Kissalla on yhdeksän elämää, mutta koiran on pakko mahduttaa seitsemän vuotta yhteen

Katiska ja koira-artikkelit

Katiskan historia

Katiskan ikä on suhteellinen kysymys, kuten Einsteinin mukaan ylipäätään koko aika on. Katiska syntyi kesällä 2010, kun sen edellinen versio onnistuttiin murtamaan pahoin ja sivusto valjastettiin levittämään roskapostia. Onnistuin pelastamaan suurimman osan sisällöstä ja aloitin eräällä tavalla tyhjältä pöydältä uudestaan vanhalla materiaalilla. Ei tuo ollut ensimmäinen vastaava urakka Katiskan edeltäjien historiassa – muutokset ovat aina liittyneet tavalla tai toisella johonkin kriisiin.

Alku leivottiin 1994 tai 1996, hieman tulkinnasta riippuen ja itsekin vaihtelen tulkintaa. Kaikki alkoi perheen silloisen kennelnimen materiaalin, laajennetun pentuoppaan, siirtämisestä uuteen ja hienoon keksintöön: webbiin (oikeasti, ei interweb tuon vanhempi keksintö ole Suomessa). Samaan aikaan muuten alkoi levitä tieto uudesta ja muita paremmasta hakukoneesta, jolla oli outo nimi: Google. Google on nykyään miljardien arvoinen maailmanmahti, Katiska… ehkä on vielä hieman matkaa samaan.

Alunperin kyse oli siis kennelin materiaalista, jossa tarjottiin yleistä tietoa koirista, niiden hoidosta ja ruokinnasta. Faktapohja oli silloin vakaata samaa luotettavuutta kuin kaikilla muillakin: hieman kokemusta, kuulojuttuja, uskomuksia sekä kopioita koirakirjoista ja Koiramme-lehdestä. Mutta jo silloin aloin kyseenalaistamaan määrättyjä väitteitä – tosin kokemuksen myötä, ja syynä oli erään kuivamuonamerkin maihinnousu Suomen markkinoille, jolloin huomattavan kallis ruoka tuotiin kovilla väitteillä myyntiin vain muutamiin erikoisliikkeisin ja eläinlääkäreille. Ruoka ei tehnyt puoliakaan sitä mitä luvattiin ja aiheutti enemmän ongelmia kuin muut ruuat olivat yhteensä tuoneet sitä ennen. Samaan aikaan alettiin myös puhumaan raa’an lihan eduista ja otsikoihin nousi uusi oikotie onneen: barf. Nuo, ja tarpeet greyhoundien kanssa, pakottivat penkomaan tietoa ja kun ristiriitaisuuksia alkoi tulla vastaan entistä useammin, sekä avoimia kysymyksiä, niin tieto piti saada johonkin näkyviin. Osaksi muistiin itselle ja samalla jakoon muulle maailmalle – minulla on aina ollut halu vapaaseen tietoon, joten sivuston hyödyntäminen niin, että joku muu sai saman tiedon, ei ollut ongelma.

Katiska on ollut näkyvissä useammalla nimellä – scooped, greyhoundwiki, jakkelehtonen.fi… ja muutama muu päälle. Katiskan edeltäjät olivat leimallisesti greyhoundeille tehtyjä. Yksi syy oli toki oma tarve, mutta minulla oli silloin myös harhakuva, että minulla olisi jotain annettavaa greyhoundmaailmalle. Olen päässyt tuosta harhasta eroon ja nimenomaan Katiska alkoi suuntautua yleisesti koiramaailmaan sopivaksi tietolähteeksi ja greyhoundkytkentä katkaistiin. Mutta tuosta alkuaikojen napanuorasta johtuu se, että osa perusartikkeleistakin puhuu vielä greyhoundeista (se on muuten varma merkki siitä, että juttu on vähintään 10 vuotta vanha).

Nykyään lasken kaiken alkaneen vuonna 1994, k0ska silloin olen kirjoittanut ensimmäisen yleisen, koirien ruokintaan liittyvän artikkelin sähköisesti vapaasti saatavaksi. Mutta laajempi sisällöntuotto alkoi 1996. Minulle kelpaa kumpikin vuosiluku, koska oleellista on kuitenkin vain nykyaika, ei mikään muu.