Tästä oli riskinä tulla nyt K-18-teksti, koska tämän selittäminen turhauttaa. Ja vituttaa. (<- Se K-18) Ensinnäkin, jos koirat moikkaavat, haluan olla itse tietoinen siitä, ja haluan olla perillä tilanteen kulusta. Tässä suhteessa inhoan yllätyksiä. Meille luvattomat leikit ovat tottelevaisuutta ajatellen huono juttu, enkä erityisemmin pidä hihnojen selvittelystäkään. Hihnat myös vaikuttavat liian usein negatiivisesti koirien käytökseen
Koiran synnynnäiset vietit ovat niin vahva voima, että koira ei pysty estämään niiden pakottamaa toimintaansa.
Venla opettelee pihapiirin tarjoamia mahdollisuuksia koiranpennulle. Samalla oma vaativan dominoiva perusluonne kasvaa. Vilma on ottanut mellakkapoliisin roolin pennun ja muiden koirien välillä.
Tappavatko vinttikoirat pikkukoiria? Oikea vastaus on, että vähemmän kuin muut koirat ja meillä on russeli laittanut greyhoundin pidemmäksi ajaksi sairaslomalle.
2.9.2019 / Luokassa: Treenaus
Positivinen vahvistaminen ja naksuttimen käyttö ovat suosittuja koirankoulutuksessa. Ne ovat kuitenkin työkaluja ja kuten aina, niin yhdellä työkalulla ei voida tehdä kaikkea. Klikkeriä kuuluu käyttää oikein oikeassa paikassa.
Koirat ovat ihania siksi, että ne yleensä toimii juuri niin loogisesti, kuin me ihmiset olemme ne opettaneet. Käytännössä tarkoitan sitä, että jos koira tekee jotain, mistä et pidä, olet tahtomattasi rohkaissut sitä siihen. Ja toisaalta se tuntuu aina tietävän, milloin ajattelet antavasi sille ruokaa tai lähteväsi ulos sen kanssa. Koirat eivät lue ajatuksia, ne lukevat
Onko koiralla sisäsiisteys vaikeaa ja koira pissaa lattialle? Et ole yksin. Katiskan sisäsiisteyskysely kertoo kuinka yleisestä ongelmasta on kyse.
Seitsen viikkoinen urospentumme tapasi tänään ensimmäistä kertaa uudessa kodissa, eli meillä, asuessaan vieraan koiran. Kyseinen koira pentu itsekkin, oli viikon vanhempi urospentu. Meidän pentumme oli jo valmiiksi väsynyt, kun päiväunet olivat jääneet tänään vähän lyhyeksi. Aluksi haistelivat pihalla toisiian ihmetellen, mutta pian pentumme näytti jo väsymyksen merkkejä, eikä olisi jaksanut ylitunkeilevaa vierasta pentua. Tämän hän
4.9.2019 / Luokassa: Treenaus
Luoksetulon opettaminen on tärkeimpiä asioita, joita koiran pitäisi oppia. Vaikka koirat haluavatkin olla omistajansa kanssa, niin luoksetulo voi olla vaikea opettaa. Kaikki muuu on mielenkiintoisempaa kuin omistaja.
31.8.2019 / Luokassa: Omistaminen
Remmirähjäys on koiranpidolle ongelma ja siksi siihen pitää puuttua.
30.8.2019 / Luokassa: Omistaminen
Koiran aggressiivisuus hihnassa ja ohitustilanteissa on ongelma. Muutamalla virheellä saadaan taattua, että pentu raivoaa aikuisenakin talutushihnassa.
14.10.2019 / Luokassa: Omistaminen
Koiranomistajia on yhtä monta erilaista kuin on koiria ja koirarotuja. Tee testi oletko riskiomistaja.
Koirien aggressio puhuttaa aina. Useimmiten syy on selvä, sillä pienikin koira voi saada pahaa jälkeä aikaiseksi eli voidaan sanoa, että jopa koiraihmiset pelkäävät puremista. Alitajuntaisesti ainakin, jos ei muuten. Suurin ongelma aggressioissa on kuitenkin sosiaalisen elämän ongelmat. Ei voida käydä koirapuistoissa tai muuten ulkoiluttaa vapaana muiden kanssa, tai remmissä ohittaminen on mahdotonta. Oma ongemansa ovat
31.8.2019 / Luokassa: Omistaminen
Remmirähjälle koiralle ohitustilanteet ovat vaikeita, mutta aggressiivinen koira vaikeuttaa myös muiden ohituksia.
Kun koira syö kaikkea sellaista, jonka ei sinällään pidetä kuuluvaksi sen luonnolliseen ravintoympyrään, kuten gyprocia, tupakantumppeja, multaa, hevosenlantaa tai heinää, niin selitykset keskittyvät yleensä kahteen. Joko kyseessä on puutostila, jota koira korjaa tietäen mitä tekee. Tai sitä närästää. Useimmiten kyse on kuitenkin kahdesta aivan muusta vaihtoehdosta: koira on utelias tai haju on hyvä.