Kuitu on hyödyllinen prebiootti koiran suolistolle ja ulosteen koostumukselle. Raakaruokinta saattaa kaivata kuitua.
Tagattu: , ,
Molkosania käytetään koiramaailmassa useimmiten hiivan hoitoon, vaikkakin osa vannoo sen nimeen esimerkiksi närästyksen hoidossa. Myös muitakin, enemmän epämääräisiä terveysodotuksia löytyy, mutta niissä liikutaan vahvemmin uskon ja haaveiden tiellä. Molkosan on maitohapolla hapatettu herajuoma ja tuolle pohjalle sen terveysvaikutukset sitten perustuvat. Molkosan on terveystuotejättiläisen Vogelin valmistama ja bisnesalueelleen uskollisena Vogelin omat lupaukset ovat huomattavan... positiivissävytteiset. Ymmärrettävää, sillä terveystuotteiden myynti on miljardibisnestä ja kaikki mikä lisää myyntiä, on Big Herbin alalla suositeltavaa sekä kannustettavaa, eivätkä faktat saa hidastaa rahan tahkoamista. Mutta katsotaan kykeneekö Molkosan sisältönsä puolesta täyttämään lupauksensa.
Merilevää käytetään pääsääntöisesti hivenainelisänä, mutta toki myös hammashuoltoon. Merilevässä on melkoinen kirjo useitakin välttämättömiä sekä hyödylliseksi oletettavia mineraaleja, joten sen käyttö on perusteltua. Korkea jodipitoisuus kuitenkin huolestuttaa, sillä liiallisen jodin sanotaan aiheuttavan kilpirauhasen vajaatoimintaa tai pahimmassa tapauksissa kasvaimia. Onko mahdollista, että terveyttä ja hyvinvointia haettaessa aiheutetaankin kilpirauhasongelmia ja sen myötä koiran elämänlaadun laskua? Vai onko
Hiivassa kyse on aina oman luonnollisen faunan ylikasvustosta. C. Albicans on suoliston oma hiiva, joka pääsee leviämään, koska muu bakteeri- ja sienikanta ei pidä sitä kurissa. Malassezia taasen on ihon omaa hiivakantaa, mutta siinäkin syynä on tasapainon rikkoutuminen.
Vanha knoppikysymys on, että mikä on vartalon suurin elin. No, se on tietysti iho. Mutta harvempi tietää, että niin suuri osa kehon soluista on bakteereja, että meitä, ja koiria, voisi kutsua liikkuviksi pöpökasvattamoiksi. Ihmisen soluista on määrättyjen lähteiden mukaan bakteereja 95 % ja tuskin koirat tästä jälkeen jäävät. Suurin osa bakteerifloorasta kasvaa ja kukoistaa suolistossa,
The effect of pre- and probiotics on the colonic ammonia metabolism in humans as measured by lactose-[15N2]ureide http://bit.ly/dLzKWD # Iron excess in recreational marathon runners http://bit.ly/hYliGa # The effect of L-ornithine hydrochloride ingestion on performance during and after exercise http://bit.ly/htukgo # Individually timing high-protein preloads has no effect on daily energy intake http://bit.ly/ea4N2c # Bioavailability

eh...