Koiran haimatulehdus on yleinen sairaus. Siihen ei ole lääkettä ja hoito perustuu täysin ruokavalioon. Yleensä suositellaan vähärasvaista ruokaa, mutta aidosti ruokinnan pitäisi oireiden mukaista.
B12-vitamiini eli kobalamiini saadaan ruuasta vain lihatuotteista. Sen imeyttämiseen vaaditaan koiran haiman erittämä sisäinen tekijä.
Koirien hiivaoireilu, haimatulehdukset tai suolistosairaudet ovat lisääntyneet. Tai sitten eivät. Asioista puhutaan enemmän ja ne ovat otsikoissa useammin kuin ennen.
Koirilla on kolme eräällä tavalla perusaihetta, joihin käytetään ruokintasuunnittelua tukihoitona. Allergiat ja siihen liittyvät herkkyydet ovat ehkä yleisin, jolloin on toteutettava eliminaatio sekä loppuiän kestävä ruokavalio. IBS/IBD-tyyppiset oireilut saattaisivat tulla hyvänä kakkosena, ja ne ovatkin hankalia hoitaa. Useimmiten koiraa ei saada koskaan ns. terveeksi, vaan pyritään löytämään ruokavalio, jossa oireilu olisi vähäisintä. Kolmas ryhmä on
Tagattu:
Hiilihydraatit ja koira ovat aina esillä. Koira ei tarvitse sokereita, mutta se pystyy käyttämään niitä. Hiilihydraattien nopeutta insuliinin nostamisessa mitataan glykeemisellä indeksillä, mutta sitä ei käytetä koirien ruokinnassa.
Entsyymit ovat prosessien kiihdyttäjiä, joiden avulla ainetta pilkotaan tai muutetaan toiseksi. Koiralla on omat entsyyminsä ja kasveilla omansa, eikä niitä voida käyttää ristiin.
Tagattu: , ,

eh...