Merilevä ja hammaskivi

 

Hammaskivi on koiramaailman kirous. Se aiheuttaa vastustuskyvyn laskua jatkuvalla tulehdustilalla. Huonoja hampaita pidetään yhtenä syynä narttujen tyhjäksijäämisissä. Eikä missään nimessä saa aliarvioida yleisen elämänlaadun kehnoutta kun suussa kolottaa, pakottaa ja syöminen on hankalaa. Urheilukoirilla huonoihin hampaisiin on reagoitava kotikoiraa nopeammin, sillä pienenkin tulehduksen voi olettaa laskevan suorituskykyä. Hampaita voidaan operoida ja hammaskivi kannattaa poistatuttaa eläinlääkärillä.

Koska kysyntä on niin suurta, niin markkinoille on jo tullut nimenomaan suuhygieniaan erikoistuneita eläinlääkäreitä. Optimitilanne kuitenkin olisi, että lääkäriin asti ei tarvitsisi mennä, vaan ongelma hoidettaisiin pois päiväjärjestyksestä jo ennen kuin onkaan mitään ongelmaa. Luut, rustot, harjaaminen… nuo lienevät kaikille tuttuja tapoja hoitaa koiran hampaita. Koska ihmiset ovat laiskoja, niin myös hammaskiven torjuntaan halutaan helppo ja vaivaton tapa. Troppi joka vaivaan. Merilevää on tarjottu tällaiseksi ihmerohdoksi, mutta jatkuvasti kuitenkin väännetään kättä sen toimivuudesta. Tässä yksi, ei aivan tuore, tutkimus aiheeseen, tosin ihmisiltä. Ottakaa huomioon, että vaikka tuloksia saatiinkin aikaiseksi, niin edelleenkään ei tiedetä mihin merilevän vaikutus perustuu.

 

Sune Wikner, Christina Timander, Jan Bergström
A food additive and dental deposits (PDF, 37 kt)

 

Mitä mieltä olit jutusta?

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi

Kiitos!

Harmi, että juttu ei ollut mieleen tai ei auttanut

Jelppaa kehittymisessä