalia ihmislasten tapakasvatusta, jossa perusta on kahdessa. Ruuan kunnioittaminen, joka on nälkään pohjaavaa ajalta, kun kaikki viljelty oli luomua. Toinen syy on käytännönläheisempi. Siivo voi olla järkyttävä. Mutta ilman oppia jokainen lapsi leikkii ruualla. Monet aikuisetkin sitä harrastavat, ainakin aika ajoin. Se kertoo vain siitä, että ruoka menettää arvonsa ruokana, kun ei ole nälkä. Siinä vaiheessa siitä tulee viihdyke. Koirat eivät ole mitenkään erilaisia.

Pennuilla ruuan kanssa leikkiminen palvelee toki toistakin tarkoitusta. Sillä opetetellaan metsästyksen alkeita. Sisäinen perimän ja geenimuistin – vaikka se onkin ristiriitainen termi – pakko saa pennut leikkimään ja sosiaalisen suhteiden lisäksi samalla oppimaan arkipäiväisiä elämän edellytyksiä: vaanimista, metsästystä ja tappamista. Plus se on vaan hauskaa. Leikki on muutenkin hyvin yhteinen tekijä ns. korkeammille nisäkkäille – mutta ei väännetä siitä onko leikkiminen nimenomaan nisäkkäiden ominaisuus; ainakin nuoret varpusetkin leikkivät, sillä en halua ajatella, että ne vain joukkotappelevat.

Aikuisetkin leikkivät. Pentujen kohdalla leikkiä selitetään oppimisella ja aikuiset ovat hieman kysymysmerkki. Stressin poisto ja rentoutuminen ovat yksi selitysmalli. Itse kallistuisin hyvinkin epätieteelliseen näkemykseen hauskuudesta ihan ilman syytä, mutta käyttäytymisoppi ei ole todellakaan ominta osaamisalaa. Mutta aikuisetkin leikkivät, myös ruualla. Ja aina kun ei ole nälkä.

On merkityksetöntä leikkiikö koira ruualla ennen vai jälkeen syömisen. Lähes aina ihmisten käsitys koiran nälkään ei perustu koiraan, vaan omien tuntemusten heijastamisesta koiraan. Koska syö itse aamupalaa, niin koirallakin on oltava nälkä. Tai että koira kerjää siksi, että sillä on nälkä. Olen minä törmännyt päinvastaiseenkin. Kun omistaja laihduttaa, tai ruoka ei muista syistä maita, niin aletaan leikkaamaan myös koiran ruokaa – väitän silti, että tuo on marginaalisempaa ja yleisempää on yliruokkia koiraa oman nälän takia.

Yhtälö on hyvin yksinkertainen. Nälkä käynnistää syomisen ja nälän puute lopettaa syömisen. Tämä sekoitetaan usein kylläisyyteen, joka on eri asia. Kylläisyys on sitä, että vatsa on täynnä. Tätä kirjoitettaessa minulla ei ole nälkä, mutta jos joku tarjoaa ruokaa, niin saatan syödä tai saatan kieltäytyä – ahneuden asteesta riippuen ja analogia labradorinnoutajiin on selvä. Teen illalla maksakastiketta (kyllä, se on hyvää kunhan malttaa olla paistamasta maksaa koppuraksi ja antaa kastikkeen muhia riittävästi) ja lopputulos lienee, että syön taas itseni ähkyyn. Olen siis kylläinen ja lopetan syömisen, vaikka se aito kylläisyyspiste tulee kylläkin jo ensimmäisessä lautasellisessa ja santsissa siirrytään ahneuteen.

Noin 80 prosentissa koirien nirsoudessa kyse on nälän puutteesta. Kyllä, prosentti on tyypillinen stetson-tilasto ja pseudofakta, mutta silti nälän puute on yleinen ongelma. Koirat syövät liian usein, eivätkä tee töitä tarpeeksi. Koirilla on aivan samat ongelmat kuin yhteiskuntansa ihmisillä. Länsimaissa syödään liikaa ja kun omistajat eivät ihan tiedä tai eivät piittaa miten pitäisi syödä, niin koiratkin syövät liikaa ja puutokset ovat selviö. Toisessa maailmassa myös katukoirat syövät usein riittävästi kaloreita, kuten ihmisetkin, mutta puutteellistra ruokaa. Kolmannessa maailmassa taasen liian usein niin ihmiset kuin koiratkin ovat laihoja ja näkevät nälkää.

Eräs koiristamme on kohtuullisen siisti – sekin on hyvä esimerkki miten ihminen siirtää omia käsityksiään koirien käyttäytymiseen. Se ei syö broilerin koipea, tai mitään muutakaan ruokaansa, matolla. Liukkaalla lattialla marinadihöystetty reisikoipi (vai koipireisi, en koskaan muista kuinkapäin) yritti karkuun, joten siitä otettiin kiinni ja mäiskittiin muutaman kerran lattiaan kunnossa; kuole perkele. Tuo ei ole leikkiä, vaan atavistinen reaktio karkuun pyrkivään saaliiseen.

Lyhyt video kertoo miten 1,5 vuotias russelineiti Venla sujhtautuu, kun ei todellakaan ole enää nälkä puolentoista koiven jälkeen (söi omansa ja toisen jättämän puolikkaan). Se ei ole nirsoutta, vaan puhdasta kylläisyyttä, Se korjattaisiin antamalla vähemmän ruokaa – tosin, tällä kertaa ei aidosti ole mitään korjattavaa.

Oleellisin kysymys lienee, että miten koiran nirsous korjataan. Se riippuu, koska nirsous on aina vaarallinen termi. Se voi tarkoittaa mitä vain.

• Jos nirsous on hidasta syömisen aloitusta, niin syötetään harvemmin
• Jos nirsous on kipolta poistumista ja palaamista, niin syötetään harvemmin
• Jos nirsous on ruuan jättämistä, niin annetaan vähemmän ruokaa
• Jos nirsous on halua syödä, mutta ei kuitenkaan aloita, niin korjataan syy; närästys, huonovointisuus jne.
• Jos nirsous on ruuasta kieltäytymistä ja koira laihtuu, niin ensimmäisenä mennään eläinlääkäriin ja toiseksi muutetaan ruoka sen mukaan, mikä on syy (suuhun ja nieluun kannattaa ensimmäisenä katsoa)

Liikuttaminen ja nälän hakeminen rasituksen kautta ei ole koskaan väärin, jos koiralla ei ole selviä terveydellisiä syitä olla liikkumatta ja/tai se ei ole laihtunut huomattavasti; laihtuminenkin riippuu ja on sellainen fifty-sixty juttu.

Ja muistutuksena – jos et tiedä miten säätää ja muuttaa ruokintaa, niin buukkaa puhelinaika.