Koiran ripulin kotihoito

Ripuli on yksi yleisimmistä koiria kiusaavista vaivoista – harvalla koiralla ei ole ikinä ollut ripulia. Pitkittynyt ripuli kielii kuitenkin vakavammista vaivoista, ja sitä on syytä lähteä tutkimaan ja selvittämään lääkärin tai asiansa osaavan ruokintasuunnittelijan kanssa.

  • Maitohappobakteerit ja ripulivalmisteet sopivat koiran ripulin tukihoidoksi
  • Jos on epäilys, että koira on syönyt jotain mahdollisesti myrkyllistä, anna lääkehiiltä ja ota yhteys lääkäriin tarkempia ohjeita varten
  • Ripuli voi olla merkki myös isommista ongelmista, esimerkiksi suolitukoksesta – jos koira on selvästi kivulias, ota yhteys lääkäriin

Kotioloissa ripulia voi kuitenkin hoitaa niin kauan, kun koira on pirteä ja oma itsensä. Jos koira selvästi nuupahtaa eikä jaksa touhuta, on vajetta energiasta ja todennäköisesti koira on päässyt kuivumaan. Sen vuoksi nesteyttäminen onkin ripulin ykköshoitokeino.

  • Juota koiraa usein pieneiä määriä lihaliemellä tai riisin keitinvedellä, jossa on litraa kohden 1 tl suolaa ja 1tl sokeria tai hunajaa, sekä 500 mg kaliumia.
  • Nestettä tulisi mennä n. 1 l/10 kg /vrk
  • Kuivumista voi seurata painamalla sormella ientä ja rypistämällä koiran nahkaa – kummankin pitäisi palautua nopeasti normaalin näköiseksi

Perustervettä koiraa voi paastottaa huoletta 24 – 48 h, pennun kanssa paaston pituus olisi hyvä olla kuitenkin alle vuorokauden. Ruokaa ruvetaan antamaan vähitellen, kun kaikkein akuutein ripuli on loppunut. Ruokaa annetaan aluksi pieniä määriä, ja seurataan, kuinka koira reagoi ruokaan.

  • Anna mieluiten ruokaa, johon koira on tottunutlihaliemi
  • Vältä rasvaa
  • Älä anna ensimmäisten päivien aikana lisiä tai luita
  • Hiilihydraatti on suositeltavaa, esimerkiksi kaurapuuro tai keitetty riisi käy hyvin
  • Laadukas liha on erittäin hellävarasita lihansyöjän ruuansulatukselle, varsinkin kypsänä
  • Muista neste ja elektrolyytit!

Seuraa koiran vointia, älä pidä turhaa kiirettä ruokamäärien nostamisessa, ja anna koiralle aikaa toipua. Kun kakka alkaa ensin tulla, ja sitten muistuttaa normaalia, ruokaa voi taas lähteä muuttamaan takaisin normaaliin.

Ripulin kesto on usein vain pari päivää – lopullinen toipuminen ja elimistön palautuminen vaatii kuitenkin jopa viikon varsinaisen ripulin loppumisen jälkeen

You are currently viewing Koiran ripulin kotihoito