Kuivaruokinnan sudenkuoppia

 

Yleisessä koiranpidossa mikään ei herätä foorumeilla niin paljon tunteiden paloa kuin ruokinta ja ravitsemus. Paitsi ehkä allergiat. Surullisenhuvittavaa on, että nuo kaksi kulkenevat käsi kädessä. Ruokintateorioita ja ideoita on yhtä paljon kuin guruja, mutta ne ovat jaettavissa kahteen pääryhmään. Kuivamuonapuristit, jotka vääntävät eri brändien välillä kiistellen, että onko 28/16 lammasriisi parempaa tai huonompaa kuin toisen valmistajan 30/18 lammasriisi. Sitten on barf-uskovaiset, jotka takaavat ruokintansa parantavan kaiken mahdollisen, jopa kupan Töölöstä, ja uhraavat suunnattomasti aikaa kasvissoseiden rakentamiseen sekä ihmetellen ovatko naudanluut parempia kuin lampaiden. Loppujen lopuksi kuitenkin broilerteollisuus on ainoa joka kiittää ja kumartaa.

Ruokintariidat heijastavat kahta asiaa. Ensimmäinen on se, että ruokinnalla on merkitystä. Sillä on merkitystä koiran terveydelle, omistajan lompakolle sekä mielenterveydelle; joko halutaan osallistua, tai antaa parasta ottamatta siitä kuitenkaan itse lopullista vastuuta. Toinen on huolestuttavampi. Koirilla on ongelmia, joihin yritetään vaikuttaa ruokinnalla. Kaiken kruunaa – tai paketoi – viimeinen fakta. Liian suuri osa ihmisistä on kädettömiä. He ovat erkaantuneet ajattelusta ja miettimisestä. Ollaan miettivinään, mutta prosessia ei viedä loppuun asti. Ei helposti itsekin ratkaistavan ongelman heittäminen tusinalle foorumille ole ajattelua. Se on saamattomuutta ja typeryyttä. Puhdasta laiskuutta. Osataan kysyä, mutta ei etsiä vastausta. Koira laihtuu kun lisättiin liikuntaa, missä vika? Koira ulostaa valkoista jauhoa, kun annettiin vatsan täydeltä luuta – missä vika?

On olemassa aitojakin ongelmia. Niiden ratkaisemiseksi netin vertaistuki on vertaansa vailla, jos reaalimaailman tuttavuuksia ei ole riittävästi. Pyörää ei kannata aina keksiä uudestaan, eikä joka kerta känsöittää omia kantapäitään. Kokemusten jakaminen on yksi sellainen asia. Tämä on myös yksi Katiskan perusajatuksista. Siirtää eteenpäin kokemuksia ja ajatuksia. Ei opettaa puhtaita perusasioita, joista suurin osa käyty läpi jo peruskoulun yläasteella.

Yksi tällainen keskusteltava asia on koirien ruuansulatuksen ongelmat. Yleensä lihomattomuus ja jatkuva löysyys. Jopa ripulointi, jos esitellään mitä tahansa uutta. Lihavuus ei sellainen ole. Tässä maailmanajassa jokaisen on jo tiedettävä, että lihominen johtuu siitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan, ja että laihtuminen tapahtuu vähentämällä ruokaa ja lisäämällä liikuntaa. Jos sekään ei auta, niin vasta sitten kannattaa kysellä, olisiko muitakin vaihtoehtoja. Kyllä, niitäkin on. Määrätyt aineenvaihdunnan sairaudet, vaikkapa kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta ne ovat vasta kakkosvaihtoehtoja, ensin hoidetaan ilmeisin syy. Ihan pyytämättä apua foorumeilta.

ovat täysipainoista ravintoa. Niistä saa helpossa – mutta ei aina niin halvassa – pakettissa kaikki tarvittavat energia- ja suojaravintoaineet. Plus muuta hauskaa, kuten yuccaa ja mäkimeiramia. Näin ainakin paperilla. On muistettava, että vaikka valmisruuat täyttävätkin kaikki amerikkalaisten NRC:n ja AAFCO:n , niin aina se ei riitä. Suosituksia on pidettävä vähimmäissaantisuosituksina, joilla suurin osa koirista käy ja kukkuu hienosti. Mutta entä sitten, kun se oma koira ei kuulukaan sarjaan suurin osa? Tai kun suurella osalla tästä suurimmasta osasta on ongelmia? Silloin on säädettävä, ei luoteta valmiiseen. Paperilla myös raaka-aineet näyttävät mahtavilta, ja perustelut niiden käytölle vielä paremmilta. Ongelma on kuitenkin siinä, että paperit on tehty yhden ja vain yhden lähtökohdan mukaan. Miten saadaan kuivamuonien valmistaminen niin halvaksi kuin mahdollista ja silti tarjottua riittävästi ravintoaineita. Tiedetään, että viljat tuottavat per hehtaari enemmän kuin lihakarja. Tiedetään, että viljojen maailmanmarkkinahinnat ovat alhaisemmat kuin lihan. Tuosta ynnälaskusta ei seuraa kuin yksi asia. Käytetään viljoja. Suomessa tehdyt yleisön joukossa tunnetuimmat ruokintatutkimukset tutkivat kauran ja pellavansiemenrouheen käyttöä koirien rehuissa. Tutkittiin siis miten saataisiin hyödynnettyä kasvisravintoa koirille kotimaisesta tuotannosta. Tutkimuksen lähtökohta ei siis ollut sopiiko kasvikunat optimaalisesti ylipäätään koirille, vaan saadaanko liha korvattua. No, sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Akateemisessakin maailmassa. Vegaanit ovat ainakin tyytyväisiä. Mutta väittäkö joku ihan rehellisesti ja kirkkain silmin, että soijasta tehty pippuripihvi maistuu samalta kuin härän fileestä? Että vegaani ei huomaa, että hänelle annetaisiinkin lihaa? On kuitenkin selviö, että riittävyys ja optimi eivät ole sama asia, vaikka ne eivät aina riitelekään.

Elävän ravinnon saarnaajat – ja pari muutakin ryhmittymää – saarnaavat punaista lihaa vastaan. Valkoista pidetään muutenkin terveellisempänä, koska linnussa suurin osa rasvasta on ihonalaisrasvaa, ei lihasyiden välissä. Siis poistettavissa. Me kaikki tiedämme, että On Paha Ja Tappaa. Pätee ehkä ihmisillä, liian suurissa määrissä. Mutta normimäärinä ei tapa, on terveellistä. Varsinkin eläinrasva. Ihmisellekin. Koira ei ole ihminen. Koira on rasvankäyttöön erikoistunut peto. Lihansyöjä, joka kesyyntymisen jälkeen joutui niin kehnolle ravinnolle, että sen oli sopeuduttava käyttämään jonkun verran myös sekaravintoa. Mutta edelleenkään koira ei ole sika tai ihminen. Ei hampailtaan, ei entsyymitoiminnoiltaan (koiran ei tarvitse pureskella ruokaansa 30 kertaa) eikä suolistoltaan.

Koira tarvitsee rasvaa. Vaikka se saakin kasvisöljyistä saman energian, ja vaikka se kykeneekin pätkimään ja yhdistelemään rasvahappojen ketjuja ja vaihtamaan omegoja perheestä toiseen, niin eläinrasva on paras vaihtoehto. Luonnollisin. Kavisöljyjen muuntelussa ei ole maailman paras hyötysuhde, vaikka koira ihmistä tehokkaampi onkin. Kuivamuonateollisuus käyttää kuitenkin rasvan lähteenä pääsääntöisesti kasvispuolta. Halvempaa ja tulee muun raaka-aineen prosessoinnin yhteydessä. Rasvaa ei kuitenkaan lisätä päättömästi. Prosentin raakarasvan lisääminen maksaa huomattavasti enemmän kuin raakaproteiinin kasvattaminen prosentilla. vasta halpoja ovatkin. Kun ynnätään laskennallista kokonaisenergiaa tuotannon kustannuksiin, niin eläinrasva häviää sen taiston. Kuivamuonien rasvan laatu on yksipuolista, kehnoa, tulee väärästä lähteestä ja sitä on riittämättömästi.

Punaisen lihan säikkyminen helpotti valmistajien siirtymistä kanaan. Hullun lehmän tauti ja naudan- sekä sianlihan hintojen nousu asian kuitenkin ratkaisi. Maailmalla tuotetaan aika paljon kanaa. Ja vielä vähän enemmän. Kanan sivutuotteet sekä teurasjätteet ovat halpaa raaka-ainetta. Tosin kaupan päälle saadaan ravintoarvoiltaan heikompaa kuin punainen ja minimaalisen vähän korkean hyödynnettävyyden lihavalkuaista (jota valkoinen toki on), mutta katteita ei saa päästää romahtamaan. Eivätkä ne romahtaneetkaan. Kun tehdään kauniimpi pussi, lisätään muutamaa ns. probioottista ainesosaa hiukan niinkuin mausteeksi ja huijataan kuluttajaa termillä ihmisravinnoksi kelpaavaa, niin raaka-aineiltaan ennen bulkkituote muuttuukin superpremium-ruuaksi hintaan 75 euroa säkki. Ei ne raaka-aineiden hinnat kuitenkaan mihinkään muuttuneet.

Hiilihydraatit sitten. Perusenergiaravintoaine eläimelle, joka on suunniteltu käyttämään rasvaa. Tuo ei voi onnistua. Onnistuu se. Elimistö kykenee sopeutumaan. Kun se ei saa tarpeeksi rasvaa energian tuottamiseen, niin aletaan polttamaan hiilihydraatteja. Energiataloudellisesti heikommalla hyötysuhteella. Samalla elimistö eräällä tavalla unohtaa rasvan käytön, koska hiilihydraateissa on niin kova työ. Mutta minkäs teet, koska energiaa on saatava. Muutoin kuolee. Samalla kun hiilihydraattien hyödyntäminen paranee, niin rasvojen heikkenee. Se heikkenee koko rintamalla. Seuraavaksi kysellään miksi koiralla on kehno turkki, ärtynyt iho, halkeilleet tassut ja murenevat kynnet. Kaupan päälle saadaan diabetes.

Mitä voidaan sitten tehdä koiralle, jolla on ärtynyt suolisto, vuotavat silmät, kuollut turkki ja jalat liikuntaa kestämättömässä kunnossa? Yksi vaihtoehto on sortua allergiatesteihin. Osa koirista on ihan aidosti atoopikkoja, ja niille testeistä voi löytyäkin syy. Suurin osa ei kuitenkaan ole. Ne eivät ole myöskään allergisia sille veritestin ehdottamalle pingviinille tai vesipuhvelille, luultavammin eivät myöskään aina yhtä suosituille vehnälle, riisille tai maissille. Tuskin naudalle tai siallekaan. Ne ovat yliherkkiä ruokinnalleen. Ne eivät enää kestä prosessoitua, teollista, kaikki tarpeet täyttävää kuivamuonaa. Tilan korjaaminen siirtymällä 75 euron kanariisistä 175 euron hypoallergia kalkkunaperunaankaan ei ole ratkaisu. Oireet voivat toki hetkeksi piiloutua, mutta vika on ja pysyy.

Kuivamuonasta ei yleensä tarvitse kokonaan luopua. Oletetaan, että koiralla on pahoja suolisto-oireita. Pakki menee sekaisin, eikä oikein mitään sopivaa kuivamuonaa löydy. Tilanne kannattaa ensin yrittää nollata. Aloitetaan päivän täyspaastolla. Suolistossa on todennäköisesti krooninen tulehdustila. Se on ärtynyt ja pinta vaurioitunut. Akuuttiskrooniseen tulehdukseen annetaan paastopäivän jälkeen viikosta kahteen Tylosinia. Muistetaan sitten, että kuuria ei saa lopettaa seinään, vaan annosta pienentämällä. Sama periaate kuin pitkän kortisonikuurin katkaisemisessa. Otetaan hieman kuivamuonaa, joka on parhaiten sopinut, eli tuottanut vähiten oireilua. Tai luovutaan viljoista kokonaan, ja otetaan käyttöön perunapohjainen ruoka. Laitetaan annokseen 2/3 kuivamuonaa ja 1/3 vähärasvaista punaista lihaa. Hevonen on ehkä parasta, mutta toisaalta se on hiukan huonommin sulavaa kuin nauta. Mutta koska ongelman perustana on hiilihydraattien ja rasvan väärä suhde, niin koiraa ei voi kertalaakista tipauttaa pois hiilareista ja siirtää rasvalle. Ripuli on silloin taattu. Nauta on kuitenkin rasvaisempaa, ja nyt pyritään pitämään rasvan määrä maltillisena. Tällä mennään esimerkiksi viikko. Suolisto saa käsiteltäväkseen helpommin hyödynnettäviä lihaproteiineja samalla kun hankalan kasvisvalkuaisen ja hiilihydraatin määrä vähenee. Sitten lisätään lihan määrää ja tipautetaan kuivamuonaa taas alaspäin. Vaikka puolet ja puolet. Tällä tyylillä mennään kunnes kuivamuonaa ei ole enää kuin aavistus ruokakipossa. Nyt voidaan siirtyä rasvaisempaan ruokaan. Vaihdetaan esimerkiksi nautaan, samalla vähennetään kuivamuonaa kunnes sitä ei enää ole yhtään. Koira on pelkällä lihalla. Joukkoon aletaan lisämään, taas maltilla, jotain puhdasta eläinperäsitä rasvaa, kuten lohiöljyä. Ei sitten liioitella, sillä rasvaankin tottuneen koiran saa isolla mällillä ripulille. Jos ruuan perusta on rasvainen, niin voisi sanoa, että ruokalusikallinen lohiöljyä riittää n. 30 kg koiralle – laskekaa siitä alas- tai ylöspäin.

Pelkällä lihalla jatketaan pari kuukautta. Lihan lähdettä voidaan aina välillä muuttaa. Nyt ei kannata murehtia sellaisista pikkuasioista kuin vitamiineista. Kalkkia kannattaa hiukan lisätä, mutta vasta sitten kun suolen toiminta on rauhoittunut. Viimeistään kuuden viikon kuluttua koiran elimistö on siirtynyt taas käyttämään rasvaa ensisijaisena energianlähteenä. Voidaan alkaa harkita kuivamuonan palauttamista ruokintaan. Nyt mennään alku väärinpäin. Lisätään hieman kerrallaan, kunnes määrä on 1/3 kuivamuonaa ja 2/3 lihaa. Vatsan pitäisi olla kunnossa ja tähän jäädään. Hienosäätöä joutuu tekemään kulutuksen ja painon mukaan, mutta se on normaalielämää.

Tätäkään vinkkiä ei kannata noudattaa, jos se ei sovi koiralle.

Kuivamuonien kanssa ei kannata kompastua olettamukseen kallis on parasta. Eivät ne ole. Ne ovat vain kalliita. Tuo ajattelutapa syyllistää lisäksi liikaa. Tuntee olevansa huono omistaja, koska talous ei riitä kalleimman ostamiseen. Pikkufifillä toki 15 kg riittää puoli vuotta, mutta isommilla koirilla ja koiramäärillä hinnalla on merkitystä. Halvinta ei kannata ostaa, mutta hintaluokassa 25 – 35 euroa löytyy mahtavan toimivia kuivamuonia.

Kuivamuonasta ei kannata tehdä mörköä. Suurin osa läntisen maailman koirista pärjää hyvin pelkällä teollisella kuivamuonalla. Mutta jos tulee ongelmia, jotka liittyvät ruokintaan, niin teolliset kannattaa myös yhtä epäröimättä heivata yli laidan.

Mitä mieltä olit jutusta?

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi

Kiitos!

Harmi, että juttu ei ollut mieleen tai ei auttanut

Jelppaa kehittymisessä