Ruoki metsästyskoiraa, älä hypeä

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:13.12.2017
  • Artikkelin kategoria:Koira

Koira on eränkävijälle aivan yhtä tärkeä työkalu kuin ase. Aika ajoin jopa tärkeämpi, koska ilman hyvää koiraa riistalaukaisua ei tule ja aseen voi jättää kaappiin.

Metsäkoiran huolto ei kuitenkaan aina ole aivan yhtä korkealla tasolla kuin muiden varusteiden ja syykin on selvä. Käytetty tieto on ollut isien jakamaa kansanperinnettä, ja perintövahvuudestaan huolimatta enemmänkin uskomuksia ja kansanperinnettä kuin vahvaa ja toimivaa osaamista.

Oli koira sitten työkalu häkissään tai perheenjäsenenä pirtin lattialla, niin sitä ei voi ruokkia ruuantähteillä, vaikka isotaatta niin tekikin. Silloin söivät niin koirat kuin ihmisetkin huonosti, eikä siitä hyvä heilunut.

Maailma muuttuu ja metsästysmaailma sen mukana. Tietoa saadaan koko ajan lisää ja samalla vanhoja uskomuksia kuopataan. Myös metsästäjät muuttuvat ja halu saada aitoa tietoa lisääntyy koko ajan uusien sukupolvien myötä.

Ongelmaksi nouseekin tiedon hajanaisuus ja aika ajoin jopa ristiriitaisuus. Mihin pitäisi luottaa, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Mistä tietää tietääkö sanoja aidosti mitä selittää vai onko hänen agendansa jokin muu kuin tieto, kuten lisäravinteiden tai ruuan myyminen.

Silloin kannattaa tukeutua olemassa olevaan varmaan tietoon ja höystää se kuuluisalla maalaisjärjellä – kunhan pitää kirkkaana mielessä, että maalaisjärki ei ole luuloa, vaan osatun soveltamista.

Hyväkin ajaja tai haukkuja on arvoton, jos se ei jaksa jahtirupeamaa tai hajoaa muutaman vuoden päästä. Koiran perimä määrää sen ”hyvyyden” ja metsästäjä jalostaa sen opetuksella sekä koulutuksella huippuunsa omien taitojensa rajoissa.

Sen sijaan koiran ”urakestävyys”, tai että se ylipäätään voisi päästä genetiikkansa määräämälle ylärajalle, perustuu kaikkeen muuhun mitä koiran kanssa tehdään.

Onko paino oikea ja kunto riittävä, vai laitetaanko jäniksen perään hangelle ylipainoinen koko kesän häkissä maannut koira. Pystyykö koiran elimistö ja lihaksisto vastaamaan niin treeniin kuin työn rasitukseen, vai ajaako se itsensä piippuun oleellisen ravintoaineiden puuttuessa.

Nämä asiat ovat vain ja ainoastaan omistajan vastuulla, ei kenenkään muun. On syytä muistaa, että kokonaisuutena paras metsästyskoira ei ole se, jonka omistaja uskoo tekevänsä asioita eniten oikein, vaan se, jonka omistaja tekee asioita vähiten väärin.

Ruokinnan ja ravitsemuksen voi toteuttaa monellakin eri tavalla oikein, mutta vääriä tapoja on vain yksi. Ei anneta koiralle sitä mitä se tarvitsee, vaan jotain hyödytöntä, jonka omistaja luulee tekevän jotain,

Ruokintavat ovat illuusio

Koirien ruokintatyylejä on yhtä monta kuin on ruokkijaa. Yksi antaa kuivamuonaa, toinen luottaa raakaruokintaan siinä missä kolmas sekoittaa koirien kippoon molempia. Jokaisella ruokintatavalla on etunsa ja plussansa, ja ne on tunnistettava. Muutoinhan ei tiedä mihin kannattaa kiinnittää huomiota, pyrkii sitten parhaimpaan, järkevimpään, helpoimpaan tai ongelmien ratkaisuun.

Oli ruokintatapa mikä tahansa, niin kaikkien tyylien on aina annettava koiralle riittävän määrän polttoainetta, rasvan, riittävän määrän rakennusainetta, proteiinin, sekä riittävät määrät muita huoltoon tarvittavia, vitamiinit ja mineraalit.

Ruokintapa määrää ainoastaan missä muodossa ne ovat ruokakupissa, jonkun verran ravitsemuksellista laatua sekä paljonko ruokinta työllistää omistajaa. Ruokintatapa on siis paketti, ei sen enempää, ja lopputulos täytyy aina olla sama.

Voidaan silti väittää, että kun katsotaan miksi kukakin ruokkii tavallaan, niin valinnasta 20 % perustuu koiran ravitsemukseen ja 80 % ihmisen uskoon ruokinnasta. Suhteen pitäisi olla toisinpäin.

Tietenkään asia ei lopputulokselle ole aivan näin yksinkertainen, sillä on otettava huomioon ruokinnan kokonaislaatu sekä jokaisen toteutuksen plussat ja miinukset.

Luettelin edellisessä kappaleessa erilaisia pyrkimyksiä ja ne ovat eräällä tavalla pääryhmät, joihin jokaisen tekemät ruokavalinnat voidaan listata. Siinä, että valitsee järkevimmän tavan, ei ole mitään vikaa verrattuna siihen, että pyrkii parhaimpaan mahdolliseen. Kyse on vain valinnoista ja aina joutuu tekemään kompromisseja. Joko ne tehdään hinnan, saatavuuden tai työmäärän takia, mutta aina niitä tehdään.

Oleellista on, että tekee valinnat aitojen asioiden perusteella. Koiran tarpeet ja ruuan ravintosisältö ovat sellaisia, mainokset ja myyntiväitteet eivät ole.

Kuivamuonat ovat helppo valinta, jossa kaikki on pakattu yhteen säkkiin. Ruokia löytyy joka koolle, värille ja rodulle, ja jokaisessa on laskennallisesti aivan sama ravintoarvo. Suuria virheitä ei ole mahdollista tehdä, ainakaan niin kauan, kun koira ei mene ruuasta ripulille. Ainoa ero löytyy proteiinin ja rasvan määristä.

Mutta kuivamuonien yksi-sopii-kaikille ajattelussa on myös niiden heikkous. Paketti on valmis, eikä sitä voida muuttaa ilman, että sinne lisätään jotain aivan muuta ruokaa. Se on kuin pakettimatka, jonka aikataulu ja ohjelma on ennalta päätetty, eikä sitä muuteta, vaikka kuinka haluaisi.

Kuivamuonien raaka-aineiden laatu on myös kyseenalainen. Jokainen merkki mainostaa lihan määrää, ja lähes jokainen valehtelee sen. Valitan, asiaa ei voida sanoa kauniimmin, sillä mitä muuta on mainostaa antavansa 80 % ja ruuassa onkin 30 prosenttia? Vitamiinien ja hivenaineiden määrät ovat vakioituja, eivätkä ne ota huomioon työssä olevien ja liikkuvien mahdollisesti korkeampia tarpeita. High energy -ruuat eroavat ylläpitoruuista vain ja ainoastaan korkeamman proteiini- ja rasvamääriensä suhteen.

Kuivamuonien plussa on siten helppous ja turvallisuus, ja miinus laatuepäilyt raaka-aineissa sekä muuttumattomuus. Eräällä tavalla kuivamuonia voitaisiin mieltää valmiiksi einesannokseksi, jos ihmismaailmasta haetaan vertailupohjaa

Raakaruokinta, jota mieluummin kutsun liharuokinnaksi tai lihapohjaiseksi ruokinnaksi, on toinen vaihtoehto. Sen etuna ovat koiralle parempi sopivuus niin proteiinien kuin rasvojenkin laadun suhteen, sillä liha on aina lihaa, eikä tarvitse miettiä kutsutaanko lihaksi myös hernettä, sinimailasta ja soijaa.

Lihapohjainen ruokinta on helposti muokattavissa raaka-aineidensa mukaan. Lisätään tai vähennetään lihan, elimien ja luiden määrää. Mineraalit ja vitamiinit ovat niitä ja niissä määrin kuin mitä omistaja haluaa.

Plussaa on siis täydellinen muokattavuus ja biologinen sopivuus koiralle. Miinuspuolelle on listattava kuivamuonien tapaan laatuepäilyt, sillä rehulihojen koostumus on lähes aina tuntematon. Lisäksi niiden ravintoarvoja ei tiedetä kuluttajapohjalta.

Miinusta on myös se, että lihapohjainen ruokinta vaatii omistajalta osaamista. Kun kuivamuonissa riittää, että osaa kaataa ruokaa säkistä kuppiin, niin lihaversioissa on myös tiedettävä, paljonko tarvitaan lihan lisäksi mm. maksaa ja luuta, sekä mitä vitamiineja sekä hivenaineita olisi syytä lisätä purkista. Hyvät uutiset ovat, että raakaruokinnan perusteet ovat suunnattoman helppoja oppia.

Yleistyvä tapa on käyttää molempia, lihaa ja kuivamuonaa. Tapaa kutsutaan yleisesti 50/50-ruokinnaksi. Nimitys tulee kaavamaisesta tavasta antaa kumpaakin yhtä paljon, mutta se on vain yleistävä suhde, ei tarkka. Perusideana on antaa vähintään kolmasosa säkin suositusannoksesta kuivamuonaa ja loput lihaa sekä hieman maksaa.

50/50-ruokinnassa hyödynnetään molempien valtaruokintojen hyvät puolet ja pyritään minimoimaan miinukset. Kuivamuonat antavat perusmäärät vitamiineja ja mineraaleja ja liha tuo proteiinin ja rasvan. Toisin sanoen koiran kippoon toteutetaan se mitä kuivamuonavalmistajat tyytyvät vain mainostamaan: nostetaan lihan määrää. Ruoka on siis muunneltavissa ja poistaa perusruokinnan osalta omistajan tarpeen laskea sekä suunnitella ruokinta, kuten lihapohjaisessa joutuu tekemään.

Ylläpitoruoka on työruokintaa

Koirien ruokintaa syytetään aika ajoin avaruustieteestä. Useimmiten moinen syytös heitetään ilmaan siinä vaiheessa, kun vaaditaan omistajilta edes perustietoa siitä, että mitä koira syö. D-vitamiinin lisäämistä, koska koira saa sitä vain ja ainoastaan ravinnostaan, pidetään aivan liian monimutkaisena asiana toteuttaa.

Positiivista on se, että moinen välinpitämättömyys ja haluttomuus oppia vaivaa useimmiten kotikoirien omistajia, ei metsästäjiä. Toki old school -metsästäjät vastustavat henkeen ja vereen ruokinnan miettimistä, mutta luilla ja perunankuorilla ruokkivat alkavat olla sukupuuttoon kuolleita ja uudempi metsästäjäpolvi kantaa huolta koiransa ruokinnasta.

Metsä- ja työkoiraruokinta kuitenkin kantaa jossain määrin avaruus- ja rakettitiedepainolastia ja se johtuu yksinkertaisten asioiden turhasta hankaloittamisesta. Se, että ravitsemukseen kiinnitetään huomiota, ei saa tarkoittaa teorian mystifiointia ja käytännön piilottamista hämärän terminologian taakse.

Omalla tavallaan pahin esimerkki teorian vaikeuttamisesta on valjakkomaailmasta kopioitu tapa ilmoittaa ruuan osia, yleensä rasvaa, prosenttiosana ruuan päivittäisestä kokonaisenergiasta.

Monille lienee tuttu se, että ruuan energiasta 50 % tai hieman yli pitäisi tulla rasvasta, kun koira tekee työtä. Valitettavan monet ovat ymmärtäneet tuon väärin ja koiran ruokakiposta on alkanut löytyä puolet ihraa. Seurauksena on ollut, että metsästyskoirille on alkanut tulla anaerobisen maailman – simppelisti vinttikoirien – ylirasitusoireita. Niitä ei pitäisi löytyä kuin luolakoirilta, mutta nyt jo ajaviakin kiusataan krampeilla, läpivirtsaamisella ja lihassolujen hajoamisilla.

50 E% ei tarkoita, että ruuassa on 50 % rasvaa. Se tarkoittaa sitä, että syötetään 30/20 -tason kuivamuonia. Jostain syystä ihmisille helppo tapa ilmoittaa asia niin, että se näkyy heti ruuan analyysiarvoista, ei ole riittävän vakuuttavaa tai mediaseksikästä.

Tuo ei sitten päde lihapohjaisessa ruokinnassa, koska hiilihydraatti puuttuvat. Jos rasvan 50 % osuus päivän energiasta siirretään raakaruokintaan, niin siitä seuraa kaksi asiaa: joko yritetään löytää niin korkeaa proteiinia, että se ei ole mahdollista korkean rasvan lihoissa, tai annetaan grammatasolla aivan liian paljon rasvaa.

Kyseessä on siis vain ja ainoastaan kuivamuonien vaikeaa teoriaa. Mutta jos haluaa suhteuttaa tuon teoreettisen numeroarvon liharuokintaan, niin puhutaan noin 20 % rasvalla olevista lihoista.

Esimerkki käytännön turhasta vaikeuttamisesta on ajatus ruokinnan muuttamisesta päivätasolla koko ajan rasituksen mukaan. Esimerkkeinä annetaan muutaman prosenttiyksikön välein nouseva proteiini- ja rasvamäärä, ja prosentit annetaan kuivamuonaperusteisina.

Ongelmaksi tulee se, että moisia kuivamuonia ei ole markkinoilla. On tehty kaava, jota ei voi toteuttaa ja jonka säätö edellyttäisi rutiinisti excelin käyttöä ja erillisten rasva- ja proteiinilisien annostamista milligrammatarkkuudella. Tai vaihtoehtoisesti yhdelle dreeverille pitäisi kotoa löytyä vähintään kolmea eri kuivamuonaa sen mukaan, että onko se laiskotellut, ollut fillarilenkillä vai -10 asteen pakkasessa jäniksen perässä.

Toteutetaan ruokinta millä tahansa tyylillä, niin metsästyskoira ruokitaan sillä ruualla, joka jollain järjellisellä ruokamäärällä pitää painon oikeana.

Tämä pätee yleisestikin aivan kaikille koirille työstä ja roolista riippumatta. Jos koira laihtuu, niin ruokamäärää lisätään, ja jos litra- tai grammamäärät alkavat lähestyä syömiskykyä, niin käytetään vahvempaa ruokaa. Vahva tarkoittaa aina ja poikkeuksetta korkeampaa rasvamäärää perusruuassa, ei rasvalisien käyttöä.

Jos koira lihoo, niin ruokamäärää lasketaan, ja jos määrä menee niin alhaiseksi, että koiralla on krooninen nälkä, niin hankitaan laihempaa ruokaa, jota voidaan antaa enemmän. Tässäkin laihuus tarkoittaa alempaa rasvaproteiinia, ei vahvemman ruuan jatkamista kaurapuurolla.

Aivan sama pätee liharuokinnassa, mutta yhdellä painotuksella. Lihan täytyy näyttää lihalta. Lihaisat rasvat ja ihrat ovat rasvalisiä, eivät ruokaa, ja niitä käytetään satunnaisesti työn ohessa, ei perusruokana.

Proteiinien saantia murehditaan huomattavan paljon, ja aivan turhaan. Kun koira ruokitaan sen painon mukaisesti jollain tolkun järkevällä ruualla, niin sillä on automaattisesti riittävä proteiinien saanti. Muusta ei tarvitse huolehtia kuin että lihan laatu on siedettävä, eivätkä keuhkot, pötsi ja rustot ole lihaa. Tässä saa toteuttaa sitä kuuluisaa maalaisjärkeä muistaen, että koira on lihansyöjä, ei puurojen mussuttaja, kuten ihminen ja sika.

Mitään muuta ei tarvita. Kaikki joka on tuota vaikeampaa, on perusruokinnan energian ja proteiinisaannin suhteen sitä kuuluisaa rakettitiedettä. Asiat saa tehdä helposti pitäen jalat maassa.

Suojaravintoaineiden kohdalla saattaa olla syytä käyttää mietintäaikaa hieman enemmän. Rasituksessa kalsiumin tarve kasvaa, mutta kuivamuonaruokituilla se ei ole ongelma, koska siitä on liikasaantia. Lihapohjaisessa ruokinnassa saattaa olla syytä esimerkiksi tuplata kalsiumin saanti.

E-vitamiinia tarvitaan lisää molemmissa ruokinnoissa ja annostelemalla vaikkapa hevosten E-vitamiinilisää yli tarpeen 3 mg/kg on hyvä idea — kun on ensin kysynyt joltakulta osaavalta paljonko sen oman koiran tarve olisi. Mutta se on metsästyskoiralla vähintään 10 mg/kg ja 3 mg/kg tulee sitten sen päälle.

B-vitamiineja ei sinällään tarvita lisää, mutta kun käyttää kaikissa ruokintatyypeissä hieman maksaa mukana A-vitamiinin takia, niin muuta ei tarvita. Dreeverin kokoluokassa puhutaan perusruokinnan ylittävänä määränä noin teelusikallisesta rasituspäivien jälkeen.

D-vitamiini voidaan antaa treeni- ja metsästysaikana luokkaa 1 µg/kg kokonaissaantina.

Hieman joutuu laskemaan, mutta ei se ole vaativaa yhdellekään, joka on selvittänyt suomalaisen peruskoulun tai jopa selvinnyt hengissä maataloustukiaisten ihanassa maailmassa.

Työpäivä

Koira lähtee aina töihin tyhjällä vatsalla ja syö vasta kun työt on tehty. Metsästäjä joutuu pitkänä päivänä tankkaamaan jaksaakseen, mutta koira ei sitä tee. Missään nimessä sille ei anneta ajojen välissä ruisleipää ja lauantaimakkaraa, kuten olen kuullut joidenkin tekevän.

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin koira toimii vieteillään ja jos sillä ei ole nälkä, niin sillä ei ole tarvetta ajaa riistaa täysipainoisesti. Toinen syy on, että kun ruuansulatus alkaa, niin elimistö siirtää koiran lepomoodiin. Ja kääntäen, kun työ alkaa, niin elimistö lopettaa ruuansulatuksen ja sitten juostaan ruokaa vatsassa. Sopiva määrä vettä on ainoa mitä koira tarvitsee.

Nyrkkisääntönä suositellaan, että edellisestä ruokinnasta on oltava noin 12 tuntia. Tämä ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että koira usein syötetään illalla ja aamuselta lähdetään metsälle. Aikaväli on 12 – 14 tuntia. Se on siis seuraus, ei syy.

Asiassa on kuitenkin totta toinen puoli. 12 tunnissa vatsalaukun pitäisi olla tyhjä, mutta tämä riippuu vahvasti siitä mitä on syöty. Mitä rasvaisempaa kuivamuonaa, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä vatsalaukun tyhjeneminen ja ruuansulatus on kesken. Siksi koira tulisi ruokkia edellisenä iltana rasvaisella lihalla, ja määrällisesti pienemmällä annoksella, kuin normaalisti.

Silloin taataan se, että energiavarannot ovat taatusti täynnä ja koira on vatsa tyhjänä, mutta kylläisenä, valmis koitokseen riistan kanssa. Optimihan olisi 24 tuntia ennen töitä ruuatta tai huomattavan vähällä, mutta erittäin energiapitoisella korkean sulavuuden ruualla – tuo termihirviö tarkoittaa rasvaista lihaa.

Aamupala on varsinkin turha, jos ei tarkoituksena ole juoksuttaa insuliinipiikistä väsynyttä koiraa ruokaa vatsassaan.

Metsästäjät murehtivat suunnattoman paljon energian riittävyyttä, ja käytännössä aina turhaan. Kyllä koira jaksaa, vaikka isäntä väsähtäisikin. Solutason energiat ovat latautuneet yöllä, vaikka ei olisi syöty yhtään mitään. Koira käyttää ajossaan energiaksi elimistön energiaa ja jos koira on oikeassa painossaan, niin energia ei lopu.

Laihaa koiraa taasen ei päivässä lihota ja on aivan sama mitä sille antaa, niin se ei jaksa. Lihava taasen väsyy siksi, että se joutuu käyttämään suhteettoman paljon voimaa liikuttaakseen itseään, ja siihen tarvitaan raa’an voiman anaerobista voimaa, eikä niitä varastoja käytetä kilometri- ja tuntitasolla pitkään.

Solmukohdaksi muodostuu metsästyksen anaerobinen osuus. Jos koira pystyy pitämään tasaista vauhtia siedettävän hyvällä alustalla, niin se jaksaa huomattavan pitkään. Jokainen koiraansa tutkan avulla päivän tai kaksi etsinyt tietää tämän. Silloin koira kulkee rasvan aerobisella voimalla, joka on riittävää ja eräällä tavalla puhdasta energiaa.

Asia muuttuu, jos koira joutuu käyttämään maksivauhtiaan ja -voimaansa. Sellaisia tilanteita ovat esimerkiksi näköyhteys jänikseen, jolloin se yritetään ottaa puhtaalla nopeudella kiinni. Tai että ajomaastossa on jyrkkiä nousuja tai ollaan syvässä ja pehmeässä lumessa, jolloin koira joutuu käyttämään raakaa lihasvoimaa.

Silloin käytetään suurempaa osuutta anaerobisesta solutason energiasta. Se antaa kovaa voimaa, mutta kuluu nopeasti ja on eräällä tavalla likaista energiaa. Maitohappoa syntyy suuria määriä ja on yhtenä mukana aiheuttamassa syvää uupumusta. Sadan metrin pikajuoksija ei kykene pitämään vauhtiaan edes 400 metriä uupumatta niin täydellisesti, että ei pysy jaloillaan. Voimanostaja voi vetää ylös satoja kiloja, mutta parin toiston jälkeen hän on niin uupunut, että ei saa juomapulloaan nostettua, Koira ei poikkea tästä mitenkään.

Kun koira uupuu metsässä, niin kyse ei ole edeltävän päivän tai aamupalan energian riittämättömyydestä. Hiilihydraattitankkaus ei ole auttanut yhtään mitään, koska solujen energiatasot ovat täyttyneet sen mitä kykenevät kun on ylipäätään syöty jotain ja levätty yö.

Kyse on vain ja ainoastaan äkillisestä kovan voiman käytöstä. Siihen auttaa ensiavuksi vain ja ainoastaan hetken lepo. Aivan samoin kuin kovassa lihastreenissä toistoilla ollaan totaalisen voimattomia ja vartin levon jälkeen kyetään aloittamaan uusi toistosarja.

Elimistö, käytännössä maksa, alkaa heti täyttämään solujen energiavarantoja. Syykin on selvä. Jos sitä ei tapahtuisi, niin kuoltaisiin aina äkilliseen rasitukseen. Taaskaan se välipala metsästysmajalla, nuotiolla tai kannon nokassa ei auta yhtään mitään, koska ruuansulatus vaatii tunteja ja jos koira on uupunut, niin pelkästään siihen, että ruuansulatus on edes teoriassa käynnistynyt, menee tunnista kahteen.

Palauttamista vai palauttelua

Palauttaminen on uudempi asia koiramaailmassa ja se on tullut metsästyspiireihin vinttikoirista agilityn kautta. Vinttikoirilla ja agi-koirilla on yksi oleellinen ero metsästyskoiriin verrattuna, lukuun ottamatta luolakoiria: ne tekevät anaerobista maitohappoa tuottavaa suoritusta, jossa ei käytetä käytännössä muuttamaan rasvaa energiaksi.

Kun maailman nopein koira greyhound juoksee ratakierroksen noin 30 sekunnissa, hieman alle, ja olisi hyvin lähellä kuolla toisella noin 400 metrin täysivauhtisella kierroksella, niin päivän energiakulutuksessa puhutaan alle 10 prosentin osuudesta. Sen sijaan metsästyskoira nostaa työssään päivän energian kulutusta suhteessa lepopäivään helposti 200 prosenttia. Nämä erot määrittelevät sen mitä voidaan ja mitä kannattaa tehdä palauttamisessa.

Metsästysmaailmassa palauttamiseen liittyy melkoinen määrä luuloja ja väärinymmärryksiä, joista on aika ajoin koirille jopa haitallisia. Ennen niiden perkaamista on lyhyesti kerrattava mitä palautuminen aidosti tarkoittaa. Lyhyesti siksi, että palautumisesta löytyy tekstiä kirjallisuusviite toisensa jälkeen ja Katiskassa on pelkästään urheilukoiran palauttamisesta kolmen tunnin luento. Kyse on siis huomattavan laajasta asiasta. Hyvä puoli on siinä, että suurin osa ei koske ajavia metsästyskoiria.

Kun elimistö rasittuu, niin se alkaa purkamaan itseään. Lihassoluja hajoaa, varastoja tyhjennetään ja energiaa palaa. Syntyy lämpöä ja kuona-aineita, jotka jatkavat noita pieniä tuhoja. Puhutaan katabolisesta, purkavasta, tilasta.

Palauttamisessa katabolia pysäytetään ja käännetään rakentavaksi tilaksi, anaboliaksi. Lyhyellä määrittelyllä palautuminen on valmis, kun elimistö on samassa pisteessä kuin ennen rasitusta. Kuitenkin palautumisella tarkoitetaan laajempaa asiakokonaisuutta, johon kuuluu myös elimistön rakentaminen vahvemmaksi kestämään paremmin seuraavaa rasitusta.

Monet ymmärtävät tämän treeninä ja jotkut osaavat myös mieltää tehdyn työn, oli se sitten metsästysrupeama tai koe, osaksi treeniä. Kyse on kuitenkin siitä, että kunto, kestävyys ja nopeus – eli treenattavat asiat – syntyvät vain ja ainoastaan palautumisen aikana rasituksen jälkeen.

Palauttamisen täytyy tehdä muutama asia:

  • poistaa kuona-aineet ja ylilämpö, koska ne estävät korjaamisen ja uusiutumisen
  • täydentää energiavarastot ja antaa lisäenergiaa korjauksen vaatimaan työhön
  • antaa rakennusaineet korjaamiseen ja uuden rakentamiseen

Jos mikä tahansa noista kolmesta jätetään tekemättä, tai tehdään huonosti, niin palautuminen hidastuu. Jos palautuminen on pahasti kesken ennen seuraavaa rasitusta, tai jos rasitus toistuu kerta toisensa jälkeen liian tiheässä tahdissa, niin koira ei jaksa kunnolla tai se hajoaa. Lihasrevähdykset ja rasitusmurtumat ovat yleisimpiä, mutta yleisen vastustuskyvyn heikkeneminen ja haluttomuus ovat myös yleisiä merkkejä.

Jälkimmäisten kohdalla voidaan puhua myös ylikunnosta, mutta siinäkin kyse on tekemättömästä tai väärin tehdystä palauttamisesta.

Ylilämpö on helposti korjattu, ainakin talvella. Ulkolämpötila hoitaa sen itsestään. Sen sijaan lämpimämpänä aikana keskitytään juottamiseen kylmällä vedellä, ei kuitenkaan jäisellä. Rauhallinen kävelyttäminen pumppaa lämpöä ulos ja auttaa myös maitohapon poistamisessa.

Maitohapon suhteen suurin merkitys on kuitenkin myöhäisillan ja seuraavan päivän rauhallisella ravilenkillä, noin viiden kilometrin verran. Vauhti on silloin sopiva, kun ihminen kävelee reippaasti. Polkupyörällä vauhti nousee helposti liian kovaksi ja palauttava lenkki muuttuukim uudeksi rasitukseksi.

Happokuorman neutralisoinnin apuna voidaan käyttää kaliumia ja bikarbonaattia. Ihmiselle tärkin elektrolyytti on natrium, mutta koiralle se on kalium. Bikarbonaatti taasen on elimistön oma tärkein happamuutta poistava mineraali ja sen antamisella täytetään varastoja. Sopivat määrät saattaisivat olla kaliumia päivä ennen ja päivä työn jälkeen noin 250 mg ja bikarbonaatille kolmasosa teelusikallinen dreeverin kokoluokassa. Bikarbonaatin saa helpoiten ruokasoodasta. Älä käytä leivinjauhetta, koska se saattaa aiheuttaa kaasuongelmia.

Energiavarastojen täydentäminen on suunnattoman helppoa. Annetaan koiralle ruokaa ja levätään yö. Kahden päivän lepo-olettamus ei tule energiasta, vaan lihaksiston, luuston, nivelten ja hermotuksen korjaantumisesta.

Ei tarvita palautusjuomia, ei erikoisruokia. Normaali täysi iltaruoka, ehkä jopa annoskooltaan einen isompi, riittää. Solutason energiavarastot täyttyisivät ilmankin, mutta ruualla rakennetaan uutta läskiä poltetun tilalle.

Energia on seuraus ruuasta, mutta ruuan tärkein merkitys on saada elimistölle rakennusaineita. Jos niistä on puutetta, niin palautuminen hidastuu huomattavasti ja elintärkeiden kohteiden korjaukseen haetaan rakennusaineet muualta kehosta. Se tarkoittaa luuston ja lihaksiston purkua. Kun puhutaan työkoirasta, niin moinen ei ole todellakaan haluttua.

Palautumiseen metsästysreissua edeltäneeseen tasoon vie noin 24 tuntia. Jos koira on ollut todella väsynyt, niin kaksi päivää pitäisi koiran saada toipumisaikaa.

Jos palauttamiseen lasketaan myös lihaksiston, sydämen ja hermotuksen vahvistuminen entisestään, niin ollaan noin neljän päivän ajanjaksossa. Se on se aikajakso, jolloin pitäisi malttaa mielensä uudelta rasitukselta, jos yrittää kasvattaa koiran kuntoa ja voimaa. Jos olemassa oleva tila riittää, niin kaksi päivää on varman päällä olemista.

Toki terve koira, jonka ruokinta on kohtuullisen hyvin eläimen tarpeet täyttävä, voi tehdä kaksi päivää peräkkäin töitä – toki keliolosuhteet ja maasto huomioiden, mutta silloin koiralle pitäisi sallia viiden päivän palautuminen.

Palautusjuomat

Palautusjuomat ovat anaerobisten koirien erikoisuus ja niilläkin aito tarve on silloin, kun koe/kilpailupäivä on pitkä ja kuuma, ja varsinaista ruokintaa ei saada tehtyä 2 – 4 tunnin kuluessa työn päättymisestä.

Lähes säännönmukaisesti metsästyskoirilla, varsinkin ajavilla, palautusjuoma saattaa olla perusteltua paljon haukkuvilla tai läähättävillä. Silloin ollaan samassa syyssä kuin muut koirat pitkinä hellepäivinä, ja se onkin monimutkaisempi prosessi. Lyhyesti ja yksinkertaistaen, niin omistaja saattaa tarvita elektrolyyttejä, useimmiten suolaa, kun hikoilee paidan märäksi. Koiralla vastaava tilanne on kun se hukkaa hiilidioksidia hengityksessään, ja se tapahtuu aina läähättäessä tai jatkuvassa haukkumisessa.

Palautusjuoma on kuin palauttamisen perusteet, mutta tiiviimmässä paketissa ja ilman energiatarvetta. Tarvitaan nestettä, mielellään viileää, jotta saadaan nestehukka kuriin. Tarvitaan proteiinia, koska nimenomaan proteiini kiihdyttää palautumista. Tarvitaan hiemaan rasvaa, mutta se on yleensä seuraus siitä proteiinien lähteestä tai maistuvuuden lisäämisestä vaikka pienellä määrällä lihaa. Lisäksi tarvitaan hieman elektrolyyttejä happamuuden mahdollisimman nopean neutralisointiin. Mukaan voidaan lisätä hieman nopeita hiilihydraatteja, joilla saadaan veden imeytymistä tehostettua, mutta useimmiten se ei ole tarpeellista.

Liian nopea nesteen imeytyminen kiihdyttää helposti munuaisten toimintaa entisestään, koska virtsan eritys on muutoinkin kiihkeää kuona-aineiden poistamisen takia. Lisääntynyt virtsaaminen poistaa myös elektrolyyttejä ja jos juotetaan liikaa, niin ollaan hyvin nopeasti tunnetuimman ylirasitusoireen eli läpivirtsaamisen hoidossa.

Valmiiden palautusjuomien markkinoilla ollaan huolestuttavien asioiden ääressä. Ne perustuvat yleensä kahteen toteutukseen. Joko myydään huonolaatuista maustepohjana käytettävää maltodekstriiniä, tai sitten soijaproteiiniin jauhettua palmuöljyä, joka sekin on mausteteollisuuden raaka-aine. Kun kumpaakin verrataan siihen mitä palautumisessa täytyy tapahtua, niin hyöty on hyvinkin kyseenalainen, varsinkin metsästyskäytössä.

Maltodekstriinin käyttö perustuu ihmispuolelta lainattuun, ja aikoja sitten kuopattuun teoriaan, jossa hiilihydraatilla nostetaan insuliini ylös. Siitä ei vaan ole mitään hyötyä, jos ei ole käytössä solujen rakennusaineita ja solujen rakentaminen on hyödytöntä, jos ei saada ensin happamuutta laskuun. Ainoa jossa maltodekstriinissä on einen apua, on veden imeytymisen nopeuttaminen, mutta se ei ole merkityksellinen.

On jo huomattavan pitkään tiedetty, että hyvälaatuinen proteiini tehostaa palautumista, ja se puuttuu molemmista ratkaisuista. Samaten elektrolyytit loistavat poissaolollaan.

Hiilihydraattien käytöllä saadaan einen nopeutettua solutason energiatasojen palautumista, mutta koska se tapahtuu joka tapauksessa ja koska palautuminen ajallisesti kestää kauemmin kuin tuossa voitettu aika, niin se on täydellisen merkityksetön asia.

Mutta jos haluaa maltodekstriiniä käyttää, niin on syytä ostaa hyvälaatuista ihmisurheilijoille suunnattua, koska se imeytyy. Sen sijaan koirille suunnattu maltodekstriini on heikosti imeytyvää ja aiheuttaa hiemankaan herkemmille koirille vatsaärsytystä tai ripulia, ja sitä ei todellakaan kaivata työkoirille.

Helpolla tuloksiin

Jos kaikki edellä sanottu summataan helpoiksi muistisäännöiksi, niin perusruoka

  • annetaan painon mukaan
  • kuivamuonissa yleisesti 30/20, lihoissa 12-14/18-20 (jos rasva yli 20 %, niin proteiinien määrä voi laskea liian alas, 12 % alaraja ja silloinkin laatu voi olla kysymysmerkki)
  • ruuan raaka-aineet antavat suurimman osan tarpeista
  • peruslisät ruokinnan vajeisiin (esim. D-vitamiini ja sinkki)
  • erikoislisät enemmän toiveita ja satunnaiseen käyttöön (kreatiini, omega-3, ihra)

Ennen työtä annetaan vain hyvin sulavaa ruokaa ja palauttaminen keskittyy

  • vatsan täydeltä ruokaa työn jälkeen
  • palauttavaa liikuntaa
  • lepoa

On myös muistettava, että mikään ruoka ei auta, jos koiraa ylirasitetaan, sen lihashuoltoa ei tehdä ja se viedään töihin suoraan kesäloman laiskuudesta. Metsästyskoira on iso kokonaisuus ja hyvä jahtikaveri antaa paljon, mutta kaverilleen täytyy myös antaa takaisin yhtä paljon vaivaa ja omistautumista toteuttamiseen.

You are currently viewing Ruoki metsästyskoiraa, älä hypeä

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen