Huippu-urheilijan tekee kaksi asiaa. Ensinnäkin hänen täytyy treenata riittävästi ja oikein (sanan laajassa merkityksessä; ravinto, huolto, työ jne…). Toiseksi hänen täytyy olla geneettisesti lahjakas. Fakta, joka on tiedetty jo pitkään. Genetiikka määrää suorituskyvyn ylärajan, eikä sitä kyetä ylittämään ilman laittomia hokkupokkus-temppuja. Siksi toisista tulee maailmanmestareita, toiset eivät pärjää edes koulujenvälisissä. Geneettiset erot, ja jopa eräällä
Tagattu: , ,
Jagsterin ruokintateesit, olkaa hyvä: Teesi IV – Selvitä taustat. Ruokinnalla ja ravitsemuksella voidaan estää tai parantaa vain sellaisia ongelmia, jotka perustuvat tai johtuvat ravitsemuksesta. Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ei se ole. Jos olisi, niin glukosamiinia tai MSM:ää ei annettaisi varmuuden vuoksi lonkka- ja nivelvammojen estämiseen. Omistajat laittaisivat koiransa liikkumaan ja pitäisivät ne hyvässä lihaskunnossa
Tagattu: , ,
Johanna Antilan lisensiaattityötä vuodelta 2009 siteerataan kohtuullisen usein määrättyjen geenivirheiden, kuten MDR1 kohdalla. Eikä syyttä, sillä vastaavia (varsinkaan Suomeksi) ei montaa ole tarjolla. Joten helpotetaan Googlen indeksointia ja tietoa etsivien elämää, ja linkitetään Katiskaankin. [pdf-ppt-viewer href=”https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/14240/Lisensiaatin%20tutkielma_Antila.pdf?sequence=1] Ja suora linkki: Johanna Antila, lisensiaatin tutkielma 2009: KOIRIEN FARMAKOGENEETTISTEN EROJEN KLIININEN MERKITYS Tagit: jalostus, perimä
Tagattu: ,
Greyhoundit (ja melkoisen kattavasti muutkin ns. vinttikoirat) ovat tunnettuja varsinkin yhdestä piirteestään. Ne eivät liho helposti. Toki greyhoundin saa pullamössökuntoon, mutta ylipainon huomaa oikeastaan ainostaan rotutyypin harrastajat. Muille koira näyttää normaalilta, ja päivittely (kuvitellusta) laihuudesta jää ulkopuolelle puheenaiheiden. Tagit: lihavuus, perimä
Tagattu: ,
Hidasta koiraa pahempi painajaisenaihe lienee tappelijan saaminen. Diskaus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Treenarin mielentilaa kuvaa parhaiten eräs alatyylinen sana. Muut katselevat joko säälivästi tai vahingonoloisesti, häirityn omistaja hädin tuskin tervehtii. Ura ja maine on mennyttä. Vai onko elämää diskin jälkeen? Koira diskataan, jos se häiritsee muiden juoksua. Isossa maailmassa siihen riittää pään kääntäminen juoksusuunnasta, mutta
Maailman nopein sprintteri on greyhound, on väite, joka ei aivan pidä paikkaansa. Se ei ole maailman nopein. Tuota titteliä taitaa kantaa muuttohaukka, joka saavuttaa syöksyssä lähes 400 km/h nopeuden. Vaikka muuttohaukka joutuukin käyttämään lihaksiaan hallitessaan pudotuksen, niin se ei tee sitä voimalla. Maanisäkkäistä gepardi päihittää greyhoundin. Ja se tekee sen juoksemalla. Mutta sitäkään ei lasketa,
Ennen kuin voi yrittää rakentaa jonkinlaista treeniä greyhoundilleen, oli se sitten erittäin suunniteltua tai enemmän selkäydin pohjaista, on hyväksyttävä ja miellettävä se fakta, että kilpakoiraa on treenattava. Suomalainen greyhound racing on maailman ainoa urheilulaji, jossa on vallalla käsitys, että pelkkä kilpaileminen riittää. Se ei riitä. Tagit: lihashuolto, nopeus, palautuminen, perimä
Racing greyhoundille väri on se vähiten merkitsevä asia. Mutta koska greyhound on muutakin kuin pelkkä ratatykki, niin värien periytyminen kiinnostaa. Ainakin kasvattajaa, jolla on varauksissa useita sinistä toivovaa; onko edes mahdollista saada sinistä omasta yhdistelmästä? Gavin Fitzpatrick on kirjoittanut maallikkona ohjeistuksen siitä, mitkä värit ovat mahdollisia mistäkin yhdistelmistä. Tätä käytetään ensimmäisenä Australiassa kantakirjan tukena, nykyään
Tagattu: , ,
Ensi viikonloppuna siirretään kelloja. Kesäaika on ollut jo vuosia käytössä, enkä vieläkään muista mihin suuntaan kelloja siirretään. Aina on pakko miettiä mutkan kautta. Nyt on aamulla valoisaa, mutta kesäajan myötä illat ovat valoisampia – ja aamulla on taas hämärää töihin mennessä. Ainakin jonkun aikaa. Tarkoittaa siis sitä, että herätään aikaisemmin. Ja koska joudutaan heräämään aikaisemmin,
Greyhoundperheessä ei voi välttyä aiheelta vietit ja vaistot. Koirien ratakoulutus perustuu ajovietin – tai metsästysvietin, sama asia – hyödyntämiseen. Jos vietti on vahva, niin yleensä pääsee helpommalla. Jos taasen heikompi… No, töitä saa tehdä aika tavalla. Vietin vahvuutta ei voida suoraan mitata ja sen luonnehdinta onkin melkoisen subjektiivista. Mutta jos greyhound ajaa muovipussin näköistä rataviehettä

eh...